Rakastettavuus - unohdettu syntymälahjamme

Rakastettavuus

Robert Holden on kirjoittanut hienon kirjan – Loveability (Rakastettavuus), 2013. Se käsittelee tärkeintä asiaa, mitä ikinä opimme. Kaikki onnellisuus, terveys ja elämän runsaus tulee kyvystä rakastaa ja olla rakastettu. Tämä kyky on synnynnäinen, ei opittu.

Rakastettavuuden oppiminen tuntuu enemmän muistamiselta, kuin oppimiselta, jonkin jonka on aina tiennyt. Rakkauden etsiminen estää rakkauden löytämistä. Rakkauden etsiminen on helvetillistä. Jokainen on kokenut sen. Tässä helvetissä etsit rakkautta itsesi ulkopuolelta. Se saa sinut uskomaan, että rakkaus on jotakin, joka on ulkopuolellasi. Uskot että tarkoituksesi maailmassa on löytää rakkautta – ja löydettyäsi yrität olla hukkaamatta sitä.

Rakkauden etsiminen on kauhistuttavaa, koska se paljastaa syvimmän pelkosi: ” Ettet olekaan rakastettava!”. Tämä on meidän kaikkien peruspelko. Se ei ole totta, mutta olet niin peloissasi, ettet uskalla tutkia sitä. Sen sijaan etsit jotakuta, joka pitää sinua rakastettavana.

-          Etsit rakkautta, koska olet unohtanut kuinka rakastettava olet. Ja tämä unohtaminen aiheuttaa sen, että etsit rakkautta, muttet löydä sitä.

Rakastettavuus alkaa katsomalla itseäsi ja löytämällä rakkautta itsessäsi. Tapa jolla löytää rakkauden on olla rakastettavampi henkilö.  Kaikkien rakastaminen on todellista rakkautta. Se on myös avain kykyyn rakastaa jotakuta.

Rakkaus, josta olet tehty, näyttää sinulle tien rakkauden luokse, jos vain sallit.

Rakkauden etsiminen on kivuliasta. Etsit rakkautta, koska olet tuominnut itsesi ei-rakastettavaksi. Kunnes muutat mielesi itsestäsi, siihen saakka ainut toivosi on löytää joku, joka saa sinut muuttamaan päätöksesi.

Siksi luot itsestäsi miellyttävän mielikuvan, joka tietää kuinka olla hyväksikäyttävä, kuinka viehättää ja kuinka voittaa ihailua, mutta koska se ei ole todellista sinua, et vedä puoleesi todellista rakkautta. Tekomielikuvasi kautta et löydä mitään muuta kuin oman ei-rakastettavuutesi.

On vaikea uskoa rakkauteen, kun etsii rakkautta. Mitä enemmän rakkautta etsit, sitä ei-rakastettavammaksi itsesi koet.  Alat jopa epäillä, onko rakkautta edes olemassa. Lopulta olet enää varjo alkuperäisestä rakastettavuudesta, jonka sait siunattuna syntymälahjana.

Ne jotka etsivät rakkautta

tekevät ilmeiseksi vain oman ei-rakastettavuutensa,

ja ei-rakastettavuus ei koskaan löydä rakkautta,

vain rakastaminen löytää rakkauden,

ja se ei koskaan etsi sitä. ( D.H. Lawrence)

Ulos rakkauden etsimisen helvetistä pääsee tutkimalla, mikä estää rakkauden löytymistä. Ensin heitä pois oman ei-rakastettavuutesi mielikuva. Toiseksi etsi rakkautta itsessäsi. Kolmanneksi hävitä teoriat rakkaudesta, tyhjennä opitut ideasi rakkaudesta ja avaa havainnon ovet, jotta näet rakkauden sellaisena kuin se on. 

Tunteaksesi rakkauden, sinun on hyväksyttävä, ettei rakkautta voi määritellä. Ei järki, uskonto eikä tiede. Monia elämämme mielenkiintoisia asioita ei voi määritellä. Rakkautta ei voi määritellä, mutta sen voi tunnistaa. 

-          Vain sydämellään näkee hyvin, sanoi Pikku Prinssi.

