Miksi lihomme - ja mitä voimme sille tehdä?

Bruchin ajan lääkärit eivät olleet ajattelemattomia, eivätkä nykylääkäritkään ole. Heillä on vain virheellinen uskomusjärjestelmä – paradigma- jonka mukaan niin lihomisemme syy kuin sen hoitokeinokin on selvä ja kiistaton.

Lääkäreiden mukaan lihomme, koska syömme liikaa ja/tai liikumme liian vähän, joten paranemme tekemällä päinvastoin. Kaloreita sisään/ kaloreita ulos – paradigma tai ylensyömisen paradigma tai energiatasapainon paradigma. Lihomme koska saamme enemmän energiaa kuin kulutamme. Tämä käsitys painostamme on niin houkutteleva ja vallitseva, että nykyään on käytännössä mahdotonta olla uskomatta siihen, kirjoittaa Gary Taubes kirjassaan. Taubesin mukaan se ei pidä olleenkaan paikkaansa.

Juokse kilojesi edestä

Jos netin sivujen perusteella tekee laskelmia, niin päätyy seuraaviin toteamuksiin. Kilogramma rasvaa sisältää noin 7700 kalori energiaa. Jos energiatasapainon paradigma pitäisi paikkaansa, niin seuraavanlaisia yhtälöitä voi muodostaa.  Jotta kävelemällä saa yhden kilon (70kg henkilö) pois kehostaan, niin täytyy kävellä rauhallisesti (3 km/h) maratonin verran eli 42, 29 km. Jos kävelee kohtalaista vauhtia (5km/h), niin yhden kilon kehosta pois saamiseksi täytyy kävellä 30.8 kilometriä. Jos kävelee erittäin reippaasti (7km/h), niin yhden kilon poistamiseksi kehosta täytyy kävellä 17.1 kilometriä.

Jos aikoo saada juoksemalla yhden kilon pois kehostaan, niin rauhallisella juoksulla (10 km/h) täytyisi juosta 10 kilometriä. Reippaalla juoksulla (14 km/h) tuon yhden kilon hävittäisi 8 kilometrin juoksulla. Kovalla juoksulla (16km/h) kilo häviäisi jo 6.55 kilometrin juoksun jälkeen.  Minä harrastin juoksemista 40 vuotta.  Tiedän etteivät nuo kalorilaskut voi pitää paikkaansa. Ja luulen, että kuka tahansa katuja mittaava anorektikko tietää, ettei se mene noin.

Jos energiataulukot pitäisivät paikkaansa, niin alkoholia juomalla ei juuri lihoisi

Netistä löytyy alkoholijuomien energiataulukkoja. Jotta juomalla alkoholia saa yhden kilon lisää, niin viinaryyppyjä (2 cl) tulee juoda 171 kertaa, että saa yhden kilon lisää. Puolen litran kossupullossa olisi siis 25 kappaletta 2 cl annosta.  Jotta kossunjuonnista lihoisi yhden kilon, täytyisi juoda lähes seitsemän kossupulloa. Hmmm?

Yhden kilon lisää saa myös juomalla alkoholia, väkevää viiniä (vermutti, sherry, madeira, port) 154 annosta 2 cl:n annoksia, eli puolen litran pulloja väkevää viiniä pitäisi juoda runsas kuusi pulloa, että lihoisi yhden kilon.

Giniä, rommia, vodkaa, viskiä (42g) pitäisi juoda runsas 73 kertaa, jotta saisi yhden kilon lisää. 0.7 l litran viski- tai konjakkipullossa olisi 2.2 lisäkilon salaisuus (jos 4cl on noin 100 kcal). Kaikki jotka ovat juoneet konjakkipullon, tietävät etteivät he ole lihoneet 2.2 kiloa.

12 cl annoksessa kuivaa valkoviiniä on 82 kcal, makeassa 116 kcal ja punaviinissä 85 kcal, eli  90 lasia punaviiniä juomalla saa yhden lisäkilon aikaiseksi. Eli nämä laskutehtävät eivät voi pitää paikkaansa, ne ovat virheellisiä.

