On se niin väärin päivä New Yorkissa
Tänään se sitten tapahtuu - Amerikalle valitaan uusi presidentti
Romney ja Obama ovat nukkuneet yönsä, jompikumpi heistä tietää pian olevansa Amerikan seuraava presidentti.
Presidentin ja kuvernöörin paikkojen mainonta on melko törkeää näin suomalaiselle. Malliin Heinäluoma ei ole saanut mitään aikaan puhemiehenä, häntä on epätoivoisesti yritetty istuttaa kerta toisensa jälkeen johtaville paikoille, mutta jotenkin ne eivät hänelle vain istu. Emme tiedä montako kertaa sosiaalidemokraattien perintöprinssi täytyy istuttaa johtavalle paikalle, jotta hänestä tulisi jotain. Aika epätoivoinen yritys onkin valita sosiaalidemokraattien ykkösketjun miehet. Siksi kai demarit luottavatkin kaikissa asioissa naisiin.
Sinikka Mönkäre tuli samassa koneessa New Yorkiin. Niin, esimerkkejä on demareilla tietysti myös naisten puolelta, jotka eivät ole kovin imartelevia.
Neljä vuotta sitten oli oikeasti historialliset hetket, ensimmäinen värillinen presidentti Yhdysvaltoihin. Times Squarella oli väittely, jossa McCainin ja Obaman kannattajat ottivat toisistaan mittaa - sanallisesti , aidatuilla alueillaan , poliisi välissä.
Nyt Times Square on melko tyhjä. Ilma on tällä viikolla kylmä New Yorkissa. Pieni maanjäristyskin alueella oli, sitä suurempaa järistystä mannerlaattojen välillä nimenomaan Amerikan mantereella on ennakoitu. Tosin ennustuksissa on ollut lähinnä länsirannikko. Mannerlaatta kulkee myös Amerikan poikki.
Kävin eilen Times Squarella ostamassa Microsoftin uuden ylpeyden aiheen, Surfacen. Windows 8 on nyt kosketusnäyttöinen. Mukava parannus Windowsiin laite on, mutta edelleen laite latautuu hitaasti, eikä kosketusnäyttö vedä vertoja Applen laitteelle.
HD-tason näyttö tekee kaikesta kirkasta, kaikkea ei pääse kokeilemaan, kun Soneran suomalaista sähköpostia laite ei tue. Microsoft ilmoittaa ettei tue POP3- juttuja. Näppäimistö on amerikkalainen, suomalaista näppäimistöä ei tietenkään myydä New Yorkin Times Squarella, kieltä ei ainakaan Amerikassa saa vaihdetuksi suomenkieltä tukevaksi. Näppäimistössä jonka ostin, ei ole valoja, joten sen käyttö pimeässä on hankalaa, mutta näppäimistö kestää jopa vettä. Toisenlainen näppäimistökin on, jossa ehkä saattaa olla kyseisiä ominaisuuksia. No Suomessa voi kokeilla, mihin laite pystyy suomalaisessa ympäristössä.
WiFi- ympäristön ilmaisuus voisi olla yhteiskunnallinenkin kannanotto. Virolaiset ovat rakentaneet viisaasti tietoverkkojärjestelmänsä. Tietoverkkojen " isot päätiet" ovat valtion hallussa, yksityiset toimijat voivat liittyä siihen halutessaan. Tämän vuoksi tietojärjestelmiin on kulunut murto-osa rahasta, jonka Suomi on tuhlannut toimimalla juuri päinvastoin kuin virolaiset. Olisiko vielä aika vaihtaa suuntaa, vai tuhlataanko satoja miljoonia edelleen toimimattomiin tietokonejuttuihin.
Valtion kustantama kansalaisille ilmainen WiFi-verkko kuulostaa kansalaisyhteiskunnalta. Yksityiset voisivat tehdä omia suljettuja juttujaan. En usko, että suomalaiset ovat viisaita tässäkään asiassa.
Vaatekaupassa kolme amerikkalaisnuorta naista ( nuoriso taitaa kutsua heitä pissiksiksi) pilkkasivat erään nuoren naisen ulkomuotoa, joka oli enemmän boheemityyppinen, eikä anorektisen laiha. Katsoin nuoria pissiksiä vihaisesti, jolloin he koettivat piilottaa avoimen pilkkaamisensa. Varmaan nuo pissikset eivät ajatelleet kiusaamisensa seurauksia.
