Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 10
Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 10
Bly on otsikoinut viidennen lukunsa ”Jumalanaisen kohtaaminen puutarhassa”, alaotsikkona on ”Äidillinen naiseus ja yksityinen naiseus”. (pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
Bly kertaa mitä tähän mennessä on tapahtunut. Villimiehen lähdettyä poika saa tutustua sieluun. Sen jälkeen poika onnistuu pääsemään linnaan, putoaa tuhkaan ja käy lopulta pikavierailulla Kuninkaan saleissa.
Nyt pojan on aika lähestyä naiseutta ei-äidillisessä muodossa – väkevässä, kukkeassa, älykkäässä, villissä, kiihottavassa, eroottisessa ja leikkisässä muodossa. Blyn mukaan kyseessä on maan tasolla oleva älykäs nainen. Mytologisella tasolla on taas ”nainen, joka rakastaa kultaa”. Jälkimmäistä ruotsalaiset kutsuvat ”aurinkokissoiksi”, venäläiset kutsuvat ”naispuoliseksi tsaariksi”, keltit ”kuunjäljeksi vedessä”. Kelttien kuva tavoittaa älykkään naiseuden pakenevan, heijastelevan, yksityisluonteisen, muotoa muuttavan, eloisan, hopeisen mielenlaadun.
Sadussa kuninkaantyttären kohtaamisesta
Bly kirjoittaa, että mies kohtaa äidillisen naiseuden syntymässä tai jopa sitä ennen. Se säilyy riippuen äidin kyvystä luoda siteitä. Miehet kohtaavat eroottisen naiseuden jo ennen varsinaista lähtöä tuhkan tielle. Mutta niillä kohtaamisilla ei ole suurta merkitystä sadun kannalta.
Rautahannu-sadussa naisellisen naisen kohtaaminen tapahtuu vasta tuhka-ajan jälkeen. Blyn mukaan tällainen hedelmällinen kohtaaminen tapahtuu vasta kun mies on lähtenyt ”kellarista puutarhaan”.
Kuningas käski kokin ajan pojan pois, kun ei suostunut myssyään ottamaan pois. Kokki sääli poikaa ja vaihtoi tämän puutarhan apulaiseen. Kun poika työskenteli puutarhassa kuumana kesäpäivänä, niin hän otti myssyn päästään, jotta tuulenhenki viilentäisi hänen päätään. Hänen kultaisista hiuksistaan välkehti säteet kuninkaantyttären huoneeseen. Kuninkaantytär huomasi pojan ja huusi hänelle: ” Tuo minulle kukkakimppu!”. Poika vei kimpun villejä kukkia, vaikka puutarhuri moitti villejä kukkia kehnoiksi. Poika vastasi, että villit kukat tuoksuvat voimakkaammin ja miellyttävät kuninkaantytärtä enemmän.
Kuninkaantytär pyysi poikaa ottamaan myssyn päästä, poika ei taaskaan halunnut, mutta kuninkaantytär otti sen päästä ja pojan kultaiset hiukset valahtivat esille. Kuninkaantytär antoi pojalle kukista rahaa, jotka hän antoi puutarhurille.
Bly kirjoittaa, että pojan kultaisten hiusten näkeminen on kairos. Kreikkalaiset kutsuvat kairokseksi hetkeä, jolloin yksilön kohtaloon kätkeytyvä merkityksellinen seikka paljastuu. Mikä on sadun pojan kairos?
Puutarhaan astuminen
Bly kirjoittaa, että kaikki alkoi, kun kokki lähetti pojan puutarhatöihin. Mytologisessa perinteessä puutarha viittaa muurien ympäröimään puutarhaan. Puutarha tuo mieleen suljetun alueen.
Kreikkalaisista jumalista Hermeksellä on ikivanha yhteys muuritettuihin puutarhoihin – kaikkeen mikä on tarkoituksellisesti aidattu. Hermes ohjaa säiliöiden muodostamista, rajoitettujen paikkojen luomista, etenkin sellaisten, jotka on tarkoitettu sisäiselle työlle. Nunnaluostari, mietiskelykammio, rukouskammio, rakastavaisten huone, filosofin työhuone.
Blyn mukaan yliopistot olivat aikanaan suljettuja puutarhoja. Bly kertoo, että hänen tuttaviaan lopetti leipätyönsä 50-vuotiaana ja lähtivät yliopistoon uppoutuakseen keskiaikaisiin tieteisiin. Uppoutuakseen puutarhaan.
Hän jatkaa, että latinakielisessä kirjallisuudessa (myöhemmin myös italian, ranskan ja espanjan) hortus conclusus eli suljettu puutarha oli monen runon teemana ja tapahtumapaikkana.
Ihmiset kaipaavat suljettuun puutarhaansa, ”taivassataamaansa” (Gerald Manley Hopkinsin runo). Puutarhaan astuessamme pakenemme ”maailman” iskusadetta ja saamme väliaikaisen suojan.
