New Yorkissa on nyt marraskuussa keskimäärin kuusi astetta lämpimämpää kuin tavallisesti
New Yorkissa on meteorologin mukaan keskimäärin kuusi astetta lämpimämpää kuin marraskuussa tavallisesti
Ehkä se johtuu jetlagista ja siitä, että stressi edelliseltä kuukaudelta purkautuu – nukuin edellisen vuorokauden aikana 14 tuntia. Muistan viimeksi kesällä 2002 nukkuneeni yli 10 tuntia vuorokaudessa. Sairaaksi en oloani millään tavalla tunne, eikä ole tunnetta, että olisi sairastumassa. Koko päivän olin väsynyt. Niin väsynyt. Ehkä meri-ilmasto?
Päivä sinällään oli varmaan tämän viikon lämpimin, joten käveleminen oli mukavaa. Jatkoimme Canal streetiltä eteenpäin, siihen mihin edellisenä päivänä jäimme. Kun Broadwayta käveli kohti Manhattanin kärkeä, niin yksi merkille pantava asia oli – liikkeet olivat hävinneet melkein kaikki. Ennen katu oli vilkas ja täynnä liikkeitä. Nyt oli melkein enemmän liikkeiden rakennustöitä kuin liikkeitä. Oliko täällä tapahtumassa sama kuin Lappeenrannassakin? Joku paikka imi kaikki liikkeet ympärilleen? No siitä ei ainakaan ole tietoa minulla vielä. Voi olla, että shoppailupaikat muuttuvat.
Me menimme century 21:een, joka sijaitsee aivan Ground Zeron lähellä. Ground Zero ei ole vieläkään täysin valmis. Century21:ssä on perinteisesti ollut laatutavaraa ja halvemmalla kuin muualla. Nyt en oikein tiedä oliko enää halvempaa, sillä nyt oli tullut merkit, että tämän ja tämänhintaista löytyy tältä kohtaa. Muistan vielä, kuinka kun tulimme sinne ensi kertaa, jolloin euro oli lähes 1,5 dollaria. Voi olla, että kun kerran oli saanut sellaisen vaikutelman, niin se siiten oli. No rouvan mukaan laukuissa oli ainakin nelinkertainen ero Suomeen. Ehkä vahva euro ei ollut vientiyrityksille hyväksi, mutta tavalliselle kuluttajalle kyllä. No, nyt jos oikein näin asia on, niin nyt euro oli jo alle dollarin, että kyllä nyt pitäisi viennin vetää – jos se dollarin hinnasta on kiinni.
Rouva ja tytär jaksoivat käydä Keskuspuistossakin shoppailun jälkeen, minä jäin ottamaan nokosia. Kävimme sitten illalla Juniorsissa syömässä. Paikassa, joka on kuuluisa annostensa suuruudesta ja jälkiruuistaan. Cheesecake ei ole sellaista kuin Savonlinnan oopperajuhlilla käydessäni söin ( keksin päällä kakkua), vaan ihan aitoa sokerista ja rasvasta pihistämättä. Jotain joka on takuulla epäterveellistä, mutta jos olet sen kerran maistanut, niin sellainen joka yrittää terveellisyyttään tai muulla syyllä pihistää aineksissa, maistuu joltain ihan muulta. Eikä paikasta silmänruokaakaan tarjoilijoista puuttunut...
Olen konferenssimatkoillani tavannut pari täkäläistä tutkijaa, joiden kanssa oli tarkoitus tavata tällä viikolla. Nyt kun lääkefirmat eivät enää saa kustantaa konferenssimatkoja, niin lääkäreiden toisiinsa tutustuminen ja verkostoituminen on heikompaa. Eivätkä työnantajat tavallisesti maksa matkoja konferenssiin Euroopan ulkopuolelle. Ja tasapuolisuus ( mikä suomeksi tarkoittaa, ettei kukaan saa saada mitään, jos minäkin en saa) matkojen suhteen huolehtii siitä, ettei verkostoitumista tapahdu.