Näytön perusteella tehdyssä Alkoholiongelmaisen Käypä hoito-suosituksessa kaksi tuopillista olutta päivässä tuottaa 1.5-2 lisäkiloa kuukaudessa.  Kaksi tuoppia päivässä on jopa 24 kiloa painoa lisää vuodessa. Kaikki oluenjuojat tietävät tämän, että paino nousee, mutta nousee se 20 kiloa juodessa, jos juo joka päivä kaksi tuoppia?

Syömällä vähän ei laihdu

Lihavuutta on Taubesin mukaan yritetty parantaa syömällä ”liian vähän”. Tosielämässä se toimii hyvin harvoin, jos koskaan.  Useimmat lihavista ihmisistä viettävät suuren osan elämästään yrittäen syödä vähemmän. Lihava ihminen joka ei ole koskaan yrittänyt laihtua olemalla syömättä, on harvinaisuus.

1959 psykologit Albert Stunkard ja Mavis McLaren-Hume tekivät katsausartikkelin syömättömyyden tehokkuudesta lihavuuden hoitomuotona. He olivat yrittäneet hoitaa lihavia potilaita kyseisellä menetelmällä, jota pidettiin yleisesti ”helppona ja tehokkaana.” Ihmisille on määrätty 800- 1000 kalorin päivädieettejä, mutta silti vain joka 4. onnistui laihtumaan 9 kiloa ja yksi 18 kiloa. He kirjoittavat katsauksen lopuksi: ” Kaksi vuotta hoidon päättymisen jälkeen vain kaksi potilasta oli onnistunut pysymään saavuttamassaan painossa.”

Tuftsin yliopistossa 2007 tehdyn katsauksen (kaikki julkaisut vuodesta 1980 alkaen) mukaan vähäkaloristen ruokavalioiden määrääminen ylipainoisille ja lihaville potilaille johtaa parhaimmillaankin ”vaatimattomaan painonpudotukseen”, joka on tilapäistä. Ensimmäisen puolen vuoden aikana laihdutaan tavallisesti 4-4.5 kiloa. Vuoden kuluttua suuri osa painosta on tullut takaisin.

1970-luvulle asti vähäkalorisista ruokavalioista käytettiin lääketieteellisessä kirjallisuudessa nimitystä ”nälkädieetti” (engl. semi-starvation diet). Näissä ruokavalioissa pyritään syömään puolet tai jopa alle puolet siitä, mitä tavallisesti pyrkisimme syömään. Erittäin vähäkalorisia dieettejä kutsutaan ”paastoiksi”, koska niissä ruokaa ei sallita juuri lainkaan. On vaikea kuvitella, että paastoaisimme kauemmin kuin muutaman viikon.

Juoksemalla ei voi laihtua

Paul Williams ja Peter Wood keräsivät lähes 13 000 juoksun harrastajan tiedot ja vertasivat vuosien ajan juoksijoiden viikottain juoksemaa matkaa siihen, kuinka paljon he painoivat. Ne jotka juoksivat eniten, painoivat yleensä vähiten, mutta kaikilla juoksijoilla oli taipumus lihoa jokaisen kuluvan vuoden myötä. Näin kävi jopa niille, jotka juoksivat yli 64 kilometriä viikossa – jos juostiin viitenä päivänä viikossa, se merkitsi lähes 13 kilometriä päivässä.

Jos miehet lisäisivät viikoittaiseen matkaansa joka vuosi 3.2 kilometriä ja naiset 4.8 kilometriä, niin he saattaisivat pysyä hoikkina. Kaloreita sisään/kaloreita ulos – mallin mukaan miehen pitäisi juosta 30–40-vuotiaana lähes 13 kilometriä viitenä päivänä viikossa ja 40–50-vuotiaana yli 19 kilometriä viitenä päivänä viikossa, jotta voisi estää rasvan kerääntymisen. 40–50-vuotiaan naisen pitäisi juosta yli 24 kilometriä viitenä päivänä viikossa.

