Osa XIII: Sheldon Kopp Guru ( Kolmannen aallon gurujenkin seuraajat lankeavat)
Osa XIII: Sheldon Kopp Guru ( ”Kolmannen aallon” gurujenkin seuraajat lankeavat)
Koppin mukaan käyttäytymisterapia tuli psykodynaamisen opin haastajaksi tarjoten objektiivisen, anteeksipyytämättömän ja epäsentimaalisen kuvauksen siitä, kuinka ihmisen kasvaminen ja kehittyminen saavutetaan.
Käyttäytymisterapeutit olivat kyllästyneet psykodynaamikkojen tapaan spekuloida ihmisen käyttäytymisen syillä ja seurauksilla. He halusivat kunnon tiedettä psykologisten arvailujen sijaan. Käyttäytymisterapeutit uskoivat olevansa ne, jotka - kuten ne kaikki muutkin aikaisemmat yrittäjät olivat julistaneet - ratkaisevat inhimillisen käyttäytymisen ongelmat.
Kopp kirjoittaa satiirisesti, että kehitys saavutetaan käyttäytymisterapian gurujen johdatuksessa niin, että yhteiskunta on täynnä hymyileviä robotteja.
Käyttäytymisterapia yritti muuttaa ihmisen ongelmallista käyttäytymistä. Suurin osa käyttäytymisestä oli heidän mukaan opittu ehdollistumisen kautta, siis ärsykkeen ja reaktion välisen yhteyden kautta.
Käyttäytymisterapeutit toivoivat saavansa aikaan muutoksen ihmisen käyttäytymistä palkitsemalla ja rankaisemalla ( positiivinen vahvistaminen ja negatiivinen vahvistaminen).
Ongelmallisilla ihmisillä, jotka hakivat apua, oli puutteita sosiaalisessa oppimisessa. Heidän oireensa voitiin poistaa ohjelmoidun uuden opettamisen kautta. Elämän merkityksen spekulointi alla olevien oireiden syitä penkomalla oli käyttäytymisterapeuttien mielestä hyödytöntä mielikuvitusta.
Neuroottiset oireet ( ahdistus, epäsosiaalinen käyttäytyminen) olivat vain opittuja ja sopivalla ihmisen uudelleenohjelmoinnilla uuden oppimisen myötä toivottu käyttäytyminen saataisiin aikaiseksi. Oire ON neuroosi, väittivät käyttäytymisterapeutit.
Käyttäytymisterapeutit kuluttivat aluksi aikaansa todistaakseen tieteellisesti, etteivät muut psykoterapiat toimineet niin kuin ilmoittivat. Ja jos sattuisivatkin toimimaan, niin ne tietämättään käyttivät käyttäytymisterapian periaatteita.
Koppin mielestä käyttäytymisterapia auttoi niitä potilaita, joilla oivallus- ja eksistentiaalinen psykoterapia eivät auttaneet: autismi, nuorisorikollisuus, kynsien pureminen, vuoteenkastelu ja erilaiset pelot.
Kopp kirjoittaa, että käyttäytymisterapeutit kykenivät auttamaan monia kärsiviä potilaita, joita psykoanalyysi ei kyennyt auttamaan, koska psykoanalyysin mukaan potilaat ”vastustivat” hoitoa. Koppin mielestä psykoanalyysi ei tässä suostunut kohtaamaan oman lähestymistapansa riittämättömyyttä.
Kopp oli huolissaan siitä, että käyttäytymisterapeutit tiesivät ”paremmin kuin potilas”, mikä oli heille hyväksi. Pavlovin oppeja käyttivät sitten hyväkseen niin Neuvostoliiton kuin Kiinan puna-armeijankin ihmiset saadakseen aikaan ihmisten mielenterveyden ja poliittisen käyttäytymisen kontrollia. Neuvostoliiton vihollisille oli varattu jopa erityinen diagnoosi ” hiipivä skitsofrenia”.
Koppin mielestä käyttäytymisterapian suuri nimi, Skinner, oli utopistihippien sankari, joka saattoi pystyttää idyllisen kommuunin, jossa kukin saattoi tehdä omia asioitaan. Samalla paradoksaalisesti, kuten Kopp muistuttaa, Skinner oli samalla nykyisen hallitsevan luokan narri. Juuri sen luokan, josta hipit arvelivat päässeensä eroon.
