Loistavaa Sinnemäki!
24.8.2010
Demarit toimivat typerästi Sinnemäen esittämän kritiikin kohdalla,
he osoittivat keskustelutaidottomuutensa.
He hyökkäsivät henkilönä Sinnemäkeä vastaan, yrittämällä tehdä hänestä naurettavan,
mikä kertoo avuttomasta retoriikasta. Siis Sinnemäki on oikeassa demarikritiikissään?
Demarit eivät vastanneet talouslinjakritiikkiin
- ja kuin mitään ei olisi tapahtunut, he antoivat vielä 3 lupausta, ihan kuin saduissa.
Taaskaan kertomatta, miten heidän lupauksensa rahoitetaan.
Rahoitus tulee olemaan kaikista kovin poliittinen kysymys seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Toimittajien olisi syytä valmistautua kysymään poliitikoilta valtion budjetista,
koska silloin tieto ja argumentointi kohtaavat. Jos ovat kohdatakseen.
Osaavatko demarit keskustella? Mistä tämä kyvyttömyys argumentoida heidän leirissään nousee?
Onko se vanha tapa käyttäytyä?
Ja vielä presidentiksi henkilö, joka sai eniten ääniä demareiden itse tekemältä, julkistamattomalta, "katugallupilta"?
Heinäluoma epäonnistui jo pahasti kerran, olisiko aika nostaa uusia kasvoja esille demareissa?
Ulkoministeri Stubb vastasi loistavasti Venäjä-keskusteluun. Kukaan ei ole toistaiseksi tiedotusvälineissä käsitellyt Venäjän taloutta - eli vastannut siihen, mitä kritisoitiin. On puhuttu kuin henkilökohtaisesta loukkaantumisesta - Venäjän puolesta. Karmivaa!
Melkoista ohipuhumista ja reaktiivisuutta politiikan yleisessä keskustelussa.
Koskahan me saamme asia-argumentteja suomalaiseen poliittiseen keskusteluun?
HS 23.8.2010 s.A7
Työministeri Sinnemäki perää argumenttipohjaista keskustelua politikoilta. Sinnemäki käyttää terävästi demareiden ylimalkaisia heittoja esimerkkinä poliittisen kannan epämääräisyydestä. Luvataan kaikkea mukavaa, muttei kerrota, mistä rahat lupauksiin otetaan. Sinnemäki vaatii johdonmukaisuutta talouslinjauksiin. 500 mE ja 6000 mE ovat eri luokan rahakasoja. Bravo Sinnemäki!
Pääministeri Kiviniemi tapasi Bonon ja taisi menettää suhteellisuudentajunsa. Venäjän kanssa pitäisi noudattaa käytöstapoja, a la Suomen Keskusta. Vanha poliittinen vitsi kertoo, miksi Kekkosesta tuli Suomen presidentti – hän oli alkoholistina ainut, joka kykeni seuraavana päivänä neuvottelemaan neuvostoliittolaisten kanssa. Kiviniemi vaatii ulkopolitiikan käytöstavoilta avoimuutta ja rehellisyyttä, mihin kokoomuksen kannanottojen ydin kai Venäjän taloudesta tähtäsi. Keskustalla itsellään taitaa vielä olla muutama kotimaan laskukin avaamatta rehellisesti.
Ketähän ulkopolitiikan Tiitisen listassa on, rehellisesti ja avoimesti?
Venäläisten kanssa kauppaa käynyt tietää, että sellainen suomalainen yrittäjä, joka on avoin ja rehellinen, on aito uhka venäläiselle kaupantekijälle. Sellaista suomalaista kaupantekijää venäläinen pitää epäluotettavana.
Mielestäni kokoomuksen esille nostama taloudellinen rehellisyys on yritys suomettumisesta kohti eurooppalaista demokraattista sivistysvaltiota, mikä saattaisi venäläiselle klaaniyhteiskunnalle ja suuriruhtinaiden hallitsemille alueille olla hyväksi. Jos Venäjä nyt yleensäkään haluaa länsimaista demokratiaa.
