Toiminnot

Mielenkiintoista, miten valtalehdet reagoivat perussuomalaisten nousuun

Mielenkiintoinen on valtalehtien reaktio perussuomalaisten hälyyttävään nousuun.
Kolme suurta ovat voineet suunnitella kassakaappisopimuksia, mutta nyt menee vaikeaksi,
jos perussuomalaisten nousu jatkuu.

Nostalgiajutut, jotka tulevat lehtiin aatteesta ja sen palosta, ovat melko naurettavia.
Kristilliset ja vasemmistoliitto lienevät ainoat, joilla on aatetta. Ensinmainittu sai tuta, mitä tarkoittaa
jos on aate. Vasemmistoliitto on tuntenut sen kannatusluvuissaan.

Kolmea suurta ei erota, mitä kukakin niistä edustaa, kun ne niin kovin kilpailevat suuruudesta.
Kähmintä, jota kolme suurta ovat harjoittaneet vuosikausia, ei ole jäänyt kenellekään lähellä politiikkaa olevalle salaisuudeksi.

Vaalirahakohu on vain yksi ilmiö, joka nostaa esille koko toiminnan. Se käyttikö joku rahaa väärin vai ei, olisi mahdollista ratkaista. Lone Frank kertoo kirjassaan Mindfield (2009, 2nd ed), kuinka USAn presidentinvaaleissa käytettiin ja käytetään aivotututkimusta hyväksi.

Aivotutkimuksen keinoin voidaan tarvittaessa Suomessa selvittää seuraavan pääministerin valheet,
mutta muodostuu mielenkiintoinen dilemma, jos peli onkin rehellistä, niin osaavatko nykyiset suuret puolueet enää pelata sitä? Ja mitä Suomi tekee rehellisellä pääministerillä, jos muilla ei EU:ssa sellaista ole.

Se miksi tietyt poliitikot ärsyttävät, paljastuu myös aivotutukimuksista. Aivojen tietyt osat reagoivat vastapuolen ehdokkaaseen ja omaan ehdokkaaseen. Oman ehdokkaan kohdalla kriittinen ajattelu sammuu, vastapuolen ehdokasta tutkitaan evoluution kuluessa kehittyneellä vieraan ihmisen vaarallisuuden selvittämisellä.
Ehkä valtalehtien ja kansanedustajien brändääjien kannattaisi tutustua kirjaan,
jotteivat demarit tee samaa virhettä kuin viimeksi mainonnassaan. Lihavat talousjohtajat kammottaviksi kuvattuna, kun ainoat lihavat (ja ehkä kammottavat) olivat demarit itse, mainoksen näyttelijää myöten.

Se mikä politiikan lyhyen tähtäimen mustamaalauksessa kuvitellaan voitettavan, hävitään karvaasti pidemmässä juoksussa. Jos haluaa mustamaalauksella vaikuttaa poliittiseen vaalitulokseen, on se tehtävä vaalipäivää edeltävästi, mutta taktiikka on erittäin epävarma, koska se voi kääntää epävarmat äänestäjät mustamaalaajaa vastaan. Toista poliittista puoluetta ei voi haukkua pitkän aikaa. Aivotutukimukset osoittavat selvästi, ettei sellainen toimi. Vaikka eri opistoissa niin ajateltaisiinkin. Se taktiikka vain lisää perussuomalaisten kannatusta. Nyt valtamediat toimivat niin.

Kolmen suuren aatteen alleviivaus voi johtaa vielä yllättävämpään perussuomalaisten nousuun,
mikä tietenkin on hyvä asia, jos tökerösti asioita uutisoi ja kertoo. Itse toivotan muutoksen politiikkaan tervetulleeksi. Toivon isojen puolueiden häviävän runsaasti paikkoja, jotta ne joutuvat miettimään toimintansa uusiksi. Jos arvot lopultakin ohjaisivat puolueiden toimintaa, kuten ne ohjaavat tavallisen ihmisen toimintaa ja näkyvät hänen käyttäytymisessä. On tietysti arvoiltaan epävakaita ihmisiä, jotka liikkuvat minne sattuvat nykyisessä virtuaalimaailmassa affektien nostatuksen myötä.

On hyvä että kristilliset liputtavat omien arvojensa puolesta. Sekavassa postmodernissa maailmassa on tärkeää, että aivoilla on jotain, mitä ne kunnioittavat ja arvostavat, ettei joudu mielihyvän vietäväksi.  Ehkä aatteen palautus voisi tuoda kolmelle suurelle jotain kannatuksesta takaisin, jos ne osaisivat olla kohteliaita koville kilpailijoilleen.
Kaikki pitävät julkisuuden henkilöstä, joka ei selittele, vaan sanoo rehellisen kohteliaasti, mitä tuntee.
Monet vanhojen isojen puolueiden johtohahmot veikkaavat väärää hevosta, jos luulevat mustamaalauksella pisteitä omaan laariin ropisevan. Avaa televiso ja katso, kun pääpuolueen johtaja puhuu, niin tunnet sen "gut-feeling"n, jota hänen puhumisensa herättää. Vasemmistoliitolla on  tässä iso ongelma. Soini ja Stubb loistavat puhuessaan, koska ihmisen on helpompi puhua rehellisesti siitä, minkä osaa. Mitä muut osaavat?

Mitkä ovat asiat, jotka äänestäjiä kiinnostavat? Ne perushyveet, jotka ovat ihmisiä kiinnostaneet yli 2000 vuoden ajan. Kysymys kuuluu, kuinka tehdä hyveestä kiinnostava, meidän puolueen näkökulmasta? Se joka keksii yhteisyyteen viittavaan hyveen ja alkaa omistaa sitä, tulee menestymään seuraavissa vaaleissa.

1.11.2010