Ja sitten työpaikoilla Suomessa luullaan, että me olemme hyviä, kun emme edes tiedä, mitä muut tekevät. Ja suomalaisen työelämän artistikulttuuri johtaa siihen, että, itse ryhdytään pyörää keksimään – eikä sitten muuta kehittämisprojekteissa oikeastaan jaksetakaan. Sitten ihmetellään kun tulosta ei oikein synny, homma ei etene, eikä tilauksia tule, vaan ryhdytään keskittymään ”työpaikan henkilökohtaisiin”-osastoon. Puimaan henkilökohtaisia suhteita, kun pitäisi keskittyä prosessia parantamaan. ”Tasapuolisuus” on yksi varmimmista keinoista näivettää yrityksen innovatiivisuus.
Tämän New Yorkin matkan jälkeen yritän suorittaa IELTS-tutkinnon, joka mahdollistaa sen, että voi työskennellä englanninkielisessä maassa. Testin läpäisy on kuulema voimassa kahden vuoden ajan. Sitten voi hakea töitä Uudesta Seelannista, Australiasta ja vaikkapa Englannista.
Olen käynyt englanninkielen kurssia yli 50-vuotiaana. Nuoriso on tässä paljon edellä, koska he oppivat tuon kielen jo tietokonetta räplätessään. Mutta yli 50-vuotiaanakin voi nauttia kielen oppimisesta. Ja ajatella, että miksi ei lukioaikana lukenut kunnolla niitä kotiläksyjä englanninkielestä. Juu, oli kaikkea muuta tärkeämpää...
Teen edelleen samoja virheitä kuin lukiossa: verbimuodot, artikkelit ja kielioppi eli englanniksi kirjoittaminen. Mutta se on sama kaikessa, jos kouluaikana jaksaisi keskittyä riittävästi. Asiat olivat silloin ja ovat yhä opittavissa. Mutta tämä kaikki vaatii keskittymistä ja ajanlaittamista uuden oppimiseen. Tietysti se oli lukiossa myös opettajasta kiinni – elämäänsä ja työhönsä kyllästynyt, vaikkapa vielä alkoholisoitunut opettaja ei innosta. En voi syyttää lukioaikaisia opettajiani.
Englanninopettajallani Toinilla oli yli 60-vuotiaanakin enemmän intoa kuin koko luokassa yhteensä. Häntä voi kiittää siitä, ettei englannin sanakirjaa paljon tarvitse – sanakokeet jokaikinen tunti takasivat sen, että sanastoa löytyy. Nykyään Toini varmaan joutuisi johonkin puhutteluun oppilaiden kiusaamisesta. Silloin se osasta ketä asia ei kiinnostanut varaan tuntui siltä, mutta häntä ei kuunneltu. Nyt asiat ovat muuttuneet. Jos joku nykyään ääneen valittaa, niin koko juna pitää valittavan vuoksi keskeyttää. Venäläiset ovat osanneet säilyttää vanhempien ja opettajien kunnioituksen, vaikka muuten heitä ei oikein voi vertailukohtana käyttää. Miten he sen tekevät?
Ne kielioppiasiat olivatkin sitten jo vaikeampi puoli ja ne jäivät silloin oppimatta. Yritän nyt paikata asiaa, kun pitäisi artikkeleita kirjoittaa englanniksi. Mutta oppiminen on mukavaa, vaikkakin totisesti vaivalloisempaa ja hitaampaa kuin lukioikäisenä. Yksi ikätoverini ilmaisikin asian ytimekkäästi – hän ei kyllä jaksaisi. En viitsinyt kysyä, mihin hän aikansa sitten käyttää...
New York on mukava kaupunki. Kaikki sujuu, vaikka palvelu vähän takkuaakin. Palvelu on aina ystävällistä. Aina sinulta kysytään, kuinka voit, kun palveluhetki alkaa. Suomessa varmaan pidettäisiin outona, jos jokainen myyjä kysyisi aluksi kuinka voit tai jollain muulla tapaa ottaisi kontaktia.
- Lyö nyt ne ostokset vaan kassaan, äläkä joutavia turise, voisi moni suomalainen miettiä.
