Osa III: Sheldon Kopp: Guru: ( Shamaaniksi kasvaminen oman sisäisen taistelun kautta)
Osa III: Sheldon Kopp: Guru: Metaphors from a Psychotherapist. Science & Behavior Books. 1971.
Koppin kirjan toinen osa on nimetty Metaforien arvonlisäykseksi ( An Enchantment of Metaphors). Toisen osan ensimmäinen ja kirjan neljäs luku on primitiivisten uskontojen metaforista ja noitatohtorista sekä shamaaneista ja papeista. Alkukantaisissa yhteisöissä ajateltiin, että jos yhteisössä oli pahuutta tai kärsimystä, niin jokin oli saanut sen aikaan. Jossakin oli joku jota syyttää tapahtuneesta.
Kun jokin asia yhteisössä meni pieleen, jos esimerkiksi sato meni pieleen tai metsästys epäonnistui, niin taustalla ei voinut olla sattuma, vaan oli syytä konsultoida heimon noitatohtoria.
Huonot asiat olivat aiheuttaneet henget, esi-isien varjot, miestaikuri tai naisnoita. Nämä vahvat voimat olivat aiheuttaneet epäonnet. Ehkä ei ollut seurattu heimorituaaleja, niin kuin olisi pitänyt, tai ei ollut uhrattu riittävästi pyhimysten haudalla. Nämä maagiset epäonnistumiset kykeni ratkaisemaan vain noitatohtori vastaamalla vastamagialla henkien vitsauksiin.
Kun nauramme primitiivisille yhteisöille heidän taikauskoisuudestaan, niin vaihtakaapa epäonnen aiheuttajan tilalle perhe, kasvatus, perimä tai joku tieteellinen totuus. Kuulostaako yhtä taikauskoiselta?
Kopp kertoo eteläafrikkalaisesta Ndembu-heimosta, joka uskoi että kaikille vaikeille ja pysyville sairauksille oli sosiaalinen selitys. Esi-isät rankaisivat jos heimo ja suku eivät eläneet kunnolla. Kätketyt riidat, salaiset mustasukkaisuudet tai mielensä pahoittamiset voivat olla esi-isien rankaisun kohteena. Kuka tahansa voi siis olla syyllinen suvun ja yhteisön ongelmiin.
Noitatohtori tutustui yhteisön ongelmaan Ihamba-kultin mukaisesti ( kuolleelta metsästäjältä on otettu yläetuhammas hänen kuollessaan). Hammas, jossa on esi-isien voimat, on yhteisörituaalin fetissi. Hammas oli aiheuttanut heimossa ongelman viiltämällä, puremalla tai muulla tavoin satuttamalla jotakin heimon jäsentä.
Noitatohtori kuunteli juoruja matkalaisilta ja haastatteli heimoa ja eri sukuja erimielisyyksistä sekä kyseli kunkin mielipidettä yhteisöä vaivaavaan ongelmaan. Noitatohtoria voitiin tietoisesti yrittää johtaa harhaan joidenkin heimon jäsenten toimesta, minkä vuoksi noitatohtorilla piti olla käsitys yhteisön toiminnasta.
Noitatohtori keräsi esitietojen jälkeen salaiset lääkeaineet määrätyllä tavalla, jotta ihamba, esi-isien purema, saataisiin häädetyksi yhteisön syntipukin kehosta. Heimo kokoontui seremoniaan, tehdyt lääkkeet jaettiin uhrille ja eläimen sarvet kuppauksen tapaan laitettiin uhrin kehoon, jotta paha veri saataisiin pois. Rummutus ja laulanta alkoivat. Kaikki läsnä olevat osallistuvat heimorituaaliin. Valitettavasti ensimmäisellä kerralla ihamba ei poistu uhrin kehosta.
Noitatohtori selittää tämän johtuvan uhrin elämän historiasta ja heimon sisäisistä suhteista. Ihamban nopeaan poistamiseen tarvitaan seremonia, jossa jokainen tunnustaa muiden kanssa olevat erimielisyytensä, riitansa ja kaunansa, mitkä voivat pahentaa uhrin tilaa ihamba kehossaan. Tarvittaessa ”maksa täytyy valkaista”, eli kunkin yhteisön jäsenen puhdistaa pahat aikomuksensa uhria tai yhteisöä kohtaan. Lopulta potilaan täytyy tunnustaa kaikki katkeruutensa muita heimon jäseniä kohtaan. Niinpä ihamban lumous on noitatohtorin avulla poistettu potilaan kehosta.
Noitatohtorilla on syvän magian taito, mikä tekee hänestä yhteisöä satuttavien noitien päävihollisen. Noitatohtori ymmärtää heimoelämän monimutkaisia vuorovaikutuksia, mikä saattaa hänet alttiiksi maagisen voiman hyväksikäytölle. Jos noitatohtori hyväksikäyttää tätä heimolta saatua valtuutusta, niin hän menettää voimansa magiassa.
