Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 8
Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 8
Bly on otsikoinut neljännen lukunsa Kuninkaannälkä isättömänä aikana, alaotsikkona Pojan elämän häiriötekijöitä
(pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
Bly kirjoittaa, että 1980-luvun alusta alkaen on puhuttu, ettei ” Isää ole riittävästi”. 1940-luvulla amerikkalaisen pojan tullakseen hyväksi mieheksi piti hylätä isänsä. Ja amerikkalaiset isät odottivat tulevansa hylätyksi. Sen sijaan Euroopassa oli vallalla isän demoniseksi olennoksi kuvitteleminen. Bly mainitsee mm Kafkan novellin ”Tuomio” poika kamppailee isänsä kanssa kuolemaan saakka ja häviää. Vesa Manninen (1991) kiteytti asian oivallisesti kirjassaan ”Pojan polku, miehen tie”: elääkseen hyvää miehen elämää on psykologisesti hävittävä isälleen – oli tämä ollut millainen tahansa.
Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen osoitti väitöskirjassaan vuonna 2001, että isättä kasvanut poika syyllistyy aikuisena kahdeksan kertaa todennäköisemmin vankeusrangaistuksen tuottavaan väkivallantekoon kuin poikalapsi, jonka kasvatuksessa isä on ollut mukana. Tutkimuksessa on seurattu 11 000 henkilöä 32 ensimmäisen ikävuoden ajalta.
Bly kirjoittaa, että isää on Yhdysvalloissa pidetty pelkkänä naurunaiheena, pilan aiheena. Ymmärtämättä mitä tämä vaikuttaa pojan kehitykseen mieheksi.
Perinteisissä kulttuureissa oli myös muita isiä – enoja, setiä, isoisiä ja vanhoja miehiä (kaikki kunnianarvoisina isinä), jotka jakoivat oppia rituaaleista ja sielusta- mieheksi kasvamisesta.
Bruno Bettelheim kirjoitti, ettei perinteisissä kulttuureissa ollut isän ja pojan välistä vihamielisyyttä. Freudin teoria isän ja pojan välisestä vihamielisyydestä ei pidä paikkaansa – Freudin teoria piti oikeastaan kutinsa vain 1800-luvun wieniläispiireille. Useimmissa heimokulttuureissa isät ja pojat elävät sietäen toisiaan huvittuneen hyvätahtoisesti.
Bly kirjoittaa, että äidin sisällä kasvaneen pojan solut ovat virittyneet naisellisille aallonpituuksille, pojan elimistön on virityttävä uudestaan. Vuosien kuluessa pojan ruumiin kielet alkavat värähdellä vähitellen kovan, joskus vaativan, ärtyisästi leikkisän, ylenkatseellisen, kärsimättömän, itsepäisen, eteenpäinpyrkivän ja hiljaisuutta rakastavan vanhemman miehen ruumiin mukaan.
Bly muistuttaa, että tätä uudelleen viritystä vaille jääneet pojat potevat isännälkää koko ikänsä. Nämä nuoret pojat roikkuvat vanhempien miesten kintereillä kuin kodittomat soppajonon liepeillä, Bly jatkaa. Kodittomien tavoin he häpeävät osaansa ja heidän häpeänsä on nimetöntä, katkeraa ja pinttynyttä.
Bly alleviivaa: ” Naiset eivät kykene korvaamaan tätä puuttuvaa isä-ainetta, vaikka kuinka säälisivät nälkiintyneitä poikiaan. Poika saattaa myöhemmin yrittää saada tätä ainetta ikäiseltään naiselta, mutta sekään ei auta”.
Kirjoittaja ihmettelee yleisesti vanhoihin miehiin kohdistuvaa epäluuloa. Tehdastyö tuhosi isän ja pojan suhteen, kun isä siirtyi kotoa muualle töihin. Poika ei voinut enää nähdä omin silmin, mitä työtä isä teki. Alexander Mitcherlich (1992 Society without Father) työskenteli 30 vuotta nuorten miesten psykoterapeuttina ja kehitti tästä tehdastyön myötä tuhoutuneesta suhteesta metaforan: Pojan psyykeeseen syntyy aukko. Tyhjän tilan täyttävät Mitcherlichin mukaan demonit, epäluulon pirulaiset.
Bly jatkaa, että nämä näkymättömät mutta suulaat demonit usuttavat pojan epäilemään kaikkia vanhempia miehiä. Tällainen epäluulo rikkoo vanhojen ja nuorten miesten yhteisön.