Miksi vauvat ovat niin rakastettavia? Niissä sielu tanssii kehossa, ne ovat puhdasta energiaa, ne ovat rakkauden elävä liekki – ilman itsetietoisuutta. Vauvat tietävät olevansa rakastettavia.

Kasvumme kuluessa unohdamme kuinka rakastettavia olemme, opimme peruspelkomme: Entä jos en olekaan rakastettava?

Rakkaus ruokkii kaikki perustarpeemme: halumme yhteyteen, tunnetuksi tulemiseen, turvassa olemiseen, onnellisuuteen, menestykseen ja vapauteen.

Rakkaudessa on kasvumme siemenet ( Paolo Coelho).

Rakkaus aina rakastaa sinua, silloinkin kun itse et voi tai pysty rakastamaan itseäsi

Robert Holdenin mukaan Freud opetti, että ero on kärsimystemme syy, samaan tapaan kuin buddhalaiset puhuvat haluamisen olevan kärsimystemme syy. Freudin mukaan kaikki pelkomme, arvottomuutemme ja yksinäisyytemme aiheutuu ahdistuneesta erillään olemisen tunteesta.  Tämä erottelu tapahtuu mielessä, unelmissamme teemme erillisen egominän, joka on opittu. Olemme unohtaneet ehdottoman minämme, jonka saimme synnyinlahjana ja jota ei tarvitse millään tavalla ansaita.

Freud opetti, että ahdistunut erillisyys saa sinut tuntemaan itsesi halkaistuksi todellisesta minästäsi ja vieraantumaan muista. Läheisyyden, intiimin, puuttuminen itseesi tekee myötätunnon mahdottomaksi.  Aito kontakti muihin ihmisiin menetetään maailmalle, joka on täynnä egoja, persoonia ja naamioita. Minä tulee objektiksi, ei subjektiksi.

Eron kokemisen ja objektivoinnin seurauksena egominä, joka on unelmiemme ja haaveidemme keskeinen objekti, mutta myös kaikki muut erillisiksi objekteiksi: äidit, isät, rakastajat, Jumalan ja rakkauden.  Jopa sinun sydämesi muuttuu objektiksi, kuin pieneksi kiveksi, jota voit ajatella, mutta joka ei tunne.

Rakkaus voi herättää sinut eron hypnoosista. Rakkaus tarjoaa sinulle täydellisen vapautuksen vääristä ideoistasi itseäsi kohtaan. Rakkaus vapauttaa sinut ahdistuneesta erillisyydestä, joka on ego-tietoisuus. Rakkaus tuo takaisin ei-ehdollisen minän. Rakkaus auttaa sinua ottamaan jälleen paikkasi luomisen sydämessä. Tosiasiassa, et koskaan jättänytkään sitä. Se oli vain unta, egominän hypnoosia.

Rakkaus on iloinen tanssi, joka kehittää läheisyyden tunnetta itseesi ja myötätuntoa muita kohtaan. Kun tietoisesti yhdistynyt ei-ehdolliseen minääsi, jokainen persoona, naamio ja itsekäsitys häviävät ja koet syvää läheisyyttä todelliseen luontoosi. Läheisyys itsensä kanssa ja myötätunto ovat ei-ego tiloja. Ne ovat ykseyden ilmaisumuotoja. Ne ovat todellista avoimuutta, rehellistä kommunikaatiota ja todellista ystävyyttä.

Rakkaus herää, kun tajuamme, että olemme osa samaa luomista, jaettua tietoisuutta ja universaalia sydäntä. Olemme samasta rakkaudesta tehtyjä ja olemme vapaita ilmaisemaan tätä rakkautta omalla ainutlaatuisella tavalla. Rakkaus tanssii meissä itseään rakkautta.

Kun tutkimme erillisyyttä, sitä on lopulta mahdoton löytää, koska sitä ei ole siellä. On vain samaa rakkautta.

Toisen kimppuun hyökkääminen, sanallisesti tai fyysisesti, on samalla tapa vahingoittaa itseä. Et voi samalla hyökätä jonkun kimppuun ja tuntea, kuka todella olet. Toinen sulkee toisen pois. Toisten päälle hyökkääjä on eksyksissä itseltään.