Papit maanviljelysyhteisöissä ja shamaanit metsästäjäyhteisöissä
Primitiivisten uskontojen alkuperäiset parantajat loivat perustan myöhemmille papeille ja shamaaneille. Ennen kuin ihmiset tunsivat Jumalan, niin oli shamaaneja. Paleoliitisella kaudella oli metsästäjäyhteisöissä shamaaneja, ja neoliittisella kaudella, kun yhteisöt jäivät enemmän paikoilleen maanviljelyksen myötä, niin myös pappeja alkoi syntyä yhteisöihin. Maanviljelyskulttuurit ovat perusta myös nykyisille yhteiskunnille.
Metsästäjäyhteisö oli pieni, löyhästi organisoitu ja liikkuva yhteisö, johon kuului 20-30 ihmistä. Mikään paikka ei tarjonnut pitkäaikaista ruuan ja asumisen mahdollisuutta. He liikkuivat ruuan perässä, etsivät syötävää ja välillä ottivat yhteen kilpailevien metsästäjäryhmien kanssa.
Maanviljelysyhteisössä oltiin paikallaan, suuremmissa yhteisöissä. Sosiaalinen kompleksisuus lisääntyi, oli elettävä vuodenaikojen mukaan järjestyvää elämää. Oli mahdollista säilöä ruokaa ja elää hieman ennustettavammassa maailmassa. Omaisuutta karttui ja asuntoja rakennettiin. Ihmiset ryhtyivät kehittämään sosiaalista järjestystä, jossa voitiin säilyttää se, mitä oli kerätty ja saatu kokoon.
Metsästäjäheimossa tärkeitä hyveitä olivat itseluottamus, henkilökohtainen aloitteellisuus, mielikuvitus ja välittäminen.
Shamaanin kasvutarinalle oli tyypillistä, että häntä pidettiin aluksi yhteisössään epäonnistuneena, koska hän keskittyi omaan sisäiseen kokemukseensa syvästi ja yksin. Shamaanille oli tyypillistä että hän oli hyvin nuorena outo ja helposti ärtyvä. Hän tuntui olevan ”henkien” vallassa ( hallusinaatioita, transseja, pelkoja ja epilesiakohtauksia). Hän vetääntyi yksinäisyyteen metsään tai tundralle paastoamaan ja meditoimaan. Hän ”kuoli” sisäisesti ja hänen sielunsa matkasi manalaan, jossa henget ilmoittivat hänelle, että hänestä voi tulla shamaani ja että he opettavat hänet shamaaniksi. Lopulta täysin valaistunut shamaani palaa omaan yhteisöönsä, jossa hänen parantavat voimat ovat koko heimon käytössä.
Maanviljelysyhteisöissä pysyvyys, järjestys, yksilöllisyyden uhraaminen ja suuremmalle hyvälle omistautuminen olivat tärkeitä hyveitä. Vastineeksi yhteisö piti hänestä huolta. Yksittäinen viljelijä saattoi erikoistua johonkin ja tuoda erityisen kykynsä heimon hyväksi. Luonnollisen maailman vaihtelua oli opittavat tuntemaan, sitä ympäröivää universiumia, johon tuli myös luottaa. Mikrokosmoksen piti olla harmoniassa makrokosmoksen kanssa.
Papit alkoivat toimia välittäjinä ihmisten ja jumalten, jotka hallitsivat maailmaa, välillä. Papit koulutettiin seremoniallisesti ja kohotettiin tavallisten ihmisten yläpuolelle. Papit pitivät yllä ja toimittivat hengelliset kultit. Papit pyysivät ihmisiä luopumaan omista mielenkiinnon kohteista, intuitiivisista reaktioista ja omista välittömistä kokemuksista – niihin samoihin asioihin shamaanit rohkaisivat ihmisiä, mihin papit kielsivät. Maanviljelyskulttuurissa ihmisten tuli tunnistaa toisten tarpeet ja tunteet sekä myöntää auktoriteetit ja konsensus.
Kopp kuvaa että maanviljelyskulttuurin myötä yksilöllisestä persoonasta tuli vain yksittäinen vehnänjyvänen, joka uhrataan koko sadon hyväksi, jotta koko sosiaalinen ryhmä säilyisi hengissä.
Metsästäjäheimossa ei taasen ollut hyve alistua ryhmälle. Metsästäjä ei elänyt jumalten hallitsemassa yhtenäisessä maailmassa, vaan vapaasti karjuvien henkien ja vaeltavien ihmisten keskellä. Jokaista tapettua petoa kohti oli mahtava henki, joka piti voittaa.
Shamaani tiesi sisäisen kokemuksensa kautta kuinka henkien magia olisi voitettavissa – hän osasi improvisoida ja olla luova uusissa tilanteissa. Pappi taas oli oppinut rituaaliset teot ja sanalliset ilmaisut koulutuksessaan.
Metsästäjä- ja maanviljelysheimojen erilaiset arvostukset johtivat erilaisiin puberteettirituaaleihin, joissa kasvatettiin hyveitä, joita yhteisö tarvitsee aikuiselta jäseneltään.