23.8.2010
-------------
Miksi poliitikkojen ei tarvitse perustella väitteitään? (alla)
Kommentti lisätty 30.7.2010
Antti Blåfield, HS pääkirjoitustoimittaja kirjoittaa 30.7.2010, että " valtion kyky ottaa velkaa riippuu siitä, miten uskottavasti yhteiskunta pystyy elämään velan kanssa." ja sitä ennen, että julkisen talouden kestävyys on epämääräinen käsite.
Kirjoittaja kommentoi Celenten mielipiteitä: pessimisti, mutta tarkkasilmäinen.
Olisipa mukava, jos HS esittelisi yhteiskunnan huoltosuhteen ( kuka on töissä, kuka ei),
ja kuka maksaa mistäkin.
Odottaisin myös journalistien kertovan mistä verotulot karttuvat, kuka maksaa kakusta mitäkin.
Mitä maksavat yritykset, pääomaverolliset, työssäkäyvät jne, jotta voisi muodostaa verokeskustelulle pohjaa ja pohjata oman mielipiteensä johonkin - nyt uutistoimitukset ottavat selvän tanan jostakin vinkkelistä.
26.7.2010
Miksi poliitikkojen ei tarvitse perustella väitteitään?
Tämän päivän Helsingin Sanomissa (260710) toimittaja Teija Sutinen kirjoittaa jutussa ”Sdp: Nykyhallituksen on kiristettävä pääomaverotusta”
Toimittaja siteeraa Heinäluomaa: ”Kun laman taakkaa jaetaan, yhä useampi kysyy, mihin lasku lähetetään. Jos verotus ei ole keskustelussa mukana, pieni- ja keskituloinen porukka maksaa viulut. Verotuksen kautta voitaisiin pitää huolta, että myös hyvätuloiset ovat taakanjaossa mukana”.
Mistä Heinäluoma on lukunsa saanut? Mitä ovat absoluuttiset luvut verotuksen osalta? Mihin dataan hän väitteensä perustaa? Miksi toimittaja ei kirjoita tai ole ottanut selville tai laittanut esille, kuinka paljon pienituloiset ja keskituloiset maksavat? Hesarissa oli juttu huoltosuhteesta eli siitä kuka elättää kenet vuosikymmen sitten, olisi hauskaa nähdä päivitetty versio huoltosuhteesta.
Jos Lintilä vastaa, että verotuottojen kannalta pääomaverotuksen merkitys olisi vähäinen, mihin dataan hän väitteensä perustaa? Millaisista summista on kysymys? Pitääkö meidän uskoa poliittista liturgiaa ilman mitään näyttöä sanojen takaisesta todellisuudesta? Jos näin on, niin sittenhän on ihan sama kuka mielipiteitä esittää, koska sen ei oikeastaan tarvitse perustua mihinkään.
Timo Vihavainen kirjoittaa mainiossa kirjassaan Länsimaiden tuho (2009, Otava) poliittisesta korrektiudesta. Luen poliittisen korrektiuden siksi, ettei tiettyjä asioita politiikassa saa sanoa. Voihan se olla, kun kaiken viestitettävän asian pitää olla tarkoitettu 8-vuotiaalle lapselle, niin eihän verotukseen liittyviä lukuja voi esittää.
Jos verotuskeskustelussa esitettäisiin lukuja, jouduttaisiin väistämättä analyyttiseen ajatteluun, jossa tietyistä lähtökohdista lähtien täytyisi päättelysääntöjen avulla päätyä johonkin johtopäätökseen. Ajatteleminen, analyyttinen ajatteleminen, on työlästä, vaikeaa ja monille vaikeasti opittavaakin
Toimittaja Sutinen siteeraa vielä juttunsa loppupuolella Heinäluomaa: ” Verotulojen kokonaiskertymän pääomatuloista pitäisi olla suurempi kuin nyt”. Paljonko se on nyt, paljonko sitä pitäisi korottaa, jos eri yrityksille pääomavero olisi erilainen, niin minkälainen progressio sitten olisi? Olisiko parempi, jos tässä jutussa olisi mainittu kyseiset luvut, niin voisi miettiä, onko hänen ehdotuksensa järkevänkuuloinen.