Kun olin viime viikolla Kalliossa ystävälläni yötä, niin tuntuipa mukavalta kun kaupasta ulos tuleva nainen aukaisi hymyillen oven ja kassalla oleva nuori nainen iloisena, hymyillen ja avuliaana palveli. Mikä palvelukokemus syntyikään! Olen samaisessa liikkeessä kokenut toisenlaistakin palvelua joskus. Mutta jotta joku voi jättää omat henkilökohtaiset arjen asiansa taakseen ja keskittyä toisen ihmisen palvelemiseen, siihen ammattitaitoon ja osaamiseen meillä on vielä matkaa useimmissa yrityksissä. Tämä lienee kuitenkin tulevaisuudessa yhä tärkeämpää – niin kuin Kano-mallinsa lukeneet tietävät. Asiakkaan odotukset ylittävä palvelu voi saada hänet tulemaan uudestaankin. Ja nyt tiukkoina aikoina rahoineen palaava asiakas on entistä tärkeämpi, koska monet yritykset ovat nykyisessä taloustilanteessa tosi lujilla.
Jos meidän talouden nousumme on vähäänkään sidottu kulutukseen, niin palvelujen laatuun asiakaskokemuksena on syytä kiinnittää entistä suurempaa huomiota. Tämä ei oikein helposti istu suomalaiseen kulttuuriin, mutta jos ei istu, niin työttömien määrä lisääntyy. Pelkällä työelämän etujen kiinnipitämisen alleviivaamisella suomalaiselle työlle käy kuten kävi puunjalostusteollisuuden miehille ja lentoemännille. On selvää, että ihmisten pitää ostaa ruokaa. Se ei ole niin pelkästään palvelukokemuksesta kiinni. Vähemmän selvää on, mitkä muut palvelut ovat välttämättömiä. Kun raha menee tiukalle, niin useimmat tinkivät ei-tarpeellisista palveluista. Olisi hauska lukea tutkimusta, joka kertoisi missä järjestyksessä ihmiset palvelujaan vähentäisivät. Mutta jos kaljan hintaa lasketaan yrittäjän taholta omaehtoisesti, on todellinen kulutuskäyttäytymisen muutos menossa.
Osalla ihmisistä ei tietysti ole edes sellaista ylellisyyttä, että raha riittäisi muuhun kuin ruokaan ja asuntoon. On helppoa olla hyvällä tuulella, kun raha riittää arjen pyörittämiseen ja sitä jää yli, vaikkapa matkustamiseen. Se joka säilyy ystävällisenä ja iloisena vielä silloinkin, kun kaikesta on puutetta, on se joka on ihmisenä jalo. Katkeruuttaan voi purkaa kaikenlaiseen. Työläisperheessä ja työläiskulttuurissa kasvaneena tiedän kenelle voi olla katkera siitä, että heille menee paremmin. Kutsun sitä nykyisin herravihaksi, mikä on todella mielenkiintoinen sosiologinen ilmiö, joka pukeutuu näennäisen asiallisiin argumentteihin eriarvoisuudesta, mutta saa voimansa henkilökohtaisesta kateudesta ja katkeruudesta.
Jalous on hyvin harvinainen ihmisominaisuus. Minä yleensä alan miettiä kreikkalaisia hyveitä jalouden kasvatusalustana. Minulla edelleen elää toive Platon-kerhosta, jossa kukin osallistuja lukee läpi sovitun kohdan läpi Platonin teoksia ja kommentoi niitä arkipäiväänsä liittyen. Kuten kulunut sanonta kuuluu, koko länsimainen filosofia on sivuviitteitä Platonin teoksiin. Tuo kerhokonsepti meillä on kaverini kanssa ollut jo vuosia. Osallistujat voisivat olla eri ikäisiä, halu osallistua olisi määrittävä tekijä. Kerhossa pääasia on että pitää noin viiden minuutin esitelmän lukemastaan. Samalla yhdessä söisimme ja niin myös joisimme. No nyt vuodenvaihdetta ennen voisimme lopultakin aloittaa. Meillä oli Helsingissä sopiva paikkakin mietittynä...
Tämänhetkisestä tutkimusjutuistani. Me teimme tutkimusryhmämme kanssa abstraktin Innsbruckin helmikuista konferenssia varten. Saa nähdä tuleeko meidän abstrakti hyväksytyksi. Jos tulee, niin artikkeli tulee viimeistellä joulukuussa. Innsbruckin konferenssissa on mukava formaatti, sillä jokaisella esiintyjällä on opponentti, joka on lukenut ja opponoi artikkelia. Ja esityksen jälkeen on varattu riittävästi aikaa keskusteluille. Useimmissa konferensseissa ei ole edes aikaa keskustella, mikä yleensä on kaikkein hyödyllisintä koko konferenssissa.