Humanistinen psykologia
Kopp kutsui humanistista psykologiaa kolmanneksi voimaksi, joka nousi psykoanalyysin sumuista reduktiota vastaan, missä ihminen ei ollut mitään muuta kuin sairas kompromissi kaoottisten viettien ja tukahduttavien sosiaalisten voimien välillä. Ja nousi myös vastaan käyttäytymisterapian ihmisen muuttamista elämästä irti olevaksi erillisyydeksi, mikä ajatuksena dehumanisoi ihmisen pelkäksi ratkaistavaksi tekniseksi ongelmaksi. Kuin koiraksi joka uudelleen koulutetaan.
Kolmas voima oli ”inhimillisen mahdollisuuden liike”, joka oli Koppin mielestä liian uusi, liian sekava, liian ylpeän epäsystemaattinen, jotta se olisi voinut tarjota integroidun ja johdonmukaisen idean tai tekniikan.
Kolmannen voiman uudet gurut olivat: Abraham Maslow, Carl Rogers ja Fritz Perls: näkijä, pyhimys ja superstar.
Maslow halusi tutkia iloa, terveyttä, parantumista, sopeutumista ja luovuutta – eikä niiden vastakohtia, kuten oli riittävän paljon tehty. Hän halusi tutkia itsensä toteuttamista : helppous, spontaanisuus ja itsensä ilmaiseminen olivat merkkejä kypsyydestä ihmisenä. Oman tilan ja yksityisyyden kaipuu sekä itsensä hyväksyminen olivat sallittuja tapoja toimia ihmisenä, eivätkä merkkejä mistään ratkaisemattomista neurooseista. Koppin mukaan hänestä tuntui kuin olisi psykoanalyyttiset neuroosi- ja kompleksilaput pudonneet silmiltä, kun hän luki ensi kerran Maslowin tekstejä. Niin vapauttavaa !
Itsensä toteuttaminen ei ollut Koppin mielestä vain eliittiselle, psykologiselle aristokratialle ominaista. Jokainen meistä saattoi kokea psykologisia huippukokemuksia – hetkiä jolloin ihmettelemme hämmästyneenä omaa olemassaoloamme ja maailmankaikkeutta. Ne olivat noita itsensä toteuttamisen hetkiä.
Ekstaasi, itsensä toteuttaminen oli tällä tavalla kaikkien ulottuvilla. Tämä saattoi lisätä meidän onnellisuuttamme joka hetki. Tämä hetki oli aina käsillä, jos sen vain halusi tajuta. Se on sitä, että tekee valinnan ihmisenä kasvamisen ratkaisun puolesta, ihmisenä pelkäämisen sijaan.
Carl Rogers loi toivoa, optimismia, luottamusta ja rakastavamman kuvan ihmisestä kuin mitä psykoanalyysi ja käyttäytymisterapia olivat Koppin mukaan luoneet. Rogers puhui asiakas-keskeisen psykoterapian puolesta – hän paransi pelkillä sanoillaan.
Rogers ei alkuunkaan tuntenut oloaan hyväksi psykoterapeuttina, joka oli muka etäinen, asiakkaan yläpuolella ja tulkintojen ainoa auktoriteetti. Hän näki terapeutin ja asiakkaan tasa-arvoisina, minkä vuoksi terapeutin piti olla kunnioittava, avoin ja salliva asiakkaan näkemyksille. Rogersin mielestä mikä tahansa diagnostinen oletus ihmisestä oli julkean röyhkeä ja haitallinen.
Rogersin mielestä ei-ohjaava psykoterapeutti hoiti asiakasta ” ehdottoman myönteisellä asenteella” ja kunnioitti asiakkaan tunteita. Hän voi auttaa asiakasta tulemaan ymmärretyksi ja hyväksymään itsensä – juuri tällaisessa psykoterapian ilmapiirissä asiakas kykenee itse ratkaisemaan omat ongelmansa.
Kopp kirjoittaa, että Rogersin syvä inhimillisyys, uskomaton kohteliaisuus ja sydäntä raastava huoli asiakkaista teki hänelle vaikeaksi kuunnella Rogersin työn nauhoituksia – ilman että häntä itketti.
Fritz Perls oli humanistisen psykologian supertähti – hän perusti hahmoterapian. Hänen mielestään me havaitsemme asioita tietyllä tavalla, liitämme osia kokonaisuuteen. Koppin mielestä, vaikka Perls kirjoitti paljon, niin hänen nerokkuutensa oli hänen suoritustavassaan.
”Mitään ei ole olemassa, muuten kuin tässä ja nyt”. Eli kun tulemme tietoisiksi siitä, kuinka havaitsemme elämämme, niin vapaudumme siitä. Emme tarvitse enää sen jälkeen miksi- kysymyksiä.
