Robert Bly- Rautahannu - matka miehuuteen osa 1
Robert Bly – Rautahannu – matka miehuuteen – osa 1
Robert Bly on kirjoittanut useita hyviä kirjoja. Erityisen hyvä on 1990 kirjoitettu kirja Iron John, joka on 1992 Leena Nivalan toimesta suomennettu.
Saatteeksi-osion ja koko kirjan Bly aloittaa: ”Miehet elävät nyt tärkeää ja haastavaa vaihetta, sillä heille on valjennut, ettei nykykulttuurin tarjoamiin aikuisen miehen malleihin voi enää tukeutua. Ne ovat kuluneet puhki.”
30-vuotias mies on kirjoittajan mukaan oppinut, etteivät miehen mallit toimi elämässä. Bly muistuttaa, että vanhat myytit mm. Zeuksen energiasta, kertovat miehissä piilevästä myönteisestä johtamiskyvystä, jonka olemassaolon yleiskulttuuri sinnikkäästi kieltää. Kuningas Arthurin myytissä painotetaan nuorten miesten elämässä miespuolisen ohjaajan merkitystä.
Rautahannu-satu, jonka Grimmin veljekset merkitsivät muistiin 1820-luvulla (satu on kenties tuhansia vuosia vanha), opettaa, että nuorten miesten on parasta siirtyä äidin maailmasta isän maailmaan. Hieno juttu, mutta moni nuori mies kysyy, miten? Miten se tehdään nykymaailmassa? Miten siirrytään omasta somekuplasta oikeaan elämään?
Bly kirjoittaa, että kaikki initiaatioriittikertomukset – jossa nuori perehdytetään aikuisuuteen ja otetaan aikuisten joukkoon – viestivät, kuinka tärkeää nuorukaisen on luopua vanhempiinsa kohdistamistaan odotuksista ja löytää toinen isä eli ”toinen Kuningas”.
Blyn mukaan miesten sisäinen ahdinko on kasvanut tasaisesti teollisesta vallankumouksesta lähtien ja on jo niin syvä, ettei siltä enää voi ummistaa silmiä.
Kirjoittaja muistuttaa, ettei hänen tarkoituksensa ole unohtaa miesten pimeää puolta – luonnonvarojen tuhlaamista, naisen alentamista ja nöyryyttämistä eikä viehtymystä väkivaltaan ja heimosotiin Eikä hän yritä kääntää miehiä naisia vastaan, vaan muistuttaa, että miehet vaalivat vääriä myyttejä.
Miehet vaalivat vääriä myyttejä, jotka jättävät heidän tunteensa syvyyden huomiotta ja osoittavat heille paikan taivaalla eikä maassa. Nämä väärät myytit opettavat miehiä tottelemaan vääriä voimia ja pitämään miehet poikina. Bly tarjoaa juurisyyksi teollisen ylivallan verkkoja.
Bly kirjoittaa, että kirja on ensisijaisesti heteroseksuaalisille miehille ja muistuttaa, että sanaa homoseksuaalisuus alettiin käyttää vasta 1700-luvulla.
Kirjoittaja alleviivaa, että hän kirjoittaa Villimiehestä (hauska yhteensattuma on, että Villimies löytyy Lappeenrannan vaakunasta), joka ei ole raaka mies. Hän kirjoittaa, että raakalaisuus vahingoittaa suuresti sielua, maapalloa ja ihmiskuntaa (kuten Venäjän järjetön hyökkäyssota Ukrainaan ajankohtaisesti osoittaa).
Bly toteaa, että vaikka raakalainen on haavoittunut, hän ei välitä tutkia haavaansa. Bly kirjoittaa saatteessa aikaisemmin Rautahannu-sadun mukaisesi: ”Oman haavan jälkien seuraaminen metsän halki ja sen huomaaminen, että jäljet muistuttavat jumalan jälkiä”
Hän jatkaa: ” Haavansa tutkinut Villimies muistuttaa enemmän zeniläistä pappia, šamaania tai metsäläistä kuin raakalaista.”
