Matkalla karttapallon toiselle puolen - Uuteen Seelantiin
Matkalla karttapallon toiselle puolen - Uuteen Seelantiin
Ajatus matkustaa Uuteen Seelantiin syntyi kahdesta yllykkeestä. Amerikkalainen head hunter-firma, jolla on psykiatreille töitä ympäri maailmaa tai yksi kaveri sieltä, piti noin vuoden verran yhteyttä ja tarjosi töitä Uudesta Seelannista. Päätin lähetä katsomaan millaista siellä olisi. Juuri ennen matkaa mies vaihtoi työpaikkaa - kyseisestä firmasta soitettiin minulle, kun lähdön hetkellä tiedustelin, oliko mitään konkreettista. Kyselyt alkoivat alusta taas, lupasivat ottaa yhteyttä. Minulla on heille työpaikan sähköpostisoite, eikä työpuhelinta ole mukana... No nyt näkee kuinka kovasti he oikeasti haluavat minut töihin. Minulla ei ole IELTS-kielitutkintoa tehty. Aion tehdä sen nyt syksyllä.
Toinen ehkä varteenotettavampi syy oli tietenkin itse maa. Kun kerroin meneväni Uuteen Seelantiin, en tainnut kuulla ainuttakaan kommenttia, joka olisi maata haukkunut - ylistyssanoja kylläkin kuuli tuon tuostakin. Kuka tahansa melkein tietää, että Taru sormusten herrasta - elokuvat on kuvattu juuri Uudessa Seelannissa. Maisemat, maisemat, ainutlaatuiset maisemat!
Vaimo oli aluksi kauhuissaan, jos lähtisin töihin Uuteen Seelantiin. Uudessa Seelannissa on 30 prosentin tasavero, eli pelkkä veroprosentti putoaisi noin puoleen. Jos palkka olisi yli kolmasosan suurempi kuin nykyisin, niin siinä eläkepäivien varalle olisi ehkä rahaa. Tosin matkalukemiskirjan mukaan pitäisi miettiä, miten eläkepäivänä taloudelliisesti itsensä turvaisi. Ehkei pankkisijoituksilla eikä rahalla pankissa. Eläkerahastotokin voivat hävitä yhdessä hujauksessa. Voi olla vaikka täydellinen kaaos.
Aluksi vaimolla oli tiukka ei muutolle Uuteen Seelantiin, sitten ehdollinen kyllä, sitten ei ja lopulta ehdoton kyllä. Miespuolinen työkaverini kertoi vitsin, jolle naisetkin ovat nauraneet.
Nyt tutkijat ovat lopulta saaneet selville, mitä nainen haluaa. Valitettavasti tutkimuksen valmistuttua nainen on muuttanut mielipidettään.
Kun kerroin rouvalle, että paikkaasi on kyselty, minulle ovat naispuoliset kaverini sanoneet, että he voivat lähteä, jos rouva ei lähde. Pikkuveljeni kysyi puolestaan minulta, onko minun paikkaa kyselty. Vastasin pikkuveljelleni, että se on jo
mennyt.
Helsinki-Vantaan lentokenttä on lähes tyhjä torstai-iltana
Helsinki-Vantaan lentokentätä kun lähtee heinäkuun lopussa kohti Singaporea puolen yön aikaan, niin lentokenttä on melkein tyhjä. Finnairin runsaan 11 tunnin lento sujuu yön yli, siis periaatteessa nukkumalla.
Minulla on ehkä kerran tai kaksi vuodessa kova migreeni. Yleensä loman alkaessa. Niin nytkin, tai melkein. Kun tunnistan, että lomamigreeni alkaa tulla, lääkitsen itseni etukäteen buranalla. Pimeässä ja viileässä lentokoneessa laput silmillä ja korvatulpat korvilla - ihanteellinen migreeninhoitoympäristö. Niin, jos ei olisi niitä pakollisia pieniä lapsia, jotka kirkuvat lentokoneessa.
