Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 6
Robert Bly – Rautahannu – matka miehuuteen – osa 6
Sadun kolmantena päivänä poika istuu kaivon reunalla. Sormea särki. Aika kävi pitkäksi. Hän alkoi katsella kasvojaan kaivon vedestä. Poika kumartui kaivoon syvemmälle nähdäkseen paremmin omat silmänsä, mutta samalla pitkät hiukset valahtivat alas olkapäiltä ja kastuivat veteen. Poika kohottautui kiireesti pystyyn, mutta hänen hiuksensa olivat jo kultaiset ja loistivat kuin aurinko. Poika piilotti kultaiset hiukset nenäliinaansa.
Villimies palasi ja sanoi: ”Ota liina päästäsi!”. Poika pyyteli anteeksi hyvin hartaasti, mutta siitä ei ollut mitään apua.
Pojalle on kuitenkin syntynyt kaivon vastakatseesta väkevä, hämmentävä vaikutelma ja kokemus – joku kaivon vedessä ”vastaa” hänen katseeseensa. Tuo takaisin tuijottava jokin on ”sisäinen sielu”, itsemme toinen puoli, joka ei näy emmekä halua näkyvän toisille.
Bly kirjoittaa, että kaivoon tai peiliin katsoja tulee tietoiseksi puoliskostaan, varjostaan tai piilossa olevasta miehestä. Ja jatkaa, että piilossa olevan miehen tiedostaminen on kaiken initiaation tavoitteena. ” Kokemus opettaa pojalla, että hänen näkemänsä silmät eivät ole ”häntä”, vaan toista miestä, joka ei oikein sisälly vanhempien hänelle antamaan nimeen.
- Nämä silmät kuuluvat toiselle olennolle, jota emme ole koskaan tavanneet, Bly painottaa.
Blyn mukaan myös gnostikot puhuvat kaksosesta, jonka he kuvittelivat erotetun meistä syntymän hetkellä. ”Kaksonen säilyttää sen henkisen tietämyksen, joka on meille, annettiin ennen syntymää. Palatessaan psyykeen kaksonen pitää kiinni kiihkeydestä ja vakavuudesta”.
Blyn mukaan poika on sadussa nähnyt luonnon vastaavan hänen katseeseensa. Bly kirjoittaa, ettei luonnon tietoisuus ole varsinaisesti älyä, tuntemiskykyä, tajuntaa, eikä tietoutta. Se putoaa kaikkien sanojen väliin.
Jos luonnossa olevan älyn kuvittelee olennoksi Amerikan alkuasukaskulttuurien ja muinaisten metsästäjien tapaan, eli kuvailee sellaisen olennon näkemiseltä vilaukselta. Bly pohtii, että sadussa hiukset muuttuvat kultaisiksi, kun näkee ”luonnon”.
Bly muistuttaa, ettei kaivon omaan kuvaan tuijottamisesta ole kyse siitä, että näkisi itsensä naisen tavoin (näkemällä Suuren Äidin) eikä Narkissos-myytistä. Kun Narkissos nykyajan Instragramkuvien mukaisesti rakastuu omiin kasvoihinsa ja on saarroksissa omissa ympyröissään, niin sadun poika ei rakastukaan omiin kasvoihinsa vaan näkee silmien kautta itse luonnon tietoisuuteen. Sadun poika siis murtautuu pois omista ympyröistään, eikä jää niihin kiinni kuten Narkissos tai nykyajan yltiöulkonäköpainoitteinen maailma. Suhde luontoon avautuu omaan napaan tuijottamisen sijaan.
Lähtö maailmalle
Bly kirjoittaa, että miehen nähtyä vilaukselta oman sielukaksosensa ja luonnon (älyn, tietoisuuden tai tarkoituksen), hänen hiuksensa muuttuvat kultaisiksi – hänellä on ”kultainen pää”.
Sadun rituaaliajassa on kulunut kolme päivää. Blyn mukaan ne voisivat olla meidän 15 vuotta. Villimies initiaation suorittaja antoi pojalle tehtävän. Hän epäonnistui kolme kertaa, mutta joka kerta epäonnistuessaan sai myös lahjan. Epäonnistuminen johtui hänen tuntemastaan kivusta ja hänen inhimillisestä kyvyttömyydestään pysyä tarkkaavaisena. Eli initiaatiotehtävän vastaanottaminen on tärkeämpää kuin siinä onnistuminen tai epäonnistuminen.
Rautahannu sanoo pojalle:
” Sinä et selviytynyt kokeesta etkä voi enää jäädä tänne. Lähde ulos avaraan maailmaan, siellä sinä joudut kokemaan, kuinka pahalta köyhyys tuntuu. Mutta koska sydämesi ei ole paha ja koska minä haluan sinulle hyvää, annan sinulle yhden lupauksen. Jos joudut pulaan, tule tänne metsään ja huuda ”Rautahannu!”. Silloin minä autan sinua. Minulla on suuri valta, suurempi kuin sinä luulet, ja minulla on yllin kyllin kultaa ja hopeata.”
Bly arvostelee, että nykypäivänä initiaatio kuvitellaan hoidetuksi sillä, että nuori käy rippikoulun, osallistuu bar mitzvah- seremoniaan tai suorittaa ajokortin.