Bly kertoo esittelevänsä kirjassa kahdeksanvaiheisen initiaatiotien. Vaiheet voivat vaihdella miesten kesken. Mutta ” oma tie syntyy kulkemalla”.
Luku: Tyyny ja avain
Bly kertoo ”amerikkalaisesta miehestä”. Moderni mies ei ole enää jäyhä, saturninen ja ukkoutunut maanviljelijä 1630-luvulta. Ei avosydäminen ja äitisidonnainen kavaljeeri. Ei ahnas rautatieyrittäjä, ei rämäpäinen minä-pärjään-kyllä-ilmankin – tyyppi.
Blyn mukaan 1950-luvun amerikkalainen mies nousi aamuvarhain töihin, uurasti tunnontarkasti, elätti vaimonsa ja lapsensa ja ihaili kuria. Blyn mukaan tämä mies ei nähnyt naisen sielua, mutta arvosti hänen vartaloaan. Hänen käsityksensä kulttuurista ja Yhdysvaltain osasta siinä oli poikamainen ja optimistinen. Hänessä oli kirjoittajan mielestä paljon vahvoja ja myönteisiä piirteitä. Viehättävän ja hämäävän pinnan alla oli paljon eristyneisyyttä, osattomuutta ja passiivisuutta.
1950-luvun mies piti amerikkalaisesta jalkapallosta, oli aggressiivinen ja puolusti Yhdysvaltoja. Itkeä ei saanut, mutta tuottaa piti. Tässä miehen mallissa ei ollut sijaa myötämielisyydelle eikä läheisyydelle. Persoonallisuus oli varsin jähmeä. Myötätunto ei henkisiin ominaisuuksiin kuuluva Blyn mukaan 1950-luvun miehellä.
1960-luvun amerikkalainen miehen malli syntyi, kun miehet ryhtyivät kysymään Vietnamin sodan raunioilla, ketä he oikein olivat. 1960-luvun mies Blyn mukaan löysi ”naisellisen puolensa” ja oppivat vaalimaan sitä – mutta silti oli jotain vielä vialla. Bly kirjoittaa, että miehistä oli tullut huomaavaisempia ja lempeämpiä, muttei vapaampia. 1960-luvun miehestä oli tullut ”kiltti poika, joka ei yritä miellyttää pelkästään äitiään vaan myös sitä nuorta naista, jonka kanssa hän elää.”
1970-luvulla amerikkalainen mies muuttui ”pehmomieheksi”. Blyn mukaan ihania ja arvokkaita ihmisiä. He eivät halua vahingoittaa ketään eikä mitään. ”Koko heidän olemuksensa ja elintapansa henkii lempeää asennoitumista elämää kohtaan”. Bly jatkaa, että vain harvat näistä miehistä ovat onnellisia. ” On helppo havaita, että heiltä puuttuu sisäistä energiaa. He säilyttävät, mutta eivät varsinaisesti anna elämää”. Bly alleviivaa vielä: ” Ironista kyllä, näitä miehiä näkee usein vahvojen, energiaa säteilevien naisten seurassa”… ” jotkut tarmokkaat naiset valitsivat silloin ja valitsevat vieläkin 1990-luvulla rakastajikseen ja kenties tavallaan pojikseen pehmeämpiä miehiä”.
1970-luuvn pehmomiehet olivat oppineet myötämielisyyttä, mutta myötämielisyys ei riittänyt kantamaan heidän avioliittoaan vaikeiden aikojen yli. Bly kirjoittaa, että jokaisessa suhteessa tarvitaan silloin tällöin hurjuutta. Blyn sanoin: ” Pehmomies kykeni sanomaan: ” Pystyn tuntemaan sinun tuskasi ja arvostan elämääsi yhtä paljon kuin omaani ja minä huolehdin sinusta ja lohdutan sinua.” Bly tuo esille karvaan faktan pehmomiehestä: hän ei kyennyt sanomaan mitä hän itse halusi ja pysymään sen takana.