Bly kirjoittaa, että jos on lapsena käytetty hyväksi tai kasvanut muunlaisessa ”häiriintyneessä perheessä”, niin kaipaa ennen pitkää ”taivassatamaa”. Sadun mukaan me kaikki tarvitsemme sitä.
Suljettu puutarha on suoja maailmaa vastaan ja paikka, jossa voi toipua luottamuksen rikkouduttua.
Suljettu puutarha on myös paikka, jossa voi tutkiskella omaa sisintään. Blyn mukaan me kaikki astuessamme suljettuun puutarhaan, voimme kokea psyykemme rikkauden, joka hänen mukaansa on runsaimmillaan surussa. Puutarhasta mies löytää psyyken rikkauden. Sitä ei löydy velvollisuuden jumalan piiristä. Ei arvopaperimarkkinoista eikä jalkapallokentiltä.
Suljetussa puutarhassa Blyn mukaan kehittyy masennuksesta surua, menestymisen himosta jumalkuvien tekoa. Suljettu puutarha on kulttuuria raakalaisuuden sijaan, sielunasioita pakkomielteiden sijaan, intohimoa karkean seksuaalisuuden sijaan, sielun tarpeiden lisääntymistä yleisen tavaranhimon sijaan.
Uusi työ puutarhassa pakottaa meidät ulos kellarikerroksesta tuulen ja sään armoille. Puutarhassa työskennellessämme ymmärrämme, etteivät vastoinkäymisemme ole omaa syytämme eikä meidän pidä syyttää itseämme kaikista, ei mistään niistä.
Puutarhassa työskentelemme vielä ”pimeydessä”, mutta pimeys muistuttaa nyt mustaa maata. Puutarhassa sielu ja luonto avioituvat. Kun rakastamme enemmän viljelyä kuin jännitystä, olemme valmiit puutarhatyöhön.
Puutarhassa viljelemme kaipuuta ja ikävää ja vaalimme pienenpieniä toiveita. Pienenpienten, tuskin havaittavien toiveiden huomioon ottaminen on ominaista puutarhatyölle. Niin käyttäytyvät rakastavaiset. Suljettu puutarha on otollinen paikka rakastavaisille. Puutarhassa saattaa kohdata nuoren tytön, viisaan vanhuksen tai ”päivän viileydessä” käyskentelevän Kuninkaan.
Sielunelämämme tärkeimmät hetket eletään tuossa samassa puutarhassa. Suljettu puutarha synnyttää pikemmin aitoa kaipuuta äärettömyyteen kuin tavaranhimoa.
Aito kaipuu on aina vaarallista. Eroksen polte on vaaransekaista nautintoa.
Initiaatio vaatii jokaista nuorukaista tulemaan jossakin vaiheessa rakastajaksi, ts. saattaa hänessä olevan rakastajan puhkeamaan siemenestä kukkaan. Romeossa ja Juliassa, kuten muissakin renessanssiajan kuvauksista käy ilmi, että nuorukainen saattoi ottaa pari kolme vuotta vapaata ja käyttää sen opetellakseen rakastajaksi. Opetteli soittamaan jotain soitinta, ulkoa runoja. Se oli puutarhatyötä, jossa oli mukana kaipuuta. Nyt nuo vuodet käytetään loppututkinnon suorittamiseen.
Robert Moore kuvaa rakastavan ihmisen luonteenlaatua ”arvostavaksi tietoisuudeksi”. Puunlehti näyttää rakastuneesta kauniimmalta, sydän on täynnä ylistystä.
Bly kirjoittaa, että puutarhatyö-vaihe miehen elämässä voi alkaa odottamatta. Sairaus, joka sitoo potilaan viikoiksi neljän seinän sisälle, saattaa olla suljettu puutarha. Se voi olla onnettomuus. Thoreau muutti muutamaksi kuukaudeksi rakentamaansa majaan ja rakastui vaivaistammeen.
Jotkut puutarhaan astuvat miehet aloittavat nousemalla viideltä aamulla ja viettämällä itsekseen tunnin ennen työhön menoa.
Täydellisyyden tavoittelu, häpeä – tekevät puutarhan mahdottomaksi.
Kultahiuksinen nainen ja suloinen hämmennys
Sadun nuori nainen on onnistunut tuomaan huoneeseensa pojan, jolla on kultaiset hiukset myssynsä alla. Bly kysyy, millaista olisi tavallisen pojan kohdata ”nainen, joka rakastaa kultaa”?
Bly kertoo miehestä, joka muistaa kesätyön 15-vuotiaana, jolloin kohtaisi upean nuoren tytön. Tytön kasvot ja niiden kauneus tuntuivat tavoittamattomilta tai haavoittumattomilta, mikä sai pojan itsensä tuntemaan niin tolloksi, ettei uskaltanut edes keskustelua tytön kanssa aloittaa.