Jos uskomme kaloreita sisään/kaloreita ulos- malliin, voimme päätellä, että meidän on juostava puolimaratoneja viitenä päivänä viikossa 40–50-vuotiaana. 50–60-vuotiaana vielä pidempiä juoksulenkkejä… Eli kalorit sisään/kalorit ulos – malli ei ehkä pidä paikkaansa.

Taubesin mukaan uskomuksemme liikunnan rasvaa polttavista ominaisuuksista perustuu olettamukseen, että voimme lisätä energiankulutustamme (kaloreita ulos) niin, ettei meidän ole kuitenkaan pakko lisätä energiansaantiamme (kaloreita sisään). Alkaessamme kuluttaa enemmän energiaa alamme todennäköisesti nauttia enemmän kaloreita korvataksemme menetetyn energian. Keho pyrkii saamaan lisää energiaa kattaakseen kasvaneen energiankulutuksensa.

Vuonna 1942 Louis Newburgh laski, että 113 kiloisen mies kuluttaa 3 ylimääräistä kaloria kiipeämällä yhdet portaat.

-          Hänen on kiivettävä 20 portaikkoa päästäkseen eroon yhden leipäviipaleen sisältämästä energiamäärästä.

Elimistö polttaa kyllä enemmän kaloreita raskaassa liikunnassa. Vuonna 1940 Hugo Rony totesi, että raskas lihasharjoitus johtaa yleensä välittömästi siihen, että tarvitsemme suuren aterian. Tasaisen korkeaa tai matalaa energiankulutusta seuraa vastaavasti suuri tai vähäinen ruokahalu.

Jean Mayer oli rottatutkija ja fysiologisen kemian asiantuntija, josta tuli liikkumalla laihduttamisen edistäjä. Hänen ei ollut tehnyt kliinistä työtä, hänen ei tarvinnut työssään laihduttaa ketään, kuten häntä aikaisemmin olivat lääkäriasiantuntijat tehneet.

Mayer kannatti ensimmäisten mukana Taubesin mielestä arveluttavaa ajattelutapaa, jonka mukaan liikunnan puute on ”tärkein” lihavuutta ja siihen liittyviä kroonisia tauteja aiheuttava tekijä. 1950-luvun alussa Mayer alkoikin ylistää liikuntaa painonhallinnan keinona. Kaikki alkoivat massiivisen julkisuusrummutuksen myötä ajatella, että nälkä oli tahdonvoiman kysymys, eikä luonnollinen reaktio lisääntyneeseen liikuntaan, missä keho pyrkii saamaan kuluttamansa energian takaisin.

Helpompaa olisi jättää väliin sekä juokseminen että sen aiheuttama lisääntynyt nälkä.

Lihaksia hankkimalla ei voi laihtua

Jotkut asiantuntija alkoivat väittää, että painoja nostelemalla tai vastusharjoittelulla voisi laihtua tehokkaammin kuin aerobisella harjoittelulla – kuten juoksemalla – jossa pyrittiin vain lisäämään kalorinkulutusta. Ajatuksena oli, että voisimme kasvattaa lihaksia, elimistöstämme poistuisi rasvaa ja voisimme päästä tämän vaihtokaupan ansiosta parempaan kuntoon, vaikka painomme pysyisi samana. Ylimääräinen lihasmassa taas auttaisi pitämään rasvan poissa, koska se polttaisi enemmän kaloreita – lihaksen aineenvaihdunta on nimittäin vilkkaampaa kuin rasvan.

Jos korvaamme runsaat kaksi kilogrammaa rasvaa samalla määrällä lihasta, mikä on useimmille aikuisille merkittävä saavutus, lisäämme energiankulutustamme noin 24 kalorilla päivässä. Tämä vastaa leipäviipaleen neljäsosaa, eikä mikään takaa, ettei nälkämme kasvaisi energiankulutuksen takia 24 kalorilla päivää kohden. Voisi olla helpompaa jättää väliin sekä leipä että painonnosto.

Lihommeko välttämättä kun vanhenemme?