Bly muistuttaa Odysseiasta, jossa Hermes neuvoo Odysseusta nostamaan tai paljastamaan miekkansa Kirken matriarkaalista energiaa vastaan. Ei taistelua varten, vaan ilmaisemaan iloista päättäväisyyttä.
Ja Blyn lopullinen tuomio miehen malleista:
” Matka, jonka monet miehet ovat kulkeneet kohti pehmeyttä tai myötämielisyyttä tai ”naisellisen puolensa kehittämistä” on äärettömän arvokas, mutta tietä on vielä edessä. Mihinkään vaiheeseen ei pidä jäädä lopullisesti”.
Rautahannun löytäminen
Rautahannu-satu alkaa kuninkaanlinnan lähimetsästä, johon alkaa kadota ihmisiä jäljettömiin. Heitä ei kuulu takaisin. Aletaan pelätä, mitä ihmettä siellä tapahtuu, eikä kukaan uskalla mennä sinne.
Eräänä päivänä ilmaantuu nuori tuntematon metsämies, joka kertoo menevänsä sinne koiransa kanssa. Vaikka häntä varoitetaan menemästä sinne. Nuorukainen samoilee metsässä ja ohittaa lammen. Lammesta nousee käsi, joka nappaa koiran. Nuorukainen palaa hakemaan kolme miestä lisää ja tyhjentää lammen, jonka pohjalta löytyy kookas mies, jonka hiukset ulottuvat jalkoihin. Tukka on punertava, muistuttaa ruosteista rautaa (Iron John, Rautahannu). Mies viedään linnaan ja vangitaan. Kuningas nimeää olennon Rautahannuksi ja telkeää hänet linnanpihalle näkyville rautahäkkiin. Häkin avain luovutetaan kuningattarelle.
Bly tulkitsee satua psykologisesti: ”Kun nykyajan mies katsoo psyykensä syvyyksiin, hän saattaa suotuisissa oloissa löytää pohjalta pitkähiuksisen miehen paikasta, jossa kukaan ei ole aikoihin käynyt”.
Kirjoittaja opettaa, että mytologiassa hiukset yhdistetään vaistonvaraisuuteen, seksuaalisuuteen ja primitiivisyyteen. Bly on varma, että jokaisella miehellä on psyyken pohjalla alkukantainen olento, joka on hiusten ja karvan peitossa päästä jalkoihin. On vain saatava kosketus tähän Villimieheen. Blyn mukaan nykykulttuurissa ei ole edes aloitettu lammentyhjennysvaihetta. Niin miten sitten voisi edes saada kosketuksen Villimieheen itsessään.
Bly muistuttaa, että kun mies alkaa kehittää myötämielistä puolta itsessään ja voittaa pohjimmaisen vauhkoutensa, niin kokemus on ihmeellinen. Mies kirjoittaa runoja, istuskelee veden äärellä. Ei enää tarvitse olla sukupuolisesti huippuvireessä, voi olla empaattinen.
Sitten Bly täräyttää: ” Mutta on aivan toista laskeutua veden alle koskettamaan lammen pohjalla lojuvaa Villimiestä. Blyn mukaan nyky-yhteiskunta koettaa tehdä miehestä steriilin, karvattoman ja onnettoman.
Ja jatkaa, kun mies hyväksyy herkkyytensä tai sen mitä joskus kutsutaan sisäiseksi naisekseen, hän tuntee itsensä usein lämpimämmäksi, seurallisemmaksi ja elävämmäksi. Mutta lähestyessään ”pohjimmaista miestä”, mies tuntee olonsa uhatuksi. Karvaisen miehen hyväksyminen on pelottavaa, riskialtista ja vaatii erilaista rohkeutta. ” Suhteen luominen Rautahannuun edellyttää, että mies haluaa vajota psyykensä uumeniin ja hyväksyy sen syvyyksien pimeyden, myös sen voimaa antavan pimeyden.”
Kultaisen pallon menetys
”Eräänä päivänä kuninkaan 8-vuotias poika leikkii pihalla rakkaalla kultaisella pallollaan. Pallo vierii Villimiehen häkkiin. Jos poika haluaa pallonsa takaisin, hänen on lähestyttävä karvaista miestä ja pyydettävä tältä palloaan. Mutta tästä koituu ongelma.”