Bly muistuttaa, että tämä epäluulo syveni 1960-luvulla: ” Älä ikinä luota yhteenkään yli 30-vuotiaaseen”. Bly sanoi, että osin reaktio oli oikein, koska vanhat miehet oikeasti pettivät nuoret miehet. Samaan tapaan kuin Putin lähettää nuoria miehiä kuolemaan Ukrainaan tänä päivänä, 1960-luvulla se oli Vietnam.
Vanhempaan ohjaajaan ei enää luoteta, initiaatio hylätään. Bly kertoo, ettei pojan epäluulo tasapainota pojan elämää.
”Poika, joka on käyttänyt viljalti kriittistä, kyynistä energiaansa vanhojen miesten epäilemiseen, saattaa hakea hyvitystä suhtautumalla naiivisti ikäisiinsä naisiin -tai miehiin.” Mies olettaa, että nainen tietää enemmän ihmissuhteista kuin itse. Mies antaa naisen mielialojen hallita kotona. Naisen hyökätessä miestä vastaan mies arvelee sen olevan ”hänen parhaakseen”. Hyväuskoinen mies antaa liike-elämässä toisen miehen varastaa varansa.
Bly kirjoittaa, että kaiken epäluulon suuntaaminen yhteen kohteeseen – vanhempiin miehiin – johtaa usein katastrofiin ihmissuhteissa ja syvään henkiseen ja sielulliseen yksinäisyyteen.
Olen usein työssäni tavannut äidin hahmotteleman kuvan isästä omaavia poikia (isättömiä äidinpoikia), jotka heräävät unestaan, kun huomaavat, että äidin oman pettymyksensä luoma kuva isästä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kun äidinpoika herää äidin luomasta kuvasta, niin suru on suurta. Joskus se voi purkautua raivona äitiä kohtaan, jonka poika on kokenut valehdelleen hänelle. Viisaimmat pojista pysähtyvät ja ryhtyvät miettimään ja selvittämään, mitä he itse asiasta ajattelevat sekä ottamaan selvää, kuka isä oikeasti on.
Bly muistutti, että jo 1990-luvulla 20–30 prosenttia pojista asui kodissa, joissa ei ole isää – demonit saavat raivota mielin määrin.
Töistä palannut väsynyt isä ei jaksa opettaa poikiaan
Nykyajan isistä Bly kertoo pojat saavat heiltä temperamenttia ilman opetusta. Kun isä palaa väsyneenä kotiin, lapset saavat vain isän temperamentin vastaansa – ei hänen opetuksiaan. Isän mielialan tai tuulen, joka on tavallisesti ärtyisä ja etäinen.
- Kun nykyajan isä tulee kotiin, hänellä on tuomisinaan vain voimattomuudesta ja epätoivosta kumpuava yliherkkä mielentila, joka höystää työtään vihaavalle ihmiselle ominainen krooninen häpeä ja turtumus, Bly kirjoittaa.
Entisaikaan kun isä opetti kotona koko ajan ollessa jotakin, niin opetus silotti temperamentin kuohahdukset. Nykyajan lapaset eivät saa isän opetuksen siunausta. Blaken mukaan nykyisä on ”Nobodaddy”.
Bly kirjoittaa, että etäinen isä vaurioittaa vakavasti myös tyttären kykyä solmia myöhemmin lämpimiä suhteita miehiin. Joillakin naisilla patriarkaattiin kohdistuva raivo juontuu paljolti siitä valtavasta pettymyksestä, jonka omalta isältään saamatta jäänyt opetus on synnyttänyt, Bly jatkaa.
- Isät lakkasivat siis olemasta kodin elävä voima, kun teollistumisen mahti lähetti heidät kylistään rautateille. Ei ole olemassa historiallisia malleja, jotka auttaisivat meitä nyt ymmärtämään pojan psyykkistä tilaa, Bly julistaa.
Alaluvussa ”Pimentynyt isä” Bly valaisee patriarkaattia, joka on mutkikas rakenne. Aidossa patriarkaatissaPyhä kuningas tuo auringon maahan ja aidossa matriarkaatissa Pyhä kuningatar tuo kuun maahan. Bly mukaan teollinen valtajärjestelmä ei ole patriarkaatti. Teolliseen elämänmuotoon ei kuulu kuningasta eikä kuningatarta. Jäljet näkyvät pojan psyyken ja luonnon tuhoutumisessa.