Meidän nuorimmainen oli kahden kuukauden ikäinen, kun otimme hänet koneeseen. Mutta meidän lapsista kukaan ei ole huutanut tai kirkunut lentokoneessa. Yksi syy on se, että he ovat olleet aina terveitä. Toinen syy oli, että elämä oli tuolloin pienten lasten ehdoilla. Oltiin missä päin maailmaa ja missä tahansa, niin lapselle rytmi oli aina sama ja muuttumaton. Elettiin lasten ehdoilla. Ei kyllä lähdetty keskellä yötä matkaankaan, vaan suunniteltiin matkat lasten nukkumisaikojen mukaan.
Pukaron paronissa tullessa kävimme perinteisen kirjakauppakierroksen. Ostin mukaani jo olevien kirjojen lisäksi Esko Seppäsen kirjan Emumunaus ( 2012). Olen aina hokenut, että eikö kukaan ole kirjoittanut pankkikriisistä, niin että se olisi ymmärrettävästi kirjoitettu. Esko Seppänen on, tai hänellä on ollut loistava kustannustoimittaja - kirja etenee sujuvasti kuin salapoliisitarina pankkimaailman konnuuksista.
Ironista kyllä, Seppäsen kirja noudattelee samanlaista kertomusta kuin Kari Uotin kirja pankkikriisistä. Suomen Pankin johtokunta liberalisoi pääomamarkkinat yksin, ilman eduskunnan lupaa. Yksityiset pankit sen jälkeen velkaannuttivat yksityisen Suomen ulkomaisella löysällä ja vakuudettomalla tuontirahalla. Seurasi lama ( tai oikeastaan toisiaan seuraavien lamajaksojen ketju, pankkilama, työttömyys jne. Lama jossa yksityiset pankit pelastettiin - ja pienyritykset ja yksityiset ihmiset kaadettiin konkursseihin. Suomi teki ensin sen, mitä Eurooppa nyt Kreikan ja sitä ennen muiden ylivelkaantuneiden maiden kanssa. Eurooppaa odottaa nyt Suomen 1990-luvun laman kaltainen tilanne.
Tuolloin laman nimissä ja yhteiskuntasopimuksen saamiseksi palkkoja alennettiin 7 prosenttia. Voitot yksityistettiin ja tappiot sosialisoitiin, kun olisi pitänyt tavallisen ihmisen järjen mukaan tehdä päinvastoin. Kuulostaako tutulta, jos viimeaikaisia uutisia lukee?
Ennen pääomamarkkinnoiden vapauttamista Suomella oli ulkomaanvelkaa vain 10 % BKT:stä, mutta kasvoi muutamassa vuodessa 66%. Seppänen kirjoittaa samoin kuin Kari Uoti, vaikka vasemmistolaisen ja pankkikasinopelaajan painotukset luulisivat olevan täysin toisistaan poikkeavia.
Suomen pankkivaltuuskunnan eroa Seppänen vaati, jos pääomamarkkinoiden liberalisoinnin johdosta työttömyys nousee yli 250 000. Se nousi toimenpiteiden johdosta moninkertaiseksi, mutta kukaan ei eronnut. Suomessa ei ole tapana erota korkeilta johtopaikoilta, kun meillä ei ole mihin muualle voisi mennä. Saksassa erotaan, mutta sieltä löytyy sitten uusi samanlainen paikka tilalle. Silloinen pankkivaltuusmies, sittemmin valtiovarainministeri, nykyinen Suomen Pankin johtaja, EKP:n haarakonttorin johtaja sanoi silloin, että "verotus kevenee". Amerikan pankkien kaatuessa, ei johtajat joutuneet vastuuseen - he ovat johtopaikoilla, kuten Liikanenkin nykyään. Verotuksen kevenemistä odotellessa...