Erittäin paljon psykiatrin vastaanotolle tulijoista kertoo kokeneensa koulukiusausta. Monet heistä ovat muista jollakin tapaa erottuvia, mikä tahansa asia riittää lapsena ja nuorena - vaatteet, puhetapa, ujous, itsensä liian tosissaan ottaminen.
En usko, ettei kukaan kiusaajista tajua, mitä on tekemässä, mutta sen ymmärrän etteivät läheskään kaikki mieti, mitä heidän ehkä spontaanistikin tekemänsä asia vaikuttavat pilkanteon kohteena olevaan.
On oikeastaan surullista, ettei ole esimerkiksi mainoskampanjia, joissa esiteltäisiin, kuinka toimia oikein kyseisessä tilanteessa. Se olisi myös sen vuorovaikutusopin, jota koulussa tulisi opettaa erillisenä oppiaineena, perusasoita.
Suomalaiset haluavat eläköityä aikaisin, koska tarinan mukaan työpaikalla kiusataan. Minusta tuntuu, että persoonallisuuteen liittyvät ongelmat ovat suurempi syy työpaikkojen kiusausongelmiin. Ehkä työpaikoilla oikeasti kiusataankin. Ehdottomasti parempaa johtamista työpaikoilla tarvitaan, mutta loistavinkaan johtaja ei voi mitään sille, jos työpaikoilla aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin lapset.
Kuinka usein työntekijä vieroksuu omia töitään, viivyttelee ja välttelee vastuutaan, ei tartu tilaisuuteen tehdä työnsä kunnolla, vaan koettaa kuluttaa työaikansa tupakka- ja muilla tauoilla, tai pyörimällä netissä koko työpäivänsä. Se ettei halua edes kehittää omaan osaamistaan, aiheuttaa takuulla enemmän työpahoinvointia, kuin kiusaaminen yhteensä työpaikoilla.
Kun kyvytön neuvoo halutonta tekemään jonninjoutavaa, onnistumisen todennäköisyys pienenee ekspotentiaalisesti.
Työpaikoilla haluttomia ei saa käskeä tekemään mitään, koska siitä seuraa työyhteisöriitoja. Jos työpaikoilla on riitoja, nikn se tarkoittaa, että johtaja on epäpätevä. Samoin kun lapset ja nuoret oireilevat jollakin tavoin, niin on suoraan ja yksinomaisesti vanhempien kyvyttömyyttä.
Johtajien osa on työpaikoilla tehty vaikeaksi, jos vastassa on koko työyhteisön murrosikäisyys. Ja tällaisia työpaikkoja on Suomessa paljon. Johtajat välttelevät pelokkuuttaan puuttumasta asioihin, joihin heidän pitäisi puuttua. Eikä työyhteisössä kenelläkään ole munaa sanoa ääneen, että helvetti me ollaan lapsellisia, ryhdytään nyt tekemään sitä, mistä meille palkkaa maksetaan. Kaikki koettavat olla kuin elefanttia ei olisikaan huoneessa.
Työntekijät eivät ole kuulleetkaan, että työnantaja voi määritellä, missä ja miten he tekevät työtään. Erilaisista omista ongelmistaan kärsivät työntekijät voivat sabotoida ja manipuloida työyhteisöään, jottei heidän tarvitsisi muuttua. Kukaan ei rohkene työyhteisössä sanoa, että kasva aikuiseksi, kuten mies, jos olisi mies, voisi sanoa.
Kun sitten joku työntekijä kokee työssään hankaluutta, niin sitten haetaan sairaslomaa, eikä pyritäkään selvittämään, mikä asioissa on pielessä. Ja lääkärit kirjoittavat sairaslomaa työyhteisöongelmiin psykiatrisina diagnooseina.
Olen usein opettanut työyhteisöille persoonallisuushäiriöiden diagnosointia, kerran opettaessani tulin ajatelleeksi, että kyseinen diagnosointi sopii myös työyhteisöihin: on olemassa epäluuloista työyhteisöä, riippuvaista työyhteisöä, passiivis-aggressiivista työyhteisöä ja kaikkia muitakin persoonallisuuspiirteisiä työyhteisöjä. Myös perheen ilmapiiri voi olla epäluuloinen, epäsosiaalinen, eristäytyvä jne.
