Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 13
Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 13
Bly on otsikoinut kuudennen lukunsa ”Sisäisen soturin elvyttäminen” (pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
Rauta vastaan kupari-alaluvussa Kopp selventää mitä rauta ja kupari ovat mytologisesti tarkoittaneet. Rauta kuuluu Marsille ja Arekselle. Aikanaan erottiin jumalainen, taivaista pudonnut magneettinen rauta ja tavallinen rauta pimeisiin jumaliin liittyvä maallinen rauta. Jälkimmäisessä Seth ajaa takaa auringonjumala Osirista ja tappaa hänet.
Astrologiassa raudan on uskottu tuovan onnea. Varsinkin jos sitä löytää: hevosenkenkää voi käyttää suojana pahaa vastaan.
Blake yhdisti raudan älyyn ja hengen taisteluun. Saduissa hyvätahtoisen isähengen energia ilmestyy aika ajoin rautahaarniskaisten pikkumiesten muodossa. Rautahannu tuo sadussamme taistelukentälle rautaa – hyvien ja auttavaisten voimien suuren sotajoukon.
Kopp muistuttaa, että olemme kirjassa aikaisemmin yhdistäneet soturiuden itsensä uhraamiseen ja kuninkaan palvelemiseen, älykkääseen taisteluun, puhtaaseen riitelyyn avioliitossa ja Vajran miekan terävyyteen. Viimeksi mainittu miekka heilahtaa siten, että se erottaa sen, mikä on sopimattomasti yhdistetty.
Kun Vajraksen miekka on tehtävänsä ja logos-veitsi leikannut hyvin – huomaamme olevamme tyytyväisempiä ja valmiimpia astumaan vastaparien maailmaan.
Kopp kysyy, entä jos tunnemme olevamme liian nuoria asuttamaan miehen ja naisen välissä olevaan vaaralliseen tilaan?
Kopp muistuttaa tietyistä perheissä kasvamisen ongelmista: Sekasortoisessa perheessä lapsi saattaa aistia hirvittävää jännitystä päihtyneen ja selvän vanhemman välillä. Vihaisen isän kylmyyden ja rakastavan äidin kuumuuden välillä. Raivoisan äidin ja sureksivan isän kuumuuden välillä.
Kopp toteaa, ettei tuollaisessa jännitteisessä tilanteessa ole helppoa ”ryhtyä rautatyöhön ja jättää kuparityö sikseen”. Vanhempien välisessä jännitteisessä perheessä lapsesta tulee helposti johdin. Lapsesta tulee herkästi ammattimainen silta. Johdin, joka pyrkii johtamaan pois perheen jännitteet.
Koppin mukaan pojasta tulee johdin, kun hän alkaa varhain johtaa isän kipunoivaa vihaa maahan, toinen käsi isän vihaa kipunoivalla rinnalla ja toinen käsi maassa. Tai toinen käsi äidin ahdistuneella sydämellä ja toinen käsi maassa. Tai toinen käsi yksinäisen vanhemman pään päällä ja toinen käsi maassa. Pojan kuparityö, vanhempien välisten jännitteiden johtimina on alkanut.
Kopp kuvaa, että johtimeksi muuttunut poika on ylpeä lävitseen kulkevasta monimutkaisesta virrasta, kyvystään johtaa viha maahan hiljaisella vastauksella ja uhrautuvasta käsivarsien ojennuksesta molempia napoja kohti.
Koppin mukaan monet meistä tunnistavat varhaislapsuudestaan, miltä tämä johtaminen tuntui: isä ja äiti puhuvat toisilleen lapsen kautta.
Kopp tulkitsee, että alkoholisti-isän häpeä läpäisee ruumiimme suuntautuen itään ja epäitsenäisen äidin ahdistus länteen. Raivo ja halveksunta sivuuttavat toisensa ja kohtaavat pojan tai tyttären rinnan seutuvilla.
Pojalla isän voimallinen eristyneisyys voi kulkea pojan lävitse vähäisin vastuksin – kupari on niin hyvä johdin, ettei poika edes kuumene. Naisen kärsimyksen voima myös voi kulkea hänen lävitseen kovin paljon kuumentamatta. Kun poika oppii olemaan johdin, hän menettää omaleimaisuutensa miehenä. Sama koskee myös tyttäriä. Molemmilla on aikuistuttuaan kosolti tilaisuuksia toimia johtimena, siltana asioiden välissä. Varsinkin nyt, kun vastakkain asettelun maailma koko ajan korostuu.
