On aika siirtyä Honolulusta Konalle, koska Obaman Michelle on tulossa viettämään 50-vuotisjuhliaan Honoluluun
On aika siirtyä Honolulusta Konalle, koska Obaman Michelle on tulossa viettämään 50-vuotisjuhliaan Honoluluun
Kun kävin vaihtamassa MacPron turvallisuusfiltterin ( ei voi nähdä sivusta, mitä teet koneella) , joka tulee tietokoneelle niin ennen kuin vaihto oli mahdollista niin Applen myyjä jutteli mukavia: kysyi mistä olitte, kauanko viivytte jne. Samalla hän tuli kertoneeksi, että kaikki Hawaijin saaret ovat erilaisia: Kona on hyvin kallioinen saari. Mustaa laavakiveä. Sinne siirrymme lauantai-iltapäivällä.
Täkäläisenä perjantaiaamuna, joka on siis puoli päivää myöhemmin kuin Suomessa on ajankohta, yritin vielä saada hotellin jättämään auton. Ei onnistu, vastasi nuori ystävällisesti ja lujasti ja sanoi ymmärtävänsä turhautumisen. No eikun autoa palauttamaan, nuori mies antoi sentään kartan, josta paremmin suunnistaa Honolulussa.
Ensin piti etsiä huoltoasema, joka oli kartan ulkopuolella. Huoltoasema löytyi lopulta ja sitten oli ongelmana, mitä noista kolmesta eri menovesilaadusta laitetaan tankkiin. Huoltoaseman mies katsoi kuin kehitysvammaista, kun kysyi, että miten toimia tankin kanssa ja suostui lopulta tulemaan näyttämään, että mitä lajia laitetaan. Hyvä auto on tankattu, jos ei ole, niin vuokraamo ottaa siitä huomattavan korvauksen, mikä on ymmärrettävää, koska he toistelivat taas puhelimeen, että loppuun on autot myyty.
Yksisuuntaisilla kaduilla muutaman ylimääräisen kierroksen jälkeen tyttäreni sanoo, että tämä on se rakennus, tästä sisään. Huokaisen suuresta helpotuksesta, että lopultakin saan auton, joka oli upea, mutta raskas elämys luovutettua pois. Luovuttaessa olen jo suunnitellut businessvihjettä navigaattorista, kun näin että nuorelle parille sellainen ojennetaan kysymättä. Mies vastaa, että kyllä meillä niitä on joitakin. Kysyn, miksi ette tee vuokrattavaa vaikka jolloin saisitte lisää parempaa asiakaspalvelua ja – kokemusta. Nuori mies vastaa kyllä joo ja jatkaa paperieni uloskirjoituksen selvittelyä. Enterprisen autonvuokrausprosessit eivät nuorta miestä kiinnosta, hän on selvästi vain täällä töissä. Toisaalta hän saattoi hieman kokematon tuuraajakin. Viereinen nainen on ylityöllistetty ja ystävällinen, vaikka joutuu selvästi kahden vähän vähemmän töitä tekevän miehen kanssa tekemään työnsä. Vanhempi mies tulee vasta pitkän ajan kuluttua, vaikka nuorehko nainen selvästi sanoo sisäpuhelimeen, että täällä olisi nyt töitä. Vanhempi mies tulee hawaijipaidassaan ja on ryhtyvinään töihin. Hän ryhtyy jotain tietokoneella puuhaamaan, ehkä selaamaan nettiä, kuten jotkut työpaikoillaan pääasiallisesti tekevät. Töitä heillä näyttäisi olevan ja jos businessprosessit olisivat kunnossa, niin laajenemisenkin mahdollisuuksia tuntuisi olevan, kun koko ajan sold-out´ a myyvät.
Kävelemme ostoskeskukseen, jossa kävimme edellisenä päivänä, koska se on aivan autovuokraamon vieressä. Lapseni käy kauppoja läpi ja istun odottelemassa penkillä Macy´sin edessä. Vaihdan sen turvallisuusfiltterin 13-tuumaiselle, mutta se taitaakin olla pöytäkoneelle. Toisaalta hieman ylisuurenakin se on kätevä, ehkäkätevämpikin kuin upotettuna, koska sen voi ottaa nyt pois silloin kun haluaa.
Kävin itse Macy´ssä ja käytin visitor kuponkia, kuten New Yorkissakin, sillä saa 10 % alennuksen jo alennetuistakin. Kaikesta ei saa, mutta minun ostoksissa se tekee 50 dollaria alennusta. Miesten osastolla on yhden päivän alennustarjoukset – Calvin Kleinin 700 dollarin puvun saa vähän yli 200 dollarilla, valmispuvissa on minulle se ongelman että kun takki käy, niin housut eivät ja päinvastoin. Laatukravatit saa tänään 20 dollarilla, joita ostan muutaman ja kauluspaidat ovat halpoja, niitäkin tulee ostettua muutama itselle ja vanhimmalle lapselle. Tulossa on ne hautajaiset parin viikon päästä, joten koetan sitäkin silmällä pitäen ostaa vaatteita, pitäen mielessä sen 20 kilon matkalaukku ja 8 kilon käsimatkatavarakilon rajat. Kirjoille pitää jäädä painotilaa. Haluan edelleen lukea useimmiten kirjan kirjana enkä vain pdf:nä.
Penkillä istuessani viereinen mies alkaa jutella ja paljastuu uusiseelantilaiseksi eli olemme kauimpana, mitä maapallolla toisistamme voimme olla, mutta nyt istumme vierekkäisillä penkeillä Honolulun kauppakeskuksessa. Mies kyselee minun kuulumisiani ja minä kyselen hänen. Hän kertoo asuvansa juuri siellä, missä hobittielokuvat on tehty. Uuden Seelannin hintatasoon hän sanoo, että se on järkevä ja minä vastaan, että Norjassa on kallista, kun mies kysyy Suomen hintatasoa. Miehen kertoessa tajuan, että siellä missä hän asuu, niin useimmiten matkustetaan lähimaihin, niin kuin meilläkin tietysti. Uudessa Seelannissa on kaksi saarta, jotka hieman eroavat toisistaan vaikkapa lämpötilojensa puolesta – ilma on kuulemma samanlainen kesällä kuin nyt Honolulussa.
Kun olemme ostaneet riittävästi kaikkea, niin haemme taksin ja ajamme takaisin hotellillemme. Sara haluaa jäädä hotellille, mutta minä haluan käydä Waikiki Beachilla ottamassa aurinkoa. Taksikuski ennusti tullessa sadetta torstaille ja perjantaille, ei sada, mutta pilvet ovat kyllä auringonoton esteenä aivan riittävästi. Lämmintä riittää, vaikka tuuli vähän kovemmin puhalteleekin. Jossain vaiheessa en enää jaksa odotella pilvien väliä, palaan hotellille, opettelen jälleen uuden asian ABC-myymälässä – miten ostetaan postimerkkejä. Aika hauska vempain, johon saan myyjältä ystävällistä apua.
Muutamat ihmiset ovat toivoneet postikorttia, sitä vanhanaikaista, joten ostan muutaman kortin, jotka ajattelin seuraava eli lähtöpäivänä postittaa. Korttivalikoima ei ole enää entisenlaisensa, paljonkohan postikorttien määrä on vähentynyt esimerkiksi 30 vuodessa? Varmaan valtavasti.