Bly koettaa avata, että Pyhän kuninkaan kuolema ja Ryhmän kuninkaan katoaminen merkitsee, että isäpula käy entistä ankarammaksi. Sitä mukaan, kun isä näyttää yhä heikommalta, apeammalta ja vähäpätöisemmältä, hän joutuu samalla pimeiden voimien välikappaleeksi. Esimerkiksi Bly tarjoaa Tähtien sodan Darth Fatherin (Dark Father), joka tukee sydämestään pimeitä voimia.
Bly kirjoittaa mytologisen ymmärryksen katoamisesta: Poliittisten ja mytologisten kuninkaiden kuollessa isä menettää hohteen, jonka hän kerran imi auringosta ja auringon valtakunnan edustajilta. Yhteisön silmissä isä on pimentynyt.
- Demonit, jotka ovat luoneet pojan psyykeen propagandakoneiston, saavat pojan vakuuttuneeksi siitä, että isän pimeys on syvempää kuin hän ikinä kuvitteli, Bly valaisee
Mitä poika tekee? Äiti ei voi pysty sovittamaan isän puolesta. Eikä äiti usein edes halua. Poika jää yksin sovittamaan isän puolesta.
Ennen kun isä keräsi hohdetta ylhäältä, ja kun poliittiset kuninkaat olivat vahvoja, niin poika yritti kilpailla isänsä kanssa – tulla yhtä loistavaksi kuin isä, kohota loistavan isän tasolle. Isää kunnioitettiin.
Meidän aikanamme isästä on tullut naurunaihe, sopiva epäluulon kohde, pahantuulinen hölmö tai päättämätön lätäkkö, niin pojalla on todellinen ongelma – millaiseksi hän kuvittelee elämänsä miehenä?
Blyn mukaan jotkut pojat vaipuvat epätoivoon. Isästä on muodostunut käsitys viraltapannusta isästä. Mutta parastakaan tarkoittava nainen ei voi antamaan sitä, mitä tarvitaan, Bly muistuttaa.
Bly valaisee, että jotkut isännälkäiset pojat ilmentävät salaista epätoivoa, mistä eivät edes naisille mainitse. Hei eivät itse tutki, miksi isä on sellainen kuin on, vaan vajoavat hirvittävään epätoivoon täysin omaksutun yleisen, suppean käsityksen isästä. Näiden isäsalaisuuksiensa kanssa he antavat periksi, luhistuvat, turtuvat, potevat pimeänä olemisen pakkoa, koska isä on pimeä. Näistä pojista tuntuu, ettei heidän mielipiteillään ole väliä, heistä tulee salaista maanalaista kansaa tietokoneineen. Toisinaan he hukuttautuvat alkoholiin tai kannabikseen tai muihin huumeisiin eläessään loukossa maan alla.
Toiset pojat reagoivat Blyn sanoin ”hyppäämällä ylöspäin ja lentämällä ilmaan”. Mitä syvemmälle isä vajoaa heidän silmissään, sitä pitemmäksi heidän lentonsa käyvät. Uutiset isien pahoista teoista: kyvyttömyys olla inhimillisissä tekemisissä lastensa kanssa, sotaisuus, työnarkomania, alkoholismi, huumeongelma, naisiin kohdistuva väkivalta ja hylkäämiset, raukkamaisuus, heikkous, eristäytyminen, välttely– saavat pojan yrittämään saavuttamaan ”korkean lennon” ja kirkkauden, kun isä on pimeä. He koettavat hypätä yhden patriarkaatin osan yli, mistä ei hyvää seuraa.
- Poika yrittää sovittaa ”pimentyneen isän” tulemalla itse ”valaistuksi”, Bly kiteyttää.
He ovat päättäneet ylittää isänsä tason – Blyn mukaan ei siinä mitään pahaa ole, mutta ”lentämistä” se on. Egyptiläisen Osiriksen poika Horus aikoo lentää pitemmälle kuin yksikään toinen jumala.
Bly tulkitsee, että Aurinkoa kohti lentävä poika ei näe omaa varjoaan, sillä hänen varjonsa lankeaa hänen taakseen. Isän varjon näkee, muttei omaansa. Bly kirjoittaa, ettei lentäminen edes pelasta tai sovita isän syntejä. Kohoamalla valoon, nousemalla työelämän tikkailla ja valaistumalla poika jossain määrin sovittaa isänsä mainetta. Pojan nousuviettiin sisältyy omistavan äidin pelkoa ja rakkautta pimentyneeseen isään.
- Isätön yhteiskunta tuottaa näitä linnun kaltaisia intensiivisiä, viehättäviä, vilpittömiä ja riippuvuudelle alttiita miehiä.