Koppin mukaan tällainen siltana toimiminen on lisääntynyt viimeisen 40 vuoden aikana. Kun miehestä/naisesta tulee silta, johdin – hänelle tulee tunne, ettei ole häpeällisen kapea eikä rajoittunut, vaan miehellä/naisella on antaa jokaiselle jotakin. Polyanna: kaikki ovat voittaneet.
Kopp muistuttaa, että säilyttääkseen harhakuvan, että on sekä lapsi että silta (lihaa ja kuparia), yksilö joutuu ummistamaan silmänsä monilta havainnoilta, jotka käyvä hänen kimppuunsa joutohetkinä.
Kuparimies aikuisena saattaa laskea toisen kätensä kiukkuavan vaimon päälaelle ja toisen maahan. Miehestä saattaa tulla julkinen puolustaja, joka johtaa maahan – itsensä kautta – naisten vuosisatoja vanhaa oikeutettua vimmaa. Siis naisten, ei omansa. Tämä kehitys näkyy selvästi, kun kuuntelee tai lukee nykyisiä yliopistoasioita tai lukee vaikkapa viimeistä Niin&näin -filosofista aikakauslehteä.
Kopp selventää: Sitä mukaa kun isät menettävät kosketuksen soturiin, yhä harvemmat isät tarjoavat esikuvaksi muuta kuin kuparisillan naisen vihan kohdatessaan.
- Isä ei koskaan pitänyt puoliaan äitiä vastaan, ja se kismittää minua vieläkin, sadat miehet ovat kertoneet Koppin pitämissä istunnoissa.
Tämän vuoksi myös on helppo ymmärtää, miksi Jordan B. Peterson 12 Elämänohjetta vetoaa nuoriin miehiin. Tai Therouxin tv-dokumentti Milwaukeen katuväkivallasta kertoo, kuinka hukassa nuoret isättömät pojat ovat amerikkalaisessa yhteiskunnassa. He eivät haluaisi olla siltana isän ja äidin ratkaisemattomille riidoille – jotka eivät oikeastaan kuulu heille ollenkaan, mutta eivät osaa muutakaan. Nuoret miehet ampuvat toisiaan mitättömien pikkuriitojen vuoksi, kun sisäinen soturi eikä sisäinen kuningas ole päässyt heräämään.
- Monta kertaa ei olisi muuta kuin isä olisi puolustanut omia rajojaan tai vartioinut sanallisen loukkauksen rajoja sanomalla tiukasti: ”Riittää jo!”, nuoret miehet kertovat.
Jos isä ei kykene asettamaan rajoja äidin raivoamiselle eikä äiti isän ”maltin menetykselle”, lapsista tulee siltoja, kuparijohtoja.
Kopp kirjoittaa, että mitä enemmän mies suostuu sillaksi, kupariksi, sitä enemmän hänestä tulee jotakin, mikä ei ole elävä eikä kuollut, vaan jotain kolmatta: kiteytymätön, epämiehekäs, puolittain elävä psyykkinen johdin.
Kopp muistuttaa myös nuoria naisia: ”Uskoakseni nainen huomaa joskus kanavoivansa raivoa niiden kymmenien kuolleiden naisten osalta, jotka eivät voineet ilmaista sitä eläessään. Tällaisen toisten raivon johtaminen on Koppin mukaan vaarallista.
Kopp kertoo myös terapeuttien ja pappien ammattitaudista: kiltteyden ja viehättävyyden johtamisesta.
” Terapeutit ja papit ovat ammattinsa takia vaarassa saada liikaa kuparia elimistöönsä. Nykyajan papit kanavoivat hengellistä lohtua, he hoivaavat ja hyssyttelevät, mutta hintana on ammattitaudille altistuminen ja yksinäisyys. Moni miespappi luopuu yksityisyyden ja karhean ja hassun miesseuran kaipuustaan”. Koppin mukaan tällainen pappi on haudatessa pääasiassa kuparia.
Kopp kirjoittaa, ettei johtimeksi ryhdytä urheudesta eikä muuttumisvalmiudesta, vaan lohdutuksenkaipuusta. Toiveesta, että mm. kotona olisi rauhallista, ei olisi ristiriitoja, eikä miekat teräviä.