Voisiko jutussa olla kerrottu, miten valtion, kuntien ja seurakuntien verotus menee? Mikä se nyt keskituloinen onkaan, Urpilainen ehdotti jotain lukua, joka ei pitänyt kutiaan. Paljonko pieni- ja keskituloisen verotuksesta menee valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle?
Politiikka ei tietenkään voi kiinnostaa kuin niitä, jotka ovat kiinnostuneita poliitikkojen henkilökohtaisista asioista. Kuka on kenenkin kanssa, kuka on riidoissa kenenkin kanssa?
Jos verotuksesta ei keskustella numeroina, voihan se olla journalistisesti korrektia olla kirjoittamatta lukuja, niin verotuksesta tulee uskon asia. Annan mieluummin verorahojeni käytön analyyttisesti ajattelevan kuin uskon varassa asioita hoitavan käsiin.
Jälkipoiminta samanaikaisesti Kauppalehdestä:
Tutkijan mukaan vuotta 2012 luonnehtivat kasvava työttömyys, kiinteistökriisi, teollisuuden heikkous ja maailmankaupan vaimeus.
Trenditutkija Celente arvioi tuoreessa Summer 2010 -trendikatsauksessa, että luottamus USA:n talouteen ja maailmantalouteen romahtaa kahdessa vuodessa. Tutkijan mukaan globaalit elvytystoimet ja rahan painaminen ovat kestämätöntä politiikkaa:
- Vuoteen 2012 mennessä sosiaalisesta rauhattomuudesta tulee globaali ilmiö. Lakot, mellakat ja protestiliikkeet yleistyvät. Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja muut raivostuneet ryhmät lähtevät liikkeelle, Celente uskoo.
Kreikan velkakriisi on Celenten mukaan tarttuvaa sorttia. Myös Espanja, Irlanti, Portugali, Italia, Islanti, Ukraina, Unkari, Britannia ja lopulta Yhdysvallat pääsevät purkamaan velkapommejaan.
- Äkkiä kansalaiset tajuavat, että heidät pannaan kriisin maksumiehiksi. Mitä enemmän verotus kiristyy, sitä enemmän työpaikkoja menetetään. Lopputuloksena on protestien vyöry.
Trenditutkija Celente ottaa esimerkiksi USA:n työttömyyden. Elvytystoimien keskelläkin lähes puolet maan työttömistä on ollut yli kuusi kuukautta vailla työtä, eikä sellaista ole koettu kertaakaan vuonna 1948 alkaneen laskentahistorian aikana.
- Vuoden 2010 alkupuolella yksityisten yritysten palkkasumma oli USA:n historian alimmalla tasolla suhteessa kaikkiin tuloihin. Julkisen sosiaalituen osuus oli kaikkien aikojen korkeimmissa lukemissa, Celente sanoo.
Vuonna 2009 presidentti Barack Obama rakensi arviolta 1000 miljardin dollarin elvytysohjelman ja Ben Bernanken Fed hukutti markkinat löysään rahaan. Celente muistuttaa, että työpaikat katosivat talouden tekohengityksestä huolimatta.
- Pitäisi olla täysin selvää, ettei arvopaperistettu julkinen velka voi rajattomasti kasvaa. Rahaa painetaan, vaikkei sen arvo perustu mihinkään. Sen jälkeen sitä lainataan lähes ilmaiseksi. Ja sitten ajatellaan, että tällä synnytetään tuottavaa talouskasvua, Celente ihmettelee.
Trenditutkija Gerald Celente tapaa raporteissaan muistuttaa, että hän ennusti oikein vuoden 2000 nettikuplan ja vuoden 2008 finanssikriisin. Näkemykselle löytyy tukea The Trends Journal -julkaisun historiasta
Demarit toimivat typerästi Sinnemäen esittämän kritiikin kohdalla,
he osoittivat keskustelutaidottomuutensa.
