Lappeenrannan AAn 70-vuotisjuhlan puheeni 11.7.26

Arvoisat juhlavieraat, hyvät AAlaiset,

30 vuotta sitten minut nuorena lääkärinä pyydettiin pitämään tällainen juhlapuhe täällä. Olin hämmentynyt miksi minua pyydettiin. Nyt olen kutsusta nöyrän kiitollinen ja toivon, että olen sen arvoinen.

Tänään juhlimme seitsemääkymmentä vuotta toivoa. Seitsemänkymmentä vuotta on siitä, kun pieni joukkolappeenrantalaisia ihmisiä, alkoholisteja, uskalsi uskoa AAn ihmeeltä tuntuvaan ajatukseen, että alkoholisti voi toipua – ei yksin, mutta yhdessä. Se on ajatus, joka on kantanut lähes 100 vuoden ajan, sukupolvesta toiseen ja joka on tänäkin päivänä yhtä ajankohtainen kuin ennen. Eikä ole näköpiirissä, että kyseinenAAn sanoma menettäisi merkityksensä tulevaisuudessakaan.Ehkäpä jopa päinvastoin.

Alkoholi vaikuttaa yli 200 sairauteen ja terveydentilaan, jota me lääkärit yritämme hoitaa. Kohta 40 vuotta kestäneen lääkäriurani aikana on jos jonkinlaista ihmelääkettä tarjottu hopealuodiksi, lopulliseksi ratkaisuksi alkoholismiin. Pidin tällä viikolla nuorille kollegoille alkoholismista luentoa, ja kävin esitystä varten läpi uusia artikkeleita ja uusia lääkkeitä, joita lääketeollisuus alkoholismin hoitoon tarjoaa ja myy sekin satavuotisella kokemuksellaan. 

Pelkästään alkoholismin vieroitusoireissa on ainakin 15 erilaista neurokemiallista yhdistettä ja 10 molekulaarista reseptorijärjestelmää, joita pitäisi pystyä hoitolääkkeillä manipuloimaan. Kuivanappailussa ja päihtymyksessä näitä kyseisiä järjestelmiä on vielä enemmän. Uusimmilla lääkkeillä on sivuvaikutuksissa, esimerkiksi naltreksonissa on mm. pahoinvointia, päänsärkyä ja unettomuutta, fosfotidylesteraasin estäjissä pahoinvointia ja ripulia. Ihan kuin juovalla alkoholistilla ei olisi pahoinvointia ja ripulia jo ennestään. Sata vuotta sitten ihmelääkkeissä oli pirtua, nyt kohta psykedeelejä, tajusteita. Ne tulevat olemaan seuraava ihmelääke alkoholismiin. Niinpä.

Alkoholin vaikutus aivoissa ei siis perustu vain yhteen neurokemialliseen yhdisteeseen tai reseptorijärjestelmään. En usko, että ikinä tulee olemaan lääkettä alkoholismiin, nykyaikaisia lohikäärmeliemen myyjiä ei tule silti puuttumaan tulevaisuudessaan. 

Alkoholismi ei ole mihinkään kadonnut eikä ehkä katoa.Raamatussa Mooseksen ensimmäisessä kirjassa kerrotaan: ” Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti viinitarhan. Hän joi viiniä, päihtyi ja makasi alastomana teltassaan”. Isien ja poikien välit eivät olleet tuon jälkeen entisellään. Enkä tiedä onko alkoholismi edes muuttanut muotoaan työurani aikana. Huumeiden käyttö on räjähdysmäisesti lisääntynyt. 

Alkoholismi näkyy kiireen, suorituspaineiden, yksinäisyyden ja jatkuvan saatavilla olevan alkoholin keskellä. Alkoholismi ei katso ikää, ammattia, koulutusta eikä yhteiskunnallista asemaa.Alkoholismi nitistää samalla tavalla niin herran kuin narrin, alkoholismi on demokraattinen tauti, joskin naisen elimistölle alkoholi on haitallisempaa kuin miehelle, naisten elimistön vähäisemmän vesipitoisuuden vuoksi.Tässä ei tulla tasa-arvoa naisten ja miesten kesken ikinä saavuttamaan, alkoholi on haitallisempaa naiselle.

AAn sanoma on edelleen tarpeellinen. Ehkä kuitenkaan suurin haaste ei ole alkoholi sinänsä, onko sitä aina  saatavilla ja mihin hintaan. Suurin haaste on rehellisyys. Rehellisyys itselle on usein vaikein askel. Alkoholisti rakentaa helposti selityksiä, vähättelee, vertaa itseään muihin ja vakuuttaa, että kaikki on vielä hallinnassa. Ja asiantuntijoiden selitykset vain pahentavat tilannetta. 