Bly kirjoittaa, että kultainen pallo on se, mikä muistuttaa meitä lapsuuden ehjästä persoonallisuudesta. Kultaisesta lapsuudesta, jota useat meistä ikävöivät takaisin koko elämänsä ajan. Hyvin monet eivät suostu pallon takaisin saamisen ensimmäiseen ehtoon. On hyväksyttävä -lujasti ja varmasti- että pallo on menetetty.
Bly kirjoittaa, että 8-vuotiaana, sekä tytöt että pojat, menettävät jotakin tärkeää. Jokainen ala-asteen opettaja tietää mikä ero on eka- ja tokaluokkalaisella.
Bly kysyy, että missä kultainen pallo sitten on? 1960-luvun kulttuuri lupasi, että se löytyy herkkyydestä, myötämielisyydestä, yhteistyöstä ja epäaggressiivisuudesta. Monet miehet luopuivat kokonaan aggressiivisuudesta – koskaan kultaista palloa löytämättä.
Bly muistuttaa, mitä tuhansia vuosia vanha satu opettaa: ” … mies ei voi odottaa löytävänsä kultaista palloa naisellisuuden maailmasta, koska pallo ei ole siellä. Sitä ei palauta tuore vaimo, vaikka hän varmaan antaisi, jos se hänellä olisi. Blyn mukaan myös vaimo on kadottanut kultaisen pallonsa.
1950-luvun mallin mies haluaa naisen palauttavan hänelle kultaisen pallonsa, 1960- ja 1970-luvun mallin mukaan mies anelee yhtä huonoin tuloksin omaa sisäistä naista palauttamaan sen.
Bly kirjoittaa, että Rautahannu-satu vihjaa, että kultainen pallo on Villimiehen magneettikentässä, mitä käsitettä Blyn mukaan on vaikea käsittää. ” On hyväksyttävä se mahdollisuus, että miehen aito säteilyenergia ei piile, asu eikä odottele hänen naisellisessa puolessaan tai macho- taikka John Wayne-alueellaan (Terminator-alueella?), vaan perimiehisyyden magneettikentässä, jota suojelee vaistonvaraisuus.
Bly havainnoi nykymiehiä: ” Useimmat miehet haluavat jonkun miellyttävän ihmisen tuovan pallon takaisin, muta satu vihjaa, ettemme löydä kultaista palloa aasialaisen gurun emmekä lempeän Jeesuksen voimakentästä. Satu ei ole kristinuskon vastainen. Se vain on noin 1000 vuotta kristinuskoa vanhempia.”
Bly alleviivaa: ”Kultaisen pallon takaisin saaminen ja sovinnainen kesyys ja kiltteys eivät ole sovitettavissa yhteen”.
Villimiehen edustama villeys tai epämiellyttävyys ei ole machomiehen energiaa. Ei julmuutta, vaan määrätietoista ja voimaperäistä toimintaa. ” Villimies ei ole sivistystä vastaan, mutta ei liioin täysin sen talutusnuorassa.”
Bly muistuttaa hetkestä, jolloin mies kohtaa Villimiehen. ” Kun nuorukainen hetkensä koettaessa puhuu Villimiehen kanssa, hän joutuu huomaamaan, että keskustelu on aivan erilainen kuin puhuminen papin, rabbin tai gurun kanssa. Villimiehen kanssa ei puhella autuudesta, uskosta, hengestä tai ” korkeammasta tietoisuudesta”, vaan jostain märästä, pimeästä ja syvällä olevasta.” James Hillmanin mukaan silloin puhutaan sielusta.
”Ensi askeleella nuorukainen joutuu lähestymään häkkiä ja pyytämään kultaista palloa takaisin. Jotkut miehet ovat jo valmiit tähän askeleeseen, mutta kaikki eivät ole vielä ammentaneet vettä lammesta – he eivät ole jättäneet kollektiivista miehenidentiteettiään ja lähteneet tuntematonta kohti yksin tai ainoastaan koira seuranaan.”