Suurempi ja selvästi vaikeampi kysymys, miten hoidetaan " epäluuloista työpaikkaa", kun persoonallisuuksien yksilöllinenkin hoito on lapsenkengissä. Mutta hoito on hyvä aloittaa oikeasta diagnoosista, jos tarkoitus on hoitaa, eikä puhua ympäripyöreitä.
Työelämän "medikalisoinnin" vastapainona voi olla terveyden edistämisen ja positiivisen psykologian teemat, joita Furman ja Ahola sekä kolmas henkilö, jonka nimeä en muista, ovat työelämään tuoneet. On myös myönteisiä tapoja ratkaista asioita, vaikka kyllä tietyntyyppiset työyhteisöt ovat melko liikkumattomia henkisessä ilmapiirissään.
Johtaminen tarkoittaa joskus sitä, että johtaja tekee työyhteisölle välttämättömiä asioita, joista kaikki työntekijät eivät pidä, eikä osa tajua eikä ole kuulema koskaan asiasta kuullutkaan, vaikka sitä on toistettu useita kertoja.
Muutosten johtamisessa on surullista, jos ne johtajat, jotka eivät ole mitään muutosta saaneet aikaiseksi edellisessäkään organisaatiorakenteessa, siirretään uudessa organisaatiolaatikkoleikissä taas johtajan asemaan muutoksen jarruksi.
Varsinkin julkisissa organisaatioissa on tavallista siirrellä työntekijöitä, muttei johtajia pois paikoilta, joissa he eivät ole parhaimmillaan.
Henkilökohtaiset loukkaantumiset ovat työorganisaatioissa kuin perhesalaisuudet perheissä. Ja niitä koskevat työnohjauksetkin, joissa olen monesti istunut, ovat olleet niin mystisiä, etten ole ollut aivan varma, olenko edes oikeassa työnohjausryhmässäkään tai mitähän me oikein täällä tehdään.
Kerran istuin työnohjauksessa, jossa organisaatiomuutosta puitiin niin pitkään, että kerroin, että nyt olen ainakin kuusi kertaa ollut samoissa hautajaisissa, että joko ruumis voidaan haudata, vai vieläkö ruumiinvalvojaisilla jatketaan?
Ystäväni lohdutti minua tuolloin totuttuun tapaansa napakasti sanomalla: " Vanha kuningas on kuollut, kauan eläköön uusi kuningas!".
Oliko se nyt La Strada- elokuvassa, kun lapset pelleilevät, että he näkevät näkyjä ja aikuiset juoksevat perässä tosissaan - lapset kikattavat keskenään, koska heistä tilanne on hauska, ei pyhä
Charlie Chaplin on sanonut, että elämä koomista, kun sitä katsoo kaempaa, mutta tragikoomista, kun sitä katsoo läheltä. CC on ollut linssin takana monesti, hän koetti saada meidät nauramaan tilanteelle. Chaplinin elokuvat ovat täynnä rakkautta ihmistä kohtaan.
Työelämässä sen sijaan tyylilajiksi valikoituu Fassbinder. Omituista, outoa ja skitsoa sekä määrittömätöntä ahdistusta, jota ei tunnu pääsevän pakoon. On kuin juoksisi juoksuhiekassa. On olemassa loistava kirja ( jota olen referoinut merkittäviä kirjoja osiossa) jossa kysymyksiä muuttamalla, muutetaan tunnelmaa, johon on jouduttu.
Ongelman selitys määrää sen ratkaisuyrityksen. Jos katsomme Fassbinderin tai Chaplinin elokuvaa työpaikastamme, niin tunnelmat ovat ahdistavia tai huvittavia. Tietenkään ei loputtomasti voi nauraa työpaikalleen, jossa asiat ovat huonosti. Yleensä parhaat työntekijät pääsevät töihin muuallekin, ne huonoimmat eivät pääse, eivätkä uskalla lähteä minnekään.
Tuotantotaloudessa tiedetään, että noin 20 % tuottamatonta rakennetta kertyy noin viiden vuoden kuluessa organisaatioihin, siksi organisaatioiden tuleekin muuttua, jotta ne säilyvät ekologisesti elävinä.