Neuroottiset ongelmat olivat Perlsin mielestä kesken jääneitä asioita, jotka voitiin ratkaista nykyisyydessä. Tyhjällä puheella ja hyväksymättömillä mielikuvituksen tuotteilla estämme itseämme tuntemasta ja eheytymästä elämässämme. Perls teki selvän eron psykoanalyysiin, kaikki voitiin ratkaista nykyisyydessä. Kesken jääneet asiat näkyvät hänen mielestään asennoissamme ja liikkeissä, joita päivittäin teemme.
Perls oli hyvin voimakas henkilökohtaisessa läsnäolossaan, suuri itsenäinen henki, jolla oli halu riskeerata ja mennä sinne, minne hänen intuitionsa osoitti. Hänellä oli syvä kyky olla nopeasti hyvin intiimissä kosketuksessa kenen kanssa tahansa. Hänen mielestä kenenkään ei pitänyt tällä maapallolla elää toisten odotusten mukaan. Ihminen oli vastuussa vain itselleen.
Kun ihmiset kokivat Perlsin ryhmissä niin voimakkaasti – itkivät, uupuivat, ilostuivat, muuttuivat hetkessä, kun näkivät kuinka ihminen ohjattiin läpi vaikeiden oireittensa, niin ei ollut mikään ihme, että Perlsin perässä syntyi tavallaan uskonnollinen liike . Perustettiin paljon erilaisia ”Kasvukeskuksia”, joissa kaikissa ei enää ollutkaan Perlsin osaamista.
Koppin mielestä Perlsin tekniikka sopii psykoterapian avaukseksi, mutta psykoterapeuttisesti kova työ täytyy tehdä nopeasti esiin tulleiden tunteiden hyväksymiseksi ja niiden todeksi elämisessä. Kopp ei itsekään kyennyt ajattelemaan "out of box".
Koppin mielestä myös kolmas aalto korruptoitui lopulta, koska se ei hyväksynyt ihmisen pimeämpää puolta. Ei ihmisen rajallisuutta, yksinäisyyttä, monimerkityksellisyyttä ja väistämätöntä yritysten rappiota – niitä jotka nähdään niinä ongelmina jotka pitää lopulta voittaa. Ne ovat elämää. Ne eivät ole syy surra loputtomasti.
Ihmisen inhimillisen tilanteen monimerkityksellisyys ei ehkä ratkea koskaan, mikä ei ole tietenkään syy lopettaa yrittämästä ymmärtää sitä.
12.10.2014 Lappeenrannassa
Koppin mukaan käyttäytymisterapia tuli psykodynaamisen opin haastajaksi tarjoten objektiivisen, anteeksipyytämättömän ja epäsentimaalisen kuvauksen siitä, kuinka ihmisen kasvaminen ja kehittyminen saavutetaan.
Käyttäytymisterapeutit olivat kyllästyneet psykodynaamikkojen tapaan spekuloida ihmisen käyttäytymisen syillä ja seurauksilla. He halusivat kunnon tiedettä psykologisten arvailujen sijaan. Käyttäytymisterapeutit uskoivat olevansa ne, jotka - kuten ne kaikki muutkin aikaisemmat yrittäjät olivat julistaneet - ratkaisevat inhimillisen käyttäytymisen ongelmat.
Kopp kirjoittaa satiirisesti, että kehitys saavutetaan käyttäytymisterapian gurujen johdatuksessa niin, että yhteiskunta on täynnä hymyileviä robotteja.
Käyttäytymisterapia yritti muuttaa ihmisen ongelmallista käyttäytymistä. Suurin osa käyttäytymisestä oli heidän mukaan opittu ehdollistumisen kautta, siis ärsykkeen ja reaktion välisen yhteyden kautta.
Käyttäytymisterapeutit toivoivat saavansa aikaan muutoksen ihmisen käyttäytymistä palkitsemalla ja rankaisemalla ( positiivinen vahvistaminen ja negatiivinen vahvistaminen).
Ongelmallisilla ihmisillä, jotka hakivat apua, oli puutteita sosiaalisessa oppimisessa. Heidän oireensa voitiin poistaa ohjelmoidun uuden opettamisen kautta. Elämän merkityksen spekulointi alla olevien oireiden syitä penkomalla oli käyttäytymisterapeuttien mielestä hyödytöntä mielikuvitusta.
Neuroottiset oireet ( ahdistus, epäsosiaalinen käyttäytyminen) olivat vain opittuja ja sopivalla ihmisen uudelleenohjelmoinnilla uuden oppimisen myötä toivottu käyttäytyminen saataisiin aikaiseksi. Oire ON neuroosi, väittivät käyttäytymisterapeutit.
