Matkalla Kuchingiin Malesiaan perjantaina 13. päivä kesäkuuta
Matkalla Kuchingiin Malesiaan perjantaina 13. päivä kesäkuuta
Kuinka väsynyt voi olla matkustaessa, jos ei ole nukkunut koko yönä? Erään arvion mukaan ihminen on silloin kuin yhden promillen humalassa. Siis tottumaton on täysin kännissä.
Brasilian jalkapallon MM-kisat alkoivat Brasilian ottelulla Kroatiaa vastaan. Se oli pakko nähdä, vaikka oli yön läpi ajaminen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ennen lentoa oli vain puolen tunnin nukahtaminen. En ole ennen käynyt Malesiassa.
Helsinki- Vantaan lentokentällä ei voi buukata Malesian Airlinesin lentoa paikkojen osalta Pariisista eteenpäin. Lupaus on saatu siitä, että matkalaukut menevät Kuchingiin asti. Yhden väitöskirjan artikkelini esitteleminen olisi siellä Kuchingissa. Eilen sain seuraavan artikkelin valmiiksi, joka on mahdollisesti taas ensi tammikuun Hawaijin matkaa varten. Siis jos hyväksytään HICSS:n konferenssiin. Väitöskirjan artikkelit alkavat olla siis pian kasassa. Sitten alkaa se yhtenäisemmän kirjoittamisen osuus ja sitten ne muut lukemiset, jotka väitöskirjaan liittyvät. Lukeminen ja luetun kirjan esittäminen on helpompaa kuin artikkelin englanniksi kirjoittaminen. Varsinkin kun sen aloittaa yli 50-vuotiaana. Ehkä suoraan lukion jälkeen se olisi ollut helppoakin.
Töissä työt on tehty, eikä montaakaan keskeneräistä asiaa jäänyt pöydälle. Työryhmä on tehnyt taas loistavan tuloksen, mitä ei tietysti palkita muuten kuin maineella. Jotain jäi tekemättä, mutta niistä ei välitetä lomalla. Lomalla yritetään olla ajattelematta työasioita, mikä ei ole täysin mahdollista, koska väitöskirjan esittely on nykyisen työn tulosten esittelyä. Ja tämän kesän loma kuluu lähinnä väitöskirjan tekemisessä. Ehkä matka Malesiaan on hyvää vastapainoa kaikelle tekemiselle.
Lentomatka Helsingistä Pariisiin sujuu pelonsekaisin tuntein. Pariisissa koneenvaihtoon on aina liittynyt ongelmia. Viimeksi hävisivät matkalaukut, jotka tulivat rikottuina takaisin. Finnair ei myöskään petä – narisevalla äänellä puhuva vanha nainen, joka ei varmaan tajua, miten ärsyttävältä hänen äänensä kuulostaa, ”viihdyttää” meitä koko matkan. Ja se palvelu koneessa tuo mieleen ne matkat Aeroflotilla, en oikein osaa sanoa miksi, mutta kömpelöltä se palvelu tuntuu ja kuulostaa. Osaa ihmisistä ei ole kerta kaikkiaan luotu asiakaspalveluun, vaikka lentoemännäksi päätyisikin.
Pariisi ei myöskään petä. Koska emme saaneet boarding passia Helsinki-Vantaan kentältä Pariisia pidemmälle, Charles de Gaullen kentällä saamme ohjeita mennä oikealla, kun pitää mennä vasemmalle. Usean kerran etsimisen ja usemman kysymisen jälkeen lopulta pääsemme hakemaan koneeseennousukortit. Samalla epäröimme antaa vastaanottotiskin nuorelle naiselle kuitit matkalaukuista, kun hän kertoo bookkaavansa matkalaukut koneeseen. Nuori nainen kortteja antaessaan sanoo, että tällä kerralla ei käy niin.