Kopp pitää hyvänä kaksineuvoisuutta – miehen ja naisen välistä eroa. Hermafrodiitti, kaksineuvoisuus saavutetaan tosin vasta vuosia kestäneen eriyttämisen jälkeen. Vuosien leikkaamisen, vastakohtaisuuksien ja erottamisen jälkeen. Johtimena olemisesta seuraa väärää kaksineuvoisuutta. Ei pidä johtaa kenenkään toisen vihaa – ei naisen eikä miehen. Eikä varsinkaan jo kuolleiden miesten ja naisten.
Alaluvussa ”Vastakohtien välisen jännitteen säilyttäminen” Kopp kirjoittaa, ettei puolisoiden tarvitse sulautua yhteen näkemykseen.
Kopp muistuttaa, että kuparilangaksi muuttumisen kielikuvalla hän haluaa pukea sanoiksi monen ihmisen lapsuudenkokemuksia, vanhempien välisen jännitteiden johtamista.
- Kuparilangaksi kehittyessämme menetämme lapsuuden ja leikkimielisyyden, Kopp vakavoituu.
Kopp kertoo, että se johtaa siihen, että alkaa pelätä ja kavahtaa kaikkinaista sulautumista. Ei kannata mennä naimisiin, ei kannata hankkia lapsia. Romanttiseen rakkauteen kuuluu sulautumista, eikä sitä Koppin mielestä kannata torjua, vaan tutkia.
Vaistomme sanoo, milloin sulautuminen on asiallista ja milloin epäasiallista. Lisäksi meissä on Koppin mukaan soturi, joka opettaa pitämään rajat.
Kopp kirjoittaa, että kun ihminen tulee kyllin vanhaksi aistiakseen vastakohdat ja tajutakseen, että hänen on otettava niihin kantaa, hänellä on kaksi mahdollisuutta: yksi, sillan rakentaminen niiden välille Afroditen metallista, kuparista. Kaksi: elää vastakohtien välissä kallistumatta vahvasti puoleen tai toiseen.
Alaluvussa ”Eläminen vastakohdissa” Kopp muistuttaa, että vastakohtien välissä eläminen tarkoittaa, että tunnistaa vastakohdat ja myös nauttii niiden olemassaolosta. Pythagoras jätti jälkeensä huolellisesti laatimansa vastakohtien luettelon.
Vastakohtien välissä eläminen ei tarkoita samastumista toiseen ja toisen vähättelemistä. Ei siis ”miehinen mies, joka pitää naista vihollisenaan, eikä feministi, joka pitää miestä vihollisenaan”. Koppin mukaan ei myös katolisen kirkon pakonomaista tarvetta pitää pakanallisia ja kristillisiä asenteita vastakkaisina.
- Olipa uskonto mikä tahansa, askeettiset miehet tuntevat houkutusta samastua miehiseen ääripäähän, Kopp täräyttää.
Naiset ovat alkaneet samastua naiselliseen ääripäähän – kaikki paha on lähtöisin miehestä ja kaikki hyvä naisesta.
Kopp muistuttaa, että vastakohdista nauttiessamme, työnnämme ne mielikuvissamme erilleen toisistaan tilan saamiseksi ja siten iloitsemme ihanasta musiikista, jota kummaltakin puolelta kantautuu. Kuin soivan sitran ja tablan välissä.
Alaluvussa ”Parisin mainio valinta” Kopp kirjoittaa, kuinka Areksella on sisar, Eris (epäsopu).
Oli juhlat, mutta Eristä ei ollut kutsuttu, kun hän aina aiheutti eripuraa. Eriksen kultainen omena päätyi Zeuksen kieltäydyttyä valitsemasta ei-jumalalle Parisille. Parisin tuli antaa kultainen omena kaikkien kauneimmalle jumalattarelle. Heralla oli maanläheistä energiaa, Afroditella iloista eroottisuutta ja Athenella hurmioitunutta viisautta. Hera lupaa Euroopan ja Aasian valtiutta, Athene viisautta ja taitoa sodankäyntiä varten, Afrodite maailman kauneimman naisen rakkautta.
Eris käski Parisin valita. Kun valitsee yhden kauneimmaksi, niin kaksi muuta todennäköisesti suuttuvat. Kopp kirjoittaa, että kun ihminen valitsee kaikkein arvokkaimman asian, kyseessä on vakava teko. Valinta päättyy hyvin, mutta ei hylättyjen jumalten kannalta. Afroditen tarjottua maailman kauneimman naisen rakkautta, Helenaa - Paris antaa hänelle kultaisen omenan. Syttyy Troijan sota valinnan jälkimaininkina.