- Narkomania ei johdu kolumbialaisista huumekuninkaista, vaan siitä että Kuningas on poissa, Bly koettaa valottaa mytologian kuolemaa kaiken psykologisoinnissa.
Vierailu Kuninkaan luona-
alaluku
Bly muistuttaa, että Rautahannu-sadun poika kohosi, kun Villimies kantoi hänet pois hartioillaan. Sormensa haavoitettuaan poika vajosi veteen, nousi sitten jyrkästi, kun hänen hiuksensa muuttuivat kullaksi, sitten vajosi taas syvemmälle eläessään tuhka-aikaa keittiössä. Bly alleviivaa, että jokaisesta alas ja ulos lähteneestä miehestä on tullut vajonnut mies. Aivan kuten Raamatun Joosef tai Job tai Mark Twainin Huckleberryn Finn.
Bly valaisee jo nyt paljon kadonnutta satujen syvemmän ymmärryksen tarvetta. Satujen suuria teemoja on kahden kuninkaan olemassaolo.
Oman isän – ensimmäisen kuninkaan – kanssa syntyy kahnauksia. Silloin joutuu lähtemään linnasta. Kun on jonkin aikaa kärsinyt ja potenut yksinäisyyttä, kuvaan ilmaantuu tavalla tai toisella toinen kuningas. Poika löytää sankarin, adoptoi hänet ja antaa hänelle tehtävän. Alkaa mutkikas tanssi seikkailijan yrittäessä luoda hedelmällisen yhteyden kuninkaaseen.
Sadun pojalla ei ollut ammattia, siksi hän pestautuu hanttihommiin kokin apulaiseksi linnaan noen ja tuhkan työhön kultaisine hiuksineen. Hänen tehtäväksensä tulee yllättäen viedä kuninkaalle ruokaa. Poika peittää kultaiset hiuksensa myssyllä, jonka kuningas käskee ottaa pois. Poika vetoaa, että hänellä on paha ihottuma. Kuningas kutsui kokin ja käski ajaa pojan tiehensä. Myöhemmin mitä sana ”Kuningas” tarkoittaa.
Bly tähdentää, että kultaiset hiukset auttavat selviytymään kasvuvuosina, mutta niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Bly kirjoittaa, että Isännälkä muuttuu kuninkaannäläksi, kaikki haluavat olla ”Kuninkaan” kanssa. Nykyisin kuninkaat ovat julkkiksia ja kuninkaannälkä on fanittamista. Jos ”kuningas” hyväksyy meidät, saatamme huomata olevamme opissa, jonka jatkamiseen meillä ei ole itsekuria, Bly kirjoittaa vanhan mytologisen perinteen mukaan elämisestä.
Bly muistuttaa mytologian neurobiologiasta, joka on nyt teiniahdistuksen ihmettelyn aikana unohtunut.
” Kunninkaan tai Kuningattaren ei tietenkään tarvitse olla fyysinen olento, toisin sanoen voi olla tästä maailmasta. 12-vuotiailla lapsilla on selittämättömiä valokokemuksia, joita he eivät kykene nimeämään, eivätkä he yleensä tunne mytologiaa, joka voisi auttaa heitä sijoittamaan kokemuksensa jonkin kertomuksen yhteyteen.
14-vuotias ymmärtää välähdyksenomaisesti kaiken matematiikasta tai tietää tarkalleen, mistä intialaiset pyhimykset puhuvat. Teini matkaa aivojen osaan, jossa ei ole koskaan ennen käyty, kokee uskonnollisen hurmoksen. Se on kohoamista seitsemänteen taivaaseen, ja sitä seuraa äkillinen putoaminen takaisin maan pinnalle. ”
Bly kirjoittaa, että romantikkona me ikävöimme sitä merentuntua, jonka aistimme kohdussa ollessamme pieniä ja jumalaisia ja saadaksemme ravinnoksemme ambrosiaa.
Riippuvuus on yritystä kumota rajoitukset ja pysyä Kuninkaan salissa.
Bly kirjoittaa mytologisesti, että monet meistä nousevat portaita Kuninkaan luo jo ennen kuin kokki pyytää ja pitkittävät vierailuaikaa alkoholin, seksin tai kokaiinin avulla. Bly varoittaa, että kaikki, jotka vierailevat Kuninkaan luona ennen kuin heidät on kutsuttu tai viipyvät liian kauan, putoavat takaisin tuhkaan.