Myötätunto on asenne, joka muistuttaa ykseyden olemassaolosta ihmisille, jotka ovat hukkaantuneet eroon, tuskaan ja ristiriitaan. Einstein puhui eron ”optisesta harhasta”, josta voi vapautua, kun lakkaa identifioitumasta minä-tietoisuuteen, laajentamalla myötätunnon koskemaan kaikkia luotuja olentoja ja koko luontoa ja sen kauneutta kohtaan.

Rakastaa ja olla rakastettu on jokaisen sydämen todellinen ilo. Anteeksianto poistaa esteet rakkaustietoisuuteen. Rakkaus aina rakastaa sinua, silloinkin kun itse et voi tai pysty rakastamaan itseäsi.

Kun annat itsesi tuntea rakkauden ja annat kaikkien ajatuksiesi pudota pois, niin kosketat tietoisuutta, joka on ei-ehdollisen rakkauden mieli. Rakkaus on ovi, sekä Jumalan mieleen että sydämeen, joka todella olet.

Rakkaus on se, mitä koet, kun tyhjennät mielesi kiinnittymästä päätelmiin, itsekritiikkiin, arvottomuuteen, paheksuntaan, kyynisyyteen tai pelkoon.

Valaistuminen ei tuo rakkautta, rakkaus on se joka tuo valaistumisen

Kirjassa A Course on Miracles (Ihmeiden kulku) kerrotaan:

Laita kaikki uskosi Jumalan rakkauteen itsessäsi; ikuiseen, muuttumattomaan ja koskaan pettämättömään. Tämä on vastaus siihen mikä tahansa sinua päivittäin kohtaakin. Itsessäsi olevan rakkauden myötä, voit ratkaista kaikki vaikeudet ilman ponnisteluja ja varmalla luottamuksella. Kerro tämä itsellesi tänä päivänä. Se on vapautuksen ilmoitus uskomasta idoleihin. Se on tunnustus totuudelle itsestäsi.

Holden kertoo kirjassaan Loveability ( Rakastettavuus), kuinka hän ihmetteli teini-ikäisenä ystäväänsä Adam Greeniä, joka iski kaikki naiset. Adamilla oli luokan pahin, akne, hiukset olivat tummat ja rasvaiset, hän käytti paksuja laseja, hän oli ylipainoinen, hän hikoili ja jopa haisi hieltä, hän ei välittänyt mitä vaatteita piti.

Adam iski parhaimman näköiset naiset, mikä oli epäreilua. Kerran Robert kysyi Adamilta, mikä hänen salaisuutensa oli.

-          Minä rakastan itseäni, sinä et, Adam vastasi Robertille.

Robert oli yrittänyt piilottaa sen, ettei rakastanut itseään yrittämällä olla suosittu, olla paras urheilussa ja soittaa bändissä kitaraa. Robert oli kovasti yrittänyt vaikuttaa ihmisten havaintoihin itsestään. Hän yritti olla hyvä poika vanhemmilleen, kohtelias opettajilleen ja lojaali ystävilleen. Hän sävähtäisi pienimmästäkin vihjeestä ei-hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Hän ei tehnyt mitään väärää, hän ei ollut huono ihminen. Mutta hän ei tuntenut itseään rakastettavaksi. Itserakkauden puute oli hänen syyllistävä salaisuus.

Robert oli oppinut uskomaan, että itserakkaus on mahdollista, vain ja vain jos, tai kun, tai jonkin jälkeen, kun yllensä jotain oli tapahtunut ensin. Itserakkaus on hänelle seuraus, ei syy hyvinvointiin. Hänen itserakkaus oli muiden ihmisten armoilla. Hän ei muistanut, että olemme saaneet ehdottoman rakkauden synnyinlahjana, sitä ei tarvitse ansaita. Adam tiesi ja tunsi sen.

On yleinen väärinkäsitys, että itserakkaus on narsismia. Narsismi on neuroosi, ei itsensä rakastamista. Narsismi voi näyttää itserakkaudelta, mutta todellisuudessa se on kompensaatio peruspelolle, ettei ole rakastettava, mikä aiheuttaa suurta kärsimystä.