He hyökkäsivät henkilönä Sinnemäkeä vastaan, yrittämällä tehdä hänestä naurettavan,
mikä kertoo avuttomasta retoriikasta. Siis Sinnemäki on oikeassa demarikritiikissään?
Demarit eivät vastanneet talouslinjakritiikkiin
- ja kuin mitään ei olisi tapahtunut, he antoivat vielä 3 lupausta, ihan kuin saduissa.
Taaskaan kertomatta, miten heidän lupauksensa rahoitetaan.
Rahoitus tulee olemaan kaikista kovin poliittinen kysymys seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Toimittajien olisi syytä valmistautua kysymään poliitikoilta valtion budjetista,
koska silloin tieto ja argumentointi kohtaavat. Jos ovat kohdatakseen.
Osaavatko demarit keskustella? Mistä tämä kyvyttömyys argumentoida heidän leirissään nousee?
Onko se vanha tapa käyttäytyä?
Ja vielä presidentiksi henkilö, joka sai eniten ääniä demareiden itse tekemältä, julkistamattomalta, "katugallupilta"?
Heinäluoma epäonnistui jo pahasti kerran, olisiko aika nostaa uusia kasvoja esille demareissa?
Ulkoministeri Stubb vastasi loistavasti Venäjä-keskusteluun. Kukaan ei ole toistaiseksi tiedotusvälineissä käsitellyt Venäjän taloutta - eli vastannut siihen, mitä kritisoitiin. On puhuttu kuin henkilökohtaisesta loukkaantumisesta - Venäjän puolesta. Karmivaa!
Melkoista ohipuhumista ja reaktiivisuutta politiikan yleisessä keskustelussa.
Koskahan me saamme asia-argumentteja suomalaiseen poliittiseen keskusteluun?
HS 23.8.2010 s.A7
Työministeri Sinnemäki perää argumenttipohjaista keskustelua politikoilta. Sinnemäki käyttää terävästi demareiden ylimalkaisia heittoja esimerkkinä poliittisen kannan epämääräisyydestä. Luvataan kaikkea mukavaa, muttei kerrota, mistä rahat lupauksiin otetaan. Sinnemäki vaatii johdonmukaisuutta talouslinjauksiin. 500 mE ja 6000 mE ovat eri luokan rahakasoja. Bravo Sinnemäki!
Pääministeri Kiviniemi tapasi Bonon ja taisi menettää suhteellisuudentajunsa. Venäjän kanssa pitäisi noudattaa käytöstapoja, a la Suomen Keskusta. Vanha poliittinen vitsi kertoo, miksi Kekkosesta tuli Suomen presidentti – hän oli alkoholistina ainut, joka kykeni seuraavana päivänä neuvottelemaan neuvostoliittolaisten kanssa. Kiviniemi vaatii ulkopolitiikan käytöstavoilta avoimuutta ja rehellisyyttä, mihin kokoomuksen kannanottojen ydin kai Venäjän taloudesta tähtäsi. Keskustalla itsellään taitaa vielä olla muutama kotimaan laskukin avaamatta rehellisesti.
Ketähän ulkopolitiikan Tiitisen listassa on, rehellisesti ja avoimesti?
Venäläisten kanssa kauppaa käynyt tietää, että sellainen suomalainen yrittäjä, joka on avoin ja rehellinen, on aito uhka venäläiselle kaupantekijälle. Sellaista suomalaista kaupantekijää venäläinen pitää epäluotettavana.
Mielestäni kokoomuksen esille nostama taloudellinen rehellisyys on yritys suomettumisesta kohti eurooppalaista demokraattista sivistysvaltiota, mikä saattaisi venäläiselle klaaniyhteiskunnalle ja suuriruhtinaiden hallitsemille alueille olla hyväksi. Jos Venäjä nyt yleensäkään haluaa länsimaista demokratiaa.