Kreikan pankkikriisille edeltävät tapahtumat saavat Seppäsen kirjassa hienosti taustoitusta. Vivutukset ja muut finanssitalouden tuotteet selitetään kirjassa lyhyesti ja hienosti, niin että ne on helppo ymmärtää. Ja demareja läpsitään kämmensyrjällä tuon tuostakin eli selvä vasemistolainen näkökulma on. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, jos politiikkaa seuraa. Kukahan oikeistolainen on kirjoittanut kirjan samasta aiheesta?
Miksiköhän Arhinmäki ei käytä Seppäsen kirjan argumenttejä? Loistavan vasemmistolaisen pitää lukea ja osata talousopit pohjaa myöten, eikä puhua pehmeitä rauhasta, rakkaudesta ja huumeidenvapauttamisesta. Tai töherrellä seiniä protestiksi yksityisomaisuudelle. Tiukkaa ja älykästä faktaa. Lääkärien lapset lukevat nykysin paljon kauppatieteitä, eivät enää niinkään lääkäreiksi.
Sellaisella kunnollisella faktapolitiikalla luulisi vasemmistonkin sorron yöstä nousevan. Affektipolitiikan aika on ohi. Tai ei ehkä sittenkään. Uutiset eivät saa kestää kolmea minuuttia kauempaa, koska ihmiset eivät jaksa kuunnella pidempään. Uutiset ovat nykyisin otsikkojen ja jonkun mielipiteiden luettelointia.
Tai oikeisto voittaa aina pinnallisen tiedonvälityksen , koska ihmisiä kiinnostaa vain paljonko he saavat itse rahaa. WIIFM eli what it is for me eli mitä se minulle tarkoittaa on ihmisen ensimmäinen kysymys , oli sitten kyse mistä tahansa.
Eikä maailmassa rahaa anneta noin vaan minne sattuu. Vastikkeettomiin sosiaalietuuksiin ja sen semmoisiin. Tai ei pitäisi antaa. Itse asiassa Seppäsen mukaan se on juuri sitä mitä pankkien aateli - 29 finanssipolitiikan valittua pankkia finanssipolitiikassa tekevät.
Lissabonin sopimuksen eli EU:n perustuslain kiertäminen onnistuu Euroopan raha-asioita hoitamalla - perustamalla kaksi OSAKEYHTIÖTÄ Luxemburgiin. Seppäsen kirja on viihdyttävämpi kuin Soinin yhden lauseen letkaukset samasta asiasta. Seppänen tuo faktoja, vaikkapa tarkoitushakuisestikin, argumenttiensa taustaksi. Voisi kai hokea niinkin, että työtä tekevä osa kansasta häviää aina. Ne jotka eivät töitä tee, elävät toisten kustannuksella. Oli kyse reaalipolitiikan työttömistä tai finanssipolitiikan tuotteita väsäävistä reaaliteettitajun menettäneistä pankkiireista.
Loistavaa, Seppäsen kirja on kuin muisto niiltä ajoilta kuin sanomalehdet erotti toisistaan sen perusteella, mitä lippua ne heiluttivat. Nyt niissä kaikissa on samat uutiset ja ne kaikki muistuttavat erehdyttävästi iltapäivälehtiä. Minusta on nykyisin mukavampi lukea Kauppalehteä aamuisin kuin sanomalehteä, koska Kauppalehdessä on uutisen taustaakin vähän esillä. Niin kuin aikanaan Uutisoppikirjassa neuvottiin.Nykysanomalehdessä ei ole enää kuin otsikot vähäisten mainosten välissä.
Singaporen lentokenttä on hieno paikka
Lähes kokonaan nukutun matkan jälkeen saavumme Singaporeen, jonka lentokenttä on hieno - ja mikä parasta täältä saa upeita keittoja. Kun matkustaa pidempään, niin vatsa on se joka on ehkä eniten sekaisin. Upeat keitot rauhoittavat vatsaa ja sitä kautta mieltä. Päänsärkykin on lakannut.
Lentokentän kirjakaupassa on upeita kirjoja useitakin, mutta vain kaksi on valittava. Kaikkea ei voi kantaa. Tuon yhden voi ostaa myöhemmin vaikka Amazonista. Tilastollisen prosessikontrollin käppyröiden muodosta on kirja, joka kertoo mitä mikäkin käppyrä voi kertoa ja toinen kirja on päässälaskun matematiikasta.