Minun pitäisi ensi viikolla kirjoittaa myös yksi toinen artikkeli valmiiksi. Sitten joulukuu on varattu väitöskirjan esipuheen ja tiivistelmän kirjoittamiseen. Toiveena on saada ensi versio luettavaksi jo tämän vuoden puolella. Ideaa olen nyt kehitellyt päässäni ja paperilla koko syksyn kirjoja ja artikkeleilta lukiessani. On valitettavaa, että pääsy tietokantoihin on niin rajoitettua aikuisopiskelijoilla. Nykyisen työpaikkani HUS:n terkkoyhteys ei ratkennut edes neljän vuoden aikana, mutta ehkä se ratkeaa myöhemmin, mikäli kiireiltään ehtivät. Uusissa sote-alueissa asia pitää myös ratkaista paremmin.
Nyt on kohta taas uusi aamu. CNN on tykittänyt monta vuorokautta Pariisin tapahtumia, joista on näkökulmia nostettu. Yksi ainakin oli turvapaikan hakijana maahan tullut. Parilla oli väärennetyt passit. Miten niillä ei jäänyt kiinni?
Amerikkalainen televisio on niin täynnä mainoksia, ettei sitä edes viitsi katsoa. Se eräs nainen kaupitteli ohjelmaa, joka estää kaikki mainokset televisiossa – kuulostaa loistavalta keksinnöltä. Tosin mistä ne sitten saavat rahaa pyörittää ohjelmiaan?
Toisaalta maksutelevisioissakin joku voisi laskea, kuinka paljon on uusien ohjelmien osuus. Uusintoja kyllä riittää sielläkin. Jospa vakiomaksaja maksaisi vain uusista ohjelmista? Ehkä lopultakin on parasta, että kuten täkäläisessäkin delissä, itse voi valita, mitä laittaa aamupalaansa, että itse voisi valita mitä katsoo. Tällä kuukausimaksulla saat katsoa omat ohjelmasi, olivatpa ne miltä tarjoajalta tahansa. Nyt minä katson maksukanavilta melkein pelkästään Valioliigaa. Jalkapallokanava olisi kiva – yhdistäisi Valioliigan, Serie A:n, La Ligan , Bundesligan, Ranskan liigan ja oikeastaan mistä tahansa kunnon jalkapallomaasta tulisi otteluita kellon ympäri. Sellainen olisi hyvä maksutv- minulle.
Yhtenäiskulttuurin aika on siis pysyvästi jäänyt taakse. Ainakin kehittyneissä länsimaisissa yhteiskunnissa. Nauramme kavereitteni kanssa, kuinka meillä näkyi vain yksi tv-kanava aikanaan. Kakkonen näkyi, jos oli hyvä sää. Kolmonen ja väri-tv oli jo jotain ilmiömäistä. Nyt voi mistä tahansa laitteesta katsoa mitä tahansa. Nyt voi kadota niin moneen kanavaan ja laitteeseen, ettei ole mitään yhteyttä yhteiskuntaan laitteensa ja huoneensa ulkopuolella. Ehkä vain mölähtelemään sosiaalisessa mediassa.
New Yorkissakin näyttää olevan asunnottomia enemmän. Ei heitä aikaisemmin katukuvassa näin paljon ollut. Ehkä eivät ehdi häätää pois, kun on nämä akuutimmat asiat esillä.
Tänään me menemme taas kaupunkia kiertämään. Ehkä kuitenkin sisätiloihin, koska on luvattu viikon kylmin päivä. Huomenna on Macyssa alennusmyyntipäivä, jolloin on paljon ihmisiä liikkeellä. Aikanaan Macys oli maailman suurin tavaratalo, mutta tuskin enää. Macysissa on laadukkaita tuotteita myynnissä. Sisätiloihin voisi tietysti suuntautua myös ottamalla metron 14. Kadulle yliopistolle tai sinne 12.kadun Strandin myymälään. Siis menemällä vaikkapa kirjakauppoihin tutkimaan painettuja kirjoja koko päiväksi.