Kaikki tuöntekijät eivät työpaikoillaan muista, että muutos on pysyvää. Ihmisillä on erilaisia valmiuksia sopeutua muutoksiin. Työpaikalla, jossa työtilanteet ovat yleensä ennakoimattomia ja muuttuvat nopeasti, niin siellä pitäisi olla työyhteisön joustavimmat ja nopeaoppimisimmat työntekijät. Muutoksiin hitaasti reagoiva, säännöllisyyksistä turvaa hakeva ei pysty työskentelemään nopeasti muuttuvissa työtilanteissa.
Ihmiset voivat yrittää pystyttää työyhteisökulttuuria, joka yrittää suojata jatkuvasti muuttuvilta työtilanteilta, mutta samalla he rakentavat työkulttuurin, joka on törmäyskurssilla ovesta tulevien asiakkaiden kanssa. Syntyy rajapinta, joka tuottaa pahoinvointia kaikille.
On myös niin, että esimerkiksi päivystykseen tuleva ihminen odottaa, että hänen asiaansa perehdytään hartaasti, pitkään ja perinpohjaisesti, vaikka työntekijällä voi olla odottamassa useita muitakin, jotka toivovat saavansa samaa. Oma huoli ja vaiva on yleensä aina muiden vaivoja tärkeämpi.
Vanha päivystysvitsi kertoo, että päihtyneen narkomaanin huolenaihe on hänen omasta mielestään heti hätäsektion jälkeen seuraava toimenpiteiden kiireellisyys- ja priorisointilistalla.
Ihmiset valittavat eniten palveluissa sitä, etteivät he tule kuulluksi ja kohdatuksi tavalla, joka heille sopii. Palvelujen kysyntä ja tarjonta tulisivat kohdata mahdollisimman hyvin, jotta molemmat olisivat tyytyväisiä.
Asiakas on aina oikeassa - konsumerismi on levinnyt terveydenhoitoonkin. Minusta tämä ei ole hyvä asia. Jos asiakas on aina oikeassa, niin hän ei voi olla väärässä. Tämä ilmenee mielestäni jo suomalaisten lakien tasollakin, on olemassa potilaan oikeuksia koskeva laki, muttei potilaan velvollisuuksia koskevaa lakia. On siis vain oikeuksia, eikä velvollisuuksia.
Työpaikallallani Eksotessa mielenterveyspalveluissa on jo tänä vuonna kulunut potilaiden perumattomiin käynteihin neljän hoitajan vuosittainen työpanos. Meillä ei ole suurimmassa osassa mielenterveys- ja päihdepalveluita enää jonoja ollenkaan. Tämä on hoitoonpääsykolikon toinen puoli. Se mikä on ilmaista, ei ole minkään arvoista, niinkö se menee?
Julkiseen sosiaali- ja terveydenhoitoon olisi jo aika myös ryhtyä asettamaan myös asiakkaille velvollisuuksia. Lainsäätäjät sanovat, ettei velvollisuuksia koskevaa lakia voi säätää.
Kauas olemme tulleet kristillisestä etiikasta, tee toisille se sama, minkä haluat itsellesi tehtävän. Mitä jos niille asiakkaille ja potilaille, jotka jäävät toistuvasti perumatta pois sanottaisiin, kun he tulevat palvelujen piiriin, että tule huomenna uudestaan, ehkä hoitaja on sitten paikalla?
Soho herää jälleen aamuun, kuorma-autojen ääni kantautuu ikkunoista hyvin sisälle. Puheensorinaa ei kuulu, yksittäisiä huutoja, kun kuorma-autoissaan työskentelevät miehet huutelevat toisilleen. Jarrujen vinkuminen, moottorin voimistuva ääni vie kuorma-autot eteenpäin, kunnes seuraava auto taas tulee. Miesten kieli ei ole englanti, vaan se kuulostaa kiinalta.
Hiljaisemmissakin hotelleissa on tullut asuttua kaupungissa, joka ei koskaan nuku.
Päivä jolloin Amerikan uusi presidentti valitaan, on valkenemassa itärannikolle. Pohjois-Amerikka on niin iso, että on useita aikavyöhykkeitä, mikä tekee presidentinvaalien päivästä mielenkiintoisen. Minulla on suosikkini presidentiksi, katsotaan, kuinka käy
Lapset heräävät ja ryhtyvät miettimään, mitä he tänään haluaisivat nähdä New Yorkissa.