Uudessa Seelannissa on talvi elokuussa, joten päätän ostaa "makkaratakin", koska se on kevyt, lämmin ja menee pieneen tilaan. Muuten lentokentällä nuo samat merkkiliikkeet joka puolella maailmaa. Singaporessa ja Sydneyssä on keksitty loistava tapa kerätä asiakas- ja markkinointitietoja. Passinumeroita myöten kun antaa tietonsa, niin voi voittaa miljoonan - kuin slummien miljönääri.
Singaporesta lennämme täkäisen yön yli Sydneyhin. Nukkuminen on vähän hankalampaa, koska yksi lapsi käytännössä terrorisoi koko lentokoneen kiljumalla useita tunteja. Ei auta korvatulpat eikä musiikin kuuntelu - lapsen kiljunta täyttää tilan. Joskus miettii, että ovatko pienten lasten vanhemmat itsekkätä ja vähän toisia huomioimattomia? Pitäisikö lentoyhtiön miettiä, miten pienet lapset sijoitetaan koneessa? Pienten lasten solidaarisuus kiljumisessa muistuttaa joskus työpaikkojen vaikeista asioista keskustelua. Kiljutaan toisten mukana, vaikkei ymmärretä lopulta miksi - tunne tarttuu.
Australialainen lentoyhtiö kehuu AV-välineillään, jotka ovat kyllä huonommat kuin Finnarilla tai puhumattakaan Emiratesillä, jossa ne ovat tilojen kanssa eri hienot. Emirates tuo mieleen nuoruuden Singapore Airlinesin - oikein hienoa ja olo kuin arvokkaalla asiakkaalla. Muistan kuinka reppumatkaajakin kohdeltiin hienosti. Jotain samaa Emiratesillä on. Finnairin palvelun kyllä tunnistaa kun vaihtaa loppumatkaksi suomalaiseen lentoyhtiöön matkalta palatessaan. Mutta sama paha huonon palvelun ongelma on myös meillä sosiaali- ja terveyspuolella.
Auckland, kaupunki sumujen keskeltä
Lopulta puolitoista vuorokautta matkattuamme saavumme Aucklandiin. Väsyneenä, yhdeksän tunnin aikaero painaa päälle. Paikallista aikaa iltapäivällä ei enää jaksa pysyä hereillä. Pakko nukkua ne normaalit noin viiden tunnin yöunet, eli herätä klo 22 täkäläistä aikaa.
Täysikuu on hieno ulkona. Lauantai-illan mekastus on kuin missä tahansa maailmalla. Huomenna aamulla mennään johonkin museoon, jota rouva odottaa kieli pitkällä. Maurikulttuuria. Keskimäinen lapsi, joka on mukana, on tutkinut kauppoja ja paikkoja, missä käydä.
Minulle riittää matkalla oleminen. Se matkalla olemisen tunnelma. Ehkä se on jotain atavistista. Ihmisten katselu ja heidän kanssaan puhuminen. Ihmisten pienet murheet ja ilot. Arki. Kiireettömästi ja omassa rauhassa katsella ihmisiä ja maisemia. Hienoja maisemia. Gorgeous !
Työn puolesta paikallisessa supermarketissa käynti paljastaa, miksi tänne halutaan päihdepsykiatria. Asiakkaista ei näytä olevan puutetta. Uuteen Seelantiin aikanaan tuotiin, kuten Australiaankin, rikolliset. Geenit voivat olla rikastuneita tässä ympäristössä joka on meren takana. Maapallosta itse asiassa iso osa on merta, kun sitä katsoo koko karttapallon mittakaavasta. Nyt olen sen karttapallon kaummissa paikassa, kun sormi osoittaa Suomea. Mutta en ole ylösalaisin, vaikka pää vähän sekava on matkustamisesta ja aikaerosta.
