Lääkintöneuvos Pälve ottaa asiallisesti kantaa soteen Turun Sanomissa
Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta kirjoittaa (TS 30.3.), että "sotesta on tulossa kallis byrokratiahirviö".
Perustamalla 18 maakuntaa lopetetaan samalla 190 sosiaali- ja terveydenhuollon erillistä organisaatiota, 56 maaseutuhallintoa, 22 pelastuslaitosta, 18 maakuntien liittoa, 15 TE-toimistoa, 15 Ely-keskusta, 62 ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta ja 44 lomituspaikallisyksikköä (maaseutuhallinto). Lisäksi 330 kunnanvaltuustoa ja -hallitusta sekä sosiaali- ja terveyslautakuntaa lopettaa näiden asioiden miettimisen iltaisin.
Tällainen hallinnollinen sotku on johtanut kustannushallinnan puutteeseen.
Kuusi suurinta kaupunkia selvitti itse omat vanhuspalveluiden kustannuksensa. Oma tuotanto oli 20–25 prosenttia kalliimpaa kuin ostopalveluina tehty tuotanto kotihoidossa, palveluasumisessa, tehostetussa palveluasumisessa, vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla.
Esimerkiksi paljon tarvittavan tehostetun palveluasumisen hinta omana tuotantona Turussa vuonna 2016 oli 186 euroa vuorokaudessa ja ostopalveluna 112 euroa vuorokaudessa. Tampereella vastaavat hinnat olivat 161 e/vrk ja 109 e/vrk.
Sirpaleinen järjestelmä on johtanut myös palveluiden saatavuuden heikentymiseen ja laadun vaihteluun sekä epätasa-arvoon. Vauraammilla ja työllisillä kansalaisilla saatavuus on parempi.
Eloranta kirjoittaa, että "suuri osa sosiaali- ja terveyspalveluista viedään markkinoille".
Arvio on, että sosiaalipalveluissa nykyinen 32 prosentin yksityinen tuotanto kasvaa 39 prosenttiin ja terveydenhuollossa 6 prosentista 13 prosenttiin. Tällä saavutetaan parempi saatavuus sekä lääkäriin että vanhuspalveluihin.
Järjestäminen olisi edelleen julkista kuten Turun busseilla, vaikka osa tuottajista onkin yksityisiä. Kansalainen valitsee.
Suomi on ainoa OECD-maa, jossa kansalainen ei voi valita lääkäriään perusterveydenhuollossa. Olemmeko yksin oikeassa? En usko.
Sote-uudistus on kokonaisuutena valtava ja aiheuttaa ymmärrettävästikin huolta ja pelkoa. Muutos on kuitenkin edellä mainituista syistä välttämätön.
Jos tämä esitys ei mene läpi, edessä on käytännössä samankaltainen alueisiin perustuva muutosesitys, sillä kunnat ovat liian pieniä kantamaan tätä vastuuta eikä ilman yksityistä palvelutuotantoa ongelmia saada ratkaistua.
Edessä olevan välttämättömän muutoksen voi nähdä uhkana tai mahdollisuutena. Mutta paljon työtä sen toteuttamien vaatii – ja sitä enemmän, mitä myöhemmin aloitamme.
Heikki Pälve
Lääkintöneuvos
Turku
Perustamalla 18 maakuntaa lopetetaan samalla 190 sosiaali- ja terveydenhuollon erillistä organisaatiota, 56 maaseutuhallintoa, 22 pelastuslaitosta, 18 maakuntien liittoa, 15 TE-toimistoa, 15 Ely-keskusta, 62 ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta ja 44 lomituspaikallisyksikköä (maaseutuhallinto). Lisäksi 330 kunnanvaltuustoa ja -hallitusta sekä sosiaali- ja terveyslautakuntaa lopettaa näiden asioiden miettimisen iltaisin.
Tällainen hallinnollinen sotku on johtanut kustannushallinnan puutteeseen.
Kuusi suurinta kaupunkia selvitti itse omat vanhuspalveluiden kustannuksensa. Oma tuotanto oli 20–25 prosenttia kalliimpaa kuin ostopalveluina tehty tuotanto kotihoidossa, palveluasumisessa, tehostetussa palveluasumisessa, vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla.
Esimerkiksi paljon tarvittavan tehostetun palveluasumisen hinta omana tuotantona Turussa vuonna 2016 oli 186 euroa vuorokaudessa ja ostopalveluna 112 euroa vuorokaudessa. Tampereella vastaavat hinnat olivat 161 e/vrk ja 109 e/vrk.
Sirpaleinen järjestelmä on johtanut myös palveluiden saatavuuden heikentymiseen ja laadun vaihteluun sekä epätasa-arvoon. Vauraammilla ja työllisillä kansalaisilla saatavuus on parempi.
Eloranta kirjoittaa, että "suuri osa sosiaali- ja terveyspalveluista viedään markkinoille".
Arvio on, että sosiaalipalveluissa nykyinen 32 prosentin yksityinen tuotanto kasvaa 39 prosenttiin ja terveydenhuollossa 6 prosentista 13 prosenttiin. Tällä saavutetaan parempi saatavuus sekä lääkäriin että vanhuspalveluihin.
Järjestäminen olisi edelleen julkista kuten Turun busseilla, vaikka osa tuottajista onkin yksityisiä. Kansalainen valitsee.
Suomi on ainoa OECD-maa, jossa kansalainen ei voi valita lääkäriään perusterveydenhuollossa. Olemmeko yksin oikeassa? En usko.
Sote-uudistus on kokonaisuutena valtava ja aiheuttaa ymmärrettävästikin huolta ja pelkoa. Muutos on kuitenkin edellä mainituista syistä välttämätön.
Jos tämä esitys ei mene läpi, edessä on käytännössä samankaltainen alueisiin perustuva muutosesitys, sillä kunnat ovat liian pieniä kantamaan tätä vastuuta eikä ilman yksityistä palvelutuotantoa ongelmia saada ratkaistua.
Edessä olevan välttämättömän muutoksen voi nähdä uhkana tai mahdollisuutena. Mutta paljon työtä sen toteuttamien vaatii – ja sitä enemmän, mitä myöhemmin aloitamme.
Heikki Pälve
Lääkintöneuvos
Turku