Kilossa rasvaa on noin 7700 kaloria energiaa. Laihtuaksemme vajaat puoli kiloa viikossa meidän on päästävä eroon keskimäärin 500 kalorista päivässä – 500 kaloria x 7 pv = 3500 kaloria viikossa (periaate ei toimi käytännössä, vaikka laskutapa tuntuu oikealta).

20 kaloria päivässä x 365 päivää vuodessa on vähän yli 7000 rasvana varastoitunutta kaloria joka vuosi. Noin 20 liikakaloria päivässä tarkoittaa 20 vuodessa vajaat 23 kiloa rasvaa. Hoikista 25-vuotiaista tulee siis lihavia 50-vuotiaita.

Välttyäksemme tältä meidän ei tarvitse kuin hillitä itseämme sen verran, että syömme joka päivä 20 kaloria tavallista vähemmän. Kolmosolutpullossa on 135 kaloria ja nelosolutpullossa 160 kaloria sekä long drink-pullossa 180 kaloria. Vaikka viitenä päivänä viikossa söisimme neljännesleipäpalan vähemmän, niin yksi lauantaisaunan saunakalja tuhoaisi koko arkiviikon hyödyn.

Vaikka emme joisi saunakaljaa, niin vähemmän kuusi desilitraa Coca-colaa, Pepsiä tai vähemmän kuin 3 perunalastua tai kolme puraisua omenasta olisi tuo 20 lisäkaloria. Ja taas hoikasta 25-vuotiaasta tulisi lihava 50-vuotias.

Taubesin mukaan on ihmeellistä että, jos tuo laskutapa pitää paikkaansa, niin osa ihmisistä pysyy kuin pysyykin hoikkina. Ylipainoiset tai lihavatkin voivat pysyä painossaan vuosia ja vuosikymmeniä, olivatpa he kuinka painavia tahansa. He eivät liho enempää, kuinka he sen tekevät?

Eugene Du Bois teki 1936 laskelmia: 75-kiloisen miehen kalorinsaannin on vastattava hänen kalorinkulutustaan 1/20 prosentin tarkkuudella, jotta hän pysyisi painossaan 20 vuotta eli lihoisi vain vajaan kilon. 1936 oli harvoja laitteitakaan, jotka kykenivät tuohon tarkkuuteen.

Painonsäätelyssä on kyse jostakin muusta – jostakin mitä ei pystytä selittämään yksin kaloreilla. Ehkä ainoa tapa pysyä hoikkana on pysyä nälkäisenä. Ei valtavan nälkäisenä, mutta ainakin hiukan nälkäisenä? Se kertyykö meille rasvaa vai menetämmekö sitä, määrää varmastikin joku muu asia, kirjoittaa Taubes.

Lihavuus on vahvasti perinnöllistä ja se on monimutkainen krooninen sairaus, jota emme ymmärrä täysin

1930-luvulta lähtien on tiedetty, että lihavuus on vahvasti perinnöllistä. Vartalotyypit kulkevat suvussa, yhtä silmiinpistävästi kuin kasvojen samankaltaisuus.

Karjankasvattajat ovat aina olleet perillä lihavuuden perinnöllisestä taustasta. Nautakarjaa, sikoja ja lampaita on jalostettu lihaisemmiksi tai vähemmän lihaisemmiksi. Aderbeen angus- nautaa kasvatetaan sen rasvapitoisen lihan vuoksi. Jersey-lehmää kasvatetaan lypsykarjaksi. Geenit eivät määrää sitä, kuinka monta kaloria nämä eläimet nauttivat, vaan sen, mitä ne nauttimillaan kaloreilla tekevät.

Miehet ja naiset lihovat eri tavoilla. Miehillä rasva varastoituu tavallisesti vyötärön yläpuolelle – kaljamahaksi. Naisilla rasva varastoituu vyötärön alapuolelle (lanteet, takapuolet ja reidet) ja rintoihin.

Lämpödynamiikan ensimmäinen laki ”sanoo” lihavuuden yhteydessä, että jos kalorinsaantimme on suurempaa kuin energiankulutuksemme, niin lihomme. Taubes kirjoittaa, että lihavuus ei ole energiatasapainon häiriö, ei kalorinsaannin ja energiankulutuksen häiriö eikä liiallisen syömisen häiriö. Lämpödynamiikka ei liity lihomiseen mitenkään.