Auckland, Uusi Seelanti 1.8.2015
Ajatus matkustaa Uuteen Seelantiin syntyi kahdesta yllykkeestä. Amerikkalainen head hunter-firma, jolla on psykiatreille töitä ympäri maailmaa tai yksi kaveri sieltä, piti noin vuoden verran yhteyttä ja tarjosi töitä Uudesta Seelannista. Päätin lähetä katsomaan millaista siellä olisi. Juuri ennen matkaa mies vaihtoi työpaikkaa - kyseisestä firmasta soitettiin minulle, kun lähdön hetkellä tiedustelin, oliko mitään konkreettista. Kyselyt alkoivat alusta taas, lupasivat ottaa yhteyttä. Minulla on heille työpaikan sähköpostisoite, eikä työpuhelinta ole mukana... No nyt näkee kuinka kovasti he oikeasti haluavat minut töihin. Minulla ei ole IELTS-kielitutkintoa tehty. Aion tehdä sen nyt syksyllä.
Toinen ehkä varteenotettavampi syy oli tietenkin itse maa. Kun kerroin meneväni Uuteen Seelantiin, en tainnut kuulla ainuttakaan kommenttia, joka olisi maata haukkunut - ylistyssanoja kylläkin kuuli tuon tuostakin. Kuka tahansa melkein tietää, että Taru sormusten herrasta - elokuvat on kuvattu juuri Uudessa Seelannissa. Maisemat, maisemat, ainutlaatuiset maisemat!
Vaimo oli aluksi kauhuissaan, jos lähtisin töihin Uuteen Seelantiin. Uudessa Seelannissa on 30 prosentin tasavero, eli pelkkä veroprosentti putoaisi noin puoleen. Jos palkka olisi yli kolmasosan suurempi kuin nykyisin, niin siinä eläkepäivien varalle olisi ehkä rahaa. Tosin matkalukemiskirjan mukaan pitäisi miettiä, miten eläkepäivänä taloudelliisesti itsensä turvaisi. Ehkei pankkisijoituksilla eikä rahalla pankissa. Eläkerahastotokin voivat hävitä yhdessä hujauksessa. Voi olla vaikka täydellinen kaaos.
Aluksi vaimolla oli tiukka ei muutolle Uuteen Seelantiin, sitten ehdollinen kyllä, sitten ei ja lopulta ehdoton kyllä. Miespuolinen työkaverini kertoi vitsin, jolle naisetkin ovat nauraneet.
Nyt tutkijat ovat lopulta saaneet selville, mitä nainen haluaa. Valitettavasti tutkimuksen valmistuttua nainen on muuttanut mielipidettään.
Kun kerroin rouvalle, että paikkaasi on kyselty, minulle ovat naispuoliset kaverini sanoneet, että he voivat lähteä, jos rouva ei lähde. Pikkuveljeni kysyi puolestaan minulta, onko minun paikkaa kyselty. Vastasin pikkuveljelleni, että se on jo
mennyt.
Helsinki-Vantaan lentokenttä on lähes tyhjä torstai-iltana
Helsinki-Vantaan lentokentätä kun lähtee heinäkuun lopussa kohti Singaporea puolen yön aikaan, niin lentokenttä on melkein tyhjä. Finnairin runsaan 11 tunnin lento sujuu yön yli, siis periaatteessa nukkumalla.
Minulla on ehkä kerran tai kaksi vuodessa kova migreeni. Yleensä loman alkaessa. Niin nytkin, tai melkein. Kun tunnistan, että lomamigreeni alkaa tulla, lääkitsen itseni etukäteen buranalla. Pimeässä ja viileässä lentokoneessa laput silmillä ja korvatulpat korvilla - ihanteellinen migreeninhoitoympäristö. Niin, jos ei olisi niitä pakollisia pieniä lapsia, jotka kirkuvat lentokoneessa.