7.4.2023 Lappeenrannassa
Robert Bly on kirjoittanut useita hyviä kirjoja. Erityisen hyvä on 1990 kirjoitettu kirja Iron John, joka on 1992 Leena Nivalan toimesta suomennettu.
Saatteeksi-osion ja koko kirjan Bly aloittaa: ”Miehet elävät nyt tärkeää ja haastavaa vaihetta, sillä heille on valjennut, ettei nykykulttuurin tarjoamiin aikuisen miehen malleihin voi enää tukeutua. Ne ovat kuluneet puhki.”
30-vuotias mies on kirjoittajan mukaan oppinut, etteivät miehen mallit toimi elämässä. Bly muistuttaa, että vanhat myytit mm. Zeuksen energiasta, kertovat miehissä piilevästä myönteisestä johtamiskyvystä, jonka olemassaolon yleiskulttuuri sinnikkäästi kieltää. Kuningas Arthurin myytissä painotetaan nuorten miesten elämässä miespuolisen ohjaajan merkitystä.
Rautahannu-satu, jonka Grimmin veljekset merkitsivät muistiin 1820-luvulla (satu on kenties tuhansia vuosia vanha), opettaa, että nuorten miesten on parasta siirtyä äidin maailmasta isän maailmaan. Hieno juttu, mutta moni nuori mies kysyy, miten? Miten se tehdään nykymaailmassa? Miten siirrytään omasta somekuplasta oikeaan elämään?
Bly kirjoittaa, että kaikki initiaatioriittikertomukset – jossa nuori perehdytetään aikuisuuteen ja otetaan aikuisten joukkoon – viestivät, kuinka tärkeää nuorukaisen on luopua vanhempiinsa kohdistamistaan odotuksista ja löytää toinen isä eli ”toinen Kuningas”.
Blyn mukaan miesten sisäinen ahdinko on kasvanut tasaisesti teollisesta vallankumouksesta lähtien ja on jo niin syvä, ettei siltä enää voi ummistaa silmiä.
Kirjoittaja muistuttaa, ettei hänen tarkoituksensa ole unohtaa miesten pimeää puolta – luonnonvarojen tuhlaamista, naisen alentamista ja nöyryyttämistä eikä viehtymystä väkivaltaan ja heimosotiin Eikä hän yritä kääntää miehiä naisia vastaan, vaan muistuttaa, että miehet vaalivat vääriä myyttejä.
Miehet vaalivat vääriä myyttejä, jotka jättävät heidän tunteensa syvyyden huomiotta ja osoittavat heille paikan taivaalla eikä maassa. Nämä väärät myytit opettavat miehiä tottelemaan vääriä voimia ja pitämään miehet poikina. Bly tarjoaa juurisyyksi teollisen ylivallan verkkoja.
Bly kirjoittaa, että kirja on ensisijaisesti heteroseksuaalisille miehille ja muistuttaa, että sanaa homoseksuaalisuus alettiin käyttää vasta 1700-luvulla.
Kirjoittaja alleviivaa, että hän kirjoittaa Villimiehestä (hauska yhteensattuma on, että Villimies löytyy Lappeenrannan vaakunasta), joka ei ole raaka mies. Hän kirjoittaa, että raakalaisuus vahingoittaa suuresti sielua, maapalloa ja ihmiskuntaa (kuten Venäjän järjetön hyökkäyssota Ukrainaan ajankohtaisesti osoittaa).
Bly toteaa, että vaikka raakalainen on haavoittunut, hän ei välitä tutkia haavaansa. Bly kirjoittaa saatteessa aikaisemmin Rautahannu-sadun mukaisesi: ”Oman haavan jälkien seuraaminen metsän halki ja sen huomaaminen, että jäljet muistuttavat jumalan jälkiä”
Hän jatkaa: ” Haavansa tutkinut Villimies muistuttaa enemmän zeniläistä pappia, šamaania tai metsäläistä kuin raakalaista.”