23.8.2010
-------------
Miksi poliitikkojen ei tarvitse perustella väitteitään? (alla)
Kommentti lisätty 30.7.2010
Antti Blåfield, HS pääkirjoitustoimittaja kirjoittaa 30.7.2010, että " valtion kyky ottaa velkaa riippuu siitä, miten uskottavasti yhteiskunta pystyy elämään velan kanssa." ja sitä ennen, että julkisen talouden kestävyys on epämääräinen käsite.
Kirjoittaja kommentoi Celenten mielipiteitä: pessimisti, mutta tarkkasilmäinen.
Olisipa mukava, jos HS esittelisi yhteiskunnan huoltosuhteen ( kuka on töissä, kuka ei),
ja kuka maksaa mistäkin.
Odottaisin myös journalistien kertovan mistä verotulot karttuvat, kuka maksaa kakusta mitäkin.
Mitä maksavat yritykset, pääomaverolliset, työssäkäyvät jne, jotta voisi muodostaa verokeskustelulle pohjaa ja pohjata oman mielipiteensä johonkin - nyt uutistoimitukset ottavat selvän tanan jostakin vinkkelistä.
26.7.2010
Miksi poliitikkojen ei tarvitse perustella väitteitään?
Tämän päivän Helsingin Sanomissa (260710) toimittaja Teija Sutinen kirjoittaa jutussa ”Sdp: Nykyhallituksen on kiristettävä pääomaverotusta”
Toimittaja siteeraa Heinäluomaa: ”Kun laman taakkaa jaetaan, yhä useampi kysyy, mihin lasku lähetetään. Jos verotus ei ole keskustelussa mukana, pieni- ja keskituloinen porukka maksaa viulut. Verotuksen kautta voitaisiin pitää huolta, että myös hyvätuloiset ovat taakanjaossa mukana”.
Mistä Heinäluoma on lukunsa saanut? Mitä ovat absoluuttiset luvut verotuksen osalta? Mihin dataan hän väitteensä perustaa? Miksi toimittaja ei kirjoita tai ole ottanut selville tai laittanut esille, kuinka paljon pienituloiset ja keskituloiset maksavat? Hesarissa oli juttu huoltosuhteesta eli siitä kuka elättää kenet vuosikymmen sitten, olisi hauskaa nähdä päivitetty versio huoltosuhteesta.
Jos Lintilä vastaa, että verotuottojen kannalta pääomaverotuksen merkitys olisi vähäinen, mihin dataan hän väitteensä perustaa? Millaisista summista on kysymys? Pitääkö meidän uskoa poliittista liturgiaa ilman mitään näyttöä sanojen takaisesta todellisuudesta? Jos näin on, niin sittenhän on ihan sama kuka mielipiteitä esittää, koska sen ei oikeastaan tarvitse perustua mihinkään.
Timo Vihavainen kirjoittaa mainiossa kirjassaan Länsimaiden tuho (2009, Otava) poliittisesta korrektiudesta. Luen poliittisen korrektiuden siksi, ettei tiettyjä asioita politiikassa saa sanoa. Voihan se olla, kun kaiken viestitettävän asian pitää olla tarkoitettu 8-vuotiaalle lapselle, niin eihän verotukseen liittyviä lukuja voi esittää.
Jos verotuskeskustelussa esitettäisiin lukuja, jouduttaisiin väistämättä analyyttiseen ajatteluun, jossa tietyistä lähtökohdista lähtien täytyisi päättelysääntöjen avulla päätyä johonkin johtopäätökseen. Ajatteleminen, analyyttinen ajatteleminen, on työlästä, vaikeaa ja monille vaikeasti opittavaakin
Toimittaja Sutinen siteeraa vielä juttunsa loppupuolella Heinäluomaa: ” Verotulojen kokonaiskertymän pääomatuloista pitäisi olla suurempi kuin nyt”. Paljonko se on nyt, paljonko sitä pitäisi korottaa, jos eri yrityksille pääomavero olisi erilainen, niin minkälainen progressio sitten olisi? Olisiko parempi, jos tässä jutussa olisi mainittu kyseiset luvut, niin voisi miettiä, onko hänen ehdotuksensa järkevänkuuloinen.