Maanviljelysyhteisössä nuoren tullessa sopivaan ikään, hän meni läpi tietyn rituaalisen uhraamisen järjestyksen ( tatuointeja, ihon viiltämisiä ja ympärileikkauksia), joita suorittivat perinteiset rukoilijat. Lapsuudessa hänelle oli kerrottu erilaisia tarinoita ja myyttejä syntymästä ja kuolemasta, nyt hän kuulisi ”todellisen totuuden” elämästä, Jumalan luonnosta ja ihmisten tehtävästä.
Metsästäjäyhteisöissä siirtyminen poikuudesta miehuuteen oli voimakas ja yksilöllinen. Isä vei poikansa metsään olemaan yksikseen, paastoamaan ja pohtimaan elämän merkitystä. Se oli itsensä löytämisen aikaa, jolloin pojalle ei annettu valmiita vastauksia. Nuorelle kerrottiin, että hänellä oli oleva oma visio, joka hänen oli löydettävä - kuka hän oli ja mitä hän tahtoi elämällään tehdä. Mitä tahansa tuo visio olikin, mitä tahansa hän itsestään ja maailmastaan oppisi, niin häneen henkilönä luotetaan ja hänet hyväksytään. Kun hän palasi kylään, niin hänen näkemystään, visiotaan, kunnioitettiin heimossa, oli se mikä tahansa.
Shamaaniksi valmistuttiin oman syvän sisäisen kriisinsä ratkaisussa
Shamaaneiksi tuleville oli tyypillistä, että he olivat alttiimpia oman sisäisen maailmansa tuhoille, vähemmän kykeneviä ratkaisemaan sitä yhdessä muiden heimon jäsenten kanssa ja rohkeampia tunkeutumaan oman sydämensä ja mielensä syvyyteen.
Shamaani oli se metsästäjäheimon jäsen, jolla oli kaikkein voimakkain henkilökohtainen visio. Visio, jonka kanssa hän tarvittaessa olisi vaikka yksin, jossa niin tarvitsisi olla. Shamaani oli ratkaissut keskeisimmän sisäisen taistelunsa, oman identeettikriisinsä, joka oli monumentaalinen suhteiltaan – siinä kysymys oli aidosti elämästä ja kuolemasta. Shamaani oli taistellut oman sisäisen turmionsa ajatuksia, ideoita, tunteita ja manifestaatioita vastaan niin syvästi että hän pystyi kohtaamaan mitkä tahansa oman itsensä ulkopuolella olevat henget, jotka heimon kimppuun kävivät.
Metsästäjäheimo piti mahdollista shamaaniksi tulijaa yhteisön ”sairaana miehenä”, joka oli lähes ylivoimaisen psykologisen kriisin vallassa, mikä ilmeni syvänä henkisenä sekaannuksena ja jopa fyysisenä sairautena. Jos hän kykeni parantamaan itsensä, niin sitten hänet johdatettiin shamanisoimaan – siis auttamaan muita heidän omissa henkilökohtaisissa taisteluissaan. Shamaaniksi tulevien valinnat olivat etukäteen hyvin rajoitetut – sisäisissä taisteluissaan he joko tulivat shamaaneiksi, hulluiksi tai kuolivat.
Shamaanin oma menestyksellinen taistelu henkimaailman kanssa antoi hänelle syvyyttä, herkkyyttä ja intuitiivista tietämistä, jotka valmistavat hänet auttamaan muita. Tämä itsensäparantamisprosessi täytyi shamaanin uudistaa läpi elämän.
Shamaanin emotionaalinen ja hengellinen kriisi sisälsi kuoleman ja uudelleensyntymisen vahvoja mielikuvia. Grönlannissa shamaani joutui karhun nielaisemaksi, Siberiassa palasiksi leikellyksi, keitetyksi ja syödyksi ja jokaisessa kulttuurissa oman kulttuurinsa ilmaisujen kaltaisiksi. Eri kulttuureissa shamaanin kokemukset ja kuvaus, kuinka hän siirtyy vaiheesta toiseen olivat metaforissa, vertauskuvissa, joka ulkoisena kuvauksena tarkoitti tietenkin sisäistä kokemusta.
Psykologiset kokemukset, jotka shamaani koki transsitilassa, kun hän antautui henkien maailmaan ( the underworld), kuvattiin todellisen maailman mielikuvilla, metaforina. Myöhemmin niitä muisteltiin ihmeinä, jotka tapahtuivat. Noviisin täytyi käydä läpi monta muutosta, transformaatiota, ennen kuin hänestä tuli voimakas shamaani. Yksi transsikokemus ei riittänyt.
Muutosvaiheissa shamaaniksi aikova sai apua hengiltä, unelmahahmoilta, jotka näyttivät hänelle tietä ja opettivat kuinka tulla shamaaniksi. Vanhempi shamaani saattoi olla myös opas ja mahdollistaja, ei koskaan neuvoja shamaanin tiellä. Vuosien kokemusten myötä lopulta noviisishamaani tuli täysivaltaiseksi shamaaniksi.