Todellinen initiaatio on mielten avartamista tammien, vuorten, jäätiköiden, hevosten, leijonien, ruohikkojen, vesiputousten ja kauriiden autuuteen. Me tarvitsemme hurjuutta ja rajuutta.
- Kaikki mikä eristää ihmisen vesiputouksesta tai leijonista, koituu hänen tuhokseen.
Bly jatkaa, että Rautahannu-sadussa on säilynyt muistumia miesten initiaatioseremonioista, jotka juontuvat 10000–20000 vuoden takaisesta Pohjois-Euroopasta. Villimiehen tehtävänä on opettaa nuorukaiselle, kuinka rikas, vaihteleva ja monipuolinen hänen miehuutensa on. Pojan elimistö perii kauan sitten kuolleiden esi-isien kehittämiä ruumiillisia kykyjä ja hänen mielensä satoja vuosia sitten kehittyneitä henkisiä ja sielullisia voimia.
Bly muistuttaa, että Rautahannu-sadun metaforat viittaavat koko ihmiselämään, mutta ne on viritetty miehen psyykeen. Nuorukaista pyydetään laskeutumaan omiin haavoihinsa, nousemaan ”kaksosen” valtakuntaan ja avartumaan tietoisuuteen, joka on puissa, vedessä, eläimissä ja ”kymmennessätuhannessa asiassa” piilevää tietoisuutta. Kun nuorukainen on ymmärtänyt nämä kolme asiaa, niin hänen hiuksensa muuttuvat kultaiseksi.
Ja Bly jatkaa: ” Se ei ratkaise kaikkia hänen ongelmiaan, vaan tuo uusia. Ja uusi ongelma syntyy hänen kultaisesta päästään.”
Tuhkan, vajoamisen ja murheen tie
Sadussa on siis tapahtunut seuraavaa. Villimiehen matkassa kuninkaanpoika ei kulkenut rikollisuuden, narkomanian ja itsensä häpäisemisen tietä. Päinvastoin hänet on nostettu sen tasolle, mikä hänessä on suurta.
Bly kirjoittaa, että jokainen meistä oli jo teini-iässä arvannut olevansa kuninkaan ja kuningattaren poika ja joutuneensa vain erehdyksessä arkipäiväiseen ja tylsään perheeseen. Kaikkivoipaisuuden tunnetta meissä oli jo silloin, vaikka näkyvillä ei ollutkaan Villimiestä, joka olisi vienyt taikalähteelleen. Me tunnemme kaikkivoipaisuuden tunteen ja haluamme tuntea sitä kaiken aikaa.
Säilyttääkseen kaikkivoipaisuuden tunteensa lapsi saattaa kieltäytyä muistamasta lapsuuden rumia tosiasioita. Kieltäytyä näkemästä sekasortoisia oloja, pahoinpitelyä, hylkäämistä, turvattomuutta ja sivuuttaa vanhempien välinpitämättömyyden, päihdeongelmat ja pimeät puolet. Hitunen kultaa, neroudentunnetta, saattaa viedä meidät korkeuksiin, joista emme halua laskeutua.
Mitä tapahtuu?
Bly kertoo, että nuorukaisesta voi kaikkivoipaisuuden neroudentunteessaan kehkeytyä valkoisia joutsenia, ”lentäviä poikia”. Jungilaiset ovat kuvanneet sitä, puer aeternes (pyhä tai ikuinen poika). Marie-Louise Franz on kirjoittanut siitä klassikkokirjan. Franzin mielestä Pikku Prinssi-kirja ”lentäjien” lajityypillinen teos. Pikku Prinssi lopulta kuoli meidän planeetan käärmeenpuremaan.
”Lentäviä poikia” ovat Blyn mukaan Peter Panit, asramin kannattajat, ”korkeamman tajunnan etsijät”, platonisen rakkauden tai selibaatin kannattajat, don juanit. Don Juanin on pakko jättää jokainen, josta he eivät löydä puuttuvaa helmeä. Joillekin älyllisyys on ”selviytymiskeino” miehisyyden matkasta.
Bly varoittaa, etteivät nämä huimaavan henkevät lentäjät sopeudu omaan ruumiiseen. He ovat hirvittävän alttiita hylätyksi tulemisesta koituville järkytyksille. He eivät hyväksy rajoja ja vastustavat ihmiselämän ikävystyttävyyttä.
Franz päättelee, että lentävät irtautujat, ”lentävät pojat”, ovat valinneet kohoamisen kapinoidakseen äidillistä maanläheisyyttä ja naisen vanhoillisuutta. Vastustaakseen pelkoa alas avioliittoon, työn ja pitkäikäisen sitoutumisen maaperälle.
Bly kirjoittaa, että poika luonnostaan katsoo taivaalle. Ylös valoon pakoon. Nuoret kohoajat huomaavat usein etenevänsä henkisellä alalla, mutta sen hintana on oma elämä tai oma perusmiehisyys.
How far he is from working men when he is forty!
From all men…
Baal Sem Tov, 1700-luuvn hengen jättiläinen, ei antanut nuorukaisten lukea eräitä hengellisiä kirjoituksia alle 35-vuotiaina (nykykäsityksen mukaan aivot ovat ”valmiit ” noin 30-vuotiaana).