6.11.12 New York
Romney ja Obama ovat nukkuneet yönsä, jompikumpi heistä tietää pian olevansa Amerikan seuraava presidentti.
Presidentin ja kuvernöörin paikkojen mainonta on melko törkeää näin suomalaiselle. Malliin Heinäluoma ei ole saanut mitään aikaan puhemiehenä, häntä on epätoivoisesti yritetty istuttaa kerta toisensa jälkeen johtaville paikoille, mutta jotenkin ne eivät hänelle vain istu. Emme tiedä montako kertaa sosiaalidemokraattien perintöprinssi täytyy istuttaa johtavalle paikalle, jotta hänestä tulisi jotain. Aika epätoivoinen yritys onkin valita sosiaalidemokraattien ykkösketjun miehet. Siksi kai demarit luottavatkin kaikissa asioissa naisiin.
Sinikka Mönkäre tuli samassa koneessa New Yorkiin. Niin, esimerkkejä on demareilla tietysti myös naisten puolelta, jotka eivät ole kovin imartelevia.
Neljä vuotta sitten oli oikeasti historialliset hetket, ensimmäinen värillinen presidentti Yhdysvaltoihin. Times Squarella oli väittely, jossa McCainin ja Obaman kannattajat ottivat toisistaan mittaa - sanallisesti , aidatuilla alueillaan , poliisi välissä.
Nyt Times Square on melko tyhjä. Ilma on tällä viikolla kylmä New Yorkissa. Pieni maanjäristyskin alueella oli, sitä suurempaa järistystä mannerlaattojen välillä nimenomaan Amerikan mantereella on ennakoitu. Tosin ennustuksissa on ollut lähinnä länsirannikko. Mannerlaatta kulkee myös Amerikan poikki.
Kävin eilen Times Squarella ostamassa Microsoftin uuden ylpeyden aiheen, Surfacen. Windows 8 on nyt kosketusnäyttöinen. Mukava parannus Windowsiin laite on, mutta edelleen laite latautuu hitaasti, eikä kosketusnäyttö vedä vertoja Applen laitteelle.
HD-tason näyttö tekee kaikesta kirkasta, kaikkea ei pääse kokeilemaan, kun Soneran suomalaista sähköpostia laite ei tue. Microsoft ilmoittaa ettei tue POP3- juttuja. Näppäimistö on amerikkalainen, suomalaista näppäimistöä ei tietenkään myydä New Yorkin Times Squarella, kieltä ei ainakaan Amerikassa saa vaihdetuksi suomenkieltä tukevaksi. Näppäimistössä jonka ostin, ei ole valoja, joten sen käyttö pimeässä on hankalaa, mutta näppäimistö kestää jopa vettä. Toisenlainen näppäimistökin on, jossa ehkä saattaa olla kyseisiä ominaisuuksia. No Suomessa voi kokeilla, mihin laite pystyy suomalaisessa ympäristössä.
WiFi- ympäristön ilmaisuus voisi olla yhteiskunnallinenkin kannanotto. Virolaiset ovat rakentaneet viisaasti tietoverkkojärjestelmänsä. Tietoverkkojen " isot päätiet" ovat valtion hallussa, yksityiset toimijat voivat liittyä siihen halutessaan. Tämän vuoksi tietojärjestelmiin on kulunut murto-osa rahasta, jonka Suomi on tuhlannut toimimalla juuri päinvastoin kuin virolaiset. Olisiko vielä aika vaihtaa suuntaa, vai tuhlataanko satoja miljoonia edelleen toimimattomiin tietokonejuttuihin.
Valtion kustantama kansalaisille ilmainen WiFi-verkko kuulostaa kansalaisyhteiskunnalta. Yksityiset voisivat tehdä omia suljettuja juttujaan. En usko, että suomalaiset ovat viisaita tässäkään asiassa.
Vaatekaupassa kolme amerikkalaisnuorta naista ( nuoriso taitaa kutsua heitä pissiksiksi) pilkkasivat erään nuoren naisen ulkomuotoa, joka oli enemmän boheemityyppinen, eikä anorektisen laiha. Katsoin nuoria pissiksiä vihaisesti, jolloin he koettivat piilottaa avoimen pilkkaamisensa. Varmaan nuo pissikset eivät ajatelleet kiusaamisensa seurauksia.