Käyttäytymisterapeutit kuluttivat aluksi aikaansa todistaakseen tieteellisesti, etteivät muut psykoterapiat toimineet niin kuin ilmoittivat. Ja jos sattuisivatkin toimimaan, niin ne tietämättään käyttivät käyttäytymisterapian periaatteita.
Koppin mielestä käyttäytymisterapia auttoi niitä potilaita, joilla oivallus- ja eksistentiaalinen psykoterapia eivät auttaneet: autismi, nuorisorikollisuus, kynsien pureminen, vuoteenkastelu ja erilaiset pelot.
Kopp kirjoittaa, että käyttäytymisterapeutit kykenivät auttamaan monia kärsiviä potilaita, joita psykoanalyysi ei kyennyt auttamaan, koska psykoanalyysin mukaan potilaat ”vastustivat” hoitoa. Koppin mielestä psykoanalyysi ei tässä suostunut kohtaamaan oman lähestymistapansa riittämättömyyttä.
Kopp oli huolissaan siitä, että käyttäytymisterapeutit tiesivät ”paremmin kuin potilas”, mikä oli heille hyväksi. Pavlovin oppeja käyttivät sitten hyväkseen niin Neuvostoliiton kuin Kiinan puna-armeijankin ihmiset saadakseen aikaan ihmisten mielenterveyden ja poliittisen käyttäytymisen kontrollia. Neuvostoliiton vihollisille oli varattu jopa erityinen diagnoosi ” hiipivä skitsofrenia”.
Koppin mielestä käyttäytymisterapian suuri nimi, Skinner, oli utopistihippien sankari, joka saattoi pystyttää idyllisen kommuunin, jossa kukin saattoi tehdä omia asioitaan. Samalla paradoksaalisesti, kuten Kopp muistuttaa, Skinner oli samalla nykyisen hallitsevan luokan narri. Juuri sen luokan, josta hipit arvelivat päässeensä eroon.
Humanistinen psykologia
Kopp kutsui humanistista psykologiaa kolmanneksi voimaksi, joka nousi psykoanalyysin sumuista reduktiota vastaan, missä ihminen ei ollut mitään muuta kuin sairas kompromissi kaoottisten viettien ja tukahduttavien sosiaalisten voimien välillä. Ja nousi myös vastaan käyttäytymisterapian ihmisen muuttamista elämästä irti olevaksi erillisyydeksi, mikä ajatuksena dehumanisoi ihmisen pelkäksi ratkaistavaksi tekniseksi ongelmaksi. Kuin koiraksi joka uudelleen koulutetaan.
Kolmas voima oli ”inhimillisen mahdollisuuden liike”, joka oli Koppin mielestä liian uusi, liian sekava, liian ylpeän epäsystemaattinen, jotta se olisi voinut tarjota integroidun ja johdonmukaisen idean tai tekniikan.
Kolmannen voiman uudet gurut olivat: Abraham Maslow, Carl Rogers ja Fritz Perls: näkijä, pyhimys ja superstar.
Maslow halusi tutkia iloa, terveyttä, parantumista, sopeutumista ja luovuutta – eikä niiden vastakohtia, kuten oli riittävän paljon tehty. Hän halusi tutkia itsensä toteuttamista : helppous, spontaanisuus ja itsensä ilmaiseminen olivat merkkejä kypsyydestä ihmisenä. Oman tilan ja yksityisyyden kaipuu sekä itsensä hyväksyminen olivat sallittuja tapoja toimia ihmisenä, eivätkä merkkejä mistään ratkaisemattomista neurooseista. Koppin mukaan hänestä tuntui kuin olisi psykoanalyyttiset neuroosi- ja kompleksilaput pudonneet silmiltä, kun hän luki ensi kerran Maslowin tekstejä. Niin vapauttavaa !
Itsensä toteuttaminen ei ollut Koppin mielestä vain eliittiselle, psykologiselle aristokratialle ominaista. Jokainen meistä saattoi kokea psykologisia huippukokemuksia – hetkiä jolloin ihmettelemme hämmästyneenä omaa olemassaoloamme ja maailmankaikkeutta. Ne olivat noita itsensä toteuttamisen hetkiä.
Ekstaasi, itsensä toteuttaminen oli tällä tavalla kaikkien ulottuvilla. Tämä saattoi lisätä meidän onnellisuuttamme joka hetki. Tämä hetki oli aina käsillä, jos sen vain halusi tajuta. Se on sitä, että tekee valinnan ihmisenä kasvamisen ratkaisun puolesta, ihmisenä pelkäämisen sijaan.
