Toiminnot

Miten voi löytää toisen ihmisen?

Mitä voi tehdä, jos istuu Helsingissä Kaislassa?

Sunnuntai-iltana, kuuntelee nuorten juttuja, joista kuulee, että elämä on jossain edessä ja tulossa.
Rautiovaunut vilistävät ohi. Ihmiset ovat matkalla jonnekin.
Ja kun itsellä ei oikeastaan ole kiirettä minnekään.

Unelmoi siitä, että voisi vain viettää joutilasta aikaa, tekemättä mitään. Voittaisi kuin se seinäjokelainen suuren määrän rahaa, eli voittaisi kuin suomalainen vain voi voittaa.

Minun pitäisi huomenna olla kokouksessa, sitä varten istun täällä. Sitä varten vietän aikaa Helsingissä. Ajattelin soittaa kavereilleni ja tavata heitä, mutta sitten päätin, etten tee niin. Seuraan mitä tapahtuu. Oleilen. Teen ihmisbongausta, mikä on aika hauska harrastus.

Katselen ihmisiä ja mietin minkälaisia he ovat. Aikomustakaan tarkistaa pitävätkö arvioini paikkaansa, minulla ei ole. Todennäköisesti arvioni osuvat pieleen. Sillä ei ole väliä, en tiedä millä juuri nyt on. Ehkä sillä, jos tämä paikka sortuisi.
Junassa tullessani luin kirjaa Buddhan aivot, jossa kerrottiin, että meidän aivot ovat viritetty kielteiselle. Ihmissuhteissa yhtä kielteistä asiaa kohti pitää olla viisi myönteistä asiaa. Melkoinen suhde, jos aikoo voida hyvin ihmissuhteissa.
Helsingissä voi tavata ihmisiä ja mahdollisuus ihmissuhteisiin on suurempi kuin jossain missä asuu vähemmän ihmisiä.
Kirjassa Rakkaus joka sinulle kuuluu kerrotaan, että meitä vetää puoleensa toisessa ihmisessä hänen haavansa. Me tapaamme ihmisiä, jotka vetoavat meidän "haavoihimme", niihin pettymyksiin, joita olemme elämämme kuluessa tavanneet. Buddhan aivot- kirjassa sanotaan, että tuo haava on odottamassa aukeamistaan. Se ei ole arpeutunut, vaan avautuu, kun jotain samaa ilmaantuu.

Toisaalta aivomme ovat muovautuvat. Buddhan aivot- kirja kertoo, että voimme kouluttaa aivojamme parempaan elämään. On kolme asiaa, jotka ovat aivoille tärkeitä : moraalinen elämä, tietoinen läsnäolo ja viisaus. Moraalinen elämä vaatii ohjausta, tietoinen läsnäolo oppimista ja viisaus valintoja.
Buddhalaisen ajattelun mukaan kärsimys syntyy haluamisesta, haluamisen kolme myrkkyä ovat ahneus, viha ja harhaluulot. Ja kun haluaa, muttei saa, niin aivoihin syntyy himo, joka tarkoittaa sitä että motivaatio, joka oli syntynyt dopamiinin ( aivojen välittäjäaineen) ensin lisääntymisestä, on himossa vajaana ja saa aivot haluamaan.
Nuorison äänet alkavat olla niin kovia, että ne jo häiritsevät ajattelua. Yhdellä nuorella naisella on aivan ihana nauru - sitä kannattaisi nauhoittaa. Onneksi menevät wc: hen , jolloin äänten taso laskee.
Täällä voi olla yksinäinenkin, jos itsensä seurassa ei viihdy. Voi tietysti valita itserittoisuuden, jos ei muuta osaa. Matka toisen ihmisen luo on pitkä, joskus toivottoman pitkä. Kuinka kauan yksinäinen ihminen jaksaa toivoa, että joku tulee. Tänään, huomenna, tai ainakin jonakin päivänä.

Mutta Helsingissä tai missä tahansa suuremmassa kaupungissa voi olla yksin joukossa, mikä tekee yksinolemisesta siedettävämpää. Jossain pienessä paikassa on yksin yksinään, mikä voi olla todella piinaavaa. Lisää viinaa! Olen nähnyt noiden maalaispoikien ja - tyttöjen juovan itsensä melkein tajuttomaksi, koska eivät uskalla lähestyä ketään.
Jos jostain syystä joutuisi yksinäiseksi mieheksi, mitenköhän suhteiden luominen onnistuisi syvässä keski-iässä? Ei kai edes tietäisi miten naisia lähestyttäisiin, täytyisi kai toivoa, että naiset päättäisivät lähestyä, koska todennäköisesti en osaisi tai uskaltaisi lähestyä ketään, joka minua kiinnostaisi.

Siksi kai meillä ukkomiehillä, jotka ovat pitkässä parisuhteessa, on onnea. On suhde, vaikka sen hoitaminen vaatii työtä. Ihmissuhde ei säily hyvänä ilman hoitamista. Jos väsyneenä yhtä loukkaamista kohtaan täytyisi tehdä viisi myönteistä asiaa, niin kylläpä raskaaksi kävisi. Ja monessa suhteessa käy.

Ihmissuhteelle on tärkeää, että kunnioittaa toista, alusta lähtien ja vaikka kuinka suututtaisi. Kumppanin kunnioittaminen kannattaa aina. Minusta tuntuu, että se on pitkän ihmissuhteen vankimpia pilareita.
Monissa parisuhteissa päästetään paineita ulos, juuri sille , joka välittää eniten ja usein kun itse voi pahoin, niin sillä loukkaavimmalla tavalla. Mutta lasku on iso, sillä ehkä ainut ihminen, joka sinusta todella välittää, loukkaantuu syvästi. Pettymyksen hetkellä monista tuntuu, ettei sillä ole väliä. Mutta sitten kun yksin, niin tuntuu, että se olisi voinut jäädä tekemättä.

Monet juuttuvat pahoinvoinnissaan kiusaamaan lähimmäisiään, kuin testaten kuinka paljon he kestävät - aivan kuin kysyen, kuinka syvästi minua rakastat. Rakastatko minua niin syvästi kuin minä kykenen loukkaamaan sinua? Kauanko kestät minun pahaaoloani? Monet saavat ihmissuhteet katkeamaan tällä taktiikalla. Ja katkeruus eikun lisääntyy.
Kanssaihmisen rakastaminen voi olla vaikea asia, jos ei pääse kipunsa ulkopuolelle.

Paloautot menevät Kaisaniemestä Rautatieaseman suuntaan. Ja nuorten ääni kohoaa taas.
Minä istun Kaislassa ja mietin näitä. Minulla on hyvä olo siitä, ettei ole pakkoa tehdä mitään. Ei kiirettä, voi olla ulkopuolinen - aidosti.

Helsingissä 27.1.13