Tapani Ahola ja Ben Furman kirjoittavat 1990 kirjassaan ” Juonia juopoille” : ” Selitykset muodostuvat helposti osaksi sitä ongelmaa, jonka ratkaisemista varten ne on keksitty…Ei ole harvinaista, että selitykset vastaavat paremmin siihen, miksi ongelmaa ei ole saatu – eikä voidakaan saada – ratkeamaan kuin siihen, mitä ongelmalle voitaisiin tehdä… Monet tavanomaiset päihteiden käyttöä selittävät näkemykset ovat siinä mielessä hyödyttömiä, että ne tekevät tavalliset ihmiset kyvyttömiksi tekemään ongelmalle mitään.” 

1980-luvulla, jolloin aloitin lääkärintyöt yli 80 prosenttia alkoholisteista retkahti katkaisuhoidon jälkeen kolmen kuukauden kuluessa, tulos on sama edelleen lähes 40 vuotta myöhemmin. Emme osaa vieläkään hoitaa alkoholismia. Ne kuuluisat 90 päivää ja 90 kokousta. 

Itse asiassa, kuten joku alkoholisti kirjoitti kevään Ratkaisu-lehdessä – vasta vuoden raittiuden jälkeen pääni alkoi toimia kunnolla. Tieteessä on todettu sama tulos, 12 kuukautta vaaditaan neurokemian ja reseptorijärjestelmien rauhoittumiseen. Päivä kerrallaan. Hiljaa hyvä tulee.

Vasta kun ihminen uskaltaa sanoa ääneen: “Minulla on ongelma”, alkaa tie kohti muutosta. AA on osoittanut, ettei toipuminen ala täydellisyydestä vaan rehellisyydestä. Se alkaa siitä, että joku toinen sanoo: “Minä ymmärrän, koska olen kulkenut saman tien.”

Moni kysyy, voiko alkoholistia neuvoa. Vastaus on sekä kyllä että ei. Jos ihmistä neuvoo ilman, että hän on pyytänyt neuvoa, se koetaan arvosteluksi. Arvaatpa montako kertaa työurallanialkoholisti on ärsyyntynyt kun olen häntä yrittänyt neuvoa.Toisaalta tuhansia vuotta vanha roomalainen sananlasku sanoo, että ketä ei voi neuvoa, häntä ei voi auttaa.

Emme voi pakottaa ketään alkoholistia raittiuteen, eikä läheistä lopettaa mahdollistamasta alkoholismia. Emme voi argumentoida ihmistä toipumaan emmekä rakastaa häntä terveeksi. Mutta AAlainen voi kertoa omasta kokemuksestaan. AA opettaa kuuntelemaan ilman tuomitsemista. Pitämään oven auki. Ja kun toinen on valmis, voi hänelle sanoa: “Tule mukaan. Sinun ei tarvitse kulkea yksin.”

Tämän lähes 40 vuoden aikana oma kokemukseni lääkärinä on, että kaikkein kestävimmät raitistumiset olen nähnyt AA:n ohjelman kautta. Siksi sanon usein alkoholistille: Mene AA:han, tee ohjelmaa, hanki itsellesi kummi – niin annat itsellesi parhaat mahdollisuudet raitistua.” 

AAn ainutlaatuinen voima piilee sen mahdollisuudessa raitistaa. Se ei lupaa ihmeitä, vaan mahdollisuuden. Se ei rakenna auktoriteetteja, vaan vertaistukea. Se ei vaadi täydellisyyttä, vaan halukkuutta ottaa seuraava askel. Ainut vaade on halu lopettaa alkoholin käyttö.

Seitsemänkymmentä vuotta on pitkä aika. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat löytäneet uuden elämän tämän yhteisön kautta. Moni perhe on saanut läheisensä takaisin. Moni lapsi on saanut vanhemman, joka on vihdoinkin läsnä. Moni ihminen on saanut takaisin ihmisarvonsa. Ei tarvitse alemmuudentuntoisessauhmassaan ja ylpeydessään eristää itseään muista ihmisistä ja maailmasta, kuten Raimo O Kojo kirjoitti 1997 kirjassaan Eroon Viinasta.

Silti AAn työ ei ole valmis. Sanoman saattamista riittää. Jokainen päivä tuo valitettavasti mukanaan uuden alkoholistin - ihmisen, joka kärsii, ehkä vielä uskoen olevansa yksin. Siksi  on tärkeää pitää AAn sanoma elävänä – nöyränä, avoimena ja helposti lähestyttävänä. Sellaisena, että jokainen apua etsivä voi löytää tiensä sen äärelle. Jokainen AA-ryhmä on juuri niin hyvä ja vain niin hyvä kuin se kykenee vastaanottamaan ryhmään ensi kertaatulevan.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat kantaneet tätä sanomaa eteenpäin seitsemän vuosikymmenen ajan. Niitä, jotka ovat jakaneet kokemuksensa, voimansa ja toivonsa. Niitä, jotka ovat uskaltaneet olla rehellisiä – itselleen ja toisille. Ja joita, jotka eivät ihan vielä ole uskaltaneet.

Toivon, että myös seuraavat seitsemänkymmentä vuotta rakentuvat samalle perustalle: toivolle, rehellisyydelle, ja auttamisen halulle. Toivon armorikkaita vuosia AAlle yleisesti ja Lappeenrannan ryhmille erityisesti.