Taubes kirjoittaa : Se että ”selitetään” lihavuus liiallisella syömisellä on yhtä valaisevaa kuin se, että alkoholismi ”selitettäisiin” kuvaamalla sitä taipumukseksi juoda kroonisesti liikaa.

Lämpödynamiikan lait eivät kerro mitään siitä, miksi lihomme tai miksi saamme lihoessamme enemmän kaloreita kuin kulutamme.

Onko lihavien päässä jotain vikaa?

Kalorimalli saa ajattelemaan, että lihavuus on rangaistus ylensyömisestä ja laiskuudesta. Ajatus on kuitenkin monella tapaa harhaanjohtava ja virheellinen. Lihavalla ei ole tarpeeksi tahtoa tai luonteenlujuutta toimia niin kuin hoikat ihmiset.

Ajatellaan, että lihavat ja ylipainoiset eivät pysty noudattamaan annettua ruokavaliota tai syömään kohtuullisesti. Taubesin mukaan heidän ruumiillisesta tilastaan syytetään suoraan heidän käyttäytymistään, mikä ei voisi olla kauempana totuudesta. Hyveellisyys ei liity painoomme sen enempää kuin pituuteenkaan.

Taubesin mielestä kaikkia lääketieteellisiä väitteitä pitäisi epäillä, kunnes ne saavat tuekseen vahvaa tieteellistä näyttöä.

Miksi laihdutuskuurit eivät toimi? 1970-luvulta lähtien käyttäytymislääketiede yritti saada ”lihavia syömään kuin hoikat”. Minkään näistä terapiamuodoista ei ole koskaan osoitettu toimineen, mutta monia niistä käytetään yhä siitä huolimatta.

Taubesin mielestä on kauhistuttavaa, että useimmat lihavuuden asiantuntijoista ovat psykologeja tai psykiatreja – ihmisiä, jotka ovat todellisuudessa mielen eivätkä elimistön toiminnan asiantuntijoita.

-          Kuinka paljon enemmän diabeetikkoja olisi kuollut, jos taudista kärsiviä olisivatkin hoitaneet psykologit eivätkä lääkärit, Taubes kysyy.

Susan Sontag kirjoitti 1978 esseen Illness as Metaphor (Sairaus vertauskuvana), jossa hän käsitteli syöpää ja tuberkuloosia sekä ”syyttäkää uhria”- ajattelumallia, joka näihin sairauksiin eri aikakausina usein liittyi.

-          ”Teoriat siitä, että mielentilat aiheuttavat sairauksia ja että sairaudet voidaan parantaa tahdonvoimalla, ovat aina osoitus siitä, kuinka paljon taudin fyysisestä luonteesta on jäänyt ymmärtämättä.”

Taubes kirjoittaa, että niin kauan kuin uskomme ihmisten lihovan siksi, että he syövät liikaa eli nauttivat enemmän kaloreita kuin kuluttavat, syytämme lihavuudesta mielentilaa tai luonteen heikkoutta ja jätämme biologian kokonaan yhtälön ulkopuolelle.

Lihominen johtuu siitä, kuinka yksilön elimistö säätelee rasvaa. Tämän säätelyn näkyviä seurauksia ovat syömiskäyttäytyminen (ylensyönti) ja liikunnan välttäminen (laiskuus), joiden oletamme niin helposti olevan lihomisen perimmäisiä syitä.

Emme liho, koska syömme liikaa, vaan syömme liikaa, koska lihomme.

Mitä voimme tehdä?

Emme voi vaikuttaa synnynnäiseen lihoamisalttiuteemme. Adiposity 101-tutkimustulokset osoittavat, että syömämme hiilihydraatit – niiden määrä ja laatu – laukaisevat lihomisalttiuden. Juuri hiilihydraatit määräävät pohjimmiltaan insuliinierityksemme ja insuliini ohjaa rasvan kertymistä elimistöömme.