Bly kertoo esittelevänsä kirjassa kahdeksanvaiheisen initiaatiotien. Vaiheet voivat vaihdella miesten kesken. Mutta ” oma tie syntyy kulkemalla”.
Luku: Tyyny ja avain
Bly kertoo ”amerikkalaisesta miehestä”. Moderni mies ei ole enää jäyhä, saturninen ja ukkoutunut maanviljelijä 1630-luvulta. Ei avosydäminen ja äitisidonnainen kavaljeeri. Ei ahnas rautatieyrittäjä, ei rämäpäinen minä-pärjään-kyllä-ilmankin – tyyppi.
Blyn mukaan 1950-luvun amerikkalainen mies nousi aamuvarhain töihin, uurasti tunnontarkasti, elätti vaimonsa ja lapsensa ja ihaili kuria. Blyn mukaan tämä mies ei nähnyt naisen sielua, mutta arvosti hänen vartaloaan. Hänen käsityksensä kulttuurista ja Yhdysvaltain osasta siinä oli poikamainen ja optimistinen. Hänessä oli kirjoittajan mielestä paljon vahvoja ja myönteisiä piirteitä. Viehättävän ja hämäävän pinnan alla oli paljon eristyneisyyttä, osattomuutta ja passiivisuutta.
1950-luvun mies piti amerikkalaisesta jalkapallosta, oli aggressiivinen ja puolusti Yhdysvaltoja. Itkeä ei saanut, mutta tuottaa piti. Tässä miehen mallissa ei ollut sijaa myötämielisyydelle eikä läheisyydelle. Persoonallisuus oli varsin jähmeä. Myötätunto ei henkisiin ominaisuuksiin kuuluva Blyn mukaan 1950-luvun miehellä.
1960-luvun amerikkalainen miehen malli syntyi, kun miehet ryhtyivät kysymään Vietnamin sodan raunioilla, ketä he oikein olivat. 1960-luvun mies Blyn mukaan löysi ”naisellisen puolensa” ja oppivat vaalimaan sitä – mutta silti oli jotain vielä vialla. Bly kirjoittaa, että miehistä oli tullut huomaavaisempia ja lempeämpiä, muttei vapaampia. 1960-luvun miehestä oli tullut ”kiltti poika, joka ei yritä miellyttää pelkästään äitiään vaan myös sitä nuorta naista, jonka kanssa hän elää.”
1970-luvulla amerikkalainen mies muuttui ”pehmomieheksi”. Blyn mukaan ihania ja arvokkaita ihmisiä. He eivät halua vahingoittaa ketään eikä mitään. ”Koko heidän olemuksensa ja elintapansa henkii lempeää asennoitumista elämää kohtaan”. Bly jatkaa, että vain harvat näistä miehistä ovat onnellisia. ” On helppo havaita, että heiltä puuttuu sisäistä energiaa. He säilyttävät, mutta eivät varsinaisesti anna elämää”. Bly alleviivaa vielä: ” Ironista kyllä, näitä miehiä näkee usein vahvojen, energiaa säteilevien naisten seurassa”… ” jotkut tarmokkaat naiset valitsivat silloin ja valitsevat vieläkin 1990-luvulla rakastajikseen ja kenties tavallaan pojikseen pehmeämpiä miehiä”.
1970-luuvn pehmomiehet olivat oppineet myötämielisyyttä, mutta myötämielisyys ei riittänyt kantamaan heidän avioliittoaan vaikeiden aikojen yli. Bly kirjoittaa, että jokaisessa suhteessa tarvitaan silloin tällöin hurjuutta. Blyn sanoin: ” Pehmomies kykeni sanomaan: ” Pystyn tuntemaan sinun tuskasi ja arvostan elämääsi yhtä paljon kuin omaani ja minä huolehdin sinusta ja lohdutan sinua.” Bly tuo esille karvaan faktan pehmomiehestä: hän ei kyennyt sanomaan mitä hän itse halusi ja pysymään sen takana.
Bly muistuttaa Odysseiasta, jossa Hermes neuvoo Odysseusta nostamaan tai paljastamaan miekkansa Kirken matriarkaalista energiaa vastaan. Ei taistelua varten, vaan ilmaisemaan iloista päättäväisyyttä.