Kiirehdimme portille, koska aikaa ei ole kovin paljon, menemme kauppojen ja ravintoloiden ohi. Siis kirjakauppojenkin ohi. Kun tulemme lopulta portillemme, jossa on vain epämääräinen kioski ja kahvilakioski, paljastuu, että koneemme Koala Lumpuriin on myöhässä. Aluksi kolme tuntia ja sitten tulee ilmoitus, että viisi tuntia – arvaatkaapa, mitä tarjotaan viivästymisen hyvittämiseksi? Vesipullo ja kuivaa täytettyä voileipää. Haukkaan leipää pari kertaa, heitän roskiin ja säilytän vesipullon. Tulimme muutaman tarkastuspisteen ja turvatarkastuksen läpi, konetta odottaessa ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä kuin kuluttaa jotenkin aikaansa. Noitten läpitultujen paikkojen takana olisi kaikenlaista ajanvietettä. Nyt helposti kuluu kokonainen vuorokausi, ettei tule syödyksi lämmintä ruokaa, vaan noita loputtomia leipiä, sämpylöitä ja muita haukattavia.
Turha ehkä mainitakaan, että menetämme jatkolennon Kuchingiin. Meille luvataan, että meidät sijoitetaan seuraavaan koneeseen. Siis ei kovin vahvasti ala matka Malesiaan. Alun perin matka kesti ilman näitä viivytyksiäkin noin 25 tuntia. Nyt siis ainakin 30 tuntia matkustamme…
Onneksi otin mukaan pari kirjaa. Aloin lukea, vaikka olin lopen uupunut, koska olin vain pari kertaa nukahtanut. Toisella kerralla tunniksi ja toisella kerralla Churchillin unet, eli juuri kun notkahtaa uneen, niin herää.
John R Trimblen kirja Writing with Style ( 2011, kolmas painos) on mielenkiintoinen. Englanniksi kirjoittaminen on hankalaa, mutta kirjaa lukiessa paljastuu, että niin se on näköjään kaikille. Kirja tosin antaa hyviä ohjeita siitä, kuinka muodostaa hyvää tekstiä. Kuka tahansa.
Trimble kirjoittaa, entisenä kirjoittamisen opettajana yliopistossa, miten erottaa aloittelevan kirjoittajan ja kokeneemman kirjoittajan. Trimblen kirjaa lukiessa tulee mieleen, miksi piti Jouko Tyyrin kirjoituksista. Lyhyttä. Selkeää. Se mitä hän yrittää sanoa tulee selväksi. Heti. Ensimmäisistä lauseista, joita hän myöhemmin perustelee. Loogista on helppo seurata. Toisen ajatuksenvirtaa vaikeampi.
Trimble kertoo, mitkä ovat aloittelevan kirjoittajan virheitä. Aloittelija kirjoittaa itselleen, eikä kuvitele lukijaa mielessä. Hän aloittaa kirjoittamisen, kun se mitä hän aikoo sanoa, on selvää hänelle itselleen. Hän ei ole vielä miettinyt, miten se , mitä itse ymmärrän, kerrotaan toiselle, niin että hänkin ymmärtää.
Trimble esittelee hienon idean ”esikirjoittamisesta”, kuinka pahvisiin kortteihin kysymyksen ja siihen ensimmäiset vastaukset kirjoittamalla valmistaa itsensä psykologisesti ja organisoidusti kirjoittamiseen. Korttien järjestystä muuttamalla voi kokeilla erilaisia näkökulmia ja erilaisia argumentoinnin mahdollisuuksia.
Trimble muistuttaa, ettei noviisikirjoittaja viitsi kuljettaa lukijaa mukanaan kirjoittaessaan, ei edes kappaleiden välillä. Junanvaunusta toiseen kävellessä VR:llä mennään sen välivaiheen kautta. Noviisi ei anna riittävästi vihjeitä siitä, kuinka hän on argumentoinnissaan tähän loogiseen järjestykseen päätynyt. Noviisi ei täsmennä käyttämiään termejä, vaikka kysymyksessä voisi olla hän oma yksityinen sanastonsa ja painotusjärjestelmä.
Aloittelija kirjoittaa lause lauseelta ja kappale kappaleelta samanlaista vaihtamatta lauseen- tai kappaleen rakennetta. Hauskasti hän muistuttaa, että laajan kappaleen alle voi hukkua ja liian lyhyttä ei ymmärrä. Aloittelija ei välitä sivunumeroista eikä viittauksista, hän toistaa tiivistäen asiaansa silloin kun se hänelle sopii. Kirjoittamisen aloittelija lopettaa yhtäkkiä, silloin kun hänestä siltä tuntuu, että nyt sitä tekstiä on riittävästi. Hän ei lue tekstiään läpi uudelleen, koska kirjoittaminen on jo ohi.