Shamaani tuli omaa visiotaan hakemalla valaistuneeksi shamaaniksi, mistä hän sai myös lisääntyvän psyykkisen voimansa. Shamaani herätti samanlaisia voimia ihmisissä, joita hän auttoi. Shamaani tarjosi parantamista ja ohjausta, henkistä rauhaa ja luottamusta heimolle auttamalla jokaista löytämään oman visionsa. Vapauttamalla kunkin omaksi itsekseen, shamaani avasi jokaisen metsästäjän oman sisäisen ihmetyksensä ja sisäisen voimansa lähteelle.
Shamaanille jokaisen heimon jäsenen parantaminen oli hänen oman sisäisen taistelunsa luovaa läpikäymistä aina uudelleen ja uudelleen. Shamaani piti heimossaan henkilökohtaisen henkisen saavutuksen hyveen toimistoa. Aina kun heimo sitä tarvitsi, shamaanin tuli toimia yksilöllisesti persoonallisella tavallaan ja improvisoivasti ratkaista yhteisölle eteen tulevia ongelmia.
Maanviljelysyhteisön papit saivat oman henkisen parannuksen toimistonsa perintäjärjestyksen mukaan. Pappeudesta tuli yliluonnollista, kaikenkattavaa ja kaukaista. Apua parannettaville tarjottiin seremoniallisina aikoina, luonnoltaan palvelu oli yleisluontoista ja usein edeltä käsin säädetyn järjestyksen mukaista. Pappi oli hyvätahtoinen yliluonnollisen voiman välittäjä hyvästä. Hän on asioiden moraalisen ja universaalisen järjestyksen valvoja.
Eskimo-shamaani Igjugarjuk tiivistää shamaanien viisauden (Kopp 1971, 31): ” Kaikki todellinen viisaus löydetään kaukana ihmisistä, suuressa yksinäisyydessä ja se voidaan hankkia vain kärsimyksen kautta. Puutteet ja kärsimykset ovat ainoita asioita, jotka voivat avata ihmisen mielen asioille, jotka ovat piilossa muilta.”
Koppin mielestä monet myöhemmät shamaanit ovat menettäneet visionsa puhtauden ja ovat tulleet vain temppuilijoiksi. ”Shamaanit eivät enää ole kosmisen ahdistuksen uhreja, eivätkä spontaanisti saavuta todellista transsia, vaan he ovat pakotettuja saamaan aikaiseksi puolitranssia erilaisilla lääkeaineilla tai jäljittelemään sielun matkaa dramaattisessa muodossa”.
Shamaanien ja shamanismin korruptoituminen oli johtanut siihen, että mikä kerran oli spontaania itsensä menettämistä, oli nyt valesimulaatiota tai roolin näyttelemistä.
Shamaanin alkaessa työnsä hän meni transsinkaltaiseen tilaan ja hukkasi itsensä omaan sisäiseen ekstaasiinsa, ”sielujen maahan”, tunnetun todellisen maailman tuolle puolen. Shamaani ei voinut parantaa ketään, jos ei tuntenut tämän kärsimyksiä omassa sisäisessä maailmassaan täydellä intensiteetillä. Tällä tavoin shamaani vapautti kärsivän lähimmäisensä kääntämällä heidät kohti heidän omaa henkilökohtaista visiota. Shamaani kuvasi näitä tilojaan runollisesti, vertauskuvallisesti oman heimonsa kärsiville jäsenille.
----
Markku Envallin kirjassa Rakeita (1983):
Joka ymmärtää, hymyilee.
….
Ei voi rakastaa ihmistä, jossa ei ole surua.
Ei ole olemassa kauneutta ilman surua. Ellei muusta niin siitä,
Että se katoaa.
Ei voi rakastaa ihmistä, joka ei tunnusta suruaan. Sitä rakas-
taa eniten, joka häikäilemättömimmin katsoo suruaan silmiin.
…
Nykymaailmassa ovat yksityiset ongelmat yleistä ylellisyyttä.
Kun neuroosi liittoutuu menneen kanssa, syntyy syyllisyys.
Kun nykyisen kanssa, ahdistus. Kun tulevan kanssa, huoli.
…
Elämästäsi on jäljellä tulevaisuutesi.
…
Rohkeus on tietoa kyvystä kestää tappio.
…
Hän jäi vaille lähes kaikkea – ylpeydestä. Hän ei pystynyt
sanomaan haluavansa, koska tunsi sen liian nöyryyttäväksi.
…
Ylpeys on pelon varjo.
Jos sinulla on rauha, rauhattomat pitävät sitä sinun vamma-
nasi. Se on heidän tapansa suojella itseään.
…
Miten paljon helpompaa on sanoa mitä ajattelee kuin ilmais-
ta miltä tuntuu.
…
Elämän vaikeus on siinä, että samalla kun saa kokoon psyyk-
kisiä edellytyksiä menettää fyysisiä.
…
Sanotaan että kaikilla jotka ovat nähneet henkiä on ollut
Kuumetta. Mutta jos vain kuumeiset pystyvät näkemään
henget.
…
Sujuvasti puhuvien ajatukset ovat latteita, omaperäisten aja-
tusten esittäjä takeltelee.
Takeltelu on sitä vastarintaa, jota kieli tekee uuden ajatuk-
sen syntyessä. Ajatus takoo kieltä kuin taltta kiveä.