Bly vertaa, että sinkkujen baarit muistuttavat Kuninkaan salia. Henki kärsii tappioita näissä nälkäisissä yhdynnöissä. Bly jatkaa, että sinkkujen baarit ovat fantastisia alkemistien uuneja, jossa yötä päivää yritetään sulattaa raakametalleja.
Syystä tai toisesta nuoruuden vierailut Kuninkaan luona eivät kestä kauan. Alkemistien sanoin hyvää tuhkatyötä on tehty, mutta sielua saastuttavat vielä lapsekas viha, epärealistiset toiveet ja vanhempiemme tai itseämme kohtaan tuntemamme raivo.
Keittiöaikana sielumme muistuttaa karkea ja epäpuhdasta kivenjärkälettä. Henki, joka on yksinkertainen ja puhdas, ei voi vielä tehdä selkeää vaikutusta tähän karkeaan raaka-aineeseen.
Korkealla linnansalissaan ilman ja auringonvalon keskellä asuva Kuningas viittaa auringon voimaan ja pyhään älyyn. Kuningas on saavuttanut ykseyden. Tuhkapoikaan ja nokityttöön verrattuna Kuningas on vääristymätön ja kokonainen, Kuningas mieltää asiat eri tavalla.
Alkemistien mukaan heikko liitto kahden täysin seuloutumattoman ja eriytymättömän ainesosien yhdistelmästä seuraa aina kuolema.
Bly kirjoittaa, että kun käsketään viemään keittoa kuninkaalle, niin voi päätyä jäämään keittiöön, kun vastaa, ei siellä ole ketään, hakekoon itse soppansa tai tarjoan keittoa itselleni. Eli sekoittaa patriarkaatin tasot. Se joka ei piittaa kokista, voi jäädä keittiövaiheeseen vuosikausiksi lapsena, joka tuntee vain tuhkan.
Blyn mukaan jotkut lapset pelkäävät kynnyksen ylittämistä, heistä tuntuu turvallisemmalta jäädä tuhkaan. Bly esimerkki on esimerkiksi huumeiden käytöstä kirjan Alaston Lounas kirjoittanut William Burroughs, joka on juuttunut tuhkaan ja väittää itsepintaisesti ei ole muuta kuin tuhkaa.
jatkuu
9.12.2023 Lappeenrannassa
Bly on otsikoinut neljännen lukunsa Kuninkaannälkä isättömänä aikana, alaotsikkona Pojan elämän häiriötekijöitä
(pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
Bly kirjoittaa, että 1980-luvun alusta alkaen on puhuttu, ettei ” Isää ole riittävästi”. 1940-luvulla amerikkalaisen pojan tullakseen hyväksi mieheksi piti hylätä isänsä. Ja amerikkalaiset isät odottivat tulevansa hylätyksi. Sen sijaan Euroopassa oli vallalla isän demoniseksi olennoksi kuvitteleminen. Bly mainitsee mm Kafkan novellin ”Tuomio” poika kamppailee isänsä kanssa kuolemaan saakka ja häviää. Vesa Manninen (1991) kiteytti asian oivallisesti kirjassaan ”Pojan polku, miehen tie”: elääkseen hyvää miehen elämää on psykologisesti hävittävä isälleen – oli tämä ollut millainen tahansa.
Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen osoitti väitöskirjassaan vuonna 2001, että isättä kasvanut poika syyllistyy aikuisena kahdeksan kertaa todennäköisemmin vankeusrangaistuksen tuottavaan väkivallantekoon kuin poikalapsi, jonka kasvatuksessa isä on ollut mukana. Tutkimuksessa on seurattu 11 000 henkilöä 32 ensimmäisen ikävuoden ajalta.
Bly kirjoittaa, että isää on Yhdysvalloissa pidetty pelkkänä naurunaiheena, pilan aiheena. Ymmärtämättä mitä tämä vaikuttaa pojan kehitykseen mieheksi.
Perinteisissä kulttuureissa oli myös muita isiä – enoja, setiä, isoisiä ja vanhoja miehiä (kaikki kunnianarvoisina isinä), jotka jakoivat oppia rituaaleista ja sielusta- mieheksi kasvamisesta.
Bruno Bettelheim kirjoitti, ettei perinteisissä kulttuureissa ollut isän ja pojan välistä vihamielisyyttä. Freudin teoria isän ja pojan välisestä vihamielisyydestä ei pidä paikkaansa – Freudin teoria piti oikeastaan kutinsa vain 1800-luvun wieniläispiireille. Useimmissa heimokulttuureissa isät ja pojat elävät sietäen toisiaan huvittuneen hyvätahtoisesti.