Kuumuus saa aikaiseksi sen, ettei ruoka ole niitä ensimmäisiä asioita, jotka tulevat mieleen. Kylmä sushi ja kylmä olut sen sijaan tuntuvat hyvältä ajatukselta. Oluttölkki joka on ollut pari päivää jääkaapissa, joka on todella kylmällä, mikä on aiheuttanut sen, että olisi tarjolla olutsorbeeta tai olutjäädykettä. Nukahdan illasta ja herään yöllä valtaisaan migreeniin, joka jatkuu yöllä kolme tuntia aivan hirveänä. Buranat eivät tunnu auttavan, akupainanta hegu-pisteistä tuo hieman apua ja lopulta kohtaus menee ohi, mutta aiheuttaa sen että takana on valvottu yö, joka on sisältänyt vähäistä oksentamista. Oksentaminen yleensä myös vähän helpottaa migreeniä. Edellisestä näin kovasta kohtauksesta onkin jo aikaa vuosia.
Kohtauksen ollessa kovimmillaan, koetan järjestellä asioita nuorimmaiseni kannalta niin, että hän mahdollisimman vähän kärsisi tilanteesta, jossa migreenin vuoksi olisi mentävä sairaalaan. Ajankohta on niin huono, etten lähde kuin aivan äärimmäisessä hädässä tai minut viedään sinne. Ilmoitan vaimolleni tärkeitä numeroita siltä varalta, että kyseessä olisi muu kuin migreeni. Aamulla migreeni on väistynyt, mutta niin on viimeinen yökin Honolulussa.
Aamiaisella on jo puuroakin, minkä huomaan kun misokeitto näyttää sellaiselta, etten sitä aio ottaa. En osaa sanoa onko sitä ollut joka päivä, kun olen misokeitolla aloittanut. Tuoreet hedelmät ovat jotain jota voisi syödä kotonakin. Hotellin aamiaistarjoilu on melko keskinkertaista tasoa, mutta syöjien määräkin lienee melkoinen.
Peilin edessä tulee lupailtua, että aloitan painopudotuksen huomenna, mutta siinä käy kuin herra Godotin odotuksessa. Huomenna hän saapuu, eikä tietenkän saavu koskaan.
Pakkaaminen on melkoista taiteilua, koska ostoksia on jo tullut tehdyksi riittävästi. Lopulta kaikki menee sallittujen kilojen mukaan. Honolulun kentällä onkin sitten melkoista sähläylyä, koska englanninkielen taito riittää hyvin lausutun ymmärtämiseen useimmiten, mutta kun siihen lisätään paikallisia murteita, niin jopas menee vaikeaksi. Ja siihen kun lisätään vielä moninkertaiset turvatarkastukset, joista leaniläisyys on kaukana, niin tuntee itsensä niin tyhmäksi, että alkaa hermostua tilanteeseen. No toivottavasti lapset, jotka ovat kasvaneet englanninkieleen älyvempainten myötä ovat helpommassa tilanteessa asian suhteen. Voi olla että sillä täysin nukkumattomalla yöllä on myös asian kanssa tekemistä.
Päälle näkyvän hermostumisen myötä pääsen myös satunnaiseen huumetarkastukseen, mikä on mielekästä, koska sähellän aika tavalla, kun minulle ei selviä, että ensin käyn infossa, josta menen ohjattuna useamman sinipaitaisen virkailijan luo, sinipukuiset virkailijat ohjaavat turvatarkastukseen, vaikka ruumaan menevät laukut ovat mukana. Ruumaan menevät laukut täytyy itse tsekata keskellä Honolulun kenttää, josta ne viedään erilliseen paikkaan, kun mistä mennään sisään porteille. Selvää eikö? Miten se näkökulman vaihtaminen toimii tässä? Kun virkailijat selvästi haluavat minut siihen satunnaiseen huumetarkastukseen, niin sen voi nähdä kettuiluna tai sitten sellaisena, että onpa hyvä, että sekin tulee tarkastetuksi, niin olen täydellisesti tarkastettu 50 minuutin lentomatkaa varten Hawaijilla. Ne jotka eivät ole joutuneet satunnaiseen huumetarkastukseen, niin siinä on kyllä leaniläinen prosessi parhaimmillaan, koska sormenpäitä sivellään paperilla, joka menee laitteeseen tarkastettavaksi ja vastauksen saa muutamassa sekunnissa.
Parannusideoita Honolulun lentokentälle: Voisi olla sellaisia valotauluja kuin turvatarkastuksissa on, joissa kuvataan sitä, kuinka tällä lentoasemalla toimitaan. Kuvaa ymmärtää monet, vaikka eivät kieltä ymmärtäisikään. Ei ole ihan tavallinen tapa toimia, ainakin Mauin saarella viime vuonna oli erilainen tapa toimia.
Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät halua matkustaa sen vuoksi, että tuntevat itsensä tyhmäksi ja useiden silmäparien alla myös näyttävät siltä.
Nuorimmainen halua syödä ja luotamme siihen, joka on ainakin toiminut tähän saakka eli ostamme pizzat Pizza Hutilta. Emmekä pety, se on sitä samaa, mitä aikaisemmin ja maistuu samalta kuin aikaisemmin.
Siinä isä on pieni lapsi sylissään ja lastenvaunuissa toinen leikki-ikäinen lapsi, jonka lapsenvahtina toimii iPad, jolla lapsi pelailee transsinomaisesti. Lapsi ei meinaa antaa laitetta pois, kun isä lopulta ilmoittaa, että lähdemme äidin luo nyt. Oli se hyvä ettei minun aikaan vielä lapsilla ollut noita älylaitteita noin paljon. Tosin aamuyöstä kun DOS-pohjaiset ohjelmat heräsivät koneen plimpautuksen myötä - olen siis aina nukkunut vähän, niin ensin yksi ja myöhemmin kaksi silmäparia napotti selkäni takana. Vanhin lapseni oppi monimutkaiset dos-komenneot opettamatta ennen kuin osasi lukea, no hänen unileluna on vielä tänäänkin tietokone. Tai olisihan heidän kanssa ollut helpompaa? Ei olisi tarvinnut lukea mitään, ei leikkiä mitään, ei rakentaa lumilinnoja, eikä mitään muutakaan. Odotan mielenkiinnolla mitä uudesta polvesta tulee aikuisena.
Aamulla kysyin nuorimmaiseltani, onko hänellä koti-ikävä, johon hän jättää vastaamatta. Ja useimmat muutkin kysymykset ovat hänestä niin hölmöjä, että ihmettelee miksi kysyn niitä. Tämä on sitä riemua, jota useimmat murrosikäisten vanhemmat saavat nauttia… kun yrittää keskustella lapsensa kanssa. No vaimon kanssa meillä on hauska motto vanhempien tehtävästä: vanhempien tehtävä on tuottaa psykiatrille kyseltävää.
Kun tulen aamupalalta, niin nuorimmaiseni skypettää kavereilleen Lappeenrannassa ja käyvät nuorten tyttöjen sosiaalisten taitojen harjoittelua eli juttelevat, kuka mitä ja kuka tätä. Muistelen lukeneeni, että sosiaaliset taidot kehittyvät noista keskusteluista, jotka kuulostavat melko tyhjänpäiväisiltä. Pojat eivät kehity yhtä hyvin sosiaalisissa taidoissa, koska heitä ei yleensä kiinnosta kuka mitäkin ja kenen kanssa.
Itse muistan silloin 1980-luvulla joskus tunteneeni koti-ikävääkin ja välillä pakonomaista tunnetta palata kotimaahan, kun matkusteli ympäri maailmaa. Osa itsenäistymistä liittyi siihen, että lopulta hallitsi sen että kykeni olemaan yksin maailmalla ja nauttimaan siitä Aluksi niin ei ollut, koska ei ollut koskaan matkustellut perheensä kanssa.