Ennen sitä miehen on elämän alkupuolella luotava siteet aineellisuuteen, opittava ammatti, ystävystyttävä metsän, maan, tuulen ja tulen kanssa. Jungin koulutuskeskukseen ei päässyt alle 35-vuotiaana.
Entä maahan jäävät pojat?
Bly muistuttaa, etteivät kaikki pojat ole lentäviä. Jotkut ovat maahan sidottuja – he ottavat vastuuta liian aikaisin, sitoutuvat elättämään muita. He kantavat valtavia taakkoja ja tuntevat, ettei heillä ole oikeutta katsella auringonvälkettä. Heidän sukuperinteisiinsä kuuluu, että pojan kaikkivoipaisuuden tunne on juurittava varhain pois.
- Miehet valitsevat masennuksen tien, Bly täräyttää.
Sadun poika on nyt kohoamassa – hyvässä ja pahassa samassa tilanteessa kuin miljoonat nuoret miehet ympäri maailman. Blyn mielestä kolme käsitettä kuvaa näiden nuorten miesten mahdollista tulevaisuutta – passiivisuus, naiivius ja turtumus.
1) Passiivisuus. Miesten aktiivisuutta on ihailtu ja arvostettu aina, mutta sitä ei enää tarvita. Ei ole enää tarvetta tunkeutua vaarallisiin paikkoihin, selättää villikarjuja eikä edetä rohkeasti vesiputouksille. Miehiä on rakastettu heidän hämmästyttävän aloitekykynsä vuoksi.
Blyn mukaan kolmenkymmenen viime vuoden aikana miesten on toivottu oppivan ”passiivisuutta”. Kulkemaan virran mukana, mieluummin seuraamaan kuin johtamaan, elämään tasapäisesti, olemaan haavoittuvia. Naiset haluavat passiivisen miehen, mikäli miehen haluavat. Kirkko haluaa kesytetyn miehen – papin. Yliopisto haluaa kesytetyn miehen – uraputkeutuneen. Liikeyritys haluaa yhteistyökykyisen työntekijän.
Bly kirjoittaa, että passiivisuus kasvaa eksponentiaalisesti, kun koulutusjärjestelmä suoltaa ”tuotteita”.
Bly jatkaa, että vastasyntynyt poika pyristelee isänsä otteesta taistellen narsistisen isän sitomis- ja murhaamishalua vastaan. Ja poika ponnistelee irti kapaloistaan taistellen narsistista äitiään vastaan, joka muuttaa hänet oman tahtonsa mukaiseksi.
- Kun poika ei onnistu vapautumaan, hän oppii Blaken sanoin – murjottamaan, Bly kirjoittaa.
Murjottava poika ei rähise, ei raivoa, eikä huuda – hän suhtautuu passiivisesti kokemiinsa loukkauksiin.
Bly painottaa, että ellei ilmesty vanhaa miestä katkaistakseen murjottavan pojan otteen, passiivinen käyttäytyminen yleistyy nuoren miehen muillakin alueilla.
Passiivinen mies pyytää naista hoitamaan rakastamisen puolestaan. Siis puhumisen, lahjojen oston, asioiden selvittämisen ”loppuun”, toisen ylistämisen ja läheisyyden säilyttämisen.
Maggy Scarf kirjassaan Intimate Partners (“Läheiset kumppanit”) kertoo, kuinka ¾ amerikkalaisessa parisuhteessa näytellään omituista näytelmää: nainen haluaa enemmän läheisyyttä ja mies pakenee sitä. Nainen yrittää tavoittaa miestä muttei juokse kyllin nopeasti. Mies pakenee, muttei kyllin nopeasti päästäkseen karkuun. Tätä peliä voidaan pelata vuosikausia.
Passiivinen mies ei sano mitä haluaa, kumppanin on arvailtava. Mies voi olla työssä robottimaisen tuottelias, muttei se ole sitä mitä mies itse haluaa.
Passiivinen mies haluaa, että lapset hoitavat rakastamisen puolestaan. Lapset ahdistuvat, kun vanhemmat eivät näytä rakastavan toisiaan. Passiivinen mies haluaa livahtaa vanhemman roolista. Pois tuntemisesta, lasten viemisestä kouluun, pusakoiden ostamisesta, soittoesitysten kuuntelemisesta, kotiintuloaikojen sopimisesta, käyttäytymissääntöjen määräämisestä, rangaistuksista päättämisestä, kun sääntöjä on rikottu, lasten ystäväpiirin seuraamisesta ja lapsen aktiivisesta kuuntelemisesta. Passiivinen mies jättää tämän kaiken vaimonsa huoleksi.
Passiivinen mies ei edes huomauta vaimoaan, kun tämä käyttäytyy epämielekkäästi.
2) Naiivius. Naiivi mies tuntee ylpeyttä joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi. Raivostunut nainen haukkuu miestä sovinistiksi, seksihulluksi, tyypilliseksi mieheksi, ja mies vain kuuntelee, eikä ryhdy taistelemaan. Hän avaa paitansa, jotta nainen näkisi mihin paremmin iskisi keihäänsä.
Alistuessaan hyökkäyksiin mies kokee toimivansa urhoollisesti ja edistyksellisesti – voihan hän nuolla haavat omassa yksinäisyydessään. Mikä on ihanampaa kuin joutua rakastettunsa hyökkäyksen kohteeksi?