Me kaikki emme liho syödessämme hiilihydraatteja, mutta ne meistä, jotka lihovat, saavat syyttää lihomisestaan juuri niitä. Taubesin mukaan mitä vähemmän hiilihydraatteja syömme, sitä hoikempia olemme.  

Siitä, kuinka verensokerimme reagoi eri ruokiin, käytetään nimitystä ”glykeeminen indeksi”. Sillä elimistömme insuliinivastetta voidaan mitata kohtuullisen hyvin. Mitä korkeampi ruuan glykeeminen indeksi on, sitä suurempi on myös verensokerivaste.

Luetko kaupassa tuoteselosteesta mikä kyseisen tuotteen glykeeminen indeksi on?

Adiposity 101-tutkimuksen mukaan jos meillä on taipumus lihoa ja haluamme olla mahdollisimman hoikkia vaarantamatta kuitenkaan terveyttämme, hiilihydraattien määrää on rajoitettava ja verensokeri- ja insuliinitasot on pidettävä matalalla.

Emme menetä rasvaa, koska nautimme vähemmän kaloreita, vaan menetämme rasvaa, koska syömme vähemmän lihottavia ruokia – nautimme vähemmän hiilihydraatteja.

Pavlov kirjoitti yli 100 vuotta sitten: ”Usein sanotaan, että nälkä on paras mauste – eikä syyttä”. Insuliini kasvattaa näläntunnettamme jo ennen kuin alamme syödä. Mitä enemmän ihmiset lihovat, sitä enemmän he himoitsevat runsashiilihydraattisia ruokia. Tämä johtuu siitä, että insuliini varastoi heidän elimistössään rasvaa ja proteiinia tehokkaammin lihas- ja rasvakudokseen, jossa sitä voidaan käyttää polttoaineena.

Ennen pitkää meistä tulee vastustuskykyisiä insuliinille, ja tällöin suonissamme virtaa enemmän insuliinia suuren osan päivästä – ellei jopa koko päivän ajan. Taubesin mukaan hiilihydraatit lihottavat, mutta proteiini ja rasva eivät.

Taubesin lihomisenestolista on seuraava:

1)      lakkaamme juomasta olutta ja alkoholia tai ainakin juomme vähemmän.

2)      lakkaamme juomasta kaloripitoisia virvoitusjuomia ( Coca-cola, Pepsi jne.) ja korvaamme ne vedellä tai kevytjuomilla.

3)      Korvaamme hedelmämehut vedellä.

4)      Hankkiudumme eroon suklaapatukoista, jälkiruuista, donitseista ja korvapuusteista.

5)      Jätetään pois kaikki sellaiset puhdistetut hiilihydraatit kuten sokeri, valkoinen riisi ja valkoiset jauhot ( HK:n sininen lenkki on eteläeurooppaisen luokituksen mukaan eines, koska siinä on jauhoja)

6)      Tärkkelykset pois ( esim. peruna) ja puhdistetut hiilihydraatit ( paahtoleipä ja pasta) ja korvataan ne vihreillä vihanneksilla, salaatilla ja kokojyväviljalla

7)      jugurttiin lisätyt hiilihydraatit myös lihottavat

Vuonna 1862 lääkäri William Harvey julkaisi 16-sivuisen kirjasen Letter on Corpulence ( Kirje lihavuudesta), jossa kuvattiin hänen aiemmin hyödyttömiä laihdutusyrityksiään ja sitä, kuinka hän laihtui vaivatta syömällä lihaa, kalaa, riistaa ja korkeintaan muutamia grammoja hedelmiä tai kuivaa leipää päivässä. Hautausurakoitsija William Banting ( jonka nimi alkoi tarkoittaa laihduttamista useissa kielissä) laihtui dieetin avulla 22 kiloa.

Chicagon mallin yleissäännöt laihduttamiselle

1.       Älä syö sokeria, hunajaa, siirappia, hilloa, hyytelöä tai makeisia.

2.       Älä syö sokeriliemeen säilöttyjä hedelmiä.

3.       Älä syö kakkuja, pikkuleipiä, piiraita, vanukkaita, jäätelöä tai jäädykkeitä.