Nyt lapseni voivat avata skypen ja puhua vaikka kenen kanssa toiselle puolelle maailmaa – et todellakaan ole yksin, jos et halua. Puhumattakaan että etsisi maksullisen puhelimen, jossa jos vain mahdollista, niin vastaanottaja maksaa puhelun.
Miten joku voi puhua tänä päivänä yksinäisyydestä? Varmaan sellainen kenellä ei ole kenelle skypettää tai kännyköidä. No siinä tapauksessa voi mennä johonkin netin lukemattomista keskustelupalstoista ja antaa palaa sydämensä kyllyydestä, vaikkapa kuuluisalle kuralinjalle Suomi24.
Kreikkalainen kirjailija Vassilikos kirjoitti jo kauan sitten: jos ei voi olla ihailtu tai rakastettu, niin haluaa olla vihattu, sillä kukaan ei halua olla yksinäinen.
Ja keskustelupalstoilla voi helposti päästää pihalle kaikkea, mitä sisällä on, koska ei ole ”oikeasti ketään toisella puolen”. Mahdollisesti vain joku nimimerkki, koska jostain minulle ksäittämättömästä syystä niin voi netissä tehdä, joka ei tietenkään tarkoita mitään, mitä täytyisi kohdella kunnioittavasti tai inhimillisesti. Onko niillä peleillä, joissa ammutaan toisia noin vain mennen tullen mitään tekemistä tällaisen käyttäytymisen kautta? On ja ei, sillä se joka käyttäytyy huonosti, tekee sen joka paikassa. Jotkut voivat innostua ja provosoitua pelkästään nettipalstoilla, vaikka muuten ovat aivan kunnollisia ihmisiä. Onkohan olemassa nettikeskustelupalstoja, joissa ilman valvojaakin täytyy käyttäytyä kunnolla? tai ihmiset osaavat käyttäytyä kunnolla ja jossa käydään sivistävää ja toisilta opettavaista keskustelua? Onko sellaisia vanhan ajan hyvien käytöstapojen omaavia keskustelukerhoja netissä? Boring, boring kuulen jo lapsieni sanovan.
Honolulun kentälle ajaessa kyselin taksikuskilta asioita. Honolulussa Waikiki Beachin lähellä pienetkin asunnot maksavat noin miljoona dollaria, downtownissa jopa puolitoista. Vähän matkaa ajettuaan asunnot maksavat 750 000 dollaria. Kyselen saako helposti luvan rakentaa asunnon, kun ainakin saaren pohjoispäässä oli vähäisestikin kyhättyjä asuntoja. Taksikuski ei osaa sanoa, luulee, että mahdollisesti saa. Rakentaminen tulee helposti kalliiksi, kun kaikki pitää rakennustarvikkeet pitää tuoda muualta. Kivestä ei rakenneta, kiveä olisi kyllä paljonkin ympärillä.
Taksikuski vihjaisee, että Konalla eikä muillakaan pikkusaarilla ole sairaalaa, vaan kaikki sairaalahoitoa vaativat potilaat lennätetään Oahun tai Hawaijin saarelle. Eli toivotaan, ettei migreeni uusiudu.
Voisi olla aika mukava asua meren rannalla, vaikka vähän vaatimattomassakin majassa Oahun saarella. Tämä voisi olla yksi niistä unelmista, joita voisi rakentaa mielessään. 2011 Hawaijille muuttaminen onnistui 57 500 ihmiselle, saarelta muutti pois 61 000 ihmistä, kertoo Hawaijn lentoyhtiön lehti lentokoneessa.
Unelmia, joita ei ole tarkoitettukaan toteutuviksi, mutta niistä voi unelmoida. Lentokonelehti varoittaa unelmoimasta Hawaijille muutosta, koska useimmille se ei onnistu ja juuri pelkäämäni juttu rakennusluvista on tapahtunut jollekin. Siellä on tarinoita ihmisistä, joille se on onnistunut, mutta kaikki vaikuttavat jollakin tavalla poikkeusyksilöiltä.
Lehdessä kerrotaan myös Hawaijin pormestarista, joka uudisti Hawaijin kovalla kädellä. Kun jätteenkuljettajat lakkoilivat, niin hän erotti kerralla kaikki monta sataa työntekijää ja poliisin piti turvata hänen turvallisuuttaan. Ja monta muuta uudistusta tuntuvat kertovan miehestä, joka osasi johtaa muutosta. Managementtia, eikä leadershipiä.
Niin se juttu Obaman rouvasta, hän ei kutsunut minua juhliinsa siksi läksimme alta pois. Televisiossa on illalla juttu, kun Air Force Onea, joka on aivan mahdottoman isot tilat, odotetaan laskeutuvaksi Pearl Harbourin sotilaskentälle. Itse asiassa en tiennyt jutusta ollenkaan, mutta olisihan tuo ollut mukava Obama tavata. Obama pitää television mukaan ensimmäisen pidemmän 2 viikon loman presidenttinä ollessa, johon tietysti kuuluu golfailu yritysjohtajien ym tärkeiden ihmisten kanssa. Televisiossa tietyllä kanavalla näytetty putti ei onnistu, olisiko voinut näyttää onnistuneen putin? Obamacarea on tarkoitus seuraavaksi.
Olen oppinut sellaisiakin unelmapäätöksiä tekemään, joita en toteuta heti. Aikaisemmin toteutin yleensä ajatuksen mahdollisimman pian, jos se kasvoi mielessä tarpeeksi kiinnostavaksi. pystyin myös pysymään pitkä ajan haaveissa ja tavoittelemaan niitä vuosia kovalla työllä.
Kuinka kauan sitten jaksaisi elellä vain jossain Oahun rannalla, onkin hyvä kysymys. Useimmat ystävistäni vastaisivat, etten kauaakaan. Voisni viihtyä kauankin, jos keksisin mielekästä tekemistä. Monilla ihmisillä, joilla tarjoutuu mahdollisuus vapautua päivätöistään, tulee tenkkapoo, eivätkä he osaa pitkäksi aikaa täyttää päiväänsä. Monet sortuvat joutilaisuuttaan juopottelemaan, koska eivät saa mitenkään muuten aikaansa kulumaan. No siinä ainakin hankkii ongelmia, joissa sitten riittääkin käsiteltävää.
Täytyy sanoa, että olo on aika mukava. Istun Honolulun kentällä, kirjoittelen tätä nukkumattoman yön jälkeen ja odottelen koneen lähtöä Konaan eli Hawaijin saarelle, joka on suurin Hawaijin saarista. Konferenssi, johon olen toista kertaa menossa ja joka pidetään joka vuosi Hawaijin eri saarilla, on siis ensi vuonna taas jollain muulla saarella. Pitäisikö yrittää saada taas artikkeli läpi ensi vuonna, niin että pääsisin ensi vuonnakin tänne. Ajatus ei kuulosta yhtään hullummalta. Pitäisikö varata kolme viikkoa lomaa ensi vuoden vaihteeseen?
Kona on tosiaan aivan erilainen kuin Honolulu, joka on kuin vihreä keidas. Kona on vulkaaninen saari, jossa on lentokentältä silminkantamattomiin mustaa laavakiveä. Tulivuoret eivät ole toimineet satoihin vuosiin kertoo taksikuski, jonka kyyti on todella arvokas. Ihmettelenkin lentokentällä miksi kukaan ei käytä taksia, vaan noita shuttle-ajoneuvoja tai he ovat vuokranneet auton. Asia selviää taksmaksua maksaessa.