Bly kirjoittaa, että äidin sisällä kasvaneen pojan solut ovat virittyneet naisellisille aallonpituuksille, pojan elimistön on virityttävä uudestaan. Vuosien kuluessa pojan ruumiin kielet alkavat värähdellä vähitellen kovan, joskus vaativan, ärtyisästi leikkisän, ylenkatseellisen, kärsimättömän, itsepäisen, eteenpäinpyrkivän ja hiljaisuutta rakastavan vanhemman miehen ruumiin mukaan.
Bly muistuttaa, että tätä uudelleen viritystä vaille jääneet pojat potevat isännälkää koko ikänsä. Nämä nuoret pojat roikkuvat vanhempien miesten kintereillä kuin kodittomat soppajonon liepeillä, Bly jatkaa. Kodittomien tavoin he häpeävät osaansa ja heidän häpeänsä on nimetöntä, katkeraa ja pinttynyttä.
Bly alleviivaa: ” Naiset eivät kykene korvaamaan tätä puuttuvaa isä-ainetta, vaikka kuinka säälisivät nälkiintyneitä poikiaan. Poika saattaa myöhemmin yrittää saada tätä ainetta ikäiseltään naiselta, mutta sekään ei auta”.
Kirjoittaja ihmettelee yleisesti vanhoihin miehiin kohdistuvaa epäluuloa. Tehdastyö tuhosi isän ja pojan suhteen, kun isä siirtyi kotoa muualle töihin. Poika ei voinut enää nähdä omin silmin, mitä työtä isä teki. Alexander Mitcherlich (1992 Society without Father) työskenteli 30 vuotta nuorten miesten psykoterapeuttina ja kehitti tästä tehdastyön myötä tuhoutuneesta suhteesta metaforan: Pojan psyykeeseen syntyy aukko. Tyhjän tilan täyttävät Mitcherlichin mukaan demonit, epäluulon pirulaiset.
Bly jatkaa, että nämä näkymättömät mutta suulaat demonit usuttavat pojan epäilemään kaikkia vanhempia miehiä. Tällainen epäluulo rikkoo vanhojen ja nuorten miesten yhteisön.
Bly muistuttaa, että tämä epäluulo syveni 1960-luvulla: ” Älä ikinä luota yhteenkään yli 30-vuotiaaseen”. Bly sanoi, että osin reaktio oli oikein, koska vanhat miehet oikeasti pettivät nuoret miehet. Samaan tapaan kuin Putin lähettää nuoria miehiä kuolemaan Ukrainaan tänä päivänä, 1960-luvulla se oli Vietnam.
Vanhempaan ohjaajaan ei enää luoteta, initiaatio hylätään. Bly kertoo, ettei pojan epäluulo tasapainota pojan elämää.
”Poika, joka on käyttänyt viljalti kriittistä, kyynistä energiaansa vanhojen miesten epäilemiseen, saattaa hakea hyvitystä suhtautumalla naiivisti ikäisiinsä naisiin -tai miehiin.” Mies olettaa, että nainen tietää enemmän ihmissuhteista kuin itse. Mies antaa naisen mielialojen hallita kotona. Naisen hyökätessä miestä vastaan mies arvelee sen olevan ”hänen parhaakseen”. Hyväuskoinen mies antaa liike-elämässä toisen miehen varastaa varansa.
Bly kirjoittaa, että kaiken epäluulon suuntaaminen yhteen kohteeseen – vanhempiin miehiin – johtaa usein katastrofiin ihmissuhteissa ja syvään henkiseen ja sielulliseen yksinäisyyteen.
Olen usein työssäni tavannut äidin hahmotteleman kuvan isästä omaavia poikia (isättömiä äidinpoikia), jotka heräävät unestaan, kun huomaavat, että äidin oman pettymyksensä luoma kuva isästä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kun äidinpoika herää äidin luomasta kuvasta, niin suru on suurta. Joskus se voi purkautua raivona äitiä kohtaan, jonka poika on kokenut valehdelleen hänelle. Viisaimmat pojista pysähtyvät ja ryhtyvät miettimään ja selvittämään, mitä he itse asiasta ajattelevat sekä ottamaan selvää, kuka isä oikeasti on.
Bly muistutti, että jo 1990-luvulla 20–30 prosenttia pojista asui kodissa, joissa ei ole isää – demonit saavat raivota mielin määrin.