Psykiatrian diagnostinen järjestelmä ( DSM, Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) voisi kliinisen psykologi John Welwoodin mukaan alkaa : Tässä kuvataan kaikki ne omituiset tavat, joita ihmiset kokevat ja käyttäytyvät, kun he eivät tiedä, että heitä rakastetaan.

Israelilainen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti on kääntänyt DSM:n Dark Side of Man (ihmisen pimeät puolet)-luetteloksi.

Kun tiedät, ettei rakkaus ole ulkopuolellasi, et väijy ihmisiä, et laita heitä jalustalle idoleiksi. Kohtelet ihmisiä kaltaisinasi. Et laita esitystä pystyyn. Et yritä vakuuttaa voittamaan heidän hyväksyntäänsä. Et anna rakkautta saadaksesi rakkautta. Teet hyviä valintoja siitä, kenelle annat puhelinnumerosi, kenen kanssa tapailet, kenen kanssa harrastat seksiä ja kenen et, kenen kanssa ystävystyt ja milloin on syytä jäädä suhteeseen ja milloin lähteä siitä.

Itserakkaus-monologi

Holden on pitänyt seminaareja, jossa hän laittaa ihmiset kertomaan toisilleen 10 minuutiksi itserakkaudesta, muita ohjeita ei ole. Jos ei halua osallistua seminaariin, niin voi nauhoittaa itserakkautta koskevan yksinpuhelun, vaikka älypuhelimelle, joita lähes jokaisella on – ja kuunnella, miltä omat ajatukset kuulostavat.

Holden ystävä Tom Carpenter kertoi, että ” Mitä on rakkaus?” ja ”Kuka minä olen?” ovat todellisuudessa sama kysymys.

Itserakkaus ei ole sitä, mitä teet itsellesi; se on olemuksesi, se joka olet. Itserakkaus on , olemuksellisesti, rakastava asenne josta myönteiset teot, jotka hyödyttävät sinua ja muita, kohoavat.

Kuinka rakastan itseäni ja kuinka rakastan toisia ovat sama kysymys.

Itserakkaudessa pysymisessä on neljä avainperiaatetta:

1. Itserakkaus on sitä, että tiedät kuka olet.

Meidän opittu minä ( ego, persoona,omakuva, tai kutsu sitä miksi haluat) ei osaa vastata kysymyksin "Kuka minä olen?" ja "Mitä minä haluan?". Opitulla minällä on tuskin mitään todellista tietoisuutta, sillä on vain toisen käden tietoa. Opitun minän oppiminen perustuu tehtyihin päätelmiin. Meidät on ehdollistettu ajattelemaan, että jonkin päätteleminen on jonkin tietämistä. Meidän opittu minä on yksinkertaisesti kimppu päätelmiä. Anthony de Mello sanoo, että sen minkä voit päätellä, niin sitä et voi ymmärtää.
Itserakkaus on kokemus jonka koet kun olet yhteydessä ei-ehdolliseen Minääsi, joka on ikuinen rakastattavuutesi. Se tietää paremmin kuin persoonallisuutesi, koska sen tietoisuus on vapaa päätelmistä. Se ei näe kuvia. Se näkee olemuksesi, sen joka olet.

2. Itserakkaus on sen tietämistä, että me olemme rakkaudesta tehtyjä.

Itserakkaus muodostuu kahdesta sanasta, muttei ole kaksi erillistä asiaa - itse ja rakkaus. Rakkaus on se joka sinä olet. Rakkaus ei ole sinussa, sinä olet rakkaus. Rakkaus on alkuperäinen energiasi. Rakkaus on todellisen minäsi tietoisuus.
Persoonallisuudet eivät tiedä kuinka rakastaa, koska niitä ei ole tehty rakkaudesta.
Kun yrität olemasta erillinen persoonallisuus, voit olla rakastavammin läsnä maailmassa.