Ja Blyn lopullinen tuomio miehen malleista:
” Matka, jonka monet miehet ovat kulkeneet kohti pehmeyttä tai myötämielisyyttä tai ”naisellisen puolensa kehittämistä” on äärettömän arvokas, mutta tietä on vielä edessä. Mihinkään vaiheeseen ei pidä jäädä lopullisesti”.
Rautahannun löytäminen
Rautahannu-satu alkaa kuninkaanlinnan lähimetsästä, johon alkaa kadota ihmisiä jäljettömiin. Heitä ei kuulu takaisin. Aletaan pelätä, mitä ihmettä siellä tapahtuu, eikä kukaan uskalla mennä sinne.
Eräänä päivänä ilmaantuu nuori tuntematon metsämies, joka kertoo menevänsä sinne koiransa kanssa. Vaikka häntä varoitetaan menemästä sinne. Nuorukainen samoilee metsässä ja ohittaa lammen. Lammesta nousee käsi, joka nappaa koiran. Nuorukainen palaa hakemaan kolme miestä lisää ja tyhjentää lammen, jonka pohjalta löytyy kookas mies, jonka hiukset ulottuvat jalkoihin. Tukka on punertava, muistuttaa ruosteista rautaa (Iron John, Rautahannu). Mies viedään linnaan ja vangitaan. Kuningas nimeää olennon Rautahannuksi ja telkeää hänet linnanpihalle näkyville rautahäkkiin. Häkin avain luovutetaan kuningattarelle.
Bly tulkitsee satua psykologisesti: ”Kun nykyajan mies katsoo psyykensä syvyyksiin, hän saattaa suotuisissa oloissa löytää pohjalta pitkähiuksisen miehen paikasta, jossa kukaan ei ole aikoihin käynyt”.
Kirjoittaja opettaa, että mytologiassa hiukset yhdistetään vaistonvaraisuuteen, seksuaalisuuteen ja primitiivisyyteen. Bly on varma, että jokaisella miehellä on psyyken pohjalla alkukantainen olento, joka on hiusten ja karvan peitossa päästä jalkoihin. On vain saatava kosketus tähän Villimieheen. Blyn mukaan nykykulttuurissa ei ole edes aloitettu lammentyhjennysvaihetta. Niin miten sitten voisi edes saada kosketuksen Villimieheen itsessään.
Bly muistuttaa, että kun mies alkaa kehittää myötämielistä puolta itsessään ja voittaa pohjimmaisen vauhkoutensa, niin kokemus on ihmeellinen. Mies kirjoittaa runoja, istuskelee veden äärellä. Ei enää tarvitse olla sukupuolisesti huippuvireessä, voi olla empaattinen.
Sitten Bly täräyttää: ” Mutta on aivan toista laskeutua veden alle koskettamaan lammen pohjalla lojuvaa Villimiestä. Blyn mukaan nyky-yhteiskunta koettaa tehdä miehestä steriilin, karvattoman ja onnettoman.
Ja jatkaa, kun mies hyväksyy herkkyytensä tai sen mitä joskus kutsutaan sisäiseksi naisekseen, hän tuntee itsensä usein lämpimämmäksi, seurallisemmaksi ja elävämmäksi. Mutta lähestyessään ”pohjimmaista miestä”, mies tuntee olonsa uhatuksi. Karvaisen miehen hyväksyminen on pelottavaa, riskialtista ja vaatii erilaista rohkeutta. ” Suhteen luominen Rautahannuun edellyttää, että mies haluaa vajota psyykensä uumeniin ja hyväksyy sen syvyyksien pimeyden, myös sen voimaa antavan pimeyden.”
Kultaisen pallon menetys
”Eräänä päivänä kuninkaan 8-vuotias poika leikkii pihalla rakkaalla kultaisella pallollaan. Pallo vierii Villimiehen häkkiin. Jos poika haluaa pallonsa takaisin, hänen on lähestyttävä karvaista miestä ja pyydettävä tältä palloaan. Mutta tästä koituu ongelma.”