16-vuotias tyttö ei ollut kultahiuksinen nainen, mutta sitä poika ei tiennyt. Hän näki minkä näki – ”kuunsillan vedessä” ja tunsi suloista hämmennystä.
Kahdeksantoista vuotiaana poika olisi jo voinut puhutella ja liehitellä tyttöä, jopa rakastella hänen kanssaan – vain huomatakseen, ettei tyttö ollutkaan ”Hän”. Poika tuntisi pettymystä ja tyttö ihmettelisi, mihin kiinnostus on hävinnyt. Bly kirjoittaa, että tämä on aluetta, jossa miehillä on suurta epätoivoa ja naisilla suurta kärsimystä. Mies ehkä toistaa tämän seurustelukuvionsa ja pettymyksensä kerrasta toiseen.
Toistuvasti ihastutaan ja petytään, kun ei ymmärretä myyttistä tasoa elämässä. 1100- ja 1200-luvulla trubaduurirunoilijat ammensivat oppia muslimien uskonnollisesta viisaudesta ja kirjoittivat runoja Kultaiselle naiselle. He säilyttivät mytologian eri tasot kuvailemalla Kultaista naista ”linnanherran vaimoksi”. Linnanherran vaimot olivat älykkäitä naisia ja tiesivät, että sielun toiveita tässä palveltiin.
Se joka tunnistaa myyttiset tasot, voi nähdä kaikissa naisissa – nuorissa ja vanhoissa – tuon taustalta säteilevän Kultaisen naisen. Facebook on ryhtynyt hyväksikäyttämään tätä myyttistä kultaisen naisen säteilyä - luomalla tekoälyllä puolipukeisia naisia, jotka aivan kuin hohkaisivat myyttistä kultaisen naisen säteilyä. Melko avuton yritys, mutta onnistuu, jos mies ei tunnista eri myyttisiä tasoja. Miehelle, joka näkee eri tasot, tekoälykuvat ovat naurettavan koomisia.
Bly kirjoittaa, että kultahiuksisen naisen loisto kulkeutuu ikuisesta valovoimaisesta tilastaan julkisuuden hahmoihin. Voi luulla, että joku italialainen näyttelijätär on Kultainen nainen.
Jos muinainen kreikkalainen näki miehen, jolla on Zeuksen energiaa, ei hän ikimaailmassa sanonut, että ”Tuo mies on Zeus”. Hän mytologiansa auttoi erottamaan eri tasot toisistaan.
- Nyt kun mytologia on romahtanut, miehet alati sekoittavat elävän naisen kultahiuksiseen naiseen, Bly jyrähtää.
Elävä nainen, jolla on mahalaukku, ohutsuoli ja vaikea lapsuus, ei ole valon nainen. Ihminen, joka tahdikkaasti pieraisee hississä, ei ole jumalainen olento, ja miehen on parasta tietää se.
Bly kysyy, että mitä tarkoittaa, kun mies rakastuu huoneen toisella puolella näkemiinsä säteileviin kasvoihin? Sitä, että miehellä on sieluntyötä tekemättä. Miehen sielusta on kysymys.
Mutta kun miehen uniin ilmestyy nainen, jota hän ei ole koskaan tavannut, se saattaa merkitä, että kultahiuksinen nainen lähestyy.
Bly kertoo, että jungilaiset ovat tehneet virheen omaksuessaan ja pitäessään jokaista miehen tapaamaa hauskannäköistä naista tämän animana.
- Kun mies sanoo naiselle, sinä olet minun animani, tulisi naisen parahtaa ja juosta kiireesti ulos huoneesta.
Sanassa anima ei ole kultahiuksisen naisen suuruutta, eikä siinä tavallista naista rakasteta naisena, Blyn mukaan.
Bly kertoo tarinan runoilija W.B Yeatsista. Kun tämä oli 18-vuotias, hänen kodissaan vieraili irlantilainen kaunotar Maud Gonne. Yeats oli mennyttä. Hän kirjoitti naiselle monia runoja, ryhtyi hänen julkiseksi puolustajakseen, rakasti häntä ja kosi häntä 30 vuoden ajan, kunnes antoi periksi ja päätti mennä naimisiin tavallisen naisen kanssa. Vielä päätöksensä jälkeen hänen oli vaikea pitää nainen poissa mielestään.
Bly kirjoittaa mytologisesta ymmärryksestä, joka on nykyaikana hukkaantunut.
- Samalla tavoin kuin poliittinen kuningas ja oma isä saavat Pyhästä kuninkaasta maahan lankeavaa säteilyä Maud Gonne ja kaikki elävät naiset saavat osakseen Pyhästä naisellisuudesta eli Kultaisesta naisesta lankeavaa säteilyä.
Blake tapasi sanoa: ” Naisen alaston ruumis on miehen silmälle liian suuri kappale ikuisuutta”.