3. Itserakkaus on se kuinka todella tunnet itseäsi.

Ihmiset usein kokevat itserakkauden vaikeaksi, hauraaksi ja liian kovaa työtä vaativaksi. Ihmiset välttelevät omaa seuraansa, pelkäävät itsetuomion ryöppyä. He kokevat näin, koska he identifioituvat persoonallisuuteensa. Totuus on että ei-ehdollinen Minäsi rakastaa sinua hyvin paljon.
"Sinun sielusi kaipaa rakkautta itsellesi. Kun saavut sielusi huolenpitoon, elämäsi kärsimys lakkaa", kirjoitti katolilainen irlantilainen pappi ja runoilija John O´Donohue ( Eternal Echoes).
Ei-ehdoton Minä on tietoisuus, joka on vapaa tuomiosta, arvottomuudesta ja puutteesta. Se on kokonaan rakastava asenne itseäsi ja jokaista kohtaan. Sinun persoonallisuutesi etsii rakkautta, ei-ehdollinen Minäsi on rakkaus.

4. Itserakkaus on pyhä lupaus pidettynä.

Itserakkaus on vala, jonka annamme itsellemme kun saavumme tähän maailmaan. Tämä vala on muistaa ikuinen rakastettavuutemme eikä kadota ulkonäköihin.
Itserakkaus on se kuinka meidät on tarkoitettu kokemaan itsemme. Se on luonnollista, ei häpeällistä. Itserakkaus on sitoumus, joka sanoo, etten unohda kuka minä olen. Se on lupaus, etten hylkää itseäni. Muistan mikä on todellista.

Peiliharjoitus

Peiliharjoituksessa katsot 15 minuuttia peiliin ja sanot ja toistat muutaman sekunnin välein " Minä rakastan itseäni". Samalla tunnistelet minkälaisia tuntemuksia, tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää. Useimmat ihmiset tuntevat olonsa kevyemmäksi, rauhallisemmaksi ja onnellisemmaksi.

Useimmat ovat helpostikin viettäneet peilin ääressä 15 minuuttia ja kauemmin hokien, että et ole rakastettava. Ja monet tietävät millainen olo siitä tulee. Joku on viettänyt viikottain vuosia terapiassa kertomassa itsestään inhottavuuksia, joita on kokenut. Läheskään kaikille ei tule katarttinen olo siitä, että paljastaa kuinka iljettävä pohjimmiltaan on.
Yritämme oikeuttaa itsemme tuomitsemisen tavan sanomalla, että se tekee meistä parempia ihmisiä. se on ego-propagandaa ( Tuomitsen , ja siksi olen olemassa, on egon slogan). jos ego ei tuomitsi, se ei siis olisi edes olemassa.

Monille peiliharjoitus on vaikea. Louise Hay on sanonut peiliharjoituksesta, että peili ei tee sinulle mitään, joten se täytyy olla jotain, mitä teet itsellesi, jos peilin edessä voit huonosti.

- Monet ihmiset eivät näe itseään, koska he katsovat omia arvioitaan ja tuomioitaan, sanoo Louise Hay.

Kun katsomme peilistä itseämme, katsommeko itseämme vai ideoita itsestämme?, Robert Holden kysyy.

Sinun ei-ehdollinen Minäsi oli olemassa ennen kuin oli ensimmäistäkään arvostelua. Sinun ei-ehdollinen minäsi ei koskaan ole tuominnut sinua. Itsesi hyväksymällä luot yhteyden ja näet kuka todella olet, ilman päätelmiä, käsitteitä tai uskomuksia. Arvioiminen ei ole näkemistä. Mitä enemmät tuomitset itseäsi, sitä vähemmän näet kuka todella olet.

Sosiaalipsykologit ovat tutkineet ihmisiä Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

- 69 % miehistä ja naisista haluaisi "usein", että he näyttäisivät joltakulta muulta.

- 90 % naisista tuntee kehonkuvaan liittyvää ahdistusta.

- 19-30 % lukiotytöistä on diagnosoitu syömishäiriö.