Bly jatkaa, että naiivi mies on ylpeä myös siitä, että hän kykenee ottamaan hoitaakseen toisen tuskan. Eritoten naisten tuskan. Kun hän 5-vuotiaana istuu keittiönpöydän ääressä kuuntelemassa äidin uskoutumista hänelle kärsimyksistään. Se imartelee ja tekee hänet ”erityiseksi”, mutta samalla asettaa isän kehnoon valoon. Myöhemmin hän viehättyy naisista, jotka ”jakavat tuskaansa”. Naiivilla miehellä on parempi tuntuma naisten tuskaan kuin omaansa. Hän tarjoutuu kantamaan naisten tuskaa, tutkimatta omaa sydäntään. Kuinka asiallista tuon naisten tuskan kantamisen edes on.
Naiivin miehen ”erityislaatuinen kuuntelemisen lahja” estää häntä tutkimasta ihmisten ”pimeitä puolia”. Hän sallii naisille epäasiallisen käyttäytymisen, ryhtyy salaliittoon naisten pimeän puolen kanssa.
Naiiville miehelle vilpittömyys on kaikki kaikessa. Naiivi mies olettaa keskustelukumppanin olevan rehellinen, hyväntahtoinen ja avoin. Naiivi mies näyttelee kummallisia näytelmiä, joissa hän eristää itsensä muista. Kiukustuneelle naiselle hän vastaa: ” Olet oikeassa. Minulla ei ollut oikeutta tehdä sitä. Minä olen aina ollut tällainen.” Hän saattaa lisätä: ” Isä ei ollut ikinä läsnä, eikä tukenut minua”. Ja jatkaa naisen raivotessa: ” Kaikki miehet ovat paskoja”.
- Naiivi mies tuntee, että nainen on hylännyt hänet. Ja nyt hän on omilla sanomisillaan eristänyt itsensä vielä muista miehistäkin. Hän on monin verroin eristäytyneempi nyt.
Naiivi mies menettää helposti sen, mikä hänelle on kalleinta elämässä, koska häneltä puuttuu rajat. Taiteilijana hän improvisoi, kaikenlaiset rajat herättävät epäluuloa. Lopulta juuri rajojen puute tuhoaa hänet. Koska hän ei ole selvillä omista rajoistaan, hän ei kehitä sellaista, mikä kannattelisi hänen sieluaan.
Naiivi mies suhtautuu epäasiallisesti hurmioon – kaipaa sitä väärään hetkeen, paikkaan ja kaipaa naisellista hurmiota. Hänellä hurmioon ei liity perustaa eikä kurinalaisuutta.
Naiivi mies vajoaa mielentilaansa kuin suureen säkkiin. Nainen voi olla pahalla tuulella ja unohtaa tai päästä se yli. Naiivi mies ei pääse tuulestaan. Hän samastuu tunteeseensa (pahastuminen, apeus) ja pyytää kaikkia muitakin ryömimään samaan säkkiin. ” Mielialansa vangitsemana naiivi mies on vaimonsa, lastensa ja ystäviensä ulottumattomissa.”
Rajoja vailla oleva naiivi mies voi erikoistua myös siihen, ettei sano mitään. Hän haluaa narrata muut kantamaan vihaansa, suuttumustaan tai mikä tunne nyt milloinkin on vallalla – puhumattomuudellaan. Naiivi mies ei tiedä, että hänessä on sekä terve että sairas puoli. Sairas puoli haluaa pysyä sairaana.
Naiiviudessa on Blyn mukaan jotain, mikä vaatii petosta. Petosta, vilpillisyyttä ja valheita. Naiivi mies pettää herkästi muita ja kumppanista alkaa tuntua, kuin jokin ajaisi häntä pettämään naiivia miestään.
3) Turtuneisuus. Bly kirjoittaa, että henkistynyt mies voi rakastaa valoa, mutta voi olla tyystin tunnoton rinnan alueella.
Bly kirjoittaa, ettei äidin antama suoja, olipa se miten hyvää tahansa, ei korvaa isän antamaa suojaa. Hän kertoo, että kun joku tyttö lukiossa kysyi rakastaako Bly tyttöä, niin hän ei pystynyt vastaamaan. Jos hän kysyi tytöltä samaa, niin tyttö saattoi vastata: ” Minä kyllä kunnioitan sinua. Myös ihailen ja pidän sinusta, olen jopa kiinnostunut sinusta, mutten rakasta sinua”.
Bly kirjoittaa, että jos hän tutki sisintään, ei hän havainnut siellä yhtään mitään. Hänen piti joko pitää suunsa kiinni tai teeskennellä.
Bly jatkaa, että jotkut naiset loukkaantuvat, kun mies ei halua ”ilmaista tunteitaan”. Ja naiset päättelevät, että mies haluaa salata jotakin tai ”viestii jotakin” pidättyvyydellään.
- Mutta todennäköisempää on, että kun mies kysyy sisimmältään vastausta, sieltä ei kuulu mitään, Bly painottaa.
Blyn mukaan turtuneisuus mahdollisesti häviää miehen vanhetessa. Sitä mukaa kun oppii etsimään turvaa muiltakin kuin omilta vanhemmilta.