Meidän nuorimmainen oli kahden kuukauden ikäinen, kun otimme hänet koneeseen. Mutta meidän lapsista kukaan ei ole huutanut tai kirkunut lentokoneessa. Yksi syy on se, että he ovat olleet aina terveitä. Toinen syy oli, että elämä oli tuolloin pienten lasten ehdoilla. Oltiin missä päin maailmaa ja missä tahansa, niin lapselle rytmi oli aina sama ja muuttumaton. Elettiin lasten ehdoilla. Ei kyllä lähdetty keskellä yötä matkaankaan, vaan suunniteltiin matkat lasten nukkumisaikojen mukaan.
Pukaron paronissa tullessa kävimme perinteisen kirjakauppakierroksen. Ostin mukaani jo olevien kirjojen lisäksi Esko Seppäsen kirjan Emumunaus ( 2012). Olen aina hokenut, että eikö kukaan ole kirjoittanut pankkikriisistä, niin että se olisi ymmärrettävästi kirjoitettu. Esko Seppänen on, tai hänellä on ollut loistava kustannustoimittaja - kirja etenee sujuvasti kuin salapoliisitarina pankkimaailman konnuuksista.
Ironista kyllä, Seppäsen kirja noudattelee samanlaista kertomusta kuin Kari Uotin kirja pankkikriisistä. Suomen Pankin johtokunta liberalisoi pääomamarkkinat yksin, ilman eduskunnan lupaa. Yksityiset pankit sen jälkeen velkaannuttivat yksityisen Suomen ulkomaisella löysällä ja vakuudettomalla tuontirahalla. Seurasi lama ( tai oikeastaan toisiaan seuraavien lamajaksojen ketju, pankkilama, työttömyys jne. Lama jossa yksityiset pankit pelastettiin - ja pienyritykset ja yksityiset ihmiset kaadettiin konkursseihin. Suomi teki ensin sen, mitä Eurooppa nyt Kreikan ja sitä ennen muiden ylivelkaantuneiden maiden kanssa. Eurooppaa odottaa nyt Suomen 1990-luvun laman kaltainen tilanne.
Tuolloin laman nimissä ja yhteiskuntasopimuksen saamiseksi palkkoja alennettiin 7 prosenttia. Voitot yksityistettiin ja tappiot sosialisoitiin, kun olisi pitänyt tavallisen ihmisen järjen mukaan tehdä päinvastoin. Kuulostaako tutulta, jos viimeaikaisia uutisia lukee?
Ennen pääomamarkkinnoiden vapauttamista Suomella oli ulkomaanvelkaa vain 10 % BKT:stä, mutta kasvoi muutamassa vuodessa 66%. Seppänen kirjoittaa samoin kuin Kari Uoti, vaikka vasemmistolaisen ja pankkikasinopelaajan painotukset luulisivat olevan täysin toisistaan poikkeavia.
Suomen pankkivaltuuskunnan eroa Seppänen vaati, jos pääomamarkkinoiden liberalisoinnin johdosta työttömyys nousee yli 250 000. Se nousi toimenpiteiden johdosta moninkertaiseksi, mutta kukaan ei eronnut. Suomessa ei ole tapana erota korkeilta johtopaikoilta, kun meillä ei ole mihin muualle voisi mennä. Saksassa erotaan, mutta sieltä löytyy sitten uusi samanlainen paikka tilalle. Silloinen pankkivaltuusmies, sittemmin valtiovarainministeri, nykyinen Suomen Pankin johtaja, EKP:n haarakonttorin johtaja sanoi silloin, että "verotus kevenee". Amerikan pankkien kaatuessa, ei johtajat joutuneet vastuuseen - he ovat johtopaikoilla, kuten Liikanenkin nykyään. Verotuksen kevenemistä odotellessa...
Kreikan pankkikriisille edeltävät tapahtumat saavat Seppäsen kirjassa hienosti taustoitusta. Vivutukset ja muut finanssitalouden tuotteet selitetään kirjassa lyhyesti ja hienosti, niin että ne on helppo ymmärtää. Ja demareja läpsitään kämmensyrjällä tuon tuostakin eli selvä vasemistolainen näkökulma on. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, jos politiikkaa seuraa. Kukahan oikeistolainen on kirjoittanut kirjan samasta aiheesta?