Töistä palannut väsynyt isä ei jaksa opettaa poikiaan
Nykyajan isistä Bly kertoo pojat saavat heiltä temperamenttia ilman opetusta. Kun isä palaa väsyneenä kotiin, lapset saavat vain isän temperamentin vastaansa – ei hänen opetuksiaan. Isän mielialan tai tuulen, joka on tavallisesti ärtyisä ja etäinen.
- Kun nykyajan isä tulee kotiin, hänellä on tuomisinaan vain voimattomuudesta ja epätoivosta kumpuava yliherkkä mielentila, joka höystää työtään vihaavalle ihmiselle ominainen krooninen häpeä ja turtumus, Bly kirjoittaa.
Entisaikaan kun isä opetti kotona koko ajan ollessa jotakin, niin opetus silotti temperamentin kuohahdukset. Nykyajan lapaset eivät saa isän opetuksen siunausta. Blaken mukaan nykyisä on ”Nobodaddy”.
Bly kirjoittaa, että etäinen isä vaurioittaa vakavasti myös tyttären kykyä solmia myöhemmin lämpimiä suhteita miehiin. Joillakin naisilla patriarkaattiin kohdistuva raivo juontuu paljolti siitä valtavasta pettymyksestä, jonka omalta isältään saamatta jäänyt opetus on synnyttänyt, Bly jatkaa.
- Isät lakkasivat siis olemasta kodin elävä voima, kun teollistumisen mahti lähetti heidät kylistään rautateille. Ei ole olemassa historiallisia malleja, jotka auttaisivat meitä nyt ymmärtämään pojan psyykkistä tilaa, Bly julistaa.
Alaluvussa ”Pimentynyt isä” Bly valaisee patriarkaattia, joka on mutkikas rakenne. Aidossa patriarkaatissaPyhä kuningas tuo auringon maahan ja aidossa matriarkaatissa Pyhä kuningatar tuo kuun maahan. Bly mukaan teollinen valtajärjestelmä ei ole patriarkaatti. Teolliseen elämänmuotoon ei kuulu kuningasta eikä kuningatarta. Jäljet näkyvät pojan psyyken ja luonnon tuhoutumisessa.
Bly koettaa avata, että Pyhän kuninkaan kuolema ja Ryhmän kuninkaan katoaminen merkitsee, että isäpula käy entistä ankarammaksi. Sitä mukaan, kun isä näyttää yhä heikommalta, apeammalta ja vähäpätöisemmältä, hän joutuu samalla pimeiden voimien välikappaleeksi. Esimerkiksi Bly tarjoaa Tähtien sodan Darth Fatherin (Dark Father), joka tukee sydämestään pimeitä voimia.
Bly kirjoittaa mytologisen ymmärryksen katoamisesta: Poliittisten ja mytologisten kuninkaiden kuollessa isä menettää hohteen, jonka hän kerran imi auringosta ja auringon valtakunnan edustajilta. Yhteisön silmissä isä on pimentynyt.
- Demonit, jotka ovat luoneet pojan psyykeen propagandakoneiston, saavat pojan vakuuttuneeksi siitä, että isän pimeys on syvempää kuin hän ikinä kuvitteli, Bly valaisee
Mitä poika tekee? Äiti ei voi pysty sovittamaan isän puolesta. Eikä äiti usein edes halua. Poika jää yksin sovittamaan isän puolesta.
Ennen kun isä keräsi hohdetta ylhäältä, ja kun poliittiset kuninkaat olivat vahvoja, niin poika yritti kilpailla isänsä kanssa – tulla yhtä loistavaksi kuin isä, kohota loistavan isän tasolle. Isää kunnioitettiin.
Meidän aikanamme isästä on tullut naurunaihe, sopiva epäluulon kohde, pahantuulinen hölmö tai päättämätön lätäkkö, niin pojalla on todellinen ongelma – millaiseksi hän kuvittelee elämänsä miehenä?
Blyn mukaan jotkut pojat vaipuvat epätoivoon. Isästä on muodostunut käsitys viraltapannusta isästä. Mutta parastakaan tarkoittava nainen ei voi antamaan sitä, mitä tarvitaan, Bly muistuttaa.
Bly valaisee, että jotkut isännälkäiset pojat ilmentävät salaista epätoivoa, mistä eivät edes naisille mainitse. Hei eivät itse tutki, miksi isä on sellainen kuin on, vaan vajoavat hirvittävään epätoivoon täysin omaksutun yleisen, suppean käsityksen isästä. Näiden isäsalaisuuksiensa kanssa he antavat periksi, luhistuvat, turtuvat, potevat pimeänä olemisen pakkoa, koska isä on pimeä. Näistä pojista tuntuu, ettei heidän mielipiteillään ole väliä, heistä tulee salaista maanalaista kansaa tietokoneineen. Toisinaan he hukuttautuvat alkoholiin tai kannabikseen tai muihin huumeisiin eläessään loukossa maan alla.