Lappeenrannassa 31.7.23
Sadun kolmantena päivänä poika istuu kaivon reunalla. Sormea särki. Aika kävi pitkäksi. Hän alkoi katsella kasvojaan kaivon vedestä. Poika kumartui kaivoon syvemmälle nähdäkseen paremmin omat silmänsä, mutta samalla pitkät hiukset valahtivat alas olkapäiltä ja kastuivat veteen. Poika kohottautui kiireesti pystyyn, mutta hänen hiuksensa olivat jo kultaiset ja loistivat kuin aurinko. Poika piilotti kultaiset hiukset nenäliinaansa.
Villimies palasi ja sanoi: ”Ota liina päästäsi!”. Poika pyyteli anteeksi hyvin hartaasti, mutta siitä ei ollut mitään apua.
Pojalle on kuitenkin syntynyt kaivon vastakatseesta väkevä, hämmentävä vaikutelma ja kokemus – joku kaivon vedessä ”vastaa” hänen katseeseensa. Tuo takaisin tuijottava jokin on ”sisäinen sielu”, itsemme toinen puoli, joka ei näy emmekä halua näkyvän toisille.
Bly kirjoittaa, että kaivoon tai peiliin katsoja tulee tietoiseksi puoliskostaan, varjostaan tai piilossa olevasta miehestä. Ja jatkaa, että piilossa olevan miehen tiedostaminen on kaiken initiaation tavoitteena. ” Kokemus opettaa pojalla, että hänen näkemänsä silmät eivät ole ”häntä”, vaan toista miestä, joka ei oikein sisälly vanhempien hänelle antamaan nimeen.
- Nämä silmät kuuluvat toiselle olennolle, jota emme ole koskaan tavanneet, Bly painottaa.
Blyn mukaan myös gnostikot puhuvat kaksosesta, jonka he kuvittelivat erotetun meistä syntymän hetkellä. ”Kaksonen säilyttää sen henkisen tietämyksen, joka on meille, annettiin ennen syntymää. Palatessaan psyykeen kaksonen pitää kiinni kiihkeydestä ja vakavuudesta”.
Blyn mukaan poika on sadussa nähnyt luonnon vastaavan hänen katseeseensa. Bly kirjoittaa, ettei luonnon tietoisuus ole varsinaisesti älyä, tuntemiskykyä, tajuntaa, eikä tietoutta. Se putoaa kaikkien sanojen väliin.
Jos luonnossa olevan älyn kuvittelee olennoksi Amerikan alkuasukaskulttuurien ja muinaisten metsästäjien tapaan, eli kuvailee sellaisen olennon näkemiseltä vilaukselta. Bly pohtii, että sadussa hiukset muuttuvat kultaisiksi, kun näkee ”luonnon”.
Bly muistuttaa, ettei kaivon omaan kuvaan tuijottamisesta ole kyse siitä, että näkisi itsensä naisen tavoin (näkemällä Suuren Äidin) eikä Narkissos-myytistä. Kun Narkissos nykyajan Instragramkuvien mukaisesti rakastuu omiin kasvoihinsa ja on saarroksissa omissa ympyröissään, niin sadun poika ei rakastukaan omiin kasvoihinsa vaan näkee silmien kautta itse luonnon tietoisuuteen. Sadun poika siis murtautuu pois omista ympyröistään, eikä jää niihin kiinni kuten Narkissos tai nykyajan yltiöulkonäköpainoitteinen maailma. Suhde luontoon avautuu omaan napaan tuijottamisen sijaan.
Lähtö maailmalle
Bly kirjoittaa, että miehen nähtyä vilaukselta oman sielukaksosensa ja luonnon (älyn, tietoisuuden tai tarkoituksen), hänen hiuksensa muuttuvat kultaisiksi – hänellä on ”kultainen pää”.
Sadun rituaaliajassa on kulunut kolme päivää. Blyn mukaan ne voisivat olla meidän 15 vuotta. Villimies initiaation suorittaja antoi pojalle tehtävän. Hän epäonnistui kolme kertaa, mutta joka kerta epäonnistuessaan sai myös lahjan. Epäonnistuminen johtui hänen tuntemastaan kivusta ja hänen inhimillisestä kyvyttömyydestään pysyä tarkkaavaisena. Eli initiaatiotehtävän vastaanottaminen on tärkeämpää kuin siinä onnistuminen tai epäonnistuminen.
Rautahannu sanoo pojalle:
” Sinä et selviytynyt kokeesta etkä voi enää jäädä tänne. Lähde ulos avaraan maailmaan, siellä sinä joudut kokemaan, kuinka pahalta köyhyys tuntuu. Mutta koska sydämesi ei ole paha ja koska minä haluan sinulle hyvää, annan sinulle yhden lupauksen. Jos joudut pulaan, tule tänne metsään ja huuda ”Rautahannu!”. Silloin minä autan sinua. Minulla on suuri valta, suurempi kuin sinä luulet, ja minulla on yllin kyllin kultaa ja hopeata.”
Bly arvostelee, että nykypäivänä initiaatio kuvitellaan hoidetuksi sillä, että nuori käy rippikoulun, osallistuu bar mitzvah- seremoniaan tai suorittaa ajokortin.