Erittäin paljon psykiatrin vastaanotolle tulijoista kertoo kokeneensa koulukiusausta. Monet heistä ovat muista jollakin tapaa erottuvia, mikä tahansa asia riittää lapsena ja nuorena - vaatteet, puhetapa, ujous, itsensä liian tosissaan ottaminen.
En usko, ettei kukaan kiusaajista tajua, mitä on tekemässä, mutta sen ymmärrän etteivät läheskään kaikki mieti, mitä heidän ehkä spontaanistikin tekemänsä asia vaikuttavat pilkanteon kohteena olevaan.
On oikeastaan surullista, ettei ole esimerkiksi mainoskampanjia, joissa esiteltäisiin, kuinka toimia oikein kyseisessä tilanteessa. Se olisi myös sen vuorovaikutusopin, jota koulussa tulisi opettaa erillisenä oppiaineena, perusasoita.
Suomalaiset haluavat eläköityä aikaisin, koska tarinan mukaan työpaikalla kiusataan. Minusta tuntuu, että persoonallisuuteen liittyvät ongelmat ovat suurempi syy työpaikkojen kiusausongelmiin. Ehkä työpaikoilla oikeasti kiusataankin. Ehdottomasti parempaa johtamista työpaikoilla tarvitaan, mutta loistavinkaan johtaja ei voi mitään sille, jos työpaikoilla aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin lapset.
Kuinka usein työntekijä vieroksuu omia töitään, viivyttelee ja välttelee vastuutaan, ei tartu tilaisuuteen tehdä työnsä kunnolla, vaan koettaa kuluttaa työaikansa tupakka- ja muilla tauoilla, tai pyörimällä netissä koko työpäivänsä. Se ettei halua edes kehittää omaan osaamistaan, aiheuttaa takuulla enemmän työpahoinvointia, kuin kiusaaminen yhteensä työpaikoilla.
Kun kyvytön neuvoo halutonta tekemään jonninjoutavaa, onnistumisen todennäköisyys pienenee ekspotentiaalisesti.
Työpaikoilla haluttomia ei saa käskeä tekemään mitään, koska siitä seuraa työyhteisöriitoja. Jos työpaikoilla on riitoja, nikn se tarkoittaa, että johtaja on epäpätevä. Samoin kun lapset ja nuoret oireilevat jollakin tavoin, niin on suoraan ja yksinomaisesti vanhempien kyvyttömyyttä.
Johtajien osa on työpaikoilla tehty vaikeaksi, jos vastassa on koko työyhteisön murrosikäisyys. Ja tällaisia työpaikkoja on Suomessa paljon. Johtajat välttelevät pelokkuuttaan puuttumasta asioihin, joihin heidän pitäisi puuttua. Eikä työyhteisössä kenelläkään ole munaa sanoa ääneen, että helvetti me ollaan lapsellisia, ryhdytään nyt tekemään sitä, mistä meille palkkaa maksetaan. Kaikki koettavat olla kuin elefanttia ei olisikaan huoneessa.
Työntekijät eivät ole kuulleetkaan, että työnantaja voi määritellä, missä ja miten he tekevät työtään. Erilaisista omista ongelmistaan kärsivät työntekijät voivat sabotoida ja manipuloida työyhteisöään, jottei heidän tarvitsisi muuttua. Kukaan ei rohkene työyhteisössä sanoa, että kasva aikuiseksi, kuten mies, jos olisi mies, voisi sanoa.
Kun sitten joku työntekijä kokee työssään hankaluutta, niin sitten haetaan sairaslomaa, eikä pyritäkään selvittämään, mikä asioissa on pielessä. Ja lääkärit kirjoittavat sairaslomaa työyhteisöongelmiin psykiatrisina diagnooseina.
Olen usein opettanut työyhteisöille persoonallisuushäiriöiden diagnosointia, kerran opettaessani tulin ajatelleeksi, että kyseinen diagnosointi sopii myös työyhteisöihin: on olemassa epäluuloista työyhteisöä, riippuvaista työyhteisöä, passiivis-aggressiivista työyhteisöä ja kaikkia muitakin persoonallisuuspiirteisiä työyhteisöjä. Myös perheen ilmapiiri voi olla epäluuloinen, epäsosiaalinen, eristäytyvä jne.