17.11.15 New York
Ehkä se johtuu jetlagista ja siitä, että stressi edelliseltä kuukaudelta purkautuu – nukuin edellisen vuorokauden aikana 14 tuntia. Muistan viimeksi kesällä 2002 nukkuneeni yli 10 tuntia vuorokaudessa. Sairaaksi en oloani millään tavalla tunne, eikä ole tunnetta, että olisi sairastumassa. Koko päivän olin väsynyt. Niin väsynyt. Ehkä meri-ilmasto?
Päivä sinällään oli varmaan tämän viikon lämpimin, joten käveleminen oli mukavaa. Jatkoimme Canal streetiltä eteenpäin, siihen mihin edellisenä päivänä jäimme. Kun Broadwayta käveli kohti Manhattanin kärkeä, niin yksi merkille pantava asia oli – liikkeet olivat hävinneet melkein kaikki. Ennen katu oli vilkas ja täynnä liikkeitä. Nyt oli melkein enemmän liikkeiden rakennustöitä kuin liikkeitä. Oliko täällä tapahtumassa sama kuin Lappeenrannassakin? Joku paikka imi kaikki liikkeet ympärilleen? No siitä ei ainakaan ole tietoa minulla vielä. Voi olla, että shoppailupaikat muuttuvat.
Me menimme century 21:een, joka sijaitsee aivan Ground Zeron lähellä. Ground Zero ei ole vieläkään täysin valmis. Century21:ssä on perinteisesti ollut laatutavaraa ja halvemmalla kuin muualla. Nyt en oikein tiedä oliko enää halvempaa, sillä nyt oli tullut merkit, että tämän ja tämänhintaista löytyy tältä kohtaa. Muistan vielä, kuinka kun tulimme sinne ensi kertaa, jolloin euro oli lähes 1,5 dollaria. Voi olla, että kun kerran oli saanut sellaisen vaikutelman, niin se siiten oli. No rouvan mukaan laukuissa oli ainakin nelinkertainen ero Suomeen. Ehkä vahva euro ei ollut vientiyrityksille hyväksi, mutta tavalliselle kuluttajalle kyllä. No, nyt jos oikein näin asia on, niin nyt euro oli jo alle dollarin, että kyllä nyt pitäisi viennin vetää – jos se dollarin hinnasta on kiinni.
Rouva ja tytär jaksoivat käydä Keskuspuistossakin shoppailun jälkeen, minä jäin ottamaan nokosia. Kävimme sitten illalla Juniorsissa syömässä. Paikassa, joka on kuuluisa annostensa suuruudesta ja jälkiruuistaan. Cheesecake ei ole sellaista kuin Savonlinnan oopperajuhlilla käydessäni söin ( keksin päällä kakkua), vaan ihan aitoa sokerista ja rasvasta pihistämättä. Jotain joka on takuulla epäterveellistä, mutta jos olet sen kerran maistanut, niin sellainen joka yrittää terveellisyyttään tai muulla syyllä pihistää aineksissa, maistuu joltain ihan muulta. Eikä paikasta silmänruokaakaan tarjoilijoista puuttunut...
Olen konferenssimatkoillani tavannut pari täkäläistä tutkijaa, joiden kanssa oli tarkoitus tavata tällä viikolla. Nyt kun lääkefirmat eivät enää saa kustantaa konferenssimatkoja, niin lääkäreiden toisiinsa tutustuminen ja verkostoituminen on heikompaa. Eivätkä työnantajat tavallisesti maksa matkoja konferenssiin Euroopan ulkopuolelle. Ja tasapuolisuus ( mikä suomeksi tarkoittaa, ettei kukaan saa saada mitään, jos minäkin en saa) matkojen suhteen huolehtii siitä, ettei verkostoitumista tapahdu.