Todellinen initiaatio on mielten avartamista tammien, vuorten, jäätiköiden, hevosten, leijonien, ruohikkojen, vesiputousten ja kauriiden autuuteen. Me tarvitsemme hurjuutta ja rajuutta.
- Kaikki mikä eristää ihmisen vesiputouksesta tai leijonista, koituu hänen tuhokseen.
Bly jatkaa, että Rautahannu-sadussa on säilynyt muistumia miesten initiaatioseremonioista, jotka juontuvat 10000–20000 vuoden takaisesta Pohjois-Euroopasta. Villimiehen tehtävänä on opettaa nuorukaiselle, kuinka rikas, vaihteleva ja monipuolinen hänen miehuutensa on. Pojan elimistö perii kauan sitten kuolleiden esi-isien kehittämiä ruumiillisia kykyjä ja hänen mielensä satoja vuosia sitten kehittyneitä henkisiä ja sielullisia voimia.
Bly muistuttaa, että Rautahannu-sadun metaforat viittaavat koko ihmiselämään, mutta ne on viritetty miehen psyykeen. Nuorukaista pyydetään laskeutumaan omiin haavoihinsa, nousemaan ”kaksosen” valtakuntaan ja avartumaan tietoisuuteen, joka on puissa, vedessä, eläimissä ja ”kymmennessätuhannessa asiassa” piilevää tietoisuutta. Kun nuorukainen on ymmärtänyt nämä kolme asiaa, niin hänen hiuksensa muuttuvat kultaiseksi.
Ja Bly jatkaa: ” Se ei ratkaise kaikkia hänen ongelmiaan, vaan tuo uusia. Ja uusi ongelma syntyy hänen kultaisesta päästään.”
Tuhkan, vajoamisen ja murheen tie
Sadussa on siis tapahtunut seuraavaa. Villimiehen matkassa kuninkaanpoika ei kulkenut rikollisuuden, narkomanian ja itsensä häpäisemisen tietä. Päinvastoin hänet on nostettu sen tasolle, mikä hänessä on suurta.
Bly kirjoittaa, että jokainen meistä oli jo teini-iässä arvannut olevansa kuninkaan ja kuningattaren poika ja joutuneensa vain erehdyksessä arkipäiväiseen ja tylsään perheeseen. Kaikkivoipaisuuden tunnetta meissä oli jo silloin, vaikka näkyvillä ei ollutkaan Villimiestä, joka olisi vienyt taikalähteelleen. Me tunnemme kaikkivoipaisuuden tunteen ja haluamme tuntea sitä kaiken aikaa.
Säilyttääkseen kaikkivoipaisuuden tunteensa lapsi saattaa kieltäytyä muistamasta lapsuuden rumia tosiasioita. Kieltäytyä näkemästä sekasortoisia oloja, pahoinpitelyä, hylkäämistä, turvattomuutta ja sivuuttaa vanhempien välinpitämättömyyden, päihdeongelmat ja pimeät puolet. Hitunen kultaa, neroudentunnetta, saattaa viedä meidät korkeuksiin, joista emme halua laskeutua.
Mitä tapahtuu?
Bly kertoo, että nuorukaisesta voi kaikkivoipaisuuden neroudentunteessaan kehkeytyä valkoisia joutsenia, ”lentäviä poikia”. Jungilaiset ovat kuvanneet sitä, puer aeternes (pyhä tai ikuinen poika). Marie-Louise Franz on kirjoittanut siitä klassikkokirjan. Franzin mielestä Pikku Prinssi-kirja ”lentäjien” lajityypillinen teos. Pikku Prinssi lopulta kuoli meidän planeetan käärmeenpuremaan.
”Lentäviä poikia” ovat Blyn mukaan Peter Panit, asramin kannattajat, ”korkeamman tajunnan etsijät”, platonisen rakkauden tai selibaatin kannattajat, don juanit. Don Juanin on pakko jättää jokainen, josta he eivät löydä puuttuvaa helmeä. Joillekin älyllisyys on ”selviytymiskeino” miehisyyden matkasta.
Bly varoittaa, etteivät nämä huimaavan henkevät lentäjät sopeudu omaan ruumiiseen. He ovat hirvittävän alttiita hylätyksi tulemisesta koituville järkytyksille. He eivät hyväksy rajoja ja vastustavat ihmiselämän ikävystyttävyyttä.
Franz päättelee, että lentävät irtautujat, ”lentävät pojat”, ovat valinneet kohoamisen kapinoidakseen äidillistä maanläheisyyttä ja naisen vanhoillisuutta. Vastustaakseen pelkoa alas avioliittoon, työn ja pitkäikäisen sitoutumisen maaperälle.
Bly kirjoittaa, että poika luonnostaan katsoo taivaalle. Ylös valoon pakoon. Nuoret kohoajat huomaavat usein etenevänsä henkisellä alalla, mutta sen hintana on oma elämä tai oma perusmiehisyys.
How far he is from working men when he is forty!
From all men…
Baal Sem Tov, 1700-luuvn hengen jättiläinen, ei antanut nuorukaisten lukea eräitä hengellisiä kirjoituksia alle 35-vuotiaina (nykykäsityksen mukaan aivot ovat ”valmiit ” noin 30-vuotiaana).