…
Joka tarjoaa sinulle vapautta, se haluaa sinut orjakseen. Sillä
vapautta ei saada, se otetaan.
3.7.14 Lappeenrannassa
Koppin kirjan toinen osa on nimetty Metaforien arvonlisäykseksi ( An Enchantment of Metaphors). Toisen osan ensimmäinen ja kirjan neljäs luku on primitiivisten uskontojen metaforista ja noitatohtorista sekä shamaaneista ja papeista. Alkukantaisissa yhteisöissä ajateltiin, että jos yhteisössä oli pahuutta tai kärsimystä, niin jokin oli saanut sen aikaan. Jossakin oli joku jota syyttää tapahtuneesta.
Kun jokin asia yhteisössä meni pieleen, jos esimerkiksi sato meni pieleen tai metsästys epäonnistui, niin taustalla ei voinut olla sattuma, vaan oli syytä konsultoida heimon noitatohtoria.
Huonot asiat olivat aiheuttaneet henget, esi-isien varjot, miestaikuri tai naisnoita. Nämä vahvat voimat olivat aiheuttaneet epäonnet. Ehkä ei ollut seurattu heimorituaaleja, niin kuin olisi pitänyt, tai ei ollut uhrattu riittävästi pyhimysten haudalla. Nämä maagiset epäonnistumiset kykeni ratkaisemaan vain noitatohtori vastaamalla vastamagialla henkien vitsauksiin.
Kun nauramme primitiivisille yhteisöille heidän taikauskoisuudestaan, niin vaihtakaapa epäonnen aiheuttajan tilalle perhe, kasvatus, perimä tai joku tieteellinen totuus. Kuulostaako yhtä taikauskoiselta?
Kopp kertoo eteläafrikkalaisesta Ndembu-heimosta, joka uskoi että kaikille vaikeille ja pysyville sairauksille oli sosiaalinen selitys. Esi-isät rankaisivat jos heimo ja suku eivät eläneet kunnolla. Kätketyt riidat, salaiset mustasukkaisuudet tai mielensä pahoittamiset voivat olla esi-isien rankaisun kohteena. Kuka tahansa voi siis olla syyllinen suvun ja yhteisön ongelmiin.
Noitatohtori tutustui yhteisön ongelmaan Ihamba-kultin mukaisesti ( kuolleelta metsästäjältä on otettu yläetuhammas hänen kuollessaan). Hammas, jossa on esi-isien voimat, on yhteisörituaalin fetissi. Hammas oli aiheuttanut heimossa ongelman viiltämällä, puremalla tai muulla tavoin satuttamalla jotakin heimon jäsentä.
Noitatohtori kuunteli juoruja matkalaisilta ja haastatteli heimoa ja eri sukuja erimielisyyksistä sekä kyseli kunkin mielipidettä yhteisöä vaivaavaan ongelmaan. Noitatohtoria voitiin tietoisesti yrittää johtaa harhaan joidenkin heimon jäsenten toimesta, minkä vuoksi noitatohtorilla piti olla käsitys yhteisön toiminnasta.
Noitatohtori keräsi esitietojen jälkeen salaiset lääkeaineet määrätyllä tavalla, jotta ihamba, esi-isien purema, saataisiin häädetyksi yhteisön syntipukin kehosta. Heimo kokoontui seremoniaan, tehdyt lääkkeet jaettiin uhrille ja eläimen sarvet kuppauksen tapaan laitettiin uhrin kehoon, jotta paha veri saataisiin pois. Rummutus ja laulanta alkoivat. Kaikki läsnä olevat osallistuvat heimorituaaliin. Valitettavasti ensimmäisellä kerralla ihamba ei poistu uhrin kehosta.
Noitatohtori selittää tämän johtuvan uhrin elämän historiasta ja heimon sisäisistä suhteista. Ihamban nopeaan poistamiseen tarvitaan seremonia, jossa jokainen tunnustaa muiden kanssa olevat erimielisyytensä, riitansa ja kaunansa, mitkä voivat pahentaa uhrin tilaa ihamba kehossaan. Tarvittaessa ”maksa täytyy valkaista”, eli kunkin yhteisön jäsenen puhdistaa pahat aikomuksensa uhria tai yhteisöä kohtaan. Lopulta potilaan täytyy tunnustaa kaikki katkeruutensa muita heimon jäseniä kohtaan. Niinpä ihamban lumous on noitatohtorin avulla poistettu potilaan kehosta.
Noitatohtorilla on syvän magian taito, mikä tekee hänestä yhteisöä satuttavien noitien päävihollisen. Noitatohtori ymmärtää heimoelämän monimutkaisia vuorovaikutuksia, mikä saattaa hänet alttiiksi maagisen voiman hyväksikäytölle. Jos noitatohtori hyväksikäyttää tätä heimolta saatua valtuutusta, niin hän menettää voimansa magiassa.