Monet ovat vuokranneet auton, joka ei ole yhtään hullumpi idea etukäteen. Olenkin aina ihmetellyt, miksi aina kystään, vuokraatko auton tai autovuokrausmainoksia on paljon. Matkat kauppoihinkin ovat amerikkalaisen mitan päässä, eli automatkan päässä. Hotelleilla on autonvuokraan lisämaksu, joka ei kai tullut minulle selväksi – jokaisesta yöstä parkkihallissa täytyy maksaa erikseen. Honolussa se oli noin 30 dollaria yö, miten lienee täällä. Kyllä joku on osannut tuotteistamista keksiä, miten raha poikii, vaikka hieno hotelli sinällään ei olisi kallis. Monet tässä hienossa hotellissa olevat käyvät ruokatarpeensa ruokakaupasta. saksalaiset tuovat todennäköisesti säilykkeet mukanaan.
Konan taksikuski on oikein mukava mies, joka kertoo matkalle hotellille olevansa Filippeeneiltä isosta kaupungista. Filippeeneille sattuu 30 hurrikaania vuodessa ja taksikuskin on vaikea ymmärtää, ettei Suomessa ole ainuttakaan. Lisäksi hän on luullut että yötön yö on vain Alaskassa. Hän kertoo lisäksi elämästään, että kun muutti parikymmentä vuotta sitten Konalle perheensä kanssa, niin hän itki kentällä ja kertoi haluavansa heti takaisin. Hän työskenteli 20 vuotta sokerintuotannossa, kunnes ensin 1970-luvulla ja sitten lopullisesti 1990-luvulla taloudellinen lama vei kaikki maanviljelystyöpaikat saarelta. Amerikkalaiset tuotteet tulivat niin kalliiksi muiden maiden tuotteisiin verrattuna. Hänen mukaan saari ei ole vieläkään toipunut taloudellisesta lamasta, työpaikkoja on vähän jos ollenkaan, yhtä työpaikkaa kohti on suuri määrä hakijoita. Miten lienee saarten nuorten laita, he varmaan muuttavat maasta. Taksikuski kertoo sukulaisensa muuttaneen Norjaan, mistä taksikuski kysyykin olisiko siellä taksinkuljettajan paikkoja auki ja hymyilee leveästi päälle.
Konan saari on tunnettu kuuluisuuksien mökeistä, Oprahilla on mm. omansa täällä. Pitääpä pitää silmät auki jos sattuu häneen törmäämään paikallisissa kaupoissa. Tosin hänet on varmaan kutsuttu Michellen 50-vuotispäiville.
Kerroin nuorimmaiselleni, että hotelli on sitten todennäköisesti melko hieno, mutta hän hämmästyy kuinka hieno konferenssin hotelli on. Jotain tällaista osasin odottaa: mm. kolme eri hotellikompleksia, joiden välillä liikutaan pjunalla, kuin pikkumetrovaunuissa, kahdeksan eri allasaluetta, voi uida delfiinien kanssa – siis oikeasti halata, pussata ja sivellä delfiiniä, jos niin haluaa. Tilat ovat ilmavat, on marmorilattiat, joita pitkin kävellään.
Saavumme auringonlaskun aikaan ja auringonlasku on kuin kuvien keltamustapunaista. Käymme nuorimmaiseni kanssa syömässä kiinalaisessa ravintolassa, jonka hintataso on suomalaista luokkaa, eli kallis, ennen kuin käymme nukkumaan. Muistutan nuorimmaistani carpe diem- teemasta. Nyt kannattaa nauttia kaikin siemauksin, tätä ei olekaan joka päivä tarjolla. Eikä siihen kyllä totta vie ole varaakaan kuin kerran vuodessa.
Ateriat hotellissa eivät sisälly hintaan. Aamiainen maksaa yhdeltä henkilöltä 30 euroa, mistä voi päätellä mitä muut ruokailut maksavat. Aktiviteetteja hakeville löytyy joka päivä jotain, takuulla sellaista, mitä ei aina pysty tekemäänkään – helikopterilla saaren luontoon tutustuminen, snorkkerisukellusta lasinkirkkaassa meressä ja muuta johon nyt ei valitettavasti ole varaa, eikä suoranaisesti intoa. Uima-allasalueet ja mielikuvituksellisesti rakennettu alue riittävät.
Taksikuski muuten sanoi, että Hilon saarella sataa usein, Konalla hyvin harvoin. Vulkaanisen vuoren päällä on ainainen ja erityisen hieno tumma pilvi, josta koetan saada kuvan.
Auringonottoa voisi olla seuraava viikko, esitykseni on siis vasta keskiviikkona, joten aikaa on vaikka nauttia Konan hienosta ilmapiiristä. Konferenssi on oikeastaan tuotantotalouden insinööreille tarkoitettu, viime vuonna oli niin hienoja esityksiä, etten ymmärtänyt vähäänkään, vaikka kielen ymmärsin oikein hyvin. Meidän valttikortti on pragmaattinen esitys, jolla on oikeasti suurta taloudelista merkitystä. Englanninkielisessä artikkelissani siteraan sitä, että 2030 masennus on suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja, vaikka mielialaoireiden insidenssi eikä prevalenssi ( siis esiintyvyys) ole lisääntyneet 10 viimeiseen vuoteen, samalla kun masennuksen aiheuttama työkyvyttömyys on lisääntynyt suuresti. Masennuslääkkeiden käyttö on 500-kertaistunut aikaisemmasta.
Esitykseni perusidea on se, että meidän koko (päihde)psykiatrinen työkyvynarviointi kaipaa täysremonttia. Meillä ei ole DSM-luokitttelussa mitään etiologisista epistemologiaa ( eli emme oikeasti tiedä, mistä psykiatriset taudit johtuvat, minkä vuoksi emme voi parantaa "syytä") ja työkyvyttömyyden määritelmä on niin epämääräisesti kirjoitettu, ettei kukaan oikeasti tiedä, mitä psykiatrinen työkyvyttömyys läpinäkyvä oikeasti tarkoittaa. Mutta lopullisen ratkaisun tekevät juristit : kaksi vastaan yksi psykiatri, joka ei antanut, kun eräässä koulutuksessa kysyin, sano minulle suoraan, mitä siinä lausunnossa pitää lukea. Eikö siitä voisi rasti ruutuun- jutun englantilaisten tapaan, jos on tiedossa mitä lausuntoon tarvitaan? Ja miksi vakuutuslääkärit tarvitsevat kuvauksia ihmisten elämästä, sen sijaan että olisi kunnon mittarit asialle? Kyllä ortopedejä käy kateeksi, heillä riittää B-todistukseen muuta lääketieteellinen ilmaisu eikä elämänkertakuvauksia tarvita. Mutta esitykseni on kiinnostanut erästä suurta kansainvälistä konferenssia, joten ehkä viesti menee täällä paremmin eteenpäin kuin tsaarinajan Kelassa tai vakuutuslääketiedejärjestelmässä Suomessa. Sain kuntoutuslääkäriltä dian Suomen kuntoutusjärjestelmästä, jonka pohja oli 1990-luvun alusta - pikkuviilausta sen jälkeen. Kuten aikaisemmin esittelin lukja - maailma on muuttunut Eskoseni.
Sain nukutuksi muutaman tunnin edellisen yön väsymyksestä huolimatta. Nyt olen valmis yrittämään uutta unijaksoa. Seitsemännen kerroksen parvekkeelta on hieno näkymä Tyynelle valtamerelle, mutta mistähän suunnasta aurinko nousee ja voikohan aurinkoa ottaa parvekkeeltakin mihin aikaan, on vielä selviämättä. No nouseva sunnuntaiaamu muutaman tunnin kuluttua valaisee asian. Olemme kuusi yötä täällä Oprahin naapurina. Eli konalla kuusi aamua, kuten armeijassa poislähtevät tapasivat sanoa 1980-luvun alussa.
