Oodi rakkaudelle- alkukesälle
Nocturne - oodi alkukesälle
Alkukesän nuori vihreä kaunokaiseni maalaa luonnon. Kevyt lämmin alkukesän tuuli tuo mukanaan viestin lämmöstä. Se viettelee minut.
Sinun vaatteesi vähenevät talvesta, paljastat pintaasi, joka alkaa elää ja kukoistaa. En voi lakata tuijottamasta sinua. Sinä olet niin kaunis. Sinun silmäsi loistavat kilpaa auringossa vedenpinnasta heijastuvan auringonvalon kanssa. Sinä ilkut jokaisen rantaan ajautuvan aallon päällä
Sinun äänesi solisee kuin puro sateen jäljiltä. Sinä olet niin ainutlaatuinen, että sinua on helppo ihailla ja rakastaa. Sinä herätät halun saada sinut omakseni, vaikka vain hetkeksi. Niin luulen, näin aluksi.
Sinua ei voi omia, sinua ei voi omistaa. Ei, vaikka niitä hetkiä tulee, jolloin haluaisin että olisit vain minun, et kenenkään muun. Minun ei tarvitsisi jakaa sinua kenenkään kanssa. Olisit minun yksinomaan - niin että vain minä olisin se koko maailmankaikkeus, jota sinä vain rakastat.
Noina hetkinä saan itseni kiinni tunteista, jotka kieputtavat minua mukanaan: Rakastan sinua niin paljon, että pelkään menettäväni sinut. Minussa syntyvät tunteiden myrskypilvet : Minä rakastan, minä vaadin, minä odotan, minä olen epätoivoinen ,kun maailma ei taivu minun mieleni mukaan. Minä petyn sinuun ja kaikkeen, mitä maailmassa on.
Noina hetkinä minä vihaan sitä, että rakastan sinua. Noina hetkinä olen synkempi kuin ukkospilvet. Vaikka en jyrise, enkä pidä ääntä - minä riudun rakkaudessa, joka ei päästä minua otteestaan. Välillä toivon, että osaisin päästää sinusta irti. Mutta vain yksi pieni kevyt alkukesän tuulahdus ja olen pyörtänyt pyhät lupaukseni, kuristat kuin seireeni minut rakkauteeni.
Tajuan että olen mennyt liian lähelle rakkauden pimeää pyörrettä - se on vienyt minut mukanaan ja se pyörittää minua kohti tuhoani. Tuolla hetkellä voisin olla katkera sinulle, itselleni ja maailmalle, mutta jos olen rehellinen - sinä et antanut mitään lupausta rakkaudesta. Sinä et koskaan sanonut, että rakastat minua. Sinä et oikeastaan rakasta ketään. Alkukesä ei rakasta ketään, tai se rakastaa kaikkia.
Sinun kauniille silmillesi voisi tulla vihaiseksi, mutta minä olin se joka rakastui. Minä olin se, joka rakastui sinuun sinut nähdessäni. Minä rakastuin auringonsäteisiin, jotka kimpoilivat minun mielessäni. Sinun silmistäsi minun sisälle tuli lämpö ja syttyi tuli, joka roihusi. Minä lisäsin sytykettä tuleen.
Sinä vain hymyilit - sanomatta sanaakaan. Ajattelin että voisin yrittää puhua sinulle - voisin yrittää vakuuttaa sinut siitä, että olen rakastamisen arvoinen, mutta tiesin sen turhaksi - sinä kuuntelet, muttet kuule, mitä minä sinulle sanon.
Minä voin unelmoida sinusta, mielessäni. Minä voin rakentaa meistä vaikka minkälaisen vuosisadan romanssin. Minä voin kuvitella kuinka sinun kätesi kiertävät vartaloani. Minä voin kuvitella, kuinka kuiskaat minulle sanoja, jotka haluan kuulla. Minä tiedän että tämä hetki on herkempi rikkoutumaan, kuin juuri puhjenneiden omenapuiden kukat. Sinä olet minun saavuttamaton rakkauteni, sinä olet kaipaukseni. Sinä olet kaunis.
Sinua ei voi vangita rakkauteen. Olet saavuttamaton. Miksi siis aina sinua kaipaan? Miksi kaipaan sinua, vaikka tiedän etten sinua ikinä kiinni saa? Miksi minä teen tämän itselleni niin vaikeaksi? Miksi minä en opi, koskaan, vaan ihastun sinuun aina uudestaan?
Miksi tulet aina kevään jälkeen, vaikka tiedät, että sekoitat pääni? Tiedän, että voin vain esittää loputtomasti kysymyksiä. Lopulta olen esittänyt niin paljon kysymyksiä rakkaudesta sinuun, etten kuule kuin oman ääneni ja ajatukseni. Ja samalla olen unohtanut tämän hetken ja sen kuinka ihana olet.
Rakkaani, tanssi minun mielessäni. Rakkaani, hymyile minulle. Kerro minulle, kuinka rakas olen. Rakasta minua niin kuin seuraavaa hetkeä ei olisi olemassakaan. Rakasta minua niin, etten huomaa kuinka päivät lyhenevät. Viettele minut taas, vaikka tämän ainoan hetken verran.