Sadussa Rautahannu pojan initiaatiota ei voi saattaa loppuun ilman kuninkaantytärtä.
Bly kirjoittaa, että jokainen mies ja nainen tällä planeetalla on matkalla ”laeista legendoihin”.
Lakien ymmärtäminen vie 20 vuotta, legendoihin pääsemiseen kuluu koko elämä. Laki edustaa käskyjä, joita me tarvitsemme hengissä pysymiseksi. Mitä lähemmäksi ihminen pääsee legendoja, sitä lähemmäksi hän pääsee syvyyttä, kosteutta, villeyttä, kesyttömyyttä, vaistomaisuutta ja karvaisuutta.
Säännöissä pysyttelevistä miehistä tulee oppineita. Kun mies alkaa olla kypsä ottamaan ratkaisevan askeleen kohti ”legendoja”, hänen uniinsa saattaa ilmaantua naishahmo, jonka kasvot ”katselevat molempiin suuntiin”. Lakeihin ja legendoihin. Tämä unihahmo ei ole lihaa ja verta oleva nainen, vaan omavaloinen ikuinen olento. Hän on Kultahiuksinen nainen.
Tao Te Ching kutsuu sitä ”todellinen omavaloinen olento”, joten älkäämme kantako huolta hänen nimestään.
Hermes ja jumalanainen
Bly kirjoittaa, että Saturnus on tuhkan jumala- unelias, masentunut, tuhkaa pureskeleva jumala, jota nuorukainen palvoo silloin, kun hänen elämässään on otollinen aika tuhkalle.
Saturnus on suuri, tiivis, raskas, uupunut – onnekkaissa miehissä Saturnus muuttuu itsekuriksi, huono-onnisissa karvaaksi katkeruudeksi. Saturnus on moitteettoman epäonnistumisen jumala.
Hermes on hermoston jumala. Taivaallinen äly. Pohjois-Euroopassa hän on Odin, Italiassa Mercurius. Odin ja Merkuriuksen päivä on keskiviikko.
Bly kuvaa Hermestä. Joskus ystävien jutellessa suljetussa tilassa keskustelu alkaa kiihtyä. Sukkeluuksia lentelee, jokaisella on sanansa sanottavana, mielikuvitus laukkaa, aitoa rivoutta seuraa aito henkevyys. Hermes on saapunut. Joskus keskustelun kauneimpina hetkinä lankeaa arvoituksellinen hiljaisuus ja kaikki varovat rikkomasta sitä. 1400-luvulle saakka tällaista hiljaisuutta kutsuttiin ”Hermeksen hiljaisuudeksi”.
Vanhan tradition mukaan todellista oppimista ei tapahdu, ellei Hermes ole läsnä.
Bly kirjoittaa, että on masentavaa, kun yliopistojen englanninkielenlaitokset, sosiologian laitokset ja uskontotieteen laitokset hankkiutuvat ensiksi eroon Hermeksen energiaa pursuavista opettajista.
Blyn mukaan koko filosofian tohtori-järjestelmän ovat kehittäneet Hermeksen tappajat.
Hermes on maaginen, yksityiskohtia rakastava, ruokoton, tanssin kaltainen ja hölmöilyä harrastava, eikä hän ole uraputkessa.
Blyn mukaan se mikä on freudilainen lipsausta, on itse asiassa Hermeksen täsmennystä. Hermes liikkuu sukkelammin kuin ajatuksemme.
Hermes toimi puutarhassa aktiivisesti valiten hetken, jolloin poika riisui myssynsä. Lähettäen oikealla sekunnilla auringonsäteen kuninkaantyttären huoneeseen, valiten villiä kukkia jalostettujen asemesta ja luovuttaen kultarahat pois. Kaikki tämä aurinkotyö oli Hermeksen työtä.
Kultaa rakastava nainen kiskaisee pojan myssyn päästä tietäen – toisin kuin Kuningas – varsin hyvin, mitä alla on. Kultarahat poika antaa pois, mikä viittaa siihen, että mitä tahansa puutarhasta saa, se on annettava pois. Päähineen tulee pysyä paikoillaan, mikä Blyn mukaan tarkoittaa, ettei miesten tule antaa kaikkeaan työlle ja maailmalle. Miehet huomaavat kykenevänsä vihdoinkin astumaan muureilla ympäröityyn paikkaan, jossa tapahtuu taianomaisia asioita.
Rautahannun tahto on, että nuorukainen oppii tuntemaan puutarhan. Sitten kun puutarha on tullut tutuksi – siihen voi kulua kymmenenkin vuotta – nuorukainen on alkanut kunnioittaa sieluaan, oppinut rakastajaksi ja oppinut tanssimaan.
Seuraavaksi Bly kertoo pojan polulle ja miehen tiellä, kuinka ”sisäistä soturia elvytetään”. Pojan seuraava askel on soturiksi tuleminen. Se seuraa puutarhaa.