Joutilaana Honolulun lentokentällä 4.1.14 ja hienossa hotellissa Konalla aamuyöstä 5.1.14
Kun kävin vaihtamassa MacPron turvallisuusfiltterin ( ei voi nähdä sivusta, mitä teet koneella) , joka tulee tietokoneelle niin ennen kuin vaihto oli mahdollista niin Applen myyjä jutteli mukavia: kysyi mistä olitte, kauanko viivytte jne. Samalla hän tuli kertoneeksi, että kaikki Hawaijin saaret ovat erilaisia: Kona on hyvin kallioinen saari. Mustaa laavakiveä. Sinne siirrymme lauantai-iltapäivällä.
Täkäläisenä perjantaiaamuna, joka on siis puoli päivää myöhemmin kuin Suomessa on ajankohta, yritin vielä saada hotellin jättämään auton. Ei onnistu, vastasi nuori ystävällisesti ja lujasti ja sanoi ymmärtävänsä turhautumisen. No eikun autoa palauttamaan, nuori mies antoi sentään kartan, josta paremmin suunnistaa Honolulussa.
Ensin piti etsiä huoltoasema, joka oli kartan ulkopuolella. Huoltoasema löytyi lopulta ja sitten oli ongelmana, mitä noista kolmesta eri menovesilaadusta laitetaan tankkiin. Huoltoaseman mies katsoi kuin kehitysvammaista, kun kysyi, että miten toimia tankin kanssa ja suostui lopulta tulemaan näyttämään, että mitä lajia laitetaan. Hyvä auto on tankattu, jos ei ole, niin vuokraamo ottaa siitä huomattavan korvauksen, mikä on ymmärrettävää, koska he toistelivat taas puhelimeen, että loppuun on autot myyty.
Yksisuuntaisilla kaduilla muutaman ylimääräisen kierroksen jälkeen tyttäreni sanoo, että tämä on se rakennus, tästä sisään. Huokaisen suuresta helpotuksesta, että lopultakin saan auton, joka oli upea, mutta raskas elämys luovutettua pois. Luovuttaessa olen jo suunnitellut businessvihjettä navigaattorista, kun näin että nuorelle parille sellainen ojennetaan kysymättä. Mies vastaa, että kyllä meillä niitä on joitakin. Kysyn, miksi ette tee vuokrattavaa vaikka jolloin saisitte lisää parempaa asiakaspalvelua ja – kokemusta. Nuori mies vastaa kyllä joo ja jatkaa paperieni uloskirjoituksen selvittelyä. Enterprisen autonvuokrausprosessit eivät nuorta miestä kiinnosta, hän on selvästi vain täällä töissä. Toisaalta hän saattoi hieman kokematon tuuraajakin. Viereinen nainen on ylityöllistetty ja ystävällinen, vaikka joutuu selvästi kahden vähän vähemmän töitä tekevän miehen kanssa tekemään työnsä. Vanhempi mies tulee vasta pitkän ajan kuluttua, vaikka nuorehko nainen selvästi sanoo sisäpuhelimeen, että täällä olisi nyt töitä. Vanhempi mies tulee hawaijipaidassaan ja on ryhtyvinään töihin. Hän ryhtyy jotain tietokoneella puuhaamaan, ehkä selaamaan nettiä, kuten jotkut työpaikoillaan pääasiallisesti tekevät. Töitä heillä näyttäisi olevan ja jos businessprosessit olisivat kunnossa, niin laajenemisenkin mahdollisuuksia tuntuisi olevan, kun koko ajan sold-out´ a myyvät.
Kävelemme ostoskeskukseen, jossa kävimme edellisenä päivänä, koska se on aivan autovuokraamon vieressä. Lapseni käy kauppoja läpi ja istun odottelemassa penkillä Macy´sin edessä. Vaihdan sen turvallisuusfiltterin 13-tuumaiselle, mutta se taitaakin olla pöytäkoneelle. Toisaalta hieman ylisuurenakin se on kätevä, ehkäkätevämpikin kuin upotettuna, koska sen voi ottaa nyt pois silloin kun haluaa.
Kävin itse Macy´ssä ja käytin visitor kuponkia, kuten New Yorkissakin, sillä saa 10 % alennuksen jo alennetuistakin. Kaikesta ei saa, mutta minun ostoksissa se tekee 50 dollaria alennusta. Miesten osastolla on yhden päivän alennustarjoukset – Calvin Kleinin 700 dollarin puvun saa vähän yli 200 dollarilla, valmispuvissa on minulle se ongelman että kun takki käy, niin housut eivät ja päinvastoin. Laatukravatit saa tänään 20 dollarilla, joita ostan muutaman ja kauluspaidat ovat halpoja, niitäkin tulee ostettua muutama itselle ja vanhimmalle lapselle. Tulossa on ne hautajaiset parin viikon päästä, joten koetan sitäkin silmällä pitäen ostaa vaatteita, pitäen mielessä sen 20 kilon matkalaukku ja 8 kilon käsimatkatavarakilon rajat. Kirjoille pitää jäädä painotilaa. Haluan edelleen lukea useimmiten kirjan kirjana enkä vain pdf:nä.
Penkillä istuessani viereinen mies alkaa jutella ja paljastuu uusiseelantilaiseksi eli olemme kauimpana, mitä maapallolla toisistamme voimme olla, mutta nyt istumme vierekkäisillä penkeillä Honolulun kauppakeskuksessa. Mies kyselee minun kuulumisiani ja minä kyselen hänen. Hän kertoo asuvansa juuri siellä, missä hobittielokuvat on tehty. Uuden Seelannin hintatasoon hän sanoo, että se on järkevä ja minä vastaan, että Norjassa on kallista, kun mies kysyy Suomen hintatasoa. Miehen kertoessa tajuan, että siellä missä hän asuu, niin useimmiten matkustetaan lähimaihin, niin kuin meilläkin tietysti. Uudessa Seelannissa on kaksi saarta, jotka hieman eroavat toisistaan vaikkapa lämpötilojensa puolesta – ilma on kuulemma samanlainen kesällä kuin nyt Honolulussa.
Kun olemme ostaneet riittävästi kaikkea, niin haemme taksin ja ajamme takaisin hotellillemme. Sara haluaa jäädä hotellille, mutta minä haluan käydä Waikiki Beachilla ottamassa aurinkoa. Taksikuski ennusti tullessa sadetta torstaille ja perjantaille, ei sada, mutta pilvet ovat kyllä auringonoton esteenä aivan riittävästi. Lämmintä riittää, vaikka tuuli vähän kovemmin puhalteleekin. Jossain vaiheessa en enää jaksa odotella pilvien väliä, palaan hotellille, opettelen jälleen uuden asian ABC-myymälässä – miten ostetaan postimerkkejä. Aika hauska vempain, johon saan myyjältä ystävällistä apua.
Muutamat ihmiset ovat toivoneet postikorttia, sitä vanhanaikaista, joten ostan muutaman kortin, jotka ajattelin seuraava eli lähtöpäivänä postittaa. Korttivalikoima ei ole enää entisenlaisensa, paljonkohan postikorttien määrä on vähentynyt esimerkiksi 30 vuodessa? Varmaan valtavasti.