2.6.2012
Alkukesän nuori vihreä kaunokaiseni maalaa luonnon. Kevyt lämmin alkukesän tuuli tuo mukanaan viestin lämmöstä. Se viettelee minut.
Sinun vaatteesi vähenevät talvesta, paljastat pintaasi, joka alkaa elää ja kukoistaa. En voi lakata tuijottamasta sinua. Sinä olet niin kaunis. Sinun silmäsi loistavat kilpaa auringossa vedenpinnasta heijastuvan auringonvalon kanssa. Sinä ilkut jokaisen rantaan ajautuvan aallon päällä
Sinun äänesi solisee kuin puro sateen jäljiltä. Sinä olet niin ainutlaatuinen, että sinua on helppo ihailla ja rakastaa. Sinä herätät halun saada sinut omakseni, vaikka vain hetkeksi. Niin luulen, näin aluksi.
Sinua ei voi omia, sinua ei voi omistaa. Ei, vaikka niitä hetkiä tulee, jolloin haluaisin että olisit vain minun, et kenenkään muun. Minun ei tarvitsisi jakaa sinua kenenkään kanssa. Olisit minun yksinomaan - niin että vain minä olisin se koko maailmankaikkeus, jota sinä vain rakastat.
Noina hetkinä saan itseni kiinni tunteista, jotka kieputtavat minua mukanaan: Rakastan sinua niin paljon, että pelkään menettäväni sinut. Minussa syntyvät tunteiden myrskypilvet : Minä rakastan, minä vaadin, minä odotan, minä olen epätoivoinen ,kun maailma ei taivu minun mieleni mukaan. Minä petyn sinuun ja kaikkeen, mitä maailmassa on.
Noina hetkinä minä vihaan sitä, että rakastan sinua. Noina hetkinä olen synkempi kuin ukkospilvet. Vaikka en jyrise, enkä pidä ääntä - minä riudun rakkaudessa, joka ei päästä minua otteestaan. Välillä toivon, että osaisin päästää sinusta irti. Mutta vain yksi pieni kevyt alkukesän tuulahdus ja olen pyörtänyt pyhät lupaukseni, kuristat kuin seireeni minut rakkauteeni.
Tajuan että olen mennyt liian lähelle rakkauden pimeää pyörrettä - se on vienyt minut mukanaan ja se pyörittää minua kohti tuhoani. Tuolla hetkellä voisin olla katkera sinulle, itselleni ja maailmalle, mutta jos olen rehellinen - sinä et antanut mitään lupausta rakkaudesta. Sinä et koskaan sanonut, että rakastat minua. Sinä et oikeastaan rakasta ketään. Alkukesä ei rakasta ketään, tai se rakastaa kaikkia.
Sinun kauniille silmillesi voisi tulla vihaiseksi, mutta minä olin se joka rakastui. Minä olin se, joka rakastui sinuun sinut nähdessäni. Minä rakastuin auringonsäteisiin, jotka kimpoilivat minun mielessäni. Sinun silmistäsi minun sisälle tuli lämpö ja syttyi tuli, joka roihusi. Minä lisäsin sytykettä tuleen.
Sinä vain hymyilit - sanomatta sanaakaan. Ajattelin että voisin yrittää puhua sinulle - voisin yrittää vakuuttaa sinut siitä, että olen rakastamisen arvoinen, mutta tiesin sen turhaksi - sinä kuuntelet, muttet kuule, mitä minä sinulle sanon.
Minä voin unelmoida sinusta, mielessäni. Minä voin rakentaa meistä vaikka minkälaisen vuosisadan romanssin. Minä voin kuvitella kuinka sinun kätesi kiertävät vartaloani. Minä voin kuvitella, kuinka kuiskaat minulle sanoja, jotka haluan kuulla. Minä tiedän että tämä hetki on herkempi rikkoutumaan, kuin juuri puhjenneiden omenapuiden kukat. Sinä olet minun saavuttamaton rakkauteni, sinä olet kaipaukseni. Sinä olet kaunis.
Sinua ei voi vangita rakkauteen. Olet saavuttamaton. Miksi siis aina sinua kaipaan? Miksi kaipaan sinua, vaikka tiedän etten sinua ikinä kiinni saa? Miksi minä teen tämän itselleni niin vaikeaksi? Miksi minä en opi, koskaan, vaan ihastun sinuun aina uudestaan?
Miksi tulet aina kevään jälkeen, vaikka tiedät, että sekoitat pääni? Tiedän, että voin vain esittää loputtomasti kysymyksiä. Lopulta olen esittänyt niin paljon kysymyksiä rakkaudesta sinuun, etten kuule kuin oman ääneni ja ajatukseni. Ja samalla olen unohtanut tämän hetken ja sen kuinka ihana olet.
Rakkaani, tanssi minun mielessäni. Rakkaani, hymyile minulle. Kerro minulle, kuinka rakas olen. Rakasta minua niin kuin seuraavaa hetkeä ei olisi olemassakaan. Rakasta minua niin, etten huomaa kuinka päivät lyhenevät. Viettele minut taas, vaikka tämän ainoan hetken verran.
2.6.2012