10.2.2024 Lappeenrannassa
Bly on otsikoinut viidennen lukunsa ”Jumalanaisen kohtaaminen puutarhassa”, alaotsikkona on ”Äidillinen naiseus ja yksityinen naiseus”. (pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
Bly kertaa mitä tähän mennessä on tapahtunut. Villimiehen lähdettyä poika saa tutustua sieluun. Sen jälkeen poika onnistuu pääsemään linnaan, putoaa tuhkaan ja käy lopulta pikavierailulla Kuninkaan saleissa.
Nyt pojan on aika lähestyä naiseutta ei-äidillisessä muodossa – väkevässä, kukkeassa, älykkäässä, villissä, kiihottavassa, eroottisessa ja leikkisässä muodossa. Blyn mukaan kyseessä on maan tasolla oleva älykäs nainen. Mytologisella tasolla on taas ”nainen, joka rakastaa kultaa”. Jälkimmäistä ruotsalaiset kutsuvat ”aurinkokissoiksi”, venäläiset kutsuvat ”naispuoliseksi tsaariksi”, keltit ”kuunjäljeksi vedessä”. Kelttien kuva tavoittaa älykkään naiseuden pakenevan, heijastelevan, yksityisluonteisen, muotoa muuttavan, eloisan, hopeisen mielenlaadun.
Sadussa kuninkaantyttären kohtaamisesta
Bly kirjoittaa, että mies kohtaa äidillisen naiseuden syntymässä tai jopa sitä ennen. Se säilyy riippuen äidin kyvystä luoda siteitä. Miehet kohtaavat eroottisen naiseuden jo ennen varsinaista lähtöä tuhkan tielle. Mutta niillä kohtaamisilla ei ole suurta merkitystä sadun kannalta.
Rautahannu-sadussa naisellisen naisen kohtaaminen tapahtuu vasta tuhka-ajan jälkeen. Blyn mukaan tällainen hedelmällinen kohtaaminen tapahtuu vasta kun mies on lähtenyt ”kellarista puutarhaan”.
Kuningas käski kokin ajan pojan pois, kun ei suostunut myssyään ottamaan pois. Kokki sääli poikaa ja vaihtoi tämän puutarhan apulaiseen. Kun poika työskenteli puutarhassa kuumana kesäpäivänä, niin hän otti myssyn päästään, jotta tuulenhenki viilentäisi hänen päätään. Hänen kultaisista hiuksistaan välkehti säteet kuninkaantyttären huoneeseen. Kuninkaantytär huomasi pojan ja huusi hänelle: ” Tuo minulle kukkakimppu!”. Poika vei kimpun villejä kukkia, vaikka puutarhuri moitti villejä kukkia kehnoiksi. Poika vastasi, että villit kukat tuoksuvat voimakkaammin ja miellyttävät kuninkaantytärtä enemmän.
Kuninkaantytär pyysi poikaa ottamaan myssyn päästä, poika ei taaskaan halunnut, mutta kuninkaantytär otti sen päästä ja pojan kultaiset hiukset valahtivat esille. Kuninkaantytär antoi pojalle kukista rahaa, jotka hän antoi puutarhurille.
Bly kirjoittaa, että pojan kultaisten hiusten näkeminen on kairos. Kreikkalaiset kutsuvat kairokseksi hetkeä, jolloin yksilön kohtaloon kätkeytyvä merkityksellinen seikka paljastuu. Mikä on sadun pojan kairos?
Puutarhaan astuminen
Bly kirjoittaa, että kaikki alkoi, kun kokki lähetti pojan puutarhatöihin. Mytologisessa perinteessä puutarha viittaa muurien ympäröimään puutarhaan. Puutarha tuo mieleen suljetun alueen.
Kreikkalaisista jumalista Hermeksellä on ikivanha yhteys muuritettuihin puutarhoihin – kaikkeen mikä on tarkoituksellisesti aidattu. Hermes ohjaa säiliöiden muodostamista, rajoitettujen paikkojen luomista, etenkin sellaisten, jotka on tarkoitettu sisäiselle työlle. Nunnaluostari, mietiskelykammio, rukouskammio, rakastavaisten huone, filosofin työhuone.
Blyn mukaan yliopistot olivat aikanaan suljettuja puutarhoja. Bly kertoo, että hänen tuttaviaan lopetti leipätyönsä 50-vuotiaana ja lähtivät yliopistoon uppoutuakseen keskiaikaisiin tieteisiin. Uppoutuakseen puutarhaan.
Hän jatkaa, että latinakielisessä kirjallisuudessa (myöhemmin myös italian, ranskan ja espanjan) hortus conclusus eli suljettu puutarha oli monen runon teemana ja tapahtumapaikkana.
Ihmiset kaipaavat suljettuun puutarhaansa, ”taivassataamaansa” (Gerald Manley Hopkinsin runo). Puutarhaan astuessamme pakenemme ”maailman” iskusadetta ja saamme väliaikaisen suojan.