Ammattilaiskirjailija kertoo, että hänen tekstinsä ensimmäiset versiot ovat todella huonoja, mutta hän on varmaan yksi maailman parhaita tekstin uudelleen ja uudelleen hiojia. Kirjoittaa samaa uudelleen ja uudelleen on se mikä ainakin itselle on kaikkien tylsintä.
Valmistelemattomasta tekstistä näkee sen, ettei siinä ole vaivauduttu muotoilemaan näkökulmaa. Miten muka tulla tekstinsä kanssa esille suoraan, selkeästi ja houkuttelevasti, kun kirjoittaja ei ole määritellyt mitään näkökulmaa? Kirjoittamalla pitkästi voi yrittää hämätä, kun ei ole oikeasti mitään sanottavaa.
Ammattikirjoittaja koettaa tulla ajatuksineen ja näkökulmineen etuovesta suoraan. Hänen teksti on helposti luettavaa. Hän arvostaa lukijan aikaa niin, ettei viivästytä lukijaa kauempaa kuin lukija itse haluaa. Kirjoituksen ensimmäiset neljä tai viisi riviä päättävät, haluaako lukija jatkaa pidemmälle.
Monet lukijat haluavat oppia jotain lukemastaan, minkä vuoksi tosiasioista pitää ottaa selvää.
Malesian lentoyhtiön edustajat eivät kerro, miksi on viisi tuntia myöhässä. Käyn kysymässä ja he puhuvat jotain epämääräistä insinööreistä. Eli he eivät tiedä. Malesian pääuskonto on islam, minkä vuoksi huivipäisiä naisia on ylimäärin. Ympärillä puhutaan ranskaa ja noita aasian kieliä, joita en ymmärrä. Rouvani ja nuorimmaiseni, jotka ovat mukana, koettavat nukkua epämukavilla tuolilla. Minä koetan pysyä valveilla, sillä haluan nukkua koneessa, sillä lento Pariisista Koala Lumpuriin kestää yli 12 tuntia.
Oikeastaan kun on oikein väsynyt, niin tulee sellainen välinpitämättömän matkustajan olo. Silloin vain kuin maratonjuoksija, jatkaa samaa vauhtia, odottaen, että maali saapuu. Ehkä saavun maaliin. Huomenna johonkin aikaan meidän pitäisi olla siellä Malesiassa. Jalkapallon MM-kisoja voisi katsoa, muttei täällä ole ainuttakaan televisiota.
Ehkä jatkan Trimblen kirjan lukemista, se lienee tällä hetkellä mielenkiintoisinta, mitä voi tehdä. Onneksi matkalla Koala Lumpuriin sain nukutuksi vähän, niin että tuli inhimillisempi olo. Koska olimme menettäneet lentomme, meillä tuli kiire koneeseen, joka lentää Kuchingiin. Kun juoksimme kohti konetta, niin näin sen – keittoja lentokentällä. Koala Lumpurin kentällä olisi ollut keittoja tarjolla, jos olisimme ehtineet pysähtyä syömään. Taas parin turvatarkastuksen läpi ja koneeseen, joka lentää päämääräämme. Nuorimmaisemme on jo matkasta niin väsynyt, että suurin piirtein nukkuu kaksi viimeistä lentoa.
Varoituksen sana: älkää koskaan vaihtako konetta Pariisissa, sillä matkalaukkunne joko varastetaan tai ne häviävät muuten vaan ja tulevat muutaman päivän päästä. Nuorimmaisemme matkalaukku, joka on täynnä hänen vaatteitaan, ei tule Kuchingin kentälle. Nuorimmaisemme tämä on matkan viimeinen pisara, turhautuminen purkaantuu itkuna. Hän ei nyt, kuten ei Hawaijinkaan matkalla kiukuttele, äyski tai muuta sellaista.