Kaikki minulle! Siitä vaan! Koppin mukaan nykykieli usein ilmentää hirvittävää ahneutta, naiiviutta ja rakastumista rajattomaan.
Jotkut naiivit miehet ja naiset eivät halua itse valita, vaan toivovat tilanteen ratkaisevan heidän puolestaan. Työssäni tapaan erittäin paljon nuoria ihmisiä, jotka eivät halua/kykene/pysty/joku muu verbi vain valitsemaan, mikä heille on elämässä ”kaikkein kalleinta, jonka eteen kärsiä”.
Koppin mukaan yhden jumalattaren valinnassa ei ole kyse samastumisesta vastaparin jompaankumpaan puoleen – valinnassa on kyse siitä, mitä todella rakastaa.
Eris kehottaa Parista valitsemaan sen mitä haluaa ja samalla maksamaan valinnastaan. Kun mies valitsee eniten haluamansa, hänessä oleva soturi suostuu kaikkeen siihen työhön ja vaivaan, mitä valinnasta seuraa. Naisella tapahtuu samoin.
Soturi antaa miehelle ja naiselle luvan elää kärsimyksessä. Kärsimys tarkoittaa kaikkia niitä vaivoja ja vastuksia, joita otetaan halun tähden, mutta samalla myös tuskallista tietoisuutta muista, käyttämättä jääneistä vaihtoehtoista. Tietoisuutta elämämme emotionaalisista vaihtoehtoiskustannuksista valinnan tehtyämme. Ei voivottelua, että jos olisin silloin valinnut toisin.
Koppin mukaan luonteemme intohimoisuus vaatii meitä valitsemaan ”kalleimman asian” ja maksamaan siitä köyhyydellä, ristiriidoilla, osattomuudella, uurastuksella ja hylättyjen jumalten vihan sietämisellä. Elämä on täynnä valintoja ja valinnoilla on omat seurauksensa.
Juuri soturi saa ihmisen päättämään, että hänestä ei voi tulla muuta kuin muusikko tai runoilija tai lääkäri tai erakko tai taidemaalari.
Miehessä ja naisessa elävä rakastaja rakastaa ”kalleinta asiaa” ja ilmaisee mikä se on. Elävä soturi ottaa kestääkseen kärsimyksen, joka valinnasta seuraa.
Keskiajan alkemistit pitävät tärkeänä kohtausta, jossa Paris valitsee yhden jumalattarista. Edward Edinger teoksessa ” Anatomy of the Psyche” Pariin ja jumalatarten lähellä kuningas on syvässä unessa. Heti kun Paris on valinnut, kuningas herää.
Keskiajan alkemistien mukaan – jos valitsemme ”kalleimman asian”, halumme kohteen – meissä herää vuosia uinunut sisäinen kuningas.
Kaikkien niiden vuosien aikana, jolloin toimimme johtimena, hautasimme rautamme ja muutuimme kuparisillaksi – sisäinen kuningas ei voinut muuta kuin nukkua.
Niin kauan kuin mikään ei ole selvää, niin kauan kuin emme ole valinneet haluammeko johtimeksi vai ihmiseksi – Kuningas tai Kuningatar nukkuu.
Pariin valinta erottaa yhden jumalattaren tai yhden elämäntien toisista.
- Siinä on jotain hurjaa, Kopp toteaa.
Koppin mukaan nykyajan ihmisille sopusointu on kaikki kaikessa. Alkemistien viesti on, ettei lapsi voi aikuistua ennen kuin hän murtautuu irti tästä viehtymyksestään, valitsee kalleimman asian ja lähtee iloiten mukaan maailman jännitykseen.
Rautahannu- sadun poika ei ole enää taistelun jälkeen naiivi, hän tietää nyt, mitä miekka on.
- Joka kerta kun käytämme soturia hyvin, me pikemmin herättelemme sisäistä Kuningasta kuin käymme taistelua, Kopp teroittaa.
Sisäisten soturien elvyttäminen kestää vuosia ja edellyttää muuttumista kuparista raudaksi.