Kuumuus saa aikaiseksi sen, ettei ruoka ole niitä ensimmäisiä asioita, jotka tulevat mieleen. Kylmä sushi ja kylmä olut sen sijaan tuntuvat hyvältä ajatukselta. Oluttölkki joka on ollut pari päivää jääkaapissa, joka on todella kylmällä, mikä on aiheuttanut sen, että olisi tarjolla olutsorbeeta tai olutjäädykettä. Nukahdan illasta ja herään yöllä valtaisaan migreeniin, joka jatkuu yöllä kolme tuntia aivan hirveänä. Buranat eivät tunnu auttavan, akupainanta hegu-pisteistä tuo hieman apua ja lopulta kohtaus menee ohi, mutta aiheuttaa sen että takana on valvottu yö, joka on sisältänyt vähäistä oksentamista. Oksentaminen yleensä myös vähän helpottaa migreeniä. Edellisestä näin kovasta kohtauksesta onkin jo aikaa vuosia.
Kohtauksen ollessa kovimmillaan, koetan järjestellä asioita nuorimmaiseni kannalta niin, että hän mahdollisimman vähän kärsisi tilanteesta, jossa migreenin vuoksi olisi mentävä sairaalaan. Ajankohta on niin huono, etten lähde kuin aivan äärimmäisessä hädässä tai minut viedään sinne. Ilmoitan vaimolleni tärkeitä numeroita siltä varalta, että kyseessä olisi muu kuin migreeni. Aamulla migreeni on väistynyt, mutta niin on viimeinen yökin Honolulussa.
Aamiaisella on jo puuroakin, minkä huomaan kun misokeitto näyttää sellaiselta, etten sitä aio ottaa. En osaa sanoa onko sitä ollut joka päivä, kun olen misokeitolla aloittanut. Tuoreet hedelmät ovat jotain jota voisi syödä kotonakin. Hotellin aamiaistarjoilu on melko keskinkertaista tasoa, mutta syöjien määräkin lienee melkoinen.
Peilin edessä tulee lupailtua, että aloitan painopudotuksen huomenna, mutta siinä käy kuin herra Godotin odotuksessa. Huomenna hän saapuu, eikä tietenkän saavu koskaan.
Pakkaaminen on melkoista taiteilua, koska ostoksia on jo tullut tehdyksi riittävästi. Lopulta kaikki menee sallittujen kilojen mukaan. Honolulun kentällä onkin sitten melkoista sähläylyä, koska englanninkielen taito riittää hyvin lausutun ymmärtämiseen useimmiten, mutta kun siihen lisätään paikallisia murteita, niin jopas menee vaikeaksi. Ja siihen kun lisätään vielä moninkertaiset turvatarkastukset, joista leaniläisyys on kaukana, niin tuntee itsensä niin tyhmäksi, että alkaa hermostua tilanteeseen. No toivottavasti lapset, jotka ovat kasvaneet englanninkieleen älyvempainten myötä ovat helpommassa tilanteessa asian suhteen. Voi olla että sillä täysin nukkumattomalla yöllä on myös asian kanssa tekemistä.
Päälle näkyvän hermostumisen myötä pääsen myös satunnaiseen huumetarkastukseen, mikä on mielekästä, koska sähellän aika tavalla, kun minulle ei selviä, että ensin käyn infossa, josta menen ohjattuna useamman sinipaitaisen virkailijan luo, sinipukuiset virkailijat ohjaavat turvatarkastukseen, vaikka ruumaan menevät laukut ovat mukana. Ruumaan menevät laukut täytyy itse tsekata keskellä Honolulun kenttää, josta ne viedään erilliseen paikkaan, kun mistä mennään sisään porteille. Selvää eikö? Miten se näkökulman vaihtaminen toimii tässä? Kun virkailijat selvästi haluavat minut siihen satunnaiseen huumetarkastukseen, niin sen voi nähdä kettuiluna tai sitten sellaisena, että onpa hyvä, että sekin tulee tarkastetuksi, niin olen täydellisesti tarkastettu 50 minuutin lentomatkaa varten Hawaijilla. Ne jotka eivät ole joutuneet satunnaiseen huumetarkastukseen, niin siinä on kyllä leaniläinen prosessi parhaimmillaan, koska sormenpäitä sivellään paperilla, joka menee laitteeseen tarkastettavaksi ja vastauksen saa muutamassa sekunnissa.
Parannusideoita Honolulun lentokentälle: Voisi olla sellaisia valotauluja kuin turvatarkastuksissa on, joissa kuvataan sitä, kuinka tällä lentoasemalla toimitaan. Kuvaa ymmärtää monet, vaikka eivät kieltä ymmärtäisikään. Ei ole ihan tavallinen tapa toimia, ainakin Mauin saarella viime vuonna oli erilainen tapa toimia.
Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät halua matkustaa sen vuoksi, että tuntevat itsensä tyhmäksi ja useiden silmäparien alla myös näyttävät siltä.
Nuorimmainen halua syödä ja luotamme siihen, joka on ainakin toiminut tähän saakka eli ostamme pizzat Pizza Hutilta. Emmekä pety, se on sitä samaa, mitä aikaisemmin ja maistuu samalta kuin aikaisemmin.
Siinä isä on pieni lapsi sylissään ja lastenvaunuissa toinen leikki-ikäinen lapsi, jonka lapsenvahtina toimii iPad, jolla lapsi pelailee transsinomaisesti. Lapsi ei meinaa antaa laitetta pois, kun isä lopulta ilmoittaa, että lähdemme äidin luo nyt. Oli se hyvä ettei minun aikaan vielä lapsilla ollut noita älylaitteita noin paljon. Tosin aamuyöstä kun DOS-pohjaiset ohjelmat heräsivät koneen plimpautuksen myötä - olen siis aina nukkunut vähän, niin ensin yksi ja myöhemmin kaksi silmäparia napotti selkäni takana. Vanhin lapseni oppi monimutkaiset dos-komenneot opettamatta ennen kuin osasi lukea, no hänen unileluna on vielä tänäänkin tietokone. Tai olisihan heidän kanssa ollut helpompaa? Ei olisi tarvinnut lukea mitään, ei leikkiä mitään, ei rakentaa lumilinnoja, eikä mitään muutakaan. Odotan mielenkiinnolla mitä uudesta polvesta tulee aikuisena.
Aamulla kysyin nuorimmaiseltani, onko hänellä koti-ikävä, johon hän jättää vastaamatta. Ja useimmat muutkin kysymykset ovat hänestä niin hölmöjä, että ihmettelee miksi kysyn niitä. Tämä on sitä riemua, jota useimmat murrosikäisten vanhemmat saavat nauttia… kun yrittää keskustella lapsensa kanssa. No vaimon kanssa meillä on hauska motto vanhempien tehtävästä: vanhempien tehtävä on tuottaa psykiatrille kyseltävää.
Kun tulen aamupalalta, niin nuorimmaiseni skypettää kavereilleen Lappeenrannassa ja käyvät nuorten tyttöjen sosiaalisten taitojen harjoittelua eli juttelevat, kuka mitä ja kuka tätä. Muistelen lukeneeni, että sosiaaliset taidot kehittyvät noista keskusteluista, jotka kuulostavat melko tyhjänpäiväisiltä. Pojat eivät kehity yhtä hyvin sosiaalisissa taidoissa, koska heitä ei yleensä kiinnosta kuka mitäkin ja kenen kanssa.
Itse muistan silloin 1980-luvulla joskus tunteneeni koti-ikävääkin ja välillä pakonomaista tunnetta palata kotimaahan, kun matkusteli ympäri maailmaa. Osa itsenäistymistä liittyi siihen, että lopulta hallitsi sen että kykeni olemaan yksin maailmalla ja nauttimaan siitä Aluksi niin ei ollut, koska ei ollut koskaan matkustellut perheensä kanssa.
Nyt lapseni voivat avata skypen ja puhua vaikka kenen kanssa toiselle puolelle maailmaa – et todellakaan ole yksin, jos et halua. Puhumattakaan että etsisi maksullisen puhelimen, jossa jos vain mahdollista, niin vastaanottaja maksaa puhelun.