Bly kirjoittaa, että kultainen pallo on se, mikä muistuttaa meitä lapsuuden ehjästä persoonallisuudesta. Kultaisesta lapsuudesta, jota useat meistä ikävöivät takaisin koko elämänsä ajan. Hyvin monet eivät suostu pallon takaisin saamisen ensimmäiseen ehtoon. On hyväksyttävä -lujasti ja varmasti- että pallo on menetetty.
Bly kirjoittaa, että 8-vuotiaana, sekä tytöt että pojat, menettävät jotakin tärkeää. Jokainen ala-asteen opettaja tietää mikä ero on eka- ja tokaluokkalaisella.
Bly kysyy, että missä kultainen pallo sitten on? 1960-luvun kulttuuri lupasi, että se löytyy herkkyydestä, myötämielisyydestä, yhteistyöstä ja epäaggressiivisuudesta. Monet miehet luopuivat kokonaan aggressiivisuudesta – koskaan kultaista palloa löytämättä.
Bly muistuttaa, mitä tuhansia vuosia vanha satu opettaa: ” … mies ei voi odottaa löytävänsä kultaista palloa naisellisuuden maailmasta, koska pallo ei ole siellä. Sitä ei palauta tuore vaimo, vaikka hän varmaan antaisi, jos se hänellä olisi. Blyn mukaan myös vaimo on kadottanut kultaisen pallonsa.
1950-luvun mallin mies haluaa naisen palauttavan hänelle kultaisen pallonsa, 1960- ja 1970-luvun mallin mukaan mies anelee yhtä huonoin tuloksin omaa sisäistä naista palauttamaan sen.
Bly kirjoittaa, että Rautahannu-satu vihjaa, että kultainen pallo on Villimiehen magneettikentässä, mitä käsitettä Blyn mukaan on vaikea käsittää. ” On hyväksyttävä se mahdollisuus, että miehen aito säteilyenergia ei piile, asu eikä odottele hänen naisellisessa puolessaan tai macho- taikka John Wayne-alueellaan (Terminator-alueella?), vaan perimiehisyyden magneettikentässä, jota suojelee vaistonvaraisuus.
Bly havainnoi nykymiehiä: ” Useimmat miehet haluavat jonkun miellyttävän ihmisen tuovan pallon takaisin, muta satu vihjaa, ettemme löydä kultaista palloa aasialaisen gurun emmekä lempeän Jeesuksen voimakentästä. Satu ei ole kristinuskon vastainen. Se vain on noin 1000 vuotta kristinuskoa vanhempia.”
Bly alleviivaa: ”Kultaisen pallon takaisin saaminen ja sovinnainen kesyys ja kiltteys eivät ole sovitettavissa yhteen”.
Villimiehen edustama villeys tai epämiellyttävyys ei ole machomiehen energiaa. Ei julmuutta, vaan määrätietoista ja voimaperäistä toimintaa. ” Villimies ei ole sivistystä vastaan, mutta ei liioin täysin sen talutusnuorassa.”
Bly muistuttaa hetkestä, jolloin mies kohtaa Villimiehen. ” Kun nuorukainen hetkensä koettaessa puhuu Villimiehen kanssa, hän joutuu huomaamaan, että keskustelu on aivan erilainen kuin puhuminen papin, rabbin tai gurun kanssa. Villimiehen kanssa ei puhella autuudesta, uskosta, hengestä tai ” korkeammasta tietoisuudesta”, vaan jostain märästä, pimeästä ja syvällä olevasta.” James Hillmanin mukaan silloin puhutaan sielusta.
”Ensi askeleella nuorukainen joutuu lähestymään häkkiä ja pyytämään kultaista palloa takaisin. Jotkut miehet ovat jo valmiit tähän askeleeseen, mutta kaikki eivät ole vielä ammentaneet vettä lammesta – he eivät ole jättäneet kollektiivista miehenidentiteettiään ja lähteneet tuntematonta kohti yksin tai ainoastaan koira seuranaan.”
7.4.2023 Lappeenrannassa