Jokaisen meistä on osaltaan kuviteltava, miten herättää sisäiset soturit eloon, mutta sisäisen kuninkaan herättäminen vaatii enemmän mielikuvitusta kuin ruumiillista työtä.
jatkuu…
Lappeenrannassa 9.7.2024
Bly on otsikoinut kuudennen lukunsa ”Sisäisen soturin elvyttäminen” (pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
Rauta vastaan kupari-alaluvussa Kopp selventää mitä rauta ja kupari ovat mytologisesti tarkoittaneet. Rauta kuuluu Marsille ja Arekselle. Aikanaan erottiin jumalainen, taivaista pudonnut magneettinen rauta ja tavallinen rauta pimeisiin jumaliin liittyvä maallinen rauta. Jälkimmäisessä Seth ajaa takaa auringonjumala Osirista ja tappaa hänet.
Astrologiassa raudan on uskottu tuovan onnea. Varsinkin jos sitä löytää: hevosenkenkää voi käyttää suojana pahaa vastaan.
Blake yhdisti raudan älyyn ja hengen taisteluun. Saduissa hyvätahtoisen isähengen energia ilmestyy aika ajoin rautahaarniskaisten pikkumiesten muodossa. Rautahannu tuo sadussamme taistelukentälle rautaa – hyvien ja auttavaisten voimien suuren sotajoukon.
Kopp muistuttaa, että olemme kirjassa aikaisemmin yhdistäneet soturiuden itsensä uhraamiseen ja kuninkaan palvelemiseen, älykkääseen taisteluun, puhtaaseen riitelyyn avioliitossa ja Vajran miekan terävyyteen. Viimeksi mainittu miekka heilahtaa siten, että se erottaa sen, mikä on sopimattomasti yhdistetty.
Kun Vajraksen miekka on tehtävänsä ja logos-veitsi leikannut hyvin – huomaamme olevamme tyytyväisempiä ja valmiimpia astumaan vastaparien maailmaan.
Kopp kysyy, entä jos tunnemme olevamme liian nuoria asuttamaan miehen ja naisen välissä olevaan vaaralliseen tilaan?
Kopp muistuttaa tietyistä perheissä kasvamisen ongelmista: Sekasortoisessa perheessä lapsi saattaa aistia hirvittävää jännitystä päihtyneen ja selvän vanhemman välillä. Vihaisen isän kylmyyden ja rakastavan äidin kuumuuden välillä. Raivoisan äidin ja sureksivan isän kuumuuden välillä.
Kopp toteaa, ettei tuollaisessa jännitteisessä tilanteessa ole helppoa ”ryhtyä rautatyöhön ja jättää kuparityö sikseen”. Vanhempien välisessä jännitteisessä perheessä lapsesta tulee helposti johdin. Lapsesta tulee herkästi ammattimainen silta. Johdin, joka pyrkii johtamaan pois perheen jännitteet.
Koppin mukaan pojasta tulee johdin, kun hän alkaa varhain johtaa isän kipunoivaa vihaa maahan, toinen käsi isän vihaa kipunoivalla rinnalla ja toinen käsi maassa. Tai toinen käsi äidin ahdistuneella sydämellä ja toinen käsi maassa. Tai toinen käsi yksinäisen vanhemman pään päällä ja toinen käsi maassa. Pojan kuparityö, vanhempien välisten jännitteiden johtimina on alkanut.
Kopp kuvaa, että johtimeksi muuttunut poika on ylpeä lävitseen kulkevasta monimutkaisesta virrasta, kyvystään johtaa viha maahan hiljaisella vastauksella ja uhrautuvasta käsivarsien ojennuksesta molempia napoja kohti.
Koppin mukaan monet meistä tunnistavat varhaislapsuudestaan, miltä tämä johtaminen tuntui: isä ja äiti puhuvat toisilleen lapsen kautta.
Kopp tulkitsee, että alkoholisti-isän häpeä läpäisee ruumiimme suuntautuen itään ja epäitsenäisen äidin ahdistus länteen. Raivo ja halveksunta sivuuttavat toisensa ja kohtaavat pojan tai tyttären rinnan seutuvilla.
Pojalla isän voimallinen eristyneisyys voi kulkea pojan lävitse vähäisin vastuksin – kupari on niin hyvä johdin, ettei poika edes kuumene. Naisen kärsimyksen voima myös voi kulkea hänen lävitseen kovin paljon kuumentamatta. Kun poika oppii olemaan johdin, hän menettää omaleimaisuutensa miehenä. Sama koskee myös tyttäriä. Molemmilla on aikuistuttuaan kosolti tilaisuuksia toimia johtimena, siltana asioiden välissä. Varsinkin nyt, kun vastakkain asettelun maailma koko ajan korostuu.