- Ei siitä ole hyötyä, ei se muuta tilannetta, sanoo meidän 13-vuotias tyttö, kun meitä harmittaa hänen puolestaan.
Malesian Airlines epäonnistui melkein kaikessa: yhdeksän tuntia myöhässä lähtee Pariisista, eikä laukku tule perille. Pariisin kentällä ihmiset spontaanisti taputtavat lentokoneen miehistölle kun he lopulta saapuvat paikalle. Malesian Airlinesin tiedotus on typerää ja vajavaista, ihmiset hermostuvat kun kerrotaan, että koneen lähtö viivästyy vielä kahdella tunnilla, kun maitoa ei ole. Heillä oli Pariisissa seitsemän tuntia aikaa hakea maitoa ja valmistautua lähtöön. No ranskalaiset eivät ole maailman parasta palveluntarjoaja tai organisoijakansaa. Eivät todellakaan.
Matkalla Kuchingiin istun kahden nuoren huivipäisen nuoren naisen välissä. Suomalainen nainen kokee huivit naista alistavana, mutta en ole vielä tavannut naista, joka näyttäisi voivan huonosti huivissaan. Huumeiden tuonnista varoitetaan, siitä vakavan tuomion saa täällä. Täällä olisi varmaan hyvä perustaa huumeidenhoitopaikka, koska ympäristö tukisi päihteettömyyttä, tai niin ainakin kuvittelen. Islamilaisissa maissa kannabiksen käyttö on runsasta, kun he eivät käytä alkoholia.
Toinen nuorista naisista on arabialaisten kielten opettaja, iloinen nuori nainen, joka puhuu englantia kohtalaisesti. Hän kysyy montako lasta minulla ja puhelemme niitä näitä. Miellyttävä nuori nainen, joka nauraa helposti. Ulkoministeriön sivulla varoitetaan varkaista ja kaikesta mahdollisesta. Nuori nainen on asunut vajaan vuoden Kuchingissa ja hän sanoo, että taksit ovat turvallisia. Minun kokemus naisista, joiden päätä huivi peittää, on ollut pelkästään myönteinen tähän saakka.
Saapuminen Kuchingiin ei ollut siis mikään hieno juttu. Yli vuorokauden matkustelun jälkeen, matkalaukku on hävinnyt. Siis älkää vaihtako konetta Pariisissa, tehkää se vaikkapa Lontoossa.
Käymme ostamassa jotain tavaroita ja ruokaa nuorelle neidillemme ja maksamme taksin, joka vie meidät Hiltoniin Kuchingissa. Hiltonissa huone ei ole aluksi sitä mitä toivomme, mutta he järjestävät sen niin kuin toivomme. Tuntuu loistavalta näiden pettymysten jälkeen. Konferenssihotellini on aivan vieressä, joten siltä osin kaikki on kunnossa seuraavaa päivää varten.
Voin käydä ilmoittautumassa konferenssiin seuraavana päivänä.
Laittaudumme hotellihuoneeseen, josta on hieno näkymä joelle, ehkä päivänvalossa se näyttää vielä paremmalta. Kysyin nuorimmaltamme, eikö ole mukavaa, kun hän saa lomailla ympäri maailmaa.
- Minä hankin isona kesämökin, vastaa nuorimmaiseni.
Ehkä kaikki eivät pidäkään matkustamisesta. Nuorimmainen harmittelee, että kadonneessa matkalaukussa oli hänen ympäri maailmaan ostamiaan tavaroita. Tässä islamilaisessa maassa varkaille on oiva rangaistus Koraanissa. Ehkä se on kuitenkin liian kova, koska ihminen voi muuttua. Ainakin jos on nuori tehdessään tyhmyyksiä. Ehkä islamilainen laki koskisi vain yli 25-vuotiaita varkaita.
No nyt on pari tuntia siihen, kun tulee jalkapalloa televisiosta. Kun tulimme taksissa tänne, niin sekä ilma ja tunnelma muistuttivat siitä, kun lähes 30 vuotta sitten kävin Thaimaassa. Odotan innolla huomista päivää.