Voisiko jutussa olla kerrottu, miten valtion, kuntien ja seurakuntien verotus menee? Mikä se nyt keskituloinen onkaan, Urpilainen ehdotti jotain lukua, joka ei pitänyt kutiaan. Paljonko pieni- ja keskituloisen verotuksesta menee valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle?
Politiikka ei tietenkään voi kiinnostaa kuin niitä, jotka ovat kiinnostuneita poliitikkojen henkilökohtaisista asioista. Kuka on kenenkin kanssa, kuka on riidoissa kenenkin kanssa?
Jos verotuksesta ei keskustella numeroina, voihan se olla journalistisesti korrektia olla kirjoittamatta lukuja, niin verotuksesta tulee uskon asia. Annan mieluummin verorahojeni käytön analyyttisesti ajattelevan kuin uskon varassa asioita hoitavan käsiin.
Jälkipoiminta samanaikaisesti Kauppalehdestä:
Elvytyksen teho hiipuu, talous romahtaa - Celente
Trends Research -insitituutin tutkija Gerald Celente on usein osunut oikeaan ennusteillaan. Vuodesta 2012 tulee maailmantaloudelle äärimmäisen raskas, ennustaa amerikkalaisen Trends Research -insitituutin tutkija Gerald Celente.Tutkijan mukaan vuotta 2012 luonnehtivat kasvava työttömyys, kiinteistökriisi, teollisuuden heikkous ja maailmankaupan vaimeus.
Trenditutkija Celente arvioi tuoreessa Summer 2010 -trendikatsauksessa, että luottamus USA:n talouteen ja maailmantalouteen romahtaa kahdessa vuodessa. Tutkijan mukaan globaalit elvytystoimet ja rahan painaminen ovat kestämätöntä politiikkaa:
- Vuoteen 2012 mennessä sosiaalisesta rauhattomuudesta tulee globaali ilmiö. Lakot, mellakat ja protestiliikkeet yleistyvät. Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja muut raivostuneet ryhmät lähtevät liikkeelle, Celente uskoo.
Kreikan velkakriisi on Celenten mukaan tarttuvaa sorttia. Myös Espanja, Irlanti, Portugali, Italia, Islanti, Ukraina, Unkari, Britannia ja lopulta Yhdysvallat pääsevät purkamaan velkapommejaan.
- Äkkiä kansalaiset tajuavat, että heidät pannaan kriisin maksumiehiksi. Mitä enemmän verotus kiristyy, sitä enemmän työpaikkoja menetetään. Lopputuloksena on protestien vyöry.
Trenditutkija Celente ottaa esimerkiksi USA:n työttömyyden. Elvytystoimien keskelläkin lähes puolet maan työttömistä on ollut yli kuusi kuukautta vailla työtä, eikä sellaista ole koettu kertaakaan vuonna 1948 alkaneen laskentahistorian aikana.
- Vuoden 2010 alkupuolella yksityisten yritysten palkkasumma oli USA:n historian alimmalla tasolla suhteessa kaikkiin tuloihin. Julkisen sosiaalituen osuus oli kaikkien aikojen korkeimmissa lukemissa, Celente sanoo.
Vuonna 2009 presidentti Barack Obama rakensi arviolta 1000 miljardin dollarin elvytysohjelman ja Ben Bernanken Fed hukutti markkinat löysään rahaan. Celente muistuttaa, että työpaikat katosivat talouden tekohengityksestä huolimatta.
- Pitäisi olla täysin selvää, ettei arvopaperistettu julkinen velka voi rajattomasti kasvaa. Rahaa painetaan, vaikkei sen arvo perustu mihinkään. Sen jälkeen sitä lainataan lähes ilmaiseksi. Ja sitten ajatellaan, että tällä synnytetään tuottavaa talouskasvua, Celente ihmettelee.
Trenditutkija Gerald Celente tapaa raporteissaan muistuttaa, että hän ennusti oikein vuoden 2000 nettikuplan ja vuoden 2008 finanssikriisin. Näkemykselle löytyy tukea The Trends Journal -julkaisun historiasta