Carl Rogers loi toivoa, optimismia, luottamusta ja rakastavamman kuvan ihmisestä kuin mitä psykoanalyysi ja käyttäytymisterapia olivat Koppin mukaan luoneet. Rogers puhui asiakas-keskeisen psykoterapian puolesta – hän paransi pelkillä sanoillaan.
Rogers ei alkuunkaan tuntenut oloaan hyväksi psykoterapeuttina, joka oli muka etäinen, asiakkaan yläpuolella ja tulkintojen ainoa auktoriteetti. Hän näki terapeutin ja asiakkaan tasa-arvoisina, minkä vuoksi terapeutin piti olla kunnioittava, avoin ja salliva asiakkaan näkemyksille. Rogersin mielestä mikä tahansa diagnostinen oletus ihmisestä oli julkean röyhkeä ja haitallinen.
Rogersin mielestä ei-ohjaava psykoterapeutti hoiti asiakasta ” ehdottoman myönteisellä asenteella” ja kunnioitti asiakkaan tunteita. Hän voi auttaa asiakasta tulemaan ymmärretyksi ja hyväksymään itsensä – juuri tällaisessa psykoterapian ilmapiirissä asiakas kykenee itse ratkaisemaan omat ongelmansa.
Kopp kirjoittaa, että Rogersin syvä inhimillisyys, uskomaton kohteliaisuus ja sydäntä raastava huoli asiakkaista teki hänelle vaikeaksi kuunnella Rogersin työn nauhoituksia – ilman että häntä itketti.
Fritz Perls oli humanistisen psykologian supertähti – hän perusti hahmoterapian. Hänen mielestään me havaitsemme asioita tietyllä tavalla, liitämme osia kokonaisuuteen. Koppin mielestä, vaikka Perls kirjoitti paljon, niin hänen nerokkuutensa oli hänen suoritustavassaan.
”Mitään ei ole olemassa, muuten kuin tässä ja nyt”. Eli kun tulemme tietoisiksi siitä, kuinka havaitsemme elämämme, niin vapaudumme siitä. Emme tarvitse enää sen jälkeen miksi- kysymyksiä.
Neuroottiset ongelmat olivat Perlsin mielestä kesken jääneitä asioita, jotka voitiin ratkaista nykyisyydessä. Tyhjällä puheella ja hyväksymättömillä mielikuvituksen tuotteilla estämme itseämme tuntemasta ja eheytymästä elämässämme. Perls teki selvän eron psykoanalyysiin, kaikki voitiin ratkaista nykyisyydessä. Kesken jääneet asiat näkyvät hänen mielestään asennoissamme ja liikkeissä, joita päivittäin teemme.
Perls oli hyvin voimakas henkilökohtaisessa läsnäolossaan, suuri itsenäinen henki, jolla oli halu riskeerata ja mennä sinne, minne hänen intuitionsa osoitti. Hänellä oli syvä kyky olla nopeasti hyvin intiimissä kosketuksessa kenen kanssa tahansa. Hänen mielestä kenenkään ei pitänyt tällä maapallolla elää toisten odotusten mukaan. Ihminen oli vastuussa vain itselleen.
Kun ihmiset kokivat Perlsin ryhmissä niin voimakkaasti – itkivät, uupuivat, ilostuivat, muuttuivat hetkessä, kun näkivät kuinka ihminen ohjattiin läpi vaikeiden oireittensa, niin ei ollut mikään ihme, että Perlsin perässä syntyi tavallaan uskonnollinen liike . Perustettiin paljon erilaisia ”Kasvukeskuksia”, joissa kaikissa ei enää ollutkaan Perlsin osaamista.
Koppin mielestä Perlsin tekniikka sopii psykoterapian avaukseksi, mutta psykoterapeuttisesti kova työ täytyy tehdä nopeasti esiin tulleiden tunteiden hyväksymiseksi ja niiden todeksi elämisessä. Kopp ei itsekään kyennyt ajattelemaan "out of box".
Koppin mielestä myös kolmas aalto korruptoitui lopulta, koska se ei hyväksynyt ihmisen pimeämpää puolta. Ei ihmisen rajallisuutta, yksinäisyyttä, monimerkityksellisyyttä ja väistämätöntä yritysten rappiota – niitä jotka nähdään niinä ongelmina jotka pitää lopulta voittaa. Ne ovat elämää. Ne eivät ole syy surra loputtomasti.
Ihmisen inhimillisen tilanteen monimerkityksellisyys ei ehkä ratkea koskaan, mikä ei ole tietenkään syy lopettaa yrittämästä ymmärtää sitä.
12.10.2014 Lappeenrannassa