Pariisissa Charles de Gaullen kentällä perjantai 13. päivä kesäkuuta ja 14. Päivä Kuchingissa Hotel Hiltonissa.
Kuinka väsynyt voi olla matkustaessa, jos ei ole nukkunut koko yönä? Erään arvion mukaan ihminen on silloin kuin yhden promillen humalassa. Siis tottumaton on täysin kännissä.
Brasilian jalkapallon MM-kisat alkoivat Brasilian ottelulla Kroatiaa vastaan. Se oli pakko nähdä, vaikka oli yön läpi ajaminen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ennen lentoa oli vain puolen tunnin nukahtaminen. En ole ennen käynyt Malesiassa.
Helsinki- Vantaan lentokentällä ei voi buukata Malesian Airlinesin lentoa paikkojen osalta Pariisista eteenpäin. Lupaus on saatu siitä, että matkalaukut menevät Kuchingiin asti. Yhden väitöskirjan artikkelini esitteleminen olisi siellä Kuchingissa. Eilen sain seuraavan artikkelin valmiiksi, joka on mahdollisesti taas ensi tammikuun Hawaijin matkaa varten. Siis jos hyväksytään HICSS:n konferenssiin. Väitöskirjan artikkelit alkavat olla siis pian kasassa. Sitten alkaa se yhtenäisemmän kirjoittamisen osuus ja sitten ne muut lukemiset, jotka väitöskirjaan liittyvät. Lukeminen ja luetun kirjan esittäminen on helpompaa kuin artikkelin englanniksi kirjoittaminen. Varsinkin kun sen aloittaa yli 50-vuotiaana. Ehkä suoraan lukion jälkeen se olisi ollut helppoakin.
Töissä työt on tehty, eikä montaakaan keskeneräistä asiaa jäänyt pöydälle. Työryhmä on tehnyt taas loistavan tuloksen, mitä ei tietysti palkita muuten kuin maineella. Jotain jäi tekemättä, mutta niistä ei välitetä lomalla. Lomalla yritetään olla ajattelematta työasioita, mikä ei ole täysin mahdollista, koska väitöskirjan esittely on nykyisen työn tulosten esittelyä. Ja tämän kesän loma kuluu lähinnä väitöskirjan tekemisessä. Ehkä matka Malesiaan on hyvää vastapainoa kaikelle tekemiselle.
Lentomatka Helsingistä Pariisiin sujuu pelonsekaisin tuntein. Pariisissa koneenvaihtoon on aina liittynyt ongelmia. Viimeksi hävisivät matkalaukut, jotka tulivat rikottuina takaisin. Finnair ei myöskään petä – narisevalla äänellä puhuva vanha nainen, joka ei varmaan tajua, miten ärsyttävältä hänen äänensä kuulostaa, ”viihdyttää” meitä koko matkan. Ja se palvelu koneessa tuo mieleen ne matkat Aeroflotilla, en oikein osaa sanoa miksi, mutta kömpelöltä se palvelu tuntuu ja kuulostaa. Osaa ihmisistä ei ole kerta kaikkiaan luotu asiakaspalveluun, vaikka lentoemännäksi päätyisikin.
Pariisi ei myöskään petä. Koska emme saaneet boarding passia Helsinki-Vantaan kentältä Pariisia pidemmälle, Charles de Gaullen kentällä saamme ohjeita mennä oikealla, kun pitää mennä vasemmalle. Usean kerran etsimisen ja usemman kysymisen jälkeen lopulta pääsemme hakemaan koneeseennousukortit. Samalla epäröimme antaa vastaanottotiskin nuorelle naiselle kuitit matkalaukuista, kun hän kertoo bookkaavansa matkalaukut koneeseen. Nuori nainen kortteja antaessaan sanoo, että tällä kerralla ei käy niin.