4.       Älä syö ruokia, joihin on lisätty maissitärkkelystä tai jauhoja, kuten kastiketta tai kermakastiketta.

5.       Älä syö perunoita ( bataatteja), makaronia, spagettia, nuudeleita, kuivattuja papuja tai herneitä.

6.       Älä syö paistettuja ruokia, joiden valmistuksessa on käytetty voita, ihraa, öljyä tai voin korvikkeita.

7.       Älä juo sellaisia juomia kuin Coca-cola, inkivääriolut, limonadeja tai root beer –juomaa.

Vuonna 1951 annettiin endokrinologi Raymond Greenen johtaman toimituskunnan toimesta seuraavat ohjeet:

Vältä näitä ruokia:

1.       (Vaalea?) leipä ja kaikki muu jauhoista valmistettu.

2.       Viljatuotteet,kuten aamiaismurot ja maitovanukkaat

3.       Perunat ja kaikki muut valkoiset juurekset

4.       Ruuat, joissa on paljon sokeria

5.       Kaikki jälkiruuat

Näitä voit syödä niin paljon kuin haluat:

1.       Liha, kala, linnut

2.       Kaikki vihreät vihannekset

3.       Kananmunat

4.       Juusto

5.       Hedelmät (poikkeus banaanit ja viinirypäleet)

Nälkädieetit (kalorinvähentämiset) eivät laihduta, ne aiheuttavat vain väsymystä ja voimattomuutta sekä mielialan laskua. Vähähiilihydraattisissa dieeteissä ei ole tätä ongelmaa.

Uskomus että hiilihydraatit ovat ”terveellisiä sydämelle” sai alkunsa 1960-luvulla

Ruokapyramidin huipulla olivat rasvat, öljyt ja jälkiruuat. Pohjois-Karjala – projekti oli yksi tämän asian esimerkki, josta myöhemmin muodostui kiusallinen tieteellinen epookki. Uskottiin, että vähähiilihydraattinen ruokavalio aiheuttaisi sydänsairauksia. Eikä keskustelu ole vieläkään laantunut tältä osin. Kuolla lihavana, kun verisuonet ovat kunnossa, pikkuhiljaa eri sairauksiin riutuen tai kuolla hoikkana äkkiä sydänkohtaukseen, ovatko nämä keski-ikäisen loppuelämän optiot?

Millainen on terveellinen ruokavalio?

Taubesin mukaan vähähiilihydraattisen ruokavalion kolme väitettyä ongelmaa ovat:

a.       Vähähiilihydraattinen ruokavalio laihduttaa on huijausta. Kalorit sisään/kalorit ulos – teorian mukaan ei voi laihtua ilman syömisen vähentämistä ja/tai liikunnan lisäämistä.

b.      dieetti on liian yksipuolinen, pitää syödä kaikkia pääruokaryhmien tuotteita.

c.       dieetti on rasvapitoinen, nostaa kolesterolitasoa ja lisää sydäntauteja.

Ensimmäinen väite on kumottavissa sillä, etteivät fysiikan lait liity asiaan mitenkään. Toiseen väitteeseen voi vastata, että ilman runsasta hiilihydraattimäärää voi elää. Ihminen ei tarvitse hiilihydraatteja syödäkseen terveellisesti.

Jos ruokavaliossa ei ole hiilihydraatteja, aivot ja keskushermosto käyttävät polttoaineenaan ketonimolekyylejä. ¾ aivojemme käyttämästä energiasta saadaan silloin ketoneista. Jos ruokavaliossa on paljon rasvaa ja proteiineja, niin aivot ei kärsi polttoaineenpuutteesta. Jos ruokavaliossa on alle 60 grammaa hiilihydraatteja päivässä, niin aivot toimivat tehokkaammin kuin glukoosilla.  Aivot ovat kuin aamulla unesta herätessä – luonnollisessa tilassa.