Kuviteltu rumuus, itsensä tuomitsemisen tauti

Kun tuomitset itsesi, et tunne itseäsi rakastettavaksi. Teet kaikkesi, että olisit täydellinen, mutta edelleen tuomitset itsesi, et ole koskaan itsesi tyytyväinen. "Kuviteltu rumuus", body dysmorfic disorder ( BDD) on diagnosoitu psykiatrinen tauti, jonka esiintyvyys lisääntyy ulkonäköpaineiden myötä.

Me yritämme tehdä vaikutuksen ihmisiin, me yritämme näyttää hyvältä. Me emme ole koskaan varmoja, pitävätkö ihmiset meistä vai eivät. Vaikka näyttäisimme rakastettavalta, emme tunne itseämme rakastettavaksi.

Kun lakkaat tuomitsemasta itseäsi, niin jotain kaunista tapahtuu sinulle. Yhtäkkiä näet todelliset kasvosi. Ikuisen rakastettavuutesi ei- ehdollinen Minä ottaa ego-persoonallisuutesi kuvittelun rumuuden paikan. Rakkaus paljastaa salaisen kauneutesi.

Mitä enemmän rakastat itseäsi, sitä enemmän tunnet ihmisten rakastavan sinua. Eikä päinvastoin!

Lapsuuden viestit rakastettavuudestasi

Rakkaus oli olemassa jo ennen ensimmäistäkään arvostelua ja ennen kuin epäilit olitko rakastettava ja kokonaan rakastettava. Rakkaus on muisto meidän eheydestämme. Rakkaus on täydellisen itsehyväksynnän kokemus. Se on tapa, jolla ei-ehdollinen minäsi alkuperäisesti tunsi ja tuntee yhä.

Lapsilla ja aikuisilla on sama perushalu, rakastaa ja tulla rakastatetuksi. Vanhempasi ovat ensimmäiset opettajasi, perheesi on ensimmäinen luokkahuoneesi rakastettavuudessa ja kaikessa muussa. Vanhempien rakkausmalli on ensimmäinen, mutta ei välttämättä viimeinen malli.

Robert Holden sanoo tutkivansa kursseillaan rakastettavuusviestejä, jotka liittyvät lapsuuteen:
1. Kasvaessasi, mitä äiti/isä opetti sinulle erityisesti rakkaudesta?
2. Lapsena, miten äitisi/isäsi auttoi sinua tuntemaan itsesi rakastetuksi ja rakastettavaksi?
3. Miten huomasit äitisi/isäsi ilmaisevan rakkutta toisilleen?
4. Kuinka suhteesi äitiisi/isääsi vaikutti suhteeseesi rakkauteen?
5. Kuinka suhteesi äitiisi/isääsi vaikutti siihen, kuinka paljon rakastat itsesäsi?
6. Kuinka suhteesi äitiisi/isääsi vaikutti kokemukseesi romansseista?

Lapsuuden viesteissä rakkaudessa on huomioitava myös perherakennelma, joka koskee suhteet sisaruksiin, isovanhempiin, kummeihin, muihin huoltajiin ja perheen lemmikkeihin.

Lapsuusviestit eivät tule vain vanhemmiltasi ja perheestäsi, vaan myös kokemuksista kouluista,parhaista kavereista, suosituista TV-sarjoista, barbeista, teinilehdistä, poptähdistä, urheilusankareista, muotimalleista ja merkittävistä elämäntapahtumista.

Murrosikään mennessä olet kerännyt tarpeeksi lapsuuden viestejä selvitäksesi läpi elämän. Useimmat meistä kasvoivat ympäristössä, jossa jäi varaa oppia omasta rakastettavuudesta. Tunsimme olevamme rakastettuja ehkä suurimman osan ajasta.

99/100:sta vastaa kyllä kysymykseen "Olisiko lapsuutesi ollut onnellisempi, jos vanhempasi olisivat rakastaneet toisiaan enemmän?". Suurin osa vastaa myös vanhempina kyllä kysymykseen "Olisiko lapsillasi ollut onnellisempi kasvatus, jos olisit rakastanut itseäsi enemmän?".