Suurempi ja selvästi vaikeampi kysymys, miten hoidetaan " epäluuloista työpaikkaa", kun persoonallisuuksien yksilöllinenkin hoito on lapsenkengissä. Mutta hoito on hyvä aloittaa oikeasta diagnoosista, jos tarkoitus on hoitaa, eikä puhua ympäripyöreitä.
Työelämän "medikalisoinnin" vastapainona voi olla terveyden edistämisen ja positiivisen psykologian teemat, joita Furman ja Ahola sekä kolmas henkilö, jonka nimeä en muista, ovat työelämään tuoneet. On myös myönteisiä tapoja ratkaista asioita, vaikka kyllä tietyntyyppiset työyhteisöt ovat melko liikkumattomia henkisessä ilmapiirissään.
Johtaminen tarkoittaa joskus sitä, että johtaja tekee työyhteisölle välttämättömiä asioita, joista kaikki työntekijät eivät pidä, eikä osa tajua eikä ole kuulema koskaan asiasta kuullutkaan, vaikka sitä on toistettu useita kertoja.
Muutosten johtamisessa on surullista, jos ne johtajat, jotka eivät ole mitään muutosta saaneet aikaiseksi edellisessäkään organisaatiorakenteessa, siirretään uudessa organisaatiolaatikkoleikissä taas johtajan asemaan muutoksen jarruksi.
Varsinkin julkisissa organisaatioissa on tavallista siirrellä työntekijöitä, muttei johtajia pois paikoilta, joissa he eivät ole parhaimmillaan.
Henkilökohtaiset loukkaantumiset ovat työorganisaatioissa kuin perhesalaisuudet perheissä. Ja niitä koskevat työnohjauksetkin, joissa olen monesti istunut, ovat olleet niin mystisiä, etten ole ollut aivan varma, olenko edes oikeassa työnohjausryhmässäkään tai mitähän me oikein täällä tehdään.
Kerran istuin työnohjauksessa, jossa organisaatiomuutosta puitiin niin pitkään, että kerroin, että nyt olen ainakin kuusi kertaa ollut samoissa hautajaisissa, että joko ruumis voidaan haudata, vai vieläkö ruumiinvalvojaisilla jatketaan?
Ystäväni lohdutti minua tuolloin totuttuun tapaansa napakasti sanomalla: " Vanha kuningas on kuollut, kauan eläköön uusi kuningas!".
Oliko se nyt La Strada- elokuvassa, kun lapset pelleilevät, että he näkevät näkyjä ja aikuiset juoksevat perässä tosissaan - lapset kikattavat keskenään, koska heistä tilanne on hauska, ei pyhä
Charlie Chaplin on sanonut, että elämä koomista, kun sitä katsoo kaempaa, mutta tragikoomista, kun sitä katsoo läheltä. CC on ollut linssin takana monesti, hän koetti saada meidät nauramaan tilanteelle. Chaplinin elokuvat ovat täynnä rakkautta ihmistä kohtaan.
Työelämässä sen sijaan tyylilajiksi valikoituu Fassbinder. Omituista, outoa ja skitsoa sekä määrittömätöntä ahdistusta, jota ei tunnu pääsevän pakoon. On kuin juoksisi juoksuhiekassa. On olemassa loistava kirja ( jota olen referoinut merkittäviä kirjoja osiossa) jossa kysymyksiä muuttamalla, muutetaan tunnelmaa, johon on jouduttu.
Ongelman selitys määrää sen ratkaisuyrityksen. Jos katsomme Fassbinderin tai Chaplinin elokuvaa työpaikastamme, niin tunnelmat ovat ahdistavia tai huvittavia. Tietenkään ei loputtomasti voi nauraa työpaikalleen, jossa asiat ovat huonosti. Yleensä parhaat työntekijät pääsevät töihin muuallekin, ne huonoimmat eivät pääse, eivätkä uskalla lähteä minnekään.
Tuotantotaloudessa tiedetään, että noin 20 % tuottamatonta rakennetta kertyy noin viiden vuoden kuluessa organisaatioihin, siksi organisaatioiden tuleekin muuttua, jotta ne säilyvät ekologisesti elävinä.