Taubesin mukaan hiilihydraatit ovat sydäntaudin taustalla, eikä vain ruuan rasva. 1970-luvulta lähtien on kerrottu, että tyydyttynyt rasva tukkii valtimomme ja että ruuan rasva saa meidät lihomaan. Amerikassakin 1984 aloitettiin valtava terveyskampanja: 115 miljoonaa dollaria sijoitettiin hankkeeseen, kun 10 vuoden aikana tutkittiin, voidaanko sydäntautia hillitä tyydyttyneen rasvan syömistä vähentämällä. Ainoatakaan sydänkohtausta ei ollut pystytty kuitenkaan ehkäisemään. Tulokset ovat samanlaiset kuin Pohjois-Karjala-projektissa. Ajattelumalli, jota kansanterveysasiantuntijat 1984 alkoivat noudattaa, perustui uskon hyppyihin, hyviin arvauksiin ja siihen, että he yrittivät tehdä parhaansa.

Cochrane-katsaus asiasta 2001 sanoo: … todistusaineistoa tyydyttyneiden rasvojen vaikutuksesta sydän- ja verisuonisairauksiin on edelleenkin niukasti eikä se ole erityisen vakuuttavaa”.

 Ruokien rasvasisällön voi selvittää Yhdysvaltain maatalousministeriön internetsivuilta (National Nutrient Database for Standard Reference) tai suomalaisen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen Fineli-koostumustietokannasta.

Jos vaihtaa vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, niin aluksi tuntuvia vaikutuksia voivat olla: heikotus, uupumus, pahoinvointi, nestehukka, ripuli, ummetus tai posturaalinen hypotensio (äkkiä makuulta seisomaan noustessa voi olla huimauksen tunnetta), kihti voi pahentua. kolesterolitaso voi tilapäisesti nousta, kun rasva poistuu kehosta.

Hiilihydraattivieroitus eli ”ketoadaptaatio”: elimistö sopeutuu ketoositilaan, joka johtuu siitä, että hiilihydraatteja syödään vähemmän kuin 60 grammaa päivässä.  Hiilihydraattivieroitus tulkitaan usein ”hiilihydraattien tarpeena” (vrt. tupakka-, alkoholi- tai huumevieroitus).

Taubesin ohje on:

Kun olet nälkäinen, saat syödä mitä tahansa näitä ruokia:

Liha: naudanliha, sianliha, kinkku, pekoni, lampaanliha, vasikanliha tai muut lihat. Tarkista lihajalosteiden ( makkarat, nakit) tuoteselosteesta, että hiilihydraatteja on korkeintaan alle 1 g/annos.

Siipikarja: Kana, kalkkuna, ankka ja muu linnunliha.

Kala ja äyriäiset: Kaikki kalat

Kananmunat: Munia saa syödä rajoituksetta.

Joka päivä on syötävä:

Lehtivihanneksia ( noin 0.5 l/pvssä)

Muita vihanneksia ( runsaat 2 dl/pvssä)

Lientä: (noin 0.5 l/pv natriumlisksi tarpeen mukaan)

Rajoitetusti saa syödä:

Juusto ( korkeintaan 110 g/pv)

Kerma ( korkeintaan 4 rl/pv)

Majoneesi ( korkeintaan 4rl/pv)

Oliivit ( korkeintaan 6 kpl/pv)

Avokado ( korkeintaan ½ pvssä)

Sitruuna/limettimehu ( korkeintaan 4 tl/pv)

Soijakastikkeet ( korkeintaan 4 rl/pv)

Säilykekurkut ( korkeintaan 2 annosta/pvssä)

Syö kun olet nälkäinen, lopeta syöminen kun olet kylläinen. Syö aina kun olet nälkäinen, mutta älä yritä syödä enempää kuin kylläisyyteen tarvitaan. Opettele kuuntelemaan elimistöäsi. Älä siis syö lautastasi tyhjäksi vain siksi, että sillä sattuu olemaan ruokaa. Älä myöskään ole nälässä. Et laske kaloreita. Nauti laihtumisesta mukavasti ilman näläntunnetta ja mielihaluja.

Miksi Lihomme – ja Mitä Voimme Asialle Tehdä (Gary Taubes, 2011)

11.8.2013