Papit maanviljelysyhteisöissä ja shamaanit metsästäjäyhteisöissä
Primitiivisten uskontojen alkuperäiset parantajat loivat perustan myöhemmille papeille ja shamaaneille. Ennen kuin ihmiset tunsivat Jumalan, niin oli shamaaneja. Paleoliitisella kaudella oli metsästäjäyhteisöissä shamaaneja, ja neoliittisella kaudella, kun yhteisöt jäivät enemmän paikoilleen maanviljelyksen myötä, niin myös pappeja alkoi syntyä yhteisöihin. Maanviljelyskulttuurit ovat perusta myös nykyisille yhteiskunnille.
Metsästäjäyhteisö oli pieni, löyhästi organisoitu ja liikkuva yhteisö, johon kuului 20-30 ihmistä. Mikään paikka ei tarjonnut pitkäaikaista ruuan ja asumisen mahdollisuutta. He liikkuivat ruuan perässä, etsivät syötävää ja välillä ottivat yhteen kilpailevien metsästäjäryhmien kanssa.
Maanviljelysyhteisössä oltiin paikallaan, suuremmissa yhteisöissä. Sosiaalinen kompleksisuus lisääntyi, oli elettävä vuodenaikojen mukaan järjestyvää elämää. Oli mahdollista säilöä ruokaa ja elää hieman ennustettavammassa maailmassa. Omaisuutta karttui ja asuntoja rakennettiin. Ihmiset ryhtyivät kehittämään sosiaalista järjestystä, jossa voitiin säilyttää se, mitä oli kerätty ja saatu kokoon.
Metsästäjäheimossa tärkeitä hyveitä olivat itseluottamus, henkilökohtainen aloitteellisuus, mielikuvitus ja välittäminen.
Shamaanin kasvutarinalle oli tyypillistä, että häntä pidettiin aluksi yhteisössään epäonnistuneena, koska hän keskittyi omaan sisäiseen kokemukseensa syvästi ja yksin. Shamaanille oli tyypillistä että hän oli hyvin nuorena outo ja helposti ärtyvä. Hän tuntui olevan ”henkien” vallassa ( hallusinaatioita, transseja, pelkoja ja epilesiakohtauksia). Hän vetääntyi yksinäisyyteen metsään tai tundralle paastoamaan ja meditoimaan. Hän ”kuoli” sisäisesti ja hänen sielunsa matkasi manalaan, jossa henget ilmoittivat hänelle, että hänestä voi tulla shamaani ja että he opettavat hänet shamaaniksi. Lopulta täysin valaistunut shamaani palaa omaan yhteisöönsä, jossa hänen parantavat voimat ovat koko heimon käytössä.
Maanviljelysyhteisöissä pysyvyys, järjestys, yksilöllisyyden uhraaminen ja suuremmalle hyvälle omistautuminen olivat tärkeitä hyveitä. Vastineeksi yhteisö piti hänestä huolta. Yksittäinen viljelijä saattoi erikoistua johonkin ja tuoda erityisen kykynsä heimon hyväksi. Luonnollisen maailman vaihtelua oli opittavat tuntemaan, sitä ympäröivää universiumia, johon tuli myös luottaa. Mikrokosmoksen piti olla harmoniassa makrokosmoksen kanssa.
Papit alkoivat toimia välittäjinä ihmisten ja jumalten, jotka hallitsivat maailmaa, välillä. Papit koulutettiin seremoniallisesti ja kohotettiin tavallisten ihmisten yläpuolelle. Papit pitivät yllä ja toimittivat hengelliset kultit. Papit pyysivät ihmisiä luopumaan omista mielenkiinnon kohteista, intuitiivisista reaktioista ja omista välittömistä kokemuksista – niihin samoihin asioihin shamaanit rohkaisivat ihmisiä, mihin papit kielsivät. Maanviljelyskulttuurissa ihmisten tuli tunnistaa toisten tarpeet ja tunteet sekä myöntää auktoriteetit ja konsensus.
Kopp kuvaa että maanviljelyskulttuurin myötä yksilöllisestä persoonasta tuli vain yksittäinen vehnänjyvänen, joka uhrataan koko sadon hyväksi, jotta koko sosiaalinen ryhmä säilyisi hengissä.
Metsästäjäheimossa ei taasen ollut hyve alistua ryhmälle. Metsästäjä ei elänyt jumalten hallitsemassa yhtenäisessä maailmassa, vaan vapaasti karjuvien henkien ja vaeltavien ihmisten keskellä. Jokaista tapettua petoa kohti oli mahtava henki, joka piti voittaa.
Shamaani tiesi sisäisen kokemuksensa kautta kuinka henkien magia olisi voitettavissa – hän osasi improvisoida ja olla luova uusissa tilanteissa. Pappi taas oli oppinut rituaaliset teot ja sanalliset ilmaisut koulutuksessaan.
Metsästäjä- ja maanviljelysheimojen erilaiset arvostukset johtivat erilaisiin puberteettirituaaleihin, joissa kasvatettiin hyveitä, joita yhteisö tarvitsee aikuiselta jäseneltään.
Maanviljelysyhteisössä nuoren tullessa sopivaan ikään, hän meni läpi tietyn rituaalisen uhraamisen järjestyksen ( tatuointeja, ihon viiltämisiä ja ympärileikkauksia), joita suorittivat perinteiset rukoilijat. Lapsuudessa hänelle oli kerrottu erilaisia tarinoita ja myyttejä syntymästä ja kuolemasta, nyt hän kuulisi ”todellisen totuuden” elämästä, Jumalan luonnosta ja ihmisten tehtävästä.