Ja sitten työpaikoilla Suomessa luullaan, että me olemme hyviä, kun emme edes tiedä, mitä muut tekevät. Ja suomalaisen työelämän artistikulttuuri johtaa siihen, että, itse ryhdytään pyörää keksimään – eikä sitten muuta kehittämisprojekteissa oikeastaan jaksetakaan. Sitten ihmetellään kun tulosta ei oikein synny, homma ei etene, eikä tilauksia tule, vaan ryhdytään keskittymään ”työpaikan henkilökohtaisiin”-osastoon. Puimaan henkilökohtaisia suhteita, kun pitäisi keskittyä prosessia parantamaan. ”Tasapuolisuus” on yksi varmimmista keinoista näivettää yrityksen innovatiivisuus.
Tämän New Yorkin matkan jälkeen yritän suorittaa IELTS-tutkinnon, joka mahdollistaa sen, että voi työskennellä englanninkielisessä maassa. Testin läpäisy on kuulema voimassa kahden vuoden ajan. Sitten voi hakea töitä Uudesta Seelannista, Australiasta ja vaikkapa Englannista.
Olen käynyt englanninkielen kurssia yli 50-vuotiaana. Nuoriso on tässä paljon edellä, koska he oppivat tuon kielen jo tietokonetta räplätessään. Mutta yli 50-vuotiaanakin voi nauttia kielen oppimisesta. Ja ajatella, että miksi ei lukioaikana lukenut kunnolla niitä kotiläksyjä englanninkielestä. Juu, oli kaikkea muuta tärkeämpää...
Teen edelleen samoja virheitä kuin lukiossa: verbimuodot, artikkelit ja kielioppi eli englanniksi kirjoittaminen. Mutta se on sama kaikessa, jos kouluaikana jaksaisi keskittyä riittävästi. Asiat olivat silloin ja ovat yhä opittavissa. Mutta tämä kaikki vaatii keskittymistä ja ajanlaittamista uuden oppimiseen. Tietysti se oli lukiossa myös opettajasta kiinni – elämäänsä ja työhönsä kyllästynyt, vaikkapa vielä alkoholisoitunut opettaja ei innosta. En voi syyttää lukioaikaisia opettajiani.
Englanninopettajallani Toinilla oli yli 60-vuotiaanakin enemmän intoa kuin koko luokassa yhteensä. Häntä voi kiittää siitä, ettei englannin sanakirjaa paljon tarvitse – sanakokeet jokaikinen tunti takasivat sen, että sanastoa löytyy. Nykyään Toini varmaan joutuisi johonkin puhutteluun oppilaiden kiusaamisesta. Silloin se osasta ketä asia ei kiinnostanut varaan tuntui siltä, mutta häntä ei kuunneltu. Nyt asiat ovat muuttuneet. Jos joku nykyään ääneen valittaa, niin koko juna pitää valittavan vuoksi keskeyttää. Venäläiset ovat osanneet säilyttää vanhempien ja opettajien kunnioituksen, vaikka muuten heitä ei oikein voi vertailukohtana käyttää. Miten he sen tekevät?
Ne kielioppiasiat olivatkin sitten jo vaikeampi puoli ja ne jäivät silloin oppimatta. Yritän nyt paikata asiaa, kun pitäisi artikkeleita kirjoittaa englanniksi. Mutta oppiminen on mukavaa, vaikkakin totisesti vaivalloisempaa ja hitaampaa kuin lukioikäisenä. Yksi ikätoverini ilmaisikin asian ytimekkäästi – hän ei kyllä jaksaisi. En viitsinyt kysyä, mihin hän aikansa sitten käyttää...
New York on mukava kaupunki. Kaikki sujuu, vaikka palvelu vähän takkuaakin. Palvelu on aina ystävällistä. Aina sinulta kysytään, kuinka voit, kun palveluhetki alkaa. Suomessa varmaan pidettäisiin outona, jos jokainen myyjä kysyisi aluksi kuinka voit tai jollain muulla tapaa ottaisi kontaktia.
- Lyö nyt ne ostokset vaan kassaan, äläkä joutavia turise, voisi moni suomalainen miettiä.