Kiirehdimme portille, koska aikaa ei ole kovin paljon, menemme kauppojen ja ravintoloiden ohi. Siis kirjakauppojenkin ohi. Kun tulemme lopulta portillemme, jossa on vain epämääräinen kioski ja kahvilakioski, paljastuu, että koneemme Koala Lumpuriin on myöhässä. Aluksi kolme tuntia ja sitten tulee ilmoitus, että viisi tuntia – arvaatkaapa, mitä tarjotaan viivästymisen hyvittämiseksi? Vesipullo ja kuivaa täytettyä voileipää. Haukkaan leipää pari kertaa, heitän roskiin ja säilytän vesipullon. Tulimme muutaman tarkastuspisteen ja turvatarkastuksen läpi, konetta odottaessa ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä kuin kuluttaa jotenkin aikaansa. Noitten läpitultujen paikkojen takana olisi kaikenlaista ajanvietettä. Nyt helposti kuluu kokonainen vuorokausi, ettei tule syödyksi lämmintä ruokaa, vaan noita loputtomia leipiä, sämpylöitä ja muita haukattavia.
Turha ehkä mainitakaan, että menetämme jatkolennon Kuchingiin. Meille luvataan, että meidät sijoitetaan seuraavaan koneeseen. Siis ei kovin vahvasti ala matka Malesiaan. Alun perin matka kesti ilman näitä viivytyksiäkin noin 25 tuntia. Nyt siis ainakin 30 tuntia matkustamme…
Onneksi otin mukaan pari kirjaa. Aloin lukea, vaikka olin lopen uupunut, koska olin vain pari kertaa nukahtanut. Toisella kerralla tunniksi ja toisella kerralla Churchillin unet, eli juuri kun notkahtaa uneen, niin herää.
John R Trimblen kirja Writing with Style ( 2011, kolmas painos) on mielenkiintoinen. Englanniksi kirjoittaminen on hankalaa, mutta kirjaa lukiessa paljastuu, että niin se on näköjään kaikille. Kirja tosin antaa hyviä ohjeita siitä, kuinka muodostaa hyvää tekstiä. Kuka tahansa.
Trimble kirjoittaa, entisenä kirjoittamisen opettajana yliopistossa, miten erottaa aloittelevan kirjoittajan ja kokeneemman kirjoittajan. Trimblen kirjaa lukiessa tulee mieleen, miksi piti Jouko Tyyrin kirjoituksista. Lyhyttä. Selkeää. Se mitä hän yrittää sanoa tulee selväksi. Heti. Ensimmäisistä lauseista, joita hän myöhemmin perustelee. Loogista on helppo seurata. Toisen ajatuksenvirtaa vaikeampi.
Trimble kertoo, mitkä ovat aloittelevan kirjoittajan virheitä. Aloittelija kirjoittaa itselleen, eikä kuvitele lukijaa mielessä. Hän aloittaa kirjoittamisen, kun se mitä hän aikoo sanoa, on selvää hänelle itselleen. Hän ei ole vielä miettinyt, miten se , mitä itse ymmärrän, kerrotaan toiselle, niin että hänkin ymmärtää.
Trimble esittelee hienon idean ”esikirjoittamisesta”, kuinka pahvisiin kortteihin kysymyksen ja siihen ensimmäiset vastaukset kirjoittamalla valmistaa itsensä psykologisesti ja organisoidusti kirjoittamiseen. Korttien järjestystä muuttamalla voi kokeilla erilaisia näkökulmia ja erilaisia argumentoinnin mahdollisuuksia.
Trimble muistuttaa, ettei noviisikirjoittaja viitsi kuljettaa lukijaa mukanaan kirjoittaessaan, ei edes kappaleiden välillä. Junanvaunusta toiseen kävellessä VR:llä mennään sen välivaiheen kautta. Noviisi ei anna riittävästi vihjeitä siitä, kuinka hän on argumentoinnissaan tähän loogiseen järjestykseen päätynyt. Noviisi ei täsmennä käyttämiään termejä, vaikka kysymyksessä voisi olla hän oma yksityinen sanastonsa ja painotusjärjestelmä.
Aloittelija kirjoittaa lause lauseelta ja kappale kappaleelta samanlaista vaihtamatta lauseen- tai kappaleen rakennetta. Hauskasti hän muistuttaa, että laajan kappaleen alle voi hukkua ja liian lyhyttä ei ymmärrä. Aloittelija ei välitä sivunumeroista eikä viittauksista, hän toistaa tiivistäen asiaansa silloin kun se hänelle sopii. Kirjoittamisen aloittelija lopettaa yhtäkkiä, silloin kun hänestä siltä tuntuu, että nyt sitä tekstiä on riittävästi. Hän ei lue tekstiään läpi uudelleen, koska kirjoittaminen on jo ohi.