Kaikki tuöntekijät eivät työpaikoillaan muista, että muutos on pysyvää. Ihmisillä on erilaisia valmiuksia sopeutua muutoksiin. Työpaikalla, jossa työtilanteet ovat yleensä ennakoimattomia ja muuttuvat nopeasti, niin siellä pitäisi olla työyhteisön joustavimmat ja nopeaoppimisimmat työntekijät. Muutoksiin hitaasti reagoiva, säännöllisyyksistä turvaa hakeva ei pysty työskentelemään nopeasti muuttuvissa työtilanteissa.
Ihmiset voivat yrittää pystyttää työyhteisökulttuuria, joka yrittää suojata jatkuvasti muuttuvilta työtilanteilta, mutta samalla he rakentavat työkulttuurin, joka on törmäyskurssilla ovesta tulevien asiakkaiden kanssa. Syntyy rajapinta, joka tuottaa pahoinvointia kaikille.
On myös niin, että esimerkiksi päivystykseen tuleva ihminen odottaa, että hänen asiaansa perehdytään hartaasti, pitkään ja perinpohjaisesti, vaikka työntekijällä voi olla odottamassa useita muitakin, jotka toivovat saavansa samaa. Oma huoli ja vaiva on yleensä aina muiden vaivoja tärkeämpi.
Vanha päivystysvitsi kertoo, että päihtyneen narkomaanin huolenaihe on hänen omasta mielestään heti hätäsektion jälkeen seuraava toimenpiteiden kiireellisyys- ja priorisointilistalla.
Ihmiset valittavat eniten palveluissa sitä, etteivät he tule kuulluksi ja kohdatuksi tavalla, joka heille sopii. Palvelujen kysyntä ja tarjonta tulisivat kohdata mahdollisimman hyvin, jotta molemmat olisivat tyytyväisiä.
Asiakas on aina oikeassa - konsumerismi on levinnyt terveydenhoitoonkin. Minusta tämä ei ole hyvä asia. Jos asiakas on aina oikeassa, niin hän ei voi olla väärässä. Tämä ilmenee mielestäni jo suomalaisten lakien tasollakin, on olemassa potilaan oikeuksia koskeva laki, muttei potilaan velvollisuuksia koskevaa lakia. On siis vain oikeuksia, eikä velvollisuuksia.
Työpaikallallani Eksotessa mielenterveyspalveluissa on jo tänä vuonna kulunut potilaiden perumattomiin käynteihin neljän hoitajan vuosittainen työpanos. Meillä ei ole suurimmassa osassa mielenterveys- ja päihdepalveluita enää jonoja ollenkaan. Tämä on hoitoonpääsykolikon toinen puoli. Se mikä on ilmaista, ei ole minkään arvoista, niinkö se menee?
Julkiseen sosiaali- ja terveydenhoitoon olisi jo aika myös ryhtyä asettamaan myös asiakkaille velvollisuuksia. Lainsäätäjät sanovat, ettei velvollisuuksia koskevaa lakia voi säätää.
Kauas olemme tulleet kristillisestä etiikasta, tee toisille se sama, minkä haluat itsellesi tehtävän. Mitä jos niille asiakkaille ja potilaille, jotka jäävät toistuvasti perumatta pois sanottaisiin, kun he tulevat palvelujen piiriin, että tule huomenna uudestaan, ehkä hoitaja on sitten paikalla?
Soho herää jälleen aamuun, kuorma-autojen ääni kantautuu ikkunoista hyvin sisälle. Puheensorinaa ei kuulu, yksittäisiä huutoja, kun kuorma-autoissaan työskentelevät miehet huutelevat toisilleen. Jarrujen vinkuminen, moottorin voimistuva ääni vie kuorma-autot eteenpäin, kunnes seuraava auto taas tulee. Miesten kieli ei ole englanti, vaan se kuulostaa kiinalta.
Hiljaisemmissakin hotelleissa on tullut asuttua kaupungissa, joka ei koskaan nuku.
Päivä jolloin Amerikan uusi presidentti valitaan, on valkenemassa itärannikolle. Pohjois-Amerikka on niin iso, että on useita aikavyöhykkeitä, mikä tekee presidentinvaalien päivästä mielenkiintoisen. Minulla on suosikkini presidentiksi, katsotaan, kuinka käy
Lapset heräävät ja ryhtyvät miettimään, mitä he tänään haluaisivat nähdä New Yorkissa.
6.11.12 New York