Miksiköhän Arhinmäki ei käytä Seppäsen kirjan argumenttejä? Loistavan vasemmistolaisen pitää lukea ja osata talousopit pohjaa myöten, eikä puhua pehmeitä rauhasta, rakkaudesta ja huumeidenvapauttamisesta. Tai töherrellä seiniä protestiksi yksityisomaisuudelle. Tiukkaa ja älykästä faktaa. Lääkärien lapset lukevat nykysin paljon kauppatieteitä, eivät enää niinkään lääkäreiksi.
Sellaisella kunnollisella faktapolitiikalla luulisi vasemmistonkin sorron yöstä nousevan. Affektipolitiikan aika on ohi. Tai ei ehkä sittenkään. Uutiset eivät saa kestää kolmea minuuttia kauempaa, koska ihmiset eivät jaksa kuunnella pidempään. Uutiset ovat nykyisin otsikkojen ja jonkun mielipiteiden luettelointia.
Tai oikeisto voittaa aina pinnallisen tiedonvälityksen , koska ihmisiä kiinnostaa vain paljonko he saavat itse rahaa. WIIFM eli what it is for me eli mitä se minulle tarkoittaa on ihmisen ensimmäinen kysymys , oli sitten kyse mistä tahansa.
Eikä maailmassa rahaa anneta noin vaan minne sattuu. Vastikkeettomiin sosiaalietuuksiin ja sen semmoisiin. Tai ei pitäisi antaa. Itse asiassa Seppäsen mukaan se on juuri sitä mitä pankkien aateli - 29 finanssipolitiikan valittua pankkia finanssipolitiikassa tekevät.
Lissabonin sopimuksen eli EU:n perustuslain kiertäminen onnistuu Euroopan raha-asioita hoitamalla - perustamalla kaksi OSAKEYHTIÖTÄ Luxemburgiin. Seppäsen kirja on viihdyttävämpi kuin Soinin yhden lauseen letkaukset samasta asiasta. Seppänen tuo faktoja, vaikkapa tarkoitushakuisestikin, argumenttiensa taustaksi. Voisi kai hokea niinkin, että työtä tekevä osa kansasta häviää aina. Ne jotka eivät töitä tee, elävät toisten kustannuksella. Oli kyse reaalipolitiikan työttömistä tai finanssipolitiikan tuotteita väsäävistä reaaliteettitajun menettäneistä pankkiireista.
Loistavaa, Seppäsen kirja on kuin muisto niiltä ajoilta kuin sanomalehdet erotti toisistaan sen perusteella, mitä lippua ne heiluttivat. Nyt niissä kaikissa on samat uutiset ja ne kaikki muistuttavat erehdyttävästi iltapäivälehtiä. Minusta on nykyisin mukavampi lukea Kauppalehteä aamuisin kuin sanomalehteä, koska Kauppalehdessä on uutisen taustaakin vähän esillä. Niin kuin aikanaan Uutisoppikirjassa neuvottiin.Nykysanomalehdessä ei ole enää kuin otsikot vähäisten mainosten välissä.
Singaporen lentokenttä on hieno paikka
Lähes kokonaan nukutun matkan jälkeen saavumme Singaporeen, jonka lentokenttä on hieno - ja mikä parasta täältä saa upeita keittoja. Kun matkustaa pidempään, niin vatsa on se joka on ehkä eniten sekaisin. Upeat keitot rauhoittavat vatsaa ja sitä kautta mieltä. Päänsärkykin on lakannut.
Lentokentän kirjakaupassa on upeita kirjoja useitakin, mutta vain kaksi on valittava. Kaikkea ei voi kantaa. Tuon yhden voi ostaa myöhemmin vaikka Amazonista. Tilastollisen prosessikontrollin käppyröiden muodosta on kirja, joka kertoo mitä mikäkin käppyrä voi kertoa ja toinen kirja on päässälaskun matematiikasta.