Suurin osa lapsuuden rakastettavuusviesteistä on sekaviestejä - meitä rakastettiin, muttei ehdottomasti. Opimme pian ehdollisen rakastettavuuden viestit vanhemmilta, opettajilta ja ystäviltä: " Olet rakastettava, jos... Olet rakastettava, kun... Ehdollinen rakkaus ei ole vapaasti annettua; se täytyy hankkia, ansaita tai voittaa. Tehtävämme on saada selville ehdollisen rakkauden koodi. Milloin saimme hymyn, huomiota ja hyväksyntää.

Se mikä on lapselle erityisen hämmentävää on se, että ehdollisen rakkauden säännöt vaihtelevat henkilöttäin. Ei ole olemassa vakiosääntöjä. Ne täytyy selvittää kaikilta erikseen. Jokaisen lapsen on opittava sopeutumaan ehdollisen rakkauden vaihtuviin vaatimuksiin. Osa tästä sopeutumisesta on terveellistä: ei saa vahingoittaa toisia, on opittava jakamaan ja opittava pyytämään anteeksi. Sopeutuminen on terveellistä ja välttämätöntä.

Liian paljon sopeutumisvaatimusta aiheuttaa sen, että hylkäämme autenttisen minämme ja korvaamme sen miellyttävämmällä mielikuvalla, jonka toivomme auttavan meidät ongelmista ja voittaaksemme enemmän rakkautta osaksemme.

Holdenin mukaan tässä tapahtuu olemisen kokemuksen menettäminen ja ei-ehdollisen minän korvautuminen persoonalla ja toiminnalla.

Ehdollisessa rakkaudessa emme ole rakastettuja omana itsenämme, olemme rakastettuja sen perusteella, miten käyttäydymme. Muutumme elämämme näyttelijöiksi. Nämä näyttelijäroolit ovat merkittäviä siinä, että ne myöhemmin ilmaantuvat romattisiin suhteisiimme ja suhteisiimme ystäviin, työtovereihin ja tietysti suhteeseen lapsiimme.
Holden on löytävinään yhdeksän erilaista lapsen roolia rakastettavuuden opettelussaaaaaa lapsuudesta aikuisuuteen: hyvä lapsi, auttava lapsi, tähtilapsi, onnellinen lapsi, melankolinen lapsi, itsenäinen lapsi, kapinallinen lapsi, nerolapsi ja rauhallinen lapsi.

Sinun rakkaustarinasi

Tule lapsuudesta kerrottavan tarinan kanssa. Se on tarina siitä, kuka sinä olet, mitä sinulle tapahtui ja kuinka rakastettavaksi itsesi koit. Se on sinun rakkaustarinasi alku. Sen jossa olet päähenkilö. Se on tarina, jonka otat mukaasi maailmalle. Se on tarina, jonka viet mukaasi romansseihisi ja avioliittosi sekä perheesi kasvatukseen. Me olemme tarinankertojia.

Tarinankerronta on aina subjektiivista, yksilöllisestä näkökulmasta kerrottua. Se on sinun versiosi siitä, mitä sinun mielestä tapahtui. Muilla voi olla täysin poikkeava versio samasta tapahtumasta.

Tarinat ovat täynnä merkityksiä, jotka perustuvat tapahtumiin, joille me annamme merkityksen. Merkitsevä osa tarinaa on meidän tulkintamme siitä, mitä tapahtui. Jo tapahtuneiden tapahtumien merkitykset kulkevat mukanamme, pidämme tarinat tällä tavalla elävinä. Tarinat eivät vain tapahdu meille, meillä on myös oma osamme niissä. Alttiuksiemme , temperamenttimme ja persoonallisuutemme kautta havaitsemme, tulkitsemme ja kerromme maailmasta tietyllä omalla tavallamme.

Tämä on tärkeää ottaa huomioon, kun tutkimme tarinaamme rakkaudesta ja rakastettavuudesta.

Tarinat itsestä kertovat yleensä peruspelostamme

Kun alamme kertoa tarinoitamme itsestämme, unohdamme perustotuuden - alkuperäisen rakastettavuutemme. Meidän tarinamme perustuvat tavallisesti peruspelkoon, etten ole rakastettava. Tämä peruspelkomme on keskeinen tuomio, jonka kanssa persoonallisuutemme painii. Se on kaikkien pelkojen alku. Se on alkuperäisen eheytemme hylkäämistä.