Kun olin viime viikolla Kalliossa ystävälläni yötä, niin tuntuipa mukavalta kun kaupasta ulos tuleva nainen aukaisi hymyillen oven ja kassalla oleva nuori nainen iloisena, hymyillen ja avuliaana palveli. Mikä palvelukokemus syntyikään! Olen samaisessa liikkeessä kokenut toisenlaistakin palvelua joskus. Mutta jotta joku voi jättää omat henkilökohtaiset arjen asiansa taakseen ja keskittyä toisen ihmisen palvelemiseen, siihen ammattitaitoon ja osaamiseen meillä on vielä matkaa useimmissa yrityksissä. Tämä lienee kuitenkin tulevaisuudessa yhä tärkeämpää – niin kuin Kano-mallinsa lukeneet tietävät. Asiakkaan odotukset ylittävä palvelu voi saada hänet tulemaan uudestaankin. Ja nyt tiukkoina aikoina rahoineen palaava asiakas on entistä tärkeämpi, koska monet yritykset ovat nykyisessä taloustilanteessa tosi lujilla.
Jos meidän talouden nousumme on vähäänkään sidottu kulutukseen, niin palvelujen laatuun asiakaskokemuksena on syytä kiinnittää entistä suurempaa huomiota. Tämä ei oikein helposti istu suomalaiseen kulttuuriin, mutta jos ei istu, niin työttömien määrä lisääntyy. Pelkällä työelämän etujen kiinnipitämisen alleviivaamisella suomalaiselle työlle käy kuten kävi puunjalostusteollisuuden miehille ja lentoemännille. On selvää, että ihmisten pitää ostaa ruokaa. Se ei ole niin pelkästään palvelukokemuksesta kiinni. Vähemmän selvää on, mitkä muut palvelut ovat välttämättömiä. Kun raha menee tiukalle, niin useimmat tinkivät ei-tarpeellisista palveluista. Olisi hauska lukea tutkimusta, joka kertoisi missä järjestyksessä ihmiset palvelujaan vähentäisivät. Mutta jos kaljan hintaa lasketaan yrittäjän taholta omaehtoisesti, on todellinen kulutuskäyttäytymisen muutos menossa.
Osalla ihmisistä ei tietysti ole edes sellaista ylellisyyttä, että raha riittäisi muuhun kuin ruokaan ja asuntoon. On helppoa olla hyvällä tuulella, kun raha riittää arjen pyörittämiseen ja sitä jää yli, vaikkapa matkustamiseen. Se joka säilyy ystävällisenä ja iloisena vielä silloinkin, kun kaikesta on puutetta, on se joka on ihmisenä jalo. Katkeruuttaan voi purkaa kaikenlaiseen. Työläisperheessä ja työläiskulttuurissa kasvaneena tiedän kenelle voi olla katkera siitä, että heille menee paremmin. Kutsun sitä nykyisin herravihaksi, mikä on todella mielenkiintoinen sosiologinen ilmiö, joka pukeutuu näennäisen asiallisiin argumentteihin eriarvoisuudesta, mutta saa voimansa henkilökohtaisesta kateudesta ja katkeruudesta.
Jalous on hyvin harvinainen ihmisominaisuus. Minä yleensä alan miettiä kreikkalaisia hyveitä jalouden kasvatusalustana. Minulla edelleen elää toive Platon-kerhosta, jossa kukin osallistuja lukee läpi sovitun kohdan läpi Platonin teoksia ja kommentoi niitä arkipäiväänsä liittyen. Kuten kulunut sanonta kuuluu, koko länsimainen filosofia on sivuviitteitä Platonin teoksiin. Tuo kerhokonsepti meillä on kaverini kanssa ollut jo vuosia. Osallistujat voisivat olla eri ikäisiä, halu osallistua olisi määrittävä tekijä. Kerhossa pääasia on että pitää noin viiden minuutin esitelmän lukemastaan. Samalla yhdessä söisimme ja niin myös joisimme. No nyt vuodenvaihdetta ennen voisimme lopultakin aloittaa. Meillä oli Helsingissä sopiva paikkakin mietittynä...
Tämänhetkisestä tutkimusjutuistani. Me teimme tutkimusryhmämme kanssa abstraktin Innsbruckin helmikuista konferenssia varten. Saa nähdä tuleeko meidän abstrakti hyväksytyksi. Jos tulee, niin artikkeli tulee viimeistellä joulukuussa. Innsbruckin konferenssissa on mukava formaatti, sillä jokaisella esiintyjällä on opponentti, joka on lukenut ja opponoi artikkelia. Ja esityksen jälkeen on varattu riittävästi aikaa keskusteluille. Useimmissa konferensseissa ei ole edes aikaa keskustella, mikä yleensä on kaikkein hyödyllisintä koko konferenssissa.