Metsästäjäyhteisöissä siirtyminen poikuudesta miehuuteen oli voimakas ja yksilöllinen. Isä vei poikansa metsään olemaan yksikseen, paastoamaan ja pohtimaan elämän merkitystä. Se oli itsensä löytämisen aikaa, jolloin pojalle ei annettu valmiita vastauksia. Nuorelle kerrottiin, että hänellä oli oleva oma visio, joka hänen oli löydettävä - kuka hän oli ja mitä hän tahtoi elämällään tehdä. Mitä tahansa tuo visio olikin, mitä tahansa hän itsestään ja maailmastaan oppisi, niin häneen henkilönä luotetaan ja hänet hyväksytään. Kun hän palasi kylään, niin hänen näkemystään, visiotaan, kunnioitettiin heimossa, oli se mikä tahansa.
Shamaaniksi valmistuttiin oman syvän sisäisen kriisinsä ratkaisussa
Shamaaneiksi tuleville oli tyypillistä, että he olivat alttiimpia oman sisäisen maailmansa tuhoille, vähemmän kykeneviä ratkaisemaan sitä yhdessä muiden heimon jäsenten kanssa ja rohkeampia tunkeutumaan oman sydämensä ja mielensä syvyyteen.
Shamaani oli se metsästäjäheimon jäsen, jolla oli kaikkein voimakkain henkilökohtainen visio. Visio, jonka kanssa hän tarvittaessa olisi vaikka yksin, jossa niin tarvitsisi olla. Shamaani oli ratkaissut keskeisimmän sisäisen taistelunsa, oman identeettikriisinsä, joka oli monumentaalinen suhteiltaan – siinä kysymys oli aidosti elämästä ja kuolemasta. Shamaani oli taistellut oman sisäisen turmionsa ajatuksia, ideoita, tunteita ja manifestaatioita vastaan niin syvästi että hän pystyi kohtaamaan mitkä tahansa oman itsensä ulkopuolella olevat henget, jotka heimon kimppuun kävivät.
Metsästäjäheimo piti mahdollista shamaaniksi tulijaa yhteisön ”sairaana miehenä”, joka oli lähes ylivoimaisen psykologisen kriisin vallassa, mikä ilmeni syvänä henkisenä sekaannuksena ja jopa fyysisenä sairautena. Jos hän kykeni parantamaan itsensä, niin sitten hänet johdatettiin shamanisoimaan – siis auttamaan muita heidän omissa henkilökohtaisissa taisteluissaan. Shamaaniksi tulevien valinnat olivat etukäteen hyvin rajoitetut – sisäisissä taisteluissaan he joko tulivat shamaaneiksi, hulluiksi tai kuolivat.
Shamaanin oma menestyksellinen taistelu henkimaailman kanssa antoi hänelle syvyyttä, herkkyyttä ja intuitiivista tietämistä, jotka valmistavat hänet auttamaan muita. Tämä itsensäparantamisprosessi täytyi shamaanin uudistaa läpi elämän.
Shamaanin emotionaalinen ja hengellinen kriisi sisälsi kuoleman ja uudelleensyntymisen vahvoja mielikuvia. Grönlannissa shamaani joutui karhun nielaisemaksi, Siberiassa palasiksi leikellyksi, keitetyksi ja syödyksi ja jokaisessa kulttuurissa oman kulttuurinsa ilmaisujen kaltaisiksi. Eri kulttuureissa shamaanin kokemukset ja kuvaus, kuinka hän siirtyy vaiheesta toiseen olivat metaforissa, vertauskuvissa, joka ulkoisena kuvauksena tarkoitti tietenkin sisäistä kokemusta.
Psykologiset kokemukset, jotka shamaani koki transsitilassa, kun hän antautui henkien maailmaan ( the underworld), kuvattiin todellisen maailman mielikuvilla, metaforina. Myöhemmin niitä muisteltiin ihmeinä, jotka tapahtuivat. Noviisin täytyi käydä läpi monta muutosta, transformaatiota, ennen kuin hänestä tuli voimakas shamaani. Yksi transsikokemus ei riittänyt.
Muutosvaiheissa shamaaniksi aikova sai apua hengiltä, unelmahahmoilta, jotka näyttivät hänelle tietä ja opettivat kuinka tulla shamaaniksi. Vanhempi shamaani saattoi olla myös opas ja mahdollistaja, ei koskaan neuvoja shamaanin tiellä. Vuosien kokemusten myötä lopulta noviisishamaani tuli täysivaltaiseksi shamaaniksi.
Shamaani tuli omaa visiotaan hakemalla valaistuneeksi shamaaniksi, mistä hän sai myös lisääntyvän psyykkisen voimansa. Shamaani herätti samanlaisia voimia ihmisissä, joita hän auttoi. Shamaani tarjosi parantamista ja ohjausta, henkistä rauhaa ja luottamusta heimolle auttamalla jokaista löytämään oman visionsa. Vapauttamalla kunkin omaksi itsekseen, shamaani avasi jokaisen metsästäjän oman sisäisen ihmetyksensä ja sisäisen voimansa lähteelle.