Koppin mukaan tällainen siltana toimiminen on lisääntynyt viimeisen 40 vuoden aikana. Kun miehestä/naisesta tulee silta, johdin – hänelle tulee tunne, ettei ole häpeällisen kapea eikä rajoittunut, vaan miehellä/naisella on antaa jokaiselle jotakin. Polyanna: kaikki ovat voittaneet.
Kopp muistuttaa, että säilyttääkseen harhakuvan, että on sekä lapsi että silta (lihaa ja kuparia), yksilö joutuu ummistamaan silmänsä monilta havainnoilta, jotka käyvä hänen kimppuunsa joutohetkinä.
Kuparimies aikuisena saattaa laskea toisen kätensä kiukkuavan vaimon päälaelle ja toisen maahan. Miehestä saattaa tulla julkinen puolustaja, joka johtaa maahan – itsensä kautta – naisten vuosisatoja vanhaa oikeutettua vimmaa. Siis naisten, ei omansa. Tämä kehitys näkyy selvästi, kun kuuntelee tai lukee nykyisiä yliopistoasioita tai lukee vaikkapa viimeistä Niin&näin -filosofista aikakauslehteä.
Kopp selventää: Sitä mukaa kun isät menettävät kosketuksen soturiin, yhä harvemmat isät tarjoavat esikuvaksi muuta kuin kuparisillan naisen vihan kohdatessaan.
- Isä ei koskaan pitänyt puoliaan äitiä vastaan, ja se kismittää minua vieläkin, sadat miehet ovat kertoneet Koppin pitämissä istunnoissa.
Tämän vuoksi myös on helppo ymmärtää, miksi Jordan B. Peterson 12 Elämänohjetta vetoaa nuoriin miehiin. Tai Therouxin tv-dokumentti Milwaukeen katuväkivallasta kertoo, kuinka hukassa nuoret isättömät pojat ovat amerikkalaisessa yhteiskunnassa. He eivät haluaisi olla siltana isän ja äidin ratkaisemattomille riidoille – jotka eivät oikeastaan kuulu heille ollenkaan, mutta eivät osaa muutakaan. Nuoret miehet ampuvat toisiaan mitättömien pikkuriitojen vuoksi, kun sisäinen soturi eikä sisäinen kuningas ole päässyt heräämään.
- Monta kertaa ei olisi muuta kuin isä olisi puolustanut omia rajojaan tai vartioinut sanallisen loukkauksen rajoja sanomalla tiukasti: ”Riittää jo!”, nuoret miehet kertovat.
Jos isä ei kykene asettamaan rajoja äidin raivoamiselle eikä äiti isän ”maltin menetykselle”, lapsista tulee siltoja, kuparijohtoja.
Kopp kirjoittaa, että mitä enemmän mies suostuu sillaksi, kupariksi, sitä enemmän hänestä tulee jotakin, mikä ei ole elävä eikä kuollut, vaan jotain kolmatta: kiteytymätön, epämiehekäs, puolittain elävä psyykkinen johdin.
Kopp muistuttaa myös nuoria naisia: ”Uskoakseni nainen huomaa joskus kanavoivansa raivoa niiden kymmenien kuolleiden naisten osalta, jotka eivät voineet ilmaista sitä eläessään. Tällaisen toisten raivon johtaminen on Koppin mukaan vaarallista.
Kopp kertoo myös terapeuttien ja pappien ammattitaudista: kiltteyden ja viehättävyyden johtamisesta.
” Terapeutit ja papit ovat ammattinsa takia vaarassa saada liikaa kuparia elimistöönsä. Nykyajan papit kanavoivat hengellistä lohtua, he hoivaavat ja hyssyttelevät, mutta hintana on ammattitaudille altistuminen ja yksinäisyys. Moni miespappi luopuu yksityisyyden ja karhean ja hassun miesseuran kaipuustaan”. Koppin mukaan tällainen pappi on haudatessa pääasiassa kuparia.
Kopp kirjoittaa, ettei johtimeksi ryhdytä urheudesta eikä muuttumisvalmiudesta, vaan lohdutuksenkaipuusta. Toiveesta, että mm. kotona olisi rauhallista, ei olisi ristiriitoja, eikä miekat teräviä.