Minun pitäisi ensi viikolla kirjoittaa myös yksi toinen artikkeli valmiiksi. Sitten joulukuu on varattu väitöskirjan esipuheen ja tiivistelmän kirjoittamiseen. Toiveena on saada ensi versio luettavaksi jo tämän vuoden puolella. Ideaa olen nyt kehitellyt päässäni ja paperilla koko syksyn kirjoja ja artikkeleilta lukiessani. On valitettavaa, että pääsy tietokantoihin on niin rajoitettua aikuisopiskelijoilla. Nykyisen työpaikkani HUS:n terkkoyhteys ei ratkennut edes neljän vuoden aikana, mutta ehkä se ratkeaa myöhemmin, mikäli kiireiltään ehtivät. Uusissa sote-alueissa asia pitää myös ratkaista paremmin.
Nyt on kohta taas uusi aamu. CNN on tykittänyt monta vuorokautta Pariisin tapahtumia, joista on näkökulmia nostettu. Yksi ainakin oli turvapaikan hakijana maahan tullut. Parilla oli väärennetyt passit. Miten niillä ei jäänyt kiinni?
Amerikkalainen televisio on niin täynnä mainoksia, ettei sitä edes viitsi katsoa. Se eräs nainen kaupitteli ohjelmaa, joka estää kaikki mainokset televisiossa – kuulostaa loistavalta keksinnöltä. Tosin mistä ne sitten saavat rahaa pyörittää ohjelmiaan?
Toisaalta maksutelevisioissakin joku voisi laskea, kuinka paljon on uusien ohjelmien osuus. Uusintoja kyllä riittää sielläkin. Jospa vakiomaksaja maksaisi vain uusista ohjelmista? Ehkä lopultakin on parasta, että kuten täkäläisessäkin delissä, itse voi valita, mitä laittaa aamupalaansa, että itse voisi valita mitä katsoo. Tällä kuukausimaksulla saat katsoa omat ohjelmasi, olivatpa ne miltä tarjoajalta tahansa. Nyt minä katson maksukanavilta melkein pelkästään Valioliigaa. Jalkapallokanava olisi kiva – yhdistäisi Valioliigan, Serie A:n, La Ligan , Bundesligan, Ranskan liigan ja oikeastaan mistä tahansa kunnon jalkapallomaasta tulisi otteluita kellon ympäri. Sellainen olisi hyvä maksutv- minulle.
Yhtenäiskulttuurin aika on siis pysyvästi jäänyt taakse. Ainakin kehittyneissä länsimaisissa yhteiskunnissa. Nauramme kavereitteni kanssa, kuinka meillä näkyi vain yksi tv-kanava aikanaan. Kakkonen näkyi, jos oli hyvä sää. Kolmonen ja väri-tv oli jo jotain ilmiömäistä. Nyt voi mistä tahansa laitteesta katsoa mitä tahansa. Nyt voi kadota niin moneen kanavaan ja laitteeseen, ettei ole mitään yhteyttä yhteiskuntaan laitteensa ja huoneensa ulkopuolella. Ehkä vain mölähtelemään sosiaalisessa mediassa.
New Yorkissakin näyttää olevan asunnottomia enemmän. Ei heitä aikaisemmin katukuvassa näin paljon ollut. Ehkä eivät ehdi häätää pois, kun on nämä akuutimmat asiat esillä.
Tänään me menemme taas kaupunkia kiertämään. Ehkä kuitenkin sisätiloihin, koska on luvattu viikon kylmin päivä. Huomenna on Macyssa alennusmyyntipäivä, jolloin on paljon ihmisiä liikkeellä. Aikanaan Macys oli maailman suurin tavaratalo, mutta tuskin enää. Macysissa on laadukkaita tuotteita myynnissä. Sisätiloihin voisi tietysti suuntautua myös ottamalla metron 14. Kadulle yliopistolle tai sinne 12.kadun Strandin myymälään. Siis menemällä vaikkapa kirjakauppoihin tutkimaan painettuja kirjoja koko päiväksi.
17.11.15 New York