Bly kirjoittaa, että jos on lapsena käytetty hyväksi tai kasvanut muunlaisessa ”häiriintyneessä perheessä”, niin kaipaa ennen pitkää ”taivassatamaa”. Sadun mukaan me kaikki tarvitsemme sitä.
Suljettu puutarha on suoja maailmaa vastaan ja paikka, jossa voi toipua luottamuksen rikkouduttua.
Suljettu puutarha on myös paikka, jossa voi tutkiskella omaa sisintään. Blyn mukaan me kaikki astuessamme suljettuun puutarhaan, voimme kokea psyykemme rikkauden, joka hänen mukaansa on runsaimmillaan surussa. Puutarhasta mies löytää psyyken rikkauden. Sitä ei löydy velvollisuuden jumalan piiristä. Ei arvopaperimarkkinoista eikä jalkapallokentiltä.
Suljetussa puutarhassa Blyn mukaan kehittyy masennuksesta surua, menestymisen himosta jumalkuvien tekoa. Suljettu puutarha on kulttuuria raakalaisuuden sijaan, sielunasioita pakkomielteiden sijaan, intohimoa karkean seksuaalisuuden sijaan, sielun tarpeiden lisääntymistä yleisen tavaranhimon sijaan.
Uusi työ puutarhassa pakottaa meidät ulos kellarikerroksesta tuulen ja sään armoille. Puutarhassa työskennellessämme ymmärrämme, etteivät vastoinkäymisemme ole omaa syytämme eikä meidän pidä syyttää itseämme kaikista, ei mistään niistä.
Puutarhassa työskentelemme vielä ”pimeydessä”, mutta pimeys muistuttaa nyt mustaa maata. Puutarhassa sielu ja luonto avioituvat. Kun rakastamme enemmän viljelyä kuin jännitystä, olemme valmiit puutarhatyöhön.
Puutarhassa viljelemme kaipuuta ja ikävää ja vaalimme pienenpieniä toiveita. Pienenpienten, tuskin havaittavien toiveiden huomioon ottaminen on ominaista puutarhatyölle. Niin käyttäytyvät rakastavaiset. Suljettu puutarha on otollinen paikka rakastavaisille. Puutarhassa saattaa kohdata nuoren tytön, viisaan vanhuksen tai ”päivän viileydessä” käyskentelevän Kuninkaan.
Sielunelämämme tärkeimmät hetket eletään tuossa samassa puutarhassa. Suljettu puutarha synnyttää pikemmin aitoa kaipuuta äärettömyyteen kuin tavaranhimoa.
Aito kaipuu on aina vaarallista. Eroksen polte on vaaransekaista nautintoa.
Initiaatio vaatii jokaista nuorukaista tulemaan jossakin vaiheessa rakastajaksi, ts. saattaa hänessä olevan rakastajan puhkeamaan siemenestä kukkaan. Romeossa ja Juliassa, kuten muissakin renessanssiajan kuvauksista käy ilmi, että nuorukainen saattoi ottaa pari kolme vuotta vapaata ja käyttää sen opetellakseen rakastajaksi. Opetteli soittamaan jotain soitinta, ulkoa runoja. Se oli puutarhatyötä, jossa oli mukana kaipuuta. Nyt nuo vuodet käytetään loppututkinnon suorittamiseen.
Robert Moore kuvaa rakastavan ihmisen luonteenlaatua ”arvostavaksi tietoisuudeksi”. Puunlehti näyttää rakastuneesta kauniimmalta, sydän on täynnä ylistystä.
Bly kirjoittaa, että puutarhatyö-vaihe miehen elämässä voi alkaa odottamatta. Sairaus, joka sitoo potilaan viikoiksi neljän seinän sisälle, saattaa olla suljettu puutarha. Se voi olla onnettomuus. Thoreau muutti muutamaksi kuukaudeksi rakentamaansa majaan ja rakastui vaivaistammeen.
Jotkut puutarhaan astuvat miehet aloittavat nousemalla viideltä aamulla ja viettämällä itsekseen tunnin ennen työhön menoa.
Täydellisyyden tavoittelu, häpeä – tekevät puutarhan mahdottomaksi.
Kultahiuksinen nainen ja suloinen hämmennys
Sadun nuori nainen on onnistunut tuomaan huoneeseensa pojan, jolla on kultaiset hiukset myssynsä alla. Bly kysyy, millaista olisi tavallisen pojan kohdata ”nainen, joka rakastaa kultaa”?
Bly kertoo miehestä, joka muistaa kesätyön 15-vuotiaana, jolloin kohtaisi upean nuoren tytön. Tytön kasvot ja niiden kauneus tuntuivat tavoittamattomilta tai haavoittumattomilta, mikä sai pojan itsensä tuntemaan niin tolloksi, ettei uskaltanut edes keskustelua tytön kanssa aloittaa.