Ammattilaiskirjailija kertoo, että hänen tekstinsä ensimmäiset versiot ovat todella huonoja, mutta hän on varmaan yksi maailman parhaita tekstin uudelleen ja uudelleen hiojia. Kirjoittaa samaa uudelleen ja uudelleen on se mikä ainakin itselle on kaikkien tylsintä.
Valmistelemattomasta tekstistä näkee sen, ettei siinä ole vaivauduttu muotoilemaan näkökulmaa. Miten muka tulla tekstinsä kanssa esille suoraan, selkeästi ja houkuttelevasti, kun kirjoittaja ei ole määritellyt mitään näkökulmaa? Kirjoittamalla pitkästi voi yrittää hämätä, kun ei ole oikeasti mitään sanottavaa.
Ammattikirjoittaja koettaa tulla ajatuksineen ja näkökulmineen etuovesta suoraan. Hänen teksti on helposti luettavaa. Hän arvostaa lukijan aikaa niin, ettei viivästytä lukijaa kauempaa kuin lukija itse haluaa. Kirjoituksen ensimmäiset neljä tai viisi riviä päättävät, haluaako lukija jatkaa pidemmälle.
Monet lukijat haluavat oppia jotain lukemastaan, minkä vuoksi tosiasioista pitää ottaa selvää.
Malesian lentoyhtiön edustajat eivät kerro, miksi on viisi tuntia myöhässä. Käyn kysymässä ja he puhuvat jotain epämääräistä insinööreistä. Eli he eivät tiedä. Malesian pääuskonto on islam, minkä vuoksi huivipäisiä naisia on ylimäärin. Ympärillä puhutaan ranskaa ja noita aasian kieliä, joita en ymmärrä. Rouvani ja nuorimmaiseni, jotka ovat mukana, koettavat nukkua epämukavilla tuolilla. Minä koetan pysyä valveilla, sillä haluan nukkua koneessa, sillä lento Pariisista Koala Lumpuriin kestää yli 12 tuntia.
Oikeastaan kun on oikein väsynyt, niin tulee sellainen välinpitämättömän matkustajan olo. Silloin vain kuin maratonjuoksija, jatkaa samaa vauhtia, odottaen, että maali saapuu. Ehkä saavun maaliin. Huomenna johonkin aikaan meidän pitäisi olla siellä Malesiassa. Jalkapallon MM-kisoja voisi katsoa, muttei täällä ole ainuttakaan televisiota.
Ehkä jatkan Trimblen kirjan lukemista, se lienee tällä hetkellä mielenkiintoisinta, mitä voi tehdä. Onneksi matkalla Koala Lumpuriin sain nukutuksi vähän, niin että tuli inhimillisempi olo. Koska olimme menettäneet lentomme, meillä tuli kiire koneeseen, joka lentää Kuchingiin. Kun juoksimme kohti konetta, niin näin sen – keittoja lentokentällä. Koala Lumpurin kentällä olisi ollut keittoja tarjolla, jos olisimme ehtineet pysähtyä syömään. Taas parin turvatarkastuksen läpi ja koneeseen, joka lentää päämääräämme. Nuorimmaisemme on jo matkasta niin väsynyt, että suurin piirtein nukkuu kaksi viimeistä lentoa.
Varoituksen sana: älkää koskaan vaihtako konetta Pariisissa, sillä matkalaukkunne joko varastetaan tai ne häviävät muuten vaan ja tulevat muutaman päivän päästä. Nuorimmaisemme matkalaukku, joka on täynnä hänen vaatteitaan, ei tule Kuchingin kentälle. Nuorimmaisemme tämä on matkan viimeinen pisara, turhautuminen purkaantuu itkuna. Hän ei nyt, kuten ei Hawaijinkaan matkalla kiukuttele, äyski tai muuta sellaista.
- Ei siitä ole hyötyä, ei se muuta tilannetta, sanoo meidän 13-vuotias tyttö, kun meitä harmittaa hänen puolestaan.