Ennen sitä miehen on elämän alkupuolella luotava siteet aineellisuuteen, opittava ammatti, ystävystyttävä metsän, maan, tuulen ja tulen kanssa. Jungin koulutuskeskukseen ei päässyt alle 35-vuotiaana.
Entä maahan jäävät pojat?
Bly muistuttaa, etteivät kaikki pojat ole lentäviä. Jotkut ovat maahan sidottuja – he ottavat vastuuta liian aikaisin, sitoutuvat elättämään muita. He kantavat valtavia taakkoja ja tuntevat, ettei heillä ole oikeutta katsella auringonvälkettä. Heidän sukuperinteisiinsä kuuluu, että pojan kaikkivoipaisuuden tunne on juurittava varhain pois.
- Miehet valitsevat masennuksen tien, Bly täräyttää.
Sadun poika on nyt kohoamassa – hyvässä ja pahassa samassa tilanteessa kuin miljoonat nuoret miehet ympäri maailman. Blyn mielestä kolme käsitettä kuvaa näiden nuorten miesten mahdollista tulevaisuutta – passiivisuus, naiivius ja turtumus.
1) Passiivisuus. Miesten aktiivisuutta on ihailtu ja arvostettu aina, mutta sitä ei enää tarvita. Ei ole enää tarvetta tunkeutua vaarallisiin paikkoihin, selättää villikarjuja eikä edetä rohkeasti vesiputouksille. Miehiä on rakastettu heidän hämmästyttävän aloitekykynsä vuoksi.
Blyn mukaan kolmenkymmenen viime vuoden aikana miesten on toivottu oppivan ”passiivisuutta”. Kulkemaan virran mukana, mieluummin seuraamaan kuin johtamaan, elämään tasapäisesti, olemaan haavoittuvia. Naiset haluavat passiivisen miehen, mikäli miehen haluavat. Kirkko haluaa kesytetyn miehen – papin. Yliopisto haluaa kesytetyn miehen – uraputkeutuneen. Liikeyritys haluaa yhteistyökykyisen työntekijän.
Bly kirjoittaa, että passiivisuus kasvaa eksponentiaalisesti, kun koulutusjärjestelmä suoltaa ”tuotteita”.
Bly jatkaa, että vastasyntynyt poika pyristelee isänsä otteesta taistellen narsistisen isän sitomis- ja murhaamishalua vastaan. Ja poika ponnistelee irti kapaloistaan taistellen narsistista äitiään vastaan, joka muuttaa hänet oman tahtonsa mukaiseksi.
- Kun poika ei onnistu vapautumaan, hän oppii Blaken sanoin – murjottamaan, Bly kirjoittaa.
Murjottava poika ei rähise, ei raivoa, eikä huuda – hän suhtautuu passiivisesti kokemiinsa loukkauksiin.
Bly painottaa, että ellei ilmesty vanhaa miestä katkaistakseen murjottavan pojan otteen, passiivinen käyttäytyminen yleistyy nuoren miehen muillakin alueilla.
Passiivinen mies pyytää naista hoitamaan rakastamisen puolestaan. Siis puhumisen, lahjojen oston, asioiden selvittämisen ”loppuun”, toisen ylistämisen ja läheisyyden säilyttämisen.
Maggy Scarf kirjassaan Intimate Partners (“Läheiset kumppanit”) kertoo, kuinka ¾ amerikkalaisessa parisuhteessa näytellään omituista näytelmää: nainen haluaa enemmän läheisyyttä ja mies pakenee sitä. Nainen yrittää tavoittaa miestä muttei juokse kyllin nopeasti. Mies pakenee, muttei kyllin nopeasti päästäkseen karkuun. Tätä peliä voidaan pelata vuosikausia.
Passiivinen mies ei sano mitä haluaa, kumppanin on arvailtava. Mies voi olla työssä robottimaisen tuottelias, muttei se ole sitä mitä mies itse haluaa.
Passiivinen mies haluaa, että lapset hoitavat rakastamisen puolestaan. Lapset ahdistuvat, kun vanhemmat eivät näytä rakastavan toisiaan. Passiivinen mies haluaa livahtaa vanhemman roolista. Pois tuntemisesta, lasten viemisestä kouluun, pusakoiden ostamisesta, soittoesitysten kuuntelemisesta, kotiintuloaikojen sopimisesta, käyttäytymissääntöjen määräämisestä, rangaistuksista päättämisestä, kun sääntöjä on rikottu, lasten ystäväpiirin seuraamisesta ja lapsen aktiivisesta kuuntelemisesta. Passiivinen mies jättää tämän kaiken vaimonsa huoleksi.
Passiivinen mies ei edes huomauta vaimoaan, kun tämä käyttäytyy epämielekkäästi.
2) Naiivius. Naiivi mies tuntee ylpeyttä joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi. Raivostunut nainen haukkuu miestä sovinistiksi, seksihulluksi, tyypilliseksi mieheksi, ja mies vain kuuntelee, eikä ryhdy taistelemaan. Hän avaa paitansa, jotta nainen näkisi mihin paremmin iskisi keihäänsä.
Alistuessaan hyökkäyksiin mies kokee toimivansa urhoollisesti ja edistyksellisesti – voihan hän nuolla haavat omassa yksinäisyydessään. Mikä on ihanampaa kuin joutua rakastettunsa hyökkäyksen kohteeksi?