16-vuotias tyttö ei ollut kultahiuksinen nainen, mutta sitä poika ei tiennyt. Hän näki minkä näki – ”kuunsillan vedessä” ja tunsi suloista hämmennystä.
Kahdeksantoista vuotiaana poika olisi jo voinut puhutella ja liehitellä tyttöä, jopa rakastella hänen kanssaan – vain huomatakseen, ettei tyttö ollutkaan ”Hän”. Poika tuntisi pettymystä ja tyttö ihmettelisi, mihin kiinnostus on hävinnyt. Bly kirjoittaa, että tämä on aluetta, jossa miehillä on suurta epätoivoa ja naisilla suurta kärsimystä. Mies ehkä toistaa tämän seurustelukuvionsa ja pettymyksensä kerrasta toiseen.
Toistuvasti ihastutaan ja petytään, kun ei ymmärretä myyttistä tasoa elämässä. 1100- ja 1200-luvulla trubaduurirunoilijat ammensivat oppia muslimien uskonnollisesta viisaudesta ja kirjoittivat runoja Kultaiselle naiselle. He säilyttivät mytologian eri tasot kuvailemalla Kultaista naista ”linnanherran vaimoksi”. Linnanherran vaimot olivat älykkäitä naisia ja tiesivät, että sielun toiveita tässä palveltiin.
Se joka tunnistaa myyttiset tasot, voi nähdä kaikissa naisissa – nuorissa ja vanhoissa – tuon taustalta säteilevän Kultaisen naisen. Facebook on ryhtynyt hyväksikäyttämään tätä myyttistä kultaisen naisen säteilyä - luomalla tekoälyllä puolipukeisia naisia, jotka aivan kuin hohkaisivat myyttistä kultaisen naisen säteilyä. Melko avuton yritys, mutta onnistuu, jos mies ei tunnista eri myyttisiä tasoja. Miehelle, joka näkee eri tasot, tekoälykuvat ovat naurettavan koomisia.
Bly kirjoittaa, että kultahiuksisen naisen loisto kulkeutuu ikuisesta valovoimaisesta tilastaan julkisuuden hahmoihin. Voi luulla, että joku italialainen näyttelijätär on Kultainen nainen.
Jos muinainen kreikkalainen näki miehen, jolla on Zeuksen energiaa, ei hän ikimaailmassa sanonut, että ”Tuo mies on Zeus”. Hän mytologiansa auttoi erottamaan eri tasot toisistaan.
- Nyt kun mytologia on romahtanut, miehet alati sekoittavat elävän naisen kultahiuksiseen naiseen, Bly jyrähtää.
Elävä nainen, jolla on mahalaukku, ohutsuoli ja vaikea lapsuus, ei ole valon nainen. Ihminen, joka tahdikkaasti pieraisee hississä, ei ole jumalainen olento, ja miehen on parasta tietää se.
Bly kysyy, että mitä tarkoittaa, kun mies rakastuu huoneen toisella puolella näkemiinsä säteileviin kasvoihin? Sitä, että miehellä on sieluntyötä tekemättä. Miehen sielusta on kysymys.
Mutta kun miehen uniin ilmestyy nainen, jota hän ei ole koskaan tavannut, se saattaa merkitä, että kultahiuksinen nainen lähestyy.
Bly kertoo, että jungilaiset ovat tehneet virheen omaksuessaan ja pitäessään jokaista miehen tapaamaa hauskannäköistä naista tämän animana.
- Kun mies sanoo naiselle, sinä olet minun animani, tulisi naisen parahtaa ja juosta kiireesti ulos huoneesta.
Sanassa anima ei ole kultahiuksisen naisen suuruutta, eikä siinä tavallista naista rakasteta naisena, Blyn mukaan.
Bly kertoo tarinan runoilija W.B Yeatsista. Kun tämä oli 18-vuotias, hänen kodissaan vieraili irlantilainen kaunotar Maud Gonne. Yeats oli mennyttä. Hän kirjoitti naiselle monia runoja, ryhtyi hänen julkiseksi puolustajakseen, rakasti häntä ja kosi häntä 30 vuoden ajan, kunnes antoi periksi ja päätti mennä naimisiin tavallisen naisen kanssa. Vielä päätöksensä jälkeen hänen oli vaikea pitää nainen poissa mielestään.
Bly kirjoittaa mytologisesta ymmärryksestä, joka on nykyaikana hukkaantunut.
- Samalla tavoin kuin poliittinen kuningas ja oma isä saavat Pyhästä kuninkaasta maahan lankeavaa säteilyä Maud Gonne ja kaikki elävät naiset saavat osakseen Pyhästä naisellisuudesta eli Kultaisesta naisesta lankeavaa säteilyä.
Blake tapasi sanoa: ” Naisen alaston ruumis on miehen silmälle liian suuri kappale ikuisuutta”.