Malesian Airlines epäonnistui melkein kaikessa: yhdeksän tuntia myöhässä lähtee Pariisista, eikä laukku tule perille. Pariisin kentällä ihmiset spontaanisti taputtavat lentokoneen miehistölle kun he lopulta saapuvat paikalle. Malesian Airlinesin tiedotus on typerää ja vajavaista, ihmiset hermostuvat kun kerrotaan, että koneen lähtö viivästyy vielä kahdella tunnilla, kun maitoa ei ole. Heillä oli Pariisissa seitsemän tuntia aikaa hakea maitoa ja valmistautua lähtöön. No ranskalaiset eivät ole maailman parasta palveluntarjoaja tai organisoijakansaa. Eivät todellakaan.
Matkalla Kuchingiin istun kahden nuoren huivipäisen nuoren naisen välissä. Suomalainen nainen kokee huivit naista alistavana, mutta en ole vielä tavannut naista, joka näyttäisi voivan huonosti huivissaan. Huumeiden tuonnista varoitetaan, siitä vakavan tuomion saa täällä. Täällä olisi varmaan hyvä perustaa huumeidenhoitopaikka, koska ympäristö tukisi päihteettömyyttä, tai niin ainakin kuvittelen. Islamilaisissa maissa kannabiksen käyttö on runsasta, kun he eivät käytä alkoholia.
Toinen nuorista naisista on arabialaisten kielten opettaja, iloinen nuori nainen, joka puhuu englantia kohtalaisesti. Hän kysyy montako lasta minulla ja puhelemme niitä näitä. Miellyttävä nuori nainen, joka nauraa helposti. Ulkoministeriön sivulla varoitetaan varkaista ja kaikesta mahdollisesta. Nuori nainen on asunut vajaan vuoden Kuchingissa ja hän sanoo, että taksit ovat turvallisia. Minun kokemus naisista, joiden päätä huivi peittää, on ollut pelkästään myönteinen tähän saakka.
Saapuminen Kuchingiin ei ollut siis mikään hieno juttu. Yli vuorokauden matkustelun jälkeen, matkalaukku on hävinnyt. Siis älkää vaihtako konetta Pariisissa, tehkää se vaikkapa Lontoossa.
Käymme ostamassa jotain tavaroita ja ruokaa nuorelle neidillemme ja maksamme taksin, joka vie meidät Hiltoniin Kuchingissa. Hiltonissa huone ei ole aluksi sitä mitä toivomme, mutta he järjestävät sen niin kuin toivomme. Tuntuu loistavalta näiden pettymysten jälkeen. Konferenssihotellini on aivan vieressä, joten siltä osin kaikki on kunnossa seuraavaa päivää varten.
Voin käydä ilmoittautumassa konferenssiin seuraavana päivänä.
Laittaudumme hotellihuoneeseen, josta on hieno näkymä joelle, ehkä päivänvalossa se näyttää vielä paremmalta. Kysyin nuorimmaltamme, eikö ole mukavaa, kun hän saa lomailla ympäri maailmaa.
- Minä hankin isona kesämökin, vastaa nuorimmaiseni.
Ehkä kaikki eivät pidäkään matkustamisesta. Nuorimmainen harmittelee, että kadonneessa matkalaukussa oli hänen ympäri maailmaan ostamiaan tavaroita. Tässä islamilaisessa maassa varkaille on oiva rangaistus Koraanissa. Ehkä se on kuitenkin liian kova, koska ihminen voi muuttua. Ainakin jos on nuori tehdessään tyhmyyksiä. Ehkä islamilainen laki koskisi vain yli 25-vuotiaita varkaita.
No nyt on pari tuntia siihen, kun tulee jalkapalloa televisiosta. Kun tulimme taksissa tänne, niin sekä ilma ja tunnelma muistuttivat siitä, kun lähes 30 vuotta sitten kävin Thaimaassa. Odotan innolla huomista päivää.
Pariisissa Charles de Gaullen kentällä perjantai 13. päivä kesäkuuta ja 14. Päivä Kuchingissa Hotel Hiltonissa.