Miten joku voi puhua tänä päivänä yksinäisyydestä? Varmaan sellainen kenellä ei ole kenelle skypettää tai kännyköidä. No siinä tapauksessa voi mennä johonkin netin lukemattomista keskustelupalstoista ja antaa palaa sydämensä kyllyydestä, vaikkapa kuuluisalle kuralinjalle Suomi24.
Kreikkalainen kirjailija Vassilikos kirjoitti jo kauan sitten: jos ei voi olla ihailtu tai rakastettu, niin haluaa olla vihattu, sillä kukaan ei halua olla yksinäinen.
Ja keskustelupalstoilla voi helposti päästää pihalle kaikkea, mitä sisällä on, koska ei ole ”oikeasti ketään toisella puolen”. Mahdollisesti vain joku nimimerkki, koska jostain minulle ksäittämättömästä syystä niin voi netissä tehdä, joka ei tietenkään tarkoita mitään, mitä täytyisi kohdella kunnioittavasti tai inhimillisesti. Onko niillä peleillä, joissa ammutaan toisia noin vain mennen tullen mitään tekemistä tällaisen käyttäytymisen kautta? On ja ei, sillä se joka käyttäytyy huonosti, tekee sen joka paikassa. Jotkut voivat innostua ja provosoitua pelkästään nettipalstoilla, vaikka muuten ovat aivan kunnollisia ihmisiä. Onkohan olemassa nettikeskustelupalstoja, joissa ilman valvojaakin täytyy käyttäytyä kunnolla? tai ihmiset osaavat käyttäytyä kunnolla ja jossa käydään sivistävää ja toisilta opettavaista keskustelua? Onko sellaisia vanhan ajan hyvien käytöstapojen omaavia keskustelukerhoja netissä? Boring, boring kuulen jo lapsieni sanovan.
Honolulun kentälle ajaessa kyselin taksikuskilta asioita. Honolulussa Waikiki Beachin lähellä pienetkin asunnot maksavat noin miljoona dollaria, downtownissa jopa puolitoista. Vähän matkaa ajettuaan asunnot maksavat 750 000 dollaria. Kyselen saako helposti luvan rakentaa asunnon, kun ainakin saaren pohjoispäässä oli vähäisestikin kyhättyjä asuntoja. Taksikuski ei osaa sanoa, luulee, että mahdollisesti saa. Rakentaminen tulee helposti kalliiksi, kun kaikki pitää rakennustarvikkeet pitää tuoda muualta. Kivestä ei rakenneta, kiveä olisi kyllä paljonkin ympärillä.
Taksikuski vihjaisee, että Konalla eikä muillakaan pikkusaarilla ole sairaalaa, vaan kaikki sairaalahoitoa vaativat potilaat lennätetään Oahun tai Hawaijin saarelle. Eli toivotaan, ettei migreeni uusiudu.
Voisi olla aika mukava asua meren rannalla, vaikka vähän vaatimattomassakin majassa Oahun saarella. Tämä voisi olla yksi niistä unelmista, joita voisi rakentaa mielessään. 2011 Hawaijille muuttaminen onnistui 57 500 ihmiselle, saarelta muutti pois 61 000 ihmistä, kertoo Hawaijn lentoyhtiön lehti lentokoneessa.
Unelmia, joita ei ole tarkoitettukaan toteutuviksi, mutta niistä voi unelmoida. Lentokonelehti varoittaa unelmoimasta Hawaijille muutosta, koska useimmille se ei onnistu ja juuri pelkäämäni juttu rakennusluvista on tapahtunut jollekin. Siellä on tarinoita ihmisistä, joille se on onnistunut, mutta kaikki vaikuttavat jollakin tavalla poikkeusyksilöiltä.
Lehdessä kerrotaan myös Hawaijin pormestarista, joka uudisti Hawaijin kovalla kädellä. Kun jätteenkuljettajat lakkoilivat, niin hän erotti kerralla kaikki monta sataa työntekijää ja poliisin piti turvata hänen turvallisuuttaan. Ja monta muuta uudistusta tuntuvat kertovan miehestä, joka osasi johtaa muutosta. Managementtia, eikä leadershipiä.
Niin se juttu Obaman rouvasta, hän ei kutsunut minua juhliinsa siksi läksimme alta pois. Televisiossa on illalla juttu, kun Air Force Onea, joka on aivan mahdottoman isot tilat, odotetaan laskeutuvaksi Pearl Harbourin sotilaskentälle. Itse asiassa en tiennyt jutusta ollenkaan, mutta olisihan tuo ollut mukava Obama tavata. Obama pitää television mukaan ensimmäisen pidemmän 2 viikon loman presidenttinä ollessa, johon tietysti kuuluu golfailu yritysjohtajien ym tärkeiden ihmisten kanssa. Televisiossa tietyllä kanavalla näytetty putti ei onnistu, olisiko voinut näyttää onnistuneen putin? Obamacarea on tarkoitus seuraavaksi.
Olen oppinut sellaisiakin unelmapäätöksiä tekemään, joita en toteuta heti. Aikaisemmin toteutin yleensä ajatuksen mahdollisimman pian, jos se kasvoi mielessä tarpeeksi kiinnostavaksi. pystyin myös pysymään pitkä ajan haaveissa ja tavoittelemaan niitä vuosia kovalla työllä.
Kuinka kauan sitten jaksaisi elellä vain jossain Oahun rannalla, onkin hyvä kysymys. Useimmat ystävistäni vastaisivat, etten kauaakaan. Voisni viihtyä kauankin, jos keksisin mielekästä tekemistä. Monilla ihmisillä, joilla tarjoutuu mahdollisuus vapautua päivätöistään, tulee tenkkapoo, eivätkä he osaa pitkäksi aikaa täyttää päiväänsä. Monet sortuvat joutilaisuuttaan juopottelemaan, koska eivät saa mitenkään muuten aikaansa kulumaan. No siinä ainakin hankkii ongelmia, joissa sitten riittääkin käsiteltävää.
Täytyy sanoa, että olo on aika mukava. Istun Honolulun kentällä, kirjoittelen tätä nukkumattoman yön jälkeen ja odottelen koneen lähtöä Konaan eli Hawaijin saarelle, joka on suurin Hawaijin saarista. Konferenssi, johon olen toista kertaa menossa ja joka pidetään joka vuosi Hawaijin eri saarilla, on siis ensi vuonna taas jollain muulla saarella. Pitäisikö yrittää saada taas artikkeli läpi ensi vuonna, niin että pääsisin ensi vuonnakin tänne. Ajatus ei kuulosta yhtään hullummalta. Pitäisikö varata kolme viikkoa lomaa ensi vuoden vaihteeseen?
Kona on tosiaan aivan erilainen kuin Honolulu, joka on kuin vihreä keidas. Kona on vulkaaninen saari, jossa on lentokentältä silminkantamattomiin mustaa laavakiveä. Tulivuoret eivät ole toimineet satoihin vuosiin kertoo taksikuski, jonka kyyti on todella arvokas. Ihmettelenkin lentokentällä miksi kukaan ei käytä taksia, vaan noita shuttle-ajoneuvoja tai he ovat vuokranneet auton. Asia selviää taksmaksua maksaessa.