Kopp pitää hyvänä kaksineuvoisuutta – miehen ja naisen välistä eroa. Hermafrodiitti, kaksineuvoisuus saavutetaan tosin vasta vuosia kestäneen eriyttämisen jälkeen. Vuosien leikkaamisen, vastakohtaisuuksien ja erottamisen jälkeen. Johtimena olemisesta seuraa väärää kaksineuvoisuutta. Ei pidä johtaa kenenkään toisen vihaa – ei naisen eikä miehen. Eikä varsinkaan jo kuolleiden miesten ja naisten.
Alaluvussa ”Vastakohtien välisen jännitteen säilyttäminen” Kopp kirjoittaa, ettei puolisoiden tarvitse sulautua yhteen näkemykseen.
Kopp muistuttaa, että kuparilangaksi muuttumisen kielikuvalla hän haluaa pukea sanoiksi monen ihmisen lapsuudenkokemuksia, vanhempien välisen jännitteiden johtamista.
- Kuparilangaksi kehittyessämme menetämme lapsuuden ja leikkimielisyyden, Kopp vakavoituu.
Kopp kertoo, että se johtaa siihen, että alkaa pelätä ja kavahtaa kaikkinaista sulautumista. Ei kannata mennä naimisiin, ei kannata hankkia lapsia. Romanttiseen rakkauteen kuuluu sulautumista, eikä sitä Koppin mielestä kannata torjua, vaan tutkia.
Vaistomme sanoo, milloin sulautuminen on asiallista ja milloin epäasiallista. Lisäksi meissä on Koppin mukaan soturi, joka opettaa pitämään rajat.
Kopp kirjoittaa, että kun ihminen tulee kyllin vanhaksi aistiakseen vastakohdat ja tajutakseen, että hänen on otettava niihin kantaa, hänellä on kaksi mahdollisuutta: yksi, sillan rakentaminen niiden välille Afroditen metallista, kuparista. Kaksi: elää vastakohtien välissä kallistumatta vahvasti puoleen tai toiseen.
Alaluvussa ”Eläminen vastakohdissa” Kopp muistuttaa, että vastakohtien välissä eläminen tarkoittaa, että tunnistaa vastakohdat ja myös nauttii niiden olemassaolosta. Pythagoras jätti jälkeensä huolellisesti laatimansa vastakohtien luettelon.
Vastakohtien välissä eläminen ei tarkoita samastumista toiseen ja toisen vähättelemistä. Ei siis ”miehinen mies, joka pitää naista vihollisenaan, eikä feministi, joka pitää miestä vihollisenaan”. Koppin mukaan ei myös katolisen kirkon pakonomaista tarvetta pitää pakanallisia ja kristillisiä asenteita vastakkaisina.
- Olipa uskonto mikä tahansa, askeettiset miehet tuntevat houkutusta samastua miehiseen ääripäähän, Kopp täräyttää.
Naiset ovat alkaneet samastua naiselliseen ääripäähän – kaikki paha on lähtöisin miehestä ja kaikki hyvä naisesta.
Kopp muistuttaa, että vastakohdista nauttiessamme, työnnämme ne mielikuvissamme erilleen toisistaan tilan saamiseksi ja siten iloitsemme ihanasta musiikista, jota kummaltakin puolelta kantautuu. Kuin soivan sitran ja tablan välissä.
Alaluvussa ”Parisin mainio valinta” Kopp kirjoittaa, kuinka Areksella on sisar, Eris (epäsopu).
Oli juhlat, mutta Eristä ei ollut kutsuttu, kun hän aina aiheutti eripuraa. Eriksen kultainen omena päätyi Zeuksen kieltäydyttyä valitsemasta ei-jumalalle Parisille. Parisin tuli antaa kultainen omena kaikkien kauneimmalle jumalattarelle. Heralla oli maanläheistä energiaa, Afroditella iloista eroottisuutta ja Athenella hurmioitunutta viisautta. Hera lupaa Euroopan ja Aasian valtiutta, Athene viisautta ja taitoa sodankäyntiä varten, Afrodite maailman kauneimman naisen rakkautta.
Eris käski Parisin valita. Kun valitsee yhden kauneimmaksi, niin kaksi muuta todennäköisesti suuttuvat. Kopp kirjoittaa, että kun ihminen valitsee kaikkein arvokkaimman asian, kyseessä on vakava teko. Valinta päättyy hyvin, mutta ei hylättyjen jumalten kannalta. Afroditen tarjottua maailman kauneimman naisen rakkautta, Helenaa - Paris antaa hänelle kultaisen omenan. Syttyy Troijan sota valinnan jälkimaininkina.