John Steinbeck kirjoittaa romaanissa Edenistä Itään:
- Lapselle pahin kauhu voi olla se, että hän ei ole rakastettu ja hylkääminen on helvetti, jota hän pelkää. Ajattelen, että jokainen maailmassa on kokenut suuremmassa tai vähäisemmässä määrin tätä hylkäämistä. Hylkäämisen myötä tulee viha ja vihan myötä jonkilainen rikos kostaa hylkääminen, ja rikoksen myötä tulee syyllisyys - ja tässä meillä on ihmiskunnan tarina.

Peruspelko, etten ole rakastetettava on meidän ensisijainen valhe itsestämme. Tätä valhetta ruokkii kielteiset minäkäsitykset. Se näyttäytyy ei-rakastettavana omakuvana. Se vakuuttaa meidät siitä, että olemme hyljänneet autenttisen luontomme ja omaksuneet roolin, johon sisältyy toive välttyä lisähylkäämiseltä. Peruspelko on ainut pelko, joka on olemassa.

Peruspelon ( etten ole rakastettava) on säilyäkseen jakaannutta toisiksi peloiksi, jotka peittävät peruspelon. Toisiopelkoja tästä peruspelosta ovat:
- En ole riittävästi
- Olen liian paljon.
- Minussa täytyy olla jotain vikaa.
- En ole haluttu.
- Minua ei nähdä.
- Minua ei ymmärretä.
- Olen kyvytön.
- En ole turvassa.
- En ole kiinnostava.
- Olen aivan yksin.
- En välitä.

Peruspelon myötä näky itsestämme rakastettavana korvautuu arvostelulla. Ihminen ei enää näe itsestään kuin arvostelun.

Peruspelko, etten ole rakastettava on pekkä tarina. Tunnet niin, koska olet oppinut samastumaan tarinaasi. " Se on minun tarinasi", kertoo egosi, " se on kuinka tunnistan isteni ja tiedän olevani olemassa". Kun samastut ei-rakastettavuuden tarinaan itsestäsi, pidät tarinaa elossa. Olet näyttelijä omassa samastumistarinassasi, mutta käyttäytydyt kuin kyseessä olisi oikea elämänkertatarina, eikä vain subjektiivinen omaelämänkertatarina.

Kertomalla itsellesi, ettet ole rakastettava, sallit ego-persoonallisuutesi kirjoittaa elämäntarinaasi. Olet unohtanut perustotuuden siitä, kuinka rakastettava olet. Peruspelkosi ( en ole rakastettava) muuttuu ja häviää, kun muutat mielesi itsestäsi. Mielenmuutos alkaa siitä, että olet haluaks aloittamaan alusta.

Olipa elämäsi tarina minkälainen tahansa, sisältipä se mitä tahansa kauheuksia, rakastipa sinua kukaan tai ei, niin perustotuus siitä, kuinka rakastettava olet, ei ole muuttunut miksikään. Lapsuutesi ei ole tarinan viimeinen luku. Ensirakkautesi ei ole ainoa rakkautesi. Suurin sydänsärkysi ei ole koko elämäsi tarina. Vanhempasi eivät olleet jumalia. Ei ole koskaan myöhäistä saada onnellinen lapsuus.

Voit jäädä menneisyytesi vangiksi vain, jos käytät menneisyyttäsi, hyljätäksesi itsesi nykyisyydessä.

Olkoon menneisyys kuinka onneton tahansa, niin se ei ole syy sanoa, että " En ole rakastettava", eikä se ole syy lakata rakastamasta itseään. Itseasiassa onneton menneisyys on syy RAKASTAA ITSEÄÄN ENEMMÄN, pikemmin kuin vähemmän.

Elämäsi on rakkaustarina.

Benediktiiniläisnunna Macrina Wiederkehrin rukous:

Oi Jumalani, auta minua uskomaan totuus itsestäni,
riippumatta siitä, miten kaunis se onkaan!
Amen.
14.7.13 Lappeenranta ( jatkuu)