Bly jatkaa, että naiivi mies on ylpeä myös siitä, että hän kykenee ottamaan hoitaakseen toisen tuskan. Eritoten naisten tuskan. Kun hän 5-vuotiaana istuu keittiönpöydän ääressä kuuntelemassa äidin uskoutumista hänelle kärsimyksistään. Se imartelee ja tekee hänet ”erityiseksi”, mutta samalla asettaa isän kehnoon valoon. Myöhemmin hän viehättyy naisista, jotka ”jakavat tuskaansa”. Naiivilla miehellä on parempi tuntuma naisten tuskaan kuin omaansa. Hän tarjoutuu kantamaan naisten tuskaa, tutkimatta omaa sydäntään. Kuinka asiallista tuon naisten tuskan kantamisen edes on.
Naiivin miehen ”erityislaatuinen kuuntelemisen lahja” estää häntä tutkimasta ihmisten ”pimeitä puolia”. Hän sallii naisille epäasiallisen käyttäytymisen, ryhtyy salaliittoon naisten pimeän puolen kanssa.
Naiiville miehelle vilpittömyys on kaikki kaikessa. Naiivi mies olettaa keskustelukumppanin olevan rehellinen, hyväntahtoinen ja avoin. Naiivi mies näyttelee kummallisia näytelmiä, joissa hän eristää itsensä muista. Kiukustuneelle naiselle hän vastaa: ” Olet oikeassa. Minulla ei ollut oikeutta tehdä sitä. Minä olen aina ollut tällainen.” Hän saattaa lisätä: ” Isä ei ollut ikinä läsnä, eikä tukenut minua”. Ja jatkaa naisen raivotessa: ” Kaikki miehet ovat paskoja”.
- Naiivi mies tuntee, että nainen on hylännyt hänet. Ja nyt hän on omilla sanomisillaan eristänyt itsensä vielä muista miehistäkin. Hän on monin verroin eristäytyneempi nyt.
Naiivi mies menettää helposti sen, mikä hänelle on kalleinta elämässä, koska häneltä puuttuu rajat. Taiteilijana hän improvisoi, kaikenlaiset rajat herättävät epäluuloa. Lopulta juuri rajojen puute tuhoaa hänet. Koska hän ei ole selvillä omista rajoistaan, hän ei kehitä sellaista, mikä kannattelisi hänen sieluaan.
Naiivi mies suhtautuu epäasiallisesti hurmioon – kaipaa sitä väärään hetkeen, paikkaan ja kaipaa naisellista hurmiota. Hänellä hurmioon ei liity perustaa eikä kurinalaisuutta.
Naiivi mies vajoaa mielentilaansa kuin suureen säkkiin. Nainen voi olla pahalla tuulella ja unohtaa tai päästä se yli. Naiivi mies ei pääse tuulestaan. Hän samastuu tunteeseensa (pahastuminen, apeus) ja pyytää kaikkia muitakin ryömimään samaan säkkiin. ” Mielialansa vangitsemana naiivi mies on vaimonsa, lastensa ja ystäviensä ulottumattomissa.”
Rajoja vailla oleva naiivi mies voi erikoistua myös siihen, ettei sano mitään. Hän haluaa narrata muut kantamaan vihaansa, suuttumustaan tai mikä tunne nyt milloinkin on vallalla – puhumattomuudellaan. Naiivi mies ei tiedä, että hänessä on sekä terve että sairas puoli. Sairas puoli haluaa pysyä sairaana.
Naiiviudessa on Blyn mukaan jotain, mikä vaatii petosta. Petosta, vilpillisyyttä ja valheita. Naiivi mies pettää herkästi muita ja kumppanista alkaa tuntua, kuin jokin ajaisi häntä pettämään naiivia miestään.
3) Turtuneisuus. Bly kirjoittaa, että henkistynyt mies voi rakastaa valoa, mutta voi olla tyystin tunnoton rinnan alueella.
Bly kirjoittaa, ettei äidin antama suoja, olipa se miten hyvää tahansa, ei korvaa isän antamaa suojaa. Hän kertoo, että kun joku tyttö lukiossa kysyi rakastaako Bly tyttöä, niin hän ei pystynyt vastaamaan. Jos hän kysyi tytöltä samaa, niin tyttö saattoi vastata: ” Minä kyllä kunnioitan sinua. Myös ihailen ja pidän sinusta, olen jopa kiinnostunut sinusta, mutten rakasta sinua”.
Bly kirjoittaa, että jos hän tutki sisintään, ei hän havainnut siellä yhtään mitään. Hänen piti joko pitää suunsa kiinni tai teeskennellä.
Bly jatkaa, että jotkut naiset loukkaantuvat, kun mies ei halua ”ilmaista tunteitaan”. Ja naiset päättelevät, että mies haluaa salata jotakin tai ”viestii jotakin” pidättyvyydellään.
- Mutta todennäköisempää on, että kun mies kysyy sisimmältään vastausta, sieltä ei kuulu mitään, Bly painottaa.
Blyn mukaan turtuneisuus mahdollisesti häviää miehen vanhetessa. Sitä mukaa kun oppii etsimään turvaa muiltakin kuin omilta vanhemmilta.
Lappeenrannassa 31.7.23