Kaikki minulle! Siitä vaan! Koppin mukaan nykykieli usein ilmentää hirvittävää ahneutta, naiiviutta ja rakastumista rajattomaan.
Jotkut naiivit miehet ja naiset eivät halua itse valita, vaan toivovat tilanteen ratkaisevan heidän puolestaan. Työssäni tapaan erittäin paljon nuoria ihmisiä, jotka eivät halua/kykene/pysty/joku muu verbi vain valitsemaan, mikä heille on elämässä ”kaikkein kalleinta, jonka eteen kärsiä”.
Koppin mukaan yhden jumalattaren valinnassa ei ole kyse samastumisesta vastaparin jompaankumpaan puoleen – valinnassa on kyse siitä, mitä todella rakastaa.
Eris kehottaa Parista valitsemaan sen mitä haluaa ja samalla maksamaan valinnastaan. Kun mies valitsee eniten haluamansa, hänessä oleva soturi suostuu kaikkeen siihen työhön ja vaivaan, mitä valinnasta seuraa. Naisella tapahtuu samoin.
Soturi antaa miehelle ja naiselle luvan elää kärsimyksessä. Kärsimys tarkoittaa kaikkia niitä vaivoja ja vastuksia, joita otetaan halun tähden, mutta samalla myös tuskallista tietoisuutta muista, käyttämättä jääneistä vaihtoehtoista. Tietoisuutta elämämme emotionaalisista vaihtoehtoiskustannuksista valinnan tehtyämme. Ei voivottelua, että jos olisin silloin valinnut toisin.
Koppin mukaan luonteemme intohimoisuus vaatii meitä valitsemaan ”kalleimman asian” ja maksamaan siitä köyhyydellä, ristiriidoilla, osattomuudella, uurastuksella ja hylättyjen jumalten vihan sietämisellä. Elämä on täynnä valintoja ja valinnoilla on omat seurauksensa.
Juuri soturi saa ihmisen päättämään, että hänestä ei voi tulla muuta kuin muusikko tai runoilija tai lääkäri tai erakko tai taidemaalari.
Miehessä ja naisessa elävä rakastaja rakastaa ”kalleinta asiaa” ja ilmaisee mikä se on. Elävä soturi ottaa kestääkseen kärsimyksen, joka valinnasta seuraa.
Keskiajan alkemistit pitävät tärkeänä kohtausta, jossa Paris valitsee yhden jumalattarista. Edward Edinger teoksessa ” Anatomy of the Psyche” Pariin ja jumalatarten lähellä kuningas on syvässä unessa. Heti kun Paris on valinnut, kuningas herää.
Keskiajan alkemistien mukaan – jos valitsemme ”kalleimman asian”, halumme kohteen – meissä herää vuosia uinunut sisäinen kuningas.
Kaikkien niiden vuosien aikana, jolloin toimimme johtimena, hautasimme rautamme ja muutuimme kuparisillaksi – sisäinen kuningas ei voinut muuta kuin nukkua.
Niin kauan kuin mikään ei ole selvää, niin kauan kuin emme ole valinneet haluammeko johtimeksi vai ihmiseksi – Kuningas tai Kuningatar nukkuu.
Pariin valinta erottaa yhden jumalattaren tai yhden elämäntien toisista.
- Siinä on jotain hurjaa, Kopp toteaa.
Koppin mukaan nykyajan ihmisille sopusointu on kaikki kaikessa. Alkemistien viesti on, ettei lapsi voi aikuistua ennen kuin hän murtautuu irti tästä viehtymyksestään, valitsee kalleimman asian ja lähtee iloiten mukaan maailman jännitykseen.
Rautahannu- sadun poika ei ole enää taistelun jälkeen naiivi, hän tietää nyt, mitä miekka on.
- Joka kerta kun käytämme soturia hyvin, me pikemmin herättelemme sisäistä Kuningasta kuin käymme taistelua, Kopp teroittaa.
Sisäisten soturien elvyttäminen kestää vuosia ja edellyttää muuttumista kuparista raudaksi.
Jokaisen meistä on osaltaan kuviteltava, miten herättää sisäiset soturit eloon, mutta sisäisen kuninkaan herättäminen vaatii enemmän mielikuvitusta kuin ruumiillista työtä.
jatkuu…
Lappeenrannassa 9.7.2024