Sadussa Rautahannu pojan initiaatiota ei voi saattaa loppuun ilman kuninkaantytärtä.
Bly kirjoittaa, että jokainen mies ja nainen tällä planeetalla on matkalla ”laeista legendoihin”.
Lakien ymmärtäminen vie 20 vuotta, legendoihin pääsemiseen kuluu koko elämä. Laki edustaa käskyjä, joita me tarvitsemme hengissä pysymiseksi. Mitä lähemmäksi ihminen pääsee legendoja, sitä lähemmäksi hän pääsee syvyyttä, kosteutta, villeyttä, kesyttömyyttä, vaistomaisuutta ja karvaisuutta.
Säännöissä pysyttelevistä miehistä tulee oppineita. Kun mies alkaa olla kypsä ottamaan ratkaisevan askeleen kohti ”legendoja”, hänen uniinsa saattaa ilmaantua naishahmo, jonka kasvot ”katselevat molempiin suuntiin”. Lakeihin ja legendoihin. Tämä unihahmo ei ole lihaa ja verta oleva nainen, vaan omavaloinen ikuinen olento. Hän on Kultahiuksinen nainen.
Tao Te Ching kutsuu sitä ”todellinen omavaloinen olento”, joten älkäämme kantako huolta hänen nimestään.
Hermes ja jumalanainen
Bly kirjoittaa, että Saturnus on tuhkan jumala- unelias, masentunut, tuhkaa pureskeleva jumala, jota nuorukainen palvoo silloin, kun hänen elämässään on otollinen aika tuhkalle.
Saturnus on suuri, tiivis, raskas, uupunut – onnekkaissa miehissä Saturnus muuttuu itsekuriksi, huono-onnisissa karvaaksi katkeruudeksi. Saturnus on moitteettoman epäonnistumisen jumala.
Hermes on hermoston jumala. Taivaallinen äly. Pohjois-Euroopassa hän on Odin, Italiassa Mercurius. Odin ja Merkuriuksen päivä on keskiviikko.
Bly kuvaa Hermestä. Joskus ystävien jutellessa suljetussa tilassa keskustelu alkaa kiihtyä. Sukkeluuksia lentelee, jokaisella on sanansa sanottavana, mielikuvitus laukkaa, aitoa rivoutta seuraa aito henkevyys. Hermes on saapunut. Joskus keskustelun kauneimpina hetkinä lankeaa arvoituksellinen hiljaisuus ja kaikki varovat rikkomasta sitä. 1400-luvulle saakka tällaista hiljaisuutta kutsuttiin ”Hermeksen hiljaisuudeksi”.
Vanhan tradition mukaan todellista oppimista ei tapahdu, ellei Hermes ole läsnä.
Bly kirjoittaa, että on masentavaa, kun yliopistojen englanninkielenlaitokset, sosiologian laitokset ja uskontotieteen laitokset hankkiutuvat ensiksi eroon Hermeksen energiaa pursuavista opettajista.
Blyn mukaan koko filosofian tohtori-järjestelmän ovat kehittäneet Hermeksen tappajat.
Hermes on maaginen, yksityiskohtia rakastava, ruokoton, tanssin kaltainen ja hölmöilyä harrastava, eikä hän ole uraputkessa.
Blyn mukaan se mikä on freudilainen lipsausta, on itse asiassa Hermeksen täsmennystä. Hermes liikkuu sukkelammin kuin ajatuksemme.
Hermes toimi puutarhassa aktiivisesti valiten hetken, jolloin poika riisui myssynsä. Lähettäen oikealla sekunnilla auringonsäteen kuninkaantyttären huoneeseen, valiten villiä kukkia jalostettujen asemesta ja luovuttaen kultarahat pois. Kaikki tämä aurinkotyö oli Hermeksen työtä.
Kultaa rakastava nainen kiskaisee pojan myssyn päästä tietäen – toisin kuin Kuningas – varsin hyvin, mitä alla on. Kultarahat poika antaa pois, mikä viittaa siihen, että mitä tahansa puutarhasta saa, se on annettava pois. Päähineen tulee pysyä paikoillaan, mikä Blyn mukaan tarkoittaa, ettei miesten tule antaa kaikkeaan työlle ja maailmalle. Miehet huomaavat kykenevänsä vihdoinkin astumaan muureilla ympäröityyn paikkaan, jossa tapahtuu taianomaisia asioita.
Rautahannun tahto on, että nuorukainen oppii tuntemaan puutarhan. Sitten kun puutarha on tullut tutuksi – siihen voi kulua kymmenenkin vuotta – nuorukainen on alkanut kunnioittaa sieluaan, oppinut rakastajaksi ja oppinut tanssimaan.
Seuraavaksi Bly kertoo pojan polulle ja miehen tiellä, kuinka ”sisäistä soturia elvytetään”. Pojan seuraava askel on soturiksi tuleminen. Se seuraa puutarhaa.
10.2.2024 Lappeenrannassa