Monet ovat vuokranneet auton, joka ei ole yhtään hullumpi idea etukäteen. Olenkin aina ihmetellyt, miksi aina kystään, vuokraatko auton tai autovuokrausmainoksia on paljon. Matkat kauppoihinkin ovat amerikkalaisen mitan päässä, eli automatkan päässä. Hotelleilla on autonvuokraan lisämaksu, joka ei kai tullut minulle selväksi – jokaisesta yöstä parkkihallissa täytyy maksaa erikseen. Honolussa se oli noin 30 dollaria yö, miten lienee täällä. Kyllä joku on osannut tuotteistamista keksiä, miten raha poikii, vaikka hieno hotelli sinällään ei olisi kallis. Monet tässä hienossa hotellissa olevat käyvät ruokatarpeensa ruokakaupasta. saksalaiset tuovat todennäköisesti säilykkeet mukanaan.
Konan taksikuski on oikein mukava mies, joka kertoo matkalle hotellille olevansa Filippeeneiltä isosta kaupungista. Filippeeneille sattuu 30 hurrikaania vuodessa ja taksikuskin on vaikea ymmärtää, ettei Suomessa ole ainuttakaan. Lisäksi hän on luullut että yötön yö on vain Alaskassa. Hän kertoo lisäksi elämästään, että kun muutti parikymmentä vuotta sitten Konalle perheensä kanssa, niin hän itki kentällä ja kertoi haluavansa heti takaisin. Hän työskenteli 20 vuotta sokerintuotannossa, kunnes ensin 1970-luvulla ja sitten lopullisesti 1990-luvulla taloudellinen lama vei kaikki maanviljelystyöpaikat saarelta. Amerikkalaiset tuotteet tulivat niin kalliiksi muiden maiden tuotteisiin verrattuna. Hänen mukaan saari ei ole vieläkään toipunut taloudellisesta lamasta, työpaikkoja on vähän jos ollenkaan, yhtä työpaikkaa kohti on suuri määrä hakijoita. Miten lienee saarten nuorten laita, he varmaan muuttavat maasta. Taksikuski kertoo sukulaisensa muuttaneen Norjaan, mistä taksikuski kysyykin olisiko siellä taksinkuljettajan paikkoja auki ja hymyilee leveästi päälle.
Konan saari on tunnettu kuuluisuuksien mökeistä, Oprahilla on mm. omansa täällä. Pitääpä pitää silmät auki jos sattuu häneen törmäämään paikallisissa kaupoissa. Tosin hänet on varmaan kutsuttu Michellen 50-vuotispäiville.
Kerroin nuorimmaiselleni, että hotelli on sitten todennäköisesti melko hieno, mutta hän hämmästyy kuinka hieno konferenssin hotelli on. Jotain tällaista osasin odottaa: mm. kolme eri hotellikompleksia, joiden välillä liikutaan pjunalla, kuin pikkumetrovaunuissa, kahdeksan eri allasaluetta, voi uida delfiinien kanssa – siis oikeasti halata, pussata ja sivellä delfiiniä, jos niin haluaa. Tilat ovat ilmavat, on marmorilattiat, joita pitkin kävellään.
Saavumme auringonlaskun aikaan ja auringonlasku on kuin kuvien keltamustapunaista. Käymme nuorimmaiseni kanssa syömässä kiinalaisessa ravintolassa, jonka hintataso on suomalaista luokkaa, eli kallis, ennen kuin käymme nukkumaan. Muistutan nuorimmaistani carpe diem- teemasta. Nyt kannattaa nauttia kaikin siemauksin, tätä ei olekaan joka päivä tarjolla. Eikä siihen kyllä totta vie ole varaakaan kuin kerran vuodessa.
Ateriat hotellissa eivät sisälly hintaan. Aamiainen maksaa yhdeltä henkilöltä 30 euroa, mistä voi päätellä mitä muut ruokailut maksavat. Aktiviteetteja hakeville löytyy joka päivä jotain, takuulla sellaista, mitä ei aina pysty tekemäänkään – helikopterilla saaren luontoon tutustuminen, snorkkerisukellusta lasinkirkkaassa meressä ja muuta johon nyt ei valitettavasti ole varaa, eikä suoranaisesti intoa. Uima-allasalueet ja mielikuvituksellisesti rakennettu alue riittävät.
Taksikuski muuten sanoi, että Hilon saarella sataa usein, Konalla hyvin harvoin. Vulkaanisen vuoren päällä on ainainen ja erityisen hieno tumma pilvi, josta koetan saada kuvan.
Auringonottoa voisi olla seuraava viikko, esitykseni on siis vasta keskiviikkona, joten aikaa on vaikka nauttia Konan hienosta ilmapiiristä. Konferenssi on oikeastaan tuotantotalouden insinööreille tarkoitettu, viime vuonna oli niin hienoja esityksiä, etten ymmärtänyt vähäänkään, vaikka kielen ymmärsin oikein hyvin. Meidän valttikortti on pragmaattinen esitys, jolla on oikeasti suurta taloudelista merkitystä. Englanninkielisessä artikkelissani siteraan sitä, että 2030 masennus on suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja, vaikka mielialaoireiden insidenssi eikä prevalenssi ( siis esiintyvyys) ole lisääntyneet 10 viimeiseen vuoteen, samalla kun masennuksen aiheuttama työkyvyttömyys on lisääntynyt suuresti. Masennuslääkkeiden käyttö on 500-kertaistunut aikaisemmasta.
Esitykseni perusidea on se, että meidän koko (päihde)psykiatrinen työkyvynarviointi kaipaa täysremonttia. Meillä ei ole DSM-luokitttelussa mitään etiologisista epistemologiaa ( eli emme oikeasti tiedä, mistä psykiatriset taudit johtuvat, minkä vuoksi emme voi parantaa "syytä") ja työkyvyttömyyden määritelmä on niin epämääräisesti kirjoitettu, ettei kukaan oikeasti tiedä, mitä psykiatrinen työkyvyttömyys läpinäkyvä oikeasti tarkoittaa. Mutta lopullisen ratkaisun tekevät juristit : kaksi vastaan yksi psykiatri, joka ei antanut, kun eräässä koulutuksessa kysyin, sano minulle suoraan, mitä siinä lausunnossa pitää lukea. Eikö siitä voisi rasti ruutuun- jutun englantilaisten tapaan, jos on tiedossa mitä lausuntoon tarvitaan? Ja miksi vakuutuslääkärit tarvitsevat kuvauksia ihmisten elämästä, sen sijaan että olisi kunnon mittarit asialle? Kyllä ortopedejä käy kateeksi, heillä riittää B-todistukseen muuta lääketieteellinen ilmaisu eikä elämänkertakuvauksia tarvita. Mutta esitykseni on kiinnostanut erästä suurta kansainvälistä konferenssia, joten ehkä viesti menee täällä paremmin eteenpäin kuin tsaarinajan Kelassa tai vakuutuslääketiedejärjestelmässä Suomessa. Sain kuntoutuslääkäriltä dian Suomen kuntoutusjärjestelmästä, jonka pohja oli 1990-luvun alusta - pikkuviilausta sen jälkeen. Kuten aikaisemmin esittelin lukja - maailma on muuttunut Eskoseni.
Sain nukutuksi muutaman tunnin edellisen yön väsymyksestä huolimatta. Nyt olen valmis yrittämään uutta unijaksoa. Seitsemännen kerroksen parvekkeelta on hieno näkymä Tyynelle valtamerelle, mutta mistähän suunnasta aurinko nousee ja voikohan aurinkoa ottaa parvekkeeltakin mihin aikaan, on vielä selviämättä. No nouseva sunnuntaiaamu muutaman tunnin kuluttua valaisee asian. Olemme kuusi yötä täällä Oprahin naapurina. Eli konalla kuusi aamua, kuten armeijassa poislähtevät tapasivat sanoa 1980-luvun alussa.
Joutilaana Honolulun lentokentällä 4.1.14 ja hienossa hotellissa Konalla aamuyöstä 5.1.14