Uudessa Seelannissa on talvi elokuussa, joten päätän ostaa "makkaratakin", koska se on kevyt, lämmin ja menee pieneen tilaan. Muuten lentokentällä nuo samat merkkiliikkeet joka puolella maailmaa. Singaporessa ja Sydneyssä on keksitty loistava tapa kerätä asiakas- ja markkinointitietoja. Passinumeroita myöten kun antaa tietonsa, niin voi voittaa miljoonan - kuin slummien miljönääri.
Singaporesta lennämme täkäisen yön yli Sydneyhin. Nukkuminen on vähän hankalampaa, koska yksi lapsi käytännössä terrorisoi koko lentokoneen kiljumalla useita tunteja. Ei auta korvatulpat eikä musiikin kuuntelu - lapsen kiljunta täyttää tilan. Joskus miettii, että ovatko pienten lasten vanhemmat itsekkätä ja vähän toisia huomioimattomia? Pitäisikö lentoyhtiön miettiä, miten pienet lapset sijoitetaan koneessa? Pienten lasten solidaarisuus kiljumisessa muistuttaa joskus työpaikkojen vaikeista asioista keskustelua. Kiljutaan toisten mukana, vaikkei ymmärretä lopulta miksi - tunne tarttuu.
Australialainen lentoyhtiö kehuu AV-välineillään, jotka ovat kyllä huonommat kuin Finnarilla tai puhumattakaan Emiratesillä, jossa ne ovat tilojen kanssa eri hienot. Emirates tuo mieleen nuoruuden Singapore Airlinesin - oikein hienoa ja olo kuin arvokkaalla asiakkaalla. Muistan kuinka reppumatkaajakin kohdeltiin hienosti. Jotain samaa Emiratesillä on. Finnairin palvelun kyllä tunnistaa kun vaihtaa loppumatkaksi suomalaiseen lentoyhtiöön matkalta palatessaan. Mutta sama paha huonon palvelun ongelma on myös meillä sosiaali- ja terveyspuolella.
Auckland, kaupunki sumujen keskeltä
Lopulta puolitoista vuorokautta matkattuamme saavumme Aucklandiin. Väsyneenä, yhdeksän tunnin aikaero painaa päälle. Paikallista aikaa iltapäivällä ei enää jaksa pysyä hereillä. Pakko nukkua ne normaalit noin viiden tunnin yöunet, eli herätä klo 22 täkäläistä aikaa.
Täysikuu on hieno ulkona. Lauantai-illan mekastus on kuin missä tahansa maailmalla. Huomenna aamulla mennään johonkin museoon, jota rouva odottaa kieli pitkällä. Maurikulttuuria. Keskimäinen lapsi, joka on mukana, on tutkinut kauppoja ja paikkoja, missä käydä.
Minulle riittää matkalla oleminen. Se matkalla olemisen tunnelma. Ehkä se on jotain atavistista. Ihmisten katselu ja heidän kanssaan puhuminen. Ihmisten pienet murheet ja ilot. Arki. Kiireettömästi ja omassa rauhassa katsella ihmisiä ja maisemia. Hienoja maisemia. Gorgeous !
Työn puolesta paikallisessa supermarketissa käynti paljastaa, miksi tänne halutaan päihdepsykiatria. Asiakkaista ei näytä olevan puutetta. Uuteen Seelantiin aikanaan tuotiin, kuten Australiaankin, rikolliset. Geenit voivat olla rikastuneita tässä ympäristössä joka on meren takana. Maapallosta itse asiassa iso osa on merta, kun sitä katsoo koko karttapallon mittakaavasta. Nyt olen sen karttapallon kaummissa paikassa, kun sormi osoittaa Suomea. Mutta en ole ylösalaisin, vaikka pää vähän sekava on matkustamisesta ja aikaerosta.
Auckland, Uusi Seelanti 1.8.2015