Toiminnot

Masennuksen seulontatesti aikuisille

Masennustesti aikuisille
 
Masennustestin on kehittänyt Leonore Radloff, testiä kutsutaan DES-D ( Center for Epidemiological Studies- Depression).
 
Valitse vastaus, joka parhaiten kuvaa mielialojasi kuluneen viikon aikana
 
VIIME VIIKOLLA:

1. Minua harmittivat sellaiset asiat, joista en tavallisesti välitä.

2. Minulle ei maistunut mikään, ruokahaluni oli huono.

3. En päässyt alakuloisuudestani eroon, vaikka ystäväni ja perheeni yrittivät auttaa minua.

4. Tunsin itseni muita huonommaksi.

5. Minun oli vaikea keskittyä siihen mitä tein.

6. Tunsin itseni masentuneeksi.

7. Kaikki mitä tein tuntui rasittavalta.

8. Tulevaisuus tuntui toivottomalta.

9. Tuntui että koko elämäni oli yhtä epäonnistumista.

10. Minua pelotti.

11. Nukuin levottomasti.

12. Olin onneton.

13. Puhuin vähemmän kuin tavallisesti.

14. Tunsin itseni yksinäiseksi.

15. Ihmiset olivat minulle tylyjä.

16. Elämä tuntui kurjalta.

17. Sain itkukohtauksia.

18. Olin surullinen.

19. Minusta tuntui, ettei kukaan pitänyt minusta.

20. En päässyt töissäni vauhtiin.

Turvatarkaste *)

Ratkaise seuraava laskutoimitus: luvusta seitsemän vähennetään luku kaksi.
Kirjoita ylläolevan laskutoimituksen vastaus kirjaimin: (Esim. jos vastaus on 20, kirjoita kaksikymmentä )