Shamaanille jokaisen heimon jäsenen parantaminen oli hänen oman sisäisen taistelunsa luovaa läpikäymistä aina uudelleen ja uudelleen. Shamaani piti heimossaan henkilökohtaisen henkisen saavutuksen hyveen toimistoa. Aina kun heimo sitä tarvitsi, shamaanin tuli toimia yksilöllisesti persoonallisella tavallaan ja improvisoivasti ratkaista yhteisölle eteen tulevia ongelmia.
Maanviljelysyhteisön papit saivat oman henkisen parannuksen toimistonsa perintäjärjestyksen mukaan. Pappeudesta tuli yliluonnollista, kaikenkattavaa ja kaukaista. Apua parannettaville tarjottiin seremoniallisina aikoina, luonnoltaan palvelu oli yleisluontoista ja usein edeltä käsin säädetyn järjestyksen mukaista. Pappi oli hyvätahtoinen yliluonnollisen voiman välittäjä hyvästä. Hän on asioiden moraalisen ja universaalisen järjestyksen valvoja.
Eskimo-shamaani Igjugarjuk tiivistää shamaanien viisauden (Kopp 1971, 31): ” Kaikki todellinen viisaus löydetään kaukana ihmisistä, suuressa yksinäisyydessä ja se voidaan hankkia vain kärsimyksen kautta. Puutteet ja kärsimykset ovat ainoita asioita, jotka voivat avata ihmisen mielen asioille, jotka ovat piilossa muilta.”
Koppin mielestä monet myöhemmät shamaanit ovat menettäneet visionsa puhtauden ja ovat tulleet vain temppuilijoiksi. ”Shamaanit eivät enää ole kosmisen ahdistuksen uhreja, eivätkä spontaanisti saavuta todellista transsia, vaan he ovat pakotettuja saamaan aikaiseksi puolitranssia erilaisilla lääkeaineilla tai jäljittelemään sielun matkaa dramaattisessa muodossa”.
Shamaanien ja shamanismin korruptoituminen oli johtanut siihen, että mikä kerran oli spontaania itsensä menettämistä, oli nyt valesimulaatiota tai roolin näyttelemistä.
Shamaanin alkaessa työnsä hän meni transsinkaltaiseen tilaan ja hukkasi itsensä omaan sisäiseen ekstaasiinsa, ”sielujen maahan”, tunnetun todellisen maailman tuolle puolen. Shamaani ei voinut parantaa ketään, jos ei tuntenut tämän kärsimyksiä omassa sisäisessä maailmassaan täydellä intensiteetillä. Tällä tavoin shamaani vapautti kärsivän lähimmäisensä kääntämällä heidät kohti heidän omaa henkilökohtaista visiota. Shamaani kuvasi näitä tilojaan runollisesti, vertauskuvallisesti oman heimonsa kärsiville jäsenille.
----
Markku Envallin kirjassa Rakeita (1983):
Joka ymmärtää, hymyilee.
….
Ei voi rakastaa ihmistä, jossa ei ole surua.
Ei ole olemassa kauneutta ilman surua. Ellei muusta niin siitä,
Että se katoaa.
Ei voi rakastaa ihmistä, joka ei tunnusta suruaan. Sitä rakas-
taa eniten, joka häikäilemättömimmin katsoo suruaan silmiin.
…
Nykymaailmassa ovat yksityiset ongelmat yleistä ylellisyyttä.
Kun neuroosi liittoutuu menneen kanssa, syntyy syyllisyys.
Kun nykyisen kanssa, ahdistus. Kun tulevan kanssa, huoli.
…
Elämästäsi on jäljellä tulevaisuutesi.
…
Rohkeus on tietoa kyvystä kestää tappio.
…
Hän jäi vaille lähes kaikkea – ylpeydestä. Hän ei pystynyt
sanomaan haluavansa, koska tunsi sen liian nöyryyttäväksi.
…
Ylpeys on pelon varjo.
Jos sinulla on rauha, rauhattomat pitävät sitä sinun vamma-
nasi. Se on heidän tapansa suojella itseään.
…
Miten paljon helpompaa on sanoa mitä ajattelee kuin ilmais-
ta miltä tuntuu.
…
Elämän vaikeus on siinä, että samalla kun saa kokoon psyyk-
kisiä edellytyksiä menettää fyysisiä.
…
Sanotaan että kaikilla jotka ovat nähneet henkiä on ollut
Kuumetta. Mutta jos vain kuumeiset pystyvät näkemään
henget.
…
Sujuvasti puhuvien ajatukset ovat latteita, omaperäisten aja-
tusten esittäjä takeltelee.
Takeltelu on sitä vastarintaa, jota kieli tekee uuden ajatuk-
sen syntyessä. Ajatus takoo kieltä kuin taltta kiveä.
…
Joka tarjoaa sinulle vapautta, se haluaa sinut orjakseen. Sillä
vapautta ei saada, se otetaan.
3.7.14 Lappeenrannassa