Toiset pojat reagoivat Blyn sanoin ”hyppäämällä ylöspäin ja lentämällä ilmaan”. Mitä syvemmälle isä vajoaa heidän silmissään, sitä pitemmäksi heidän lentonsa käyvät. Uutiset isien pahoista teoista: kyvyttömyys olla inhimillisissä tekemisissä lastensa kanssa, sotaisuus, työnarkomania, alkoholismi, huumeongelma, naisiin kohdistuva väkivalta ja hylkäämiset, raukkamaisuus, heikkous, eristäytyminen, välttely– saavat pojan yrittämään saavuttamaan ”korkean lennon” ja kirkkauden, kun isä on pimeä. He koettavat hypätä yhden patriarkaatin osan yli, mistä ei hyvää seuraa.
- Poika yrittää sovittaa ”pimentyneen isän” tulemalla itse ”valaistuksi”, Bly kiteyttää.
He ovat päättäneet ylittää isänsä tason – Blyn mukaan ei siinä mitään pahaa ole, mutta ”lentämistä” se on. Egyptiläisen Osiriksen poika Horus aikoo lentää pitemmälle kuin yksikään toinen jumala.
Bly tulkitsee, että Aurinkoa kohti lentävä poika ei näe omaa varjoaan, sillä hänen varjonsa lankeaa hänen taakseen. Isän varjon näkee, muttei omaansa. Bly kirjoittaa, ettei lentäminen edes pelasta tai sovita isän syntejä. Kohoamalla valoon, nousemalla työelämän tikkailla ja valaistumalla poika jossain määrin sovittaa isänsä mainetta. Pojan nousuviettiin sisältyy omistavan äidin pelkoa ja rakkautta pimentyneeseen isään.
- Isätön yhteiskunta tuottaa näitä linnun kaltaisia intensiivisiä, viehättäviä, vilpittömiä ja riippuvuudelle alttiita miehiä.
- Narkomania ei johdu kolumbialaisista huumekuninkaista, vaan siitä että Kuningas on poissa, Bly koettaa valottaa mytologian kuolemaa kaiken psykologisoinnissa.
Vierailu Kuninkaan luona-
alaluku
Bly muistuttaa, että Rautahannu-sadun poika kohosi, kun Villimies kantoi hänet pois hartioillaan. Sormensa haavoitettuaan poika vajosi veteen, nousi sitten jyrkästi, kun hänen hiuksensa muuttuivat kullaksi, sitten vajosi taas syvemmälle eläessään tuhka-aikaa keittiössä. Bly alleviivaa, että jokaisesta alas ja ulos lähteneestä miehestä on tullut vajonnut mies. Aivan kuten Raamatun Joosef tai Job tai Mark Twainin Huckleberryn Finn.
Bly valaisee jo nyt paljon kadonnutta satujen syvemmän ymmärryksen tarvetta. Satujen suuria teemoja on kahden kuninkaan olemassaolo.
Oman isän – ensimmäisen kuninkaan – kanssa syntyy kahnauksia. Silloin joutuu lähtemään linnasta. Kun on jonkin aikaa kärsinyt ja potenut yksinäisyyttä, kuvaan ilmaantuu tavalla tai toisella toinen kuningas. Poika löytää sankarin, adoptoi hänet ja antaa hänelle tehtävän. Alkaa mutkikas tanssi seikkailijan yrittäessä luoda hedelmällisen yhteyden kuninkaaseen.
Sadun pojalla ei ollut ammattia, siksi hän pestautuu hanttihommiin kokin apulaiseksi linnaan noen ja tuhkan työhön kultaisine hiuksineen. Hänen tehtäväksensä tulee yllättäen viedä kuninkaalle ruokaa. Poika peittää kultaiset hiuksensa myssyllä, jonka kuningas käskee ottaa pois. Poika vetoaa, että hänellä on paha ihottuma. Kuningas kutsui kokin ja käski ajaa pojan tiehensä. Myöhemmin mitä sana ”Kuningas” tarkoittaa.
Bly tähdentää, että kultaiset hiukset auttavat selviytymään kasvuvuosina, mutta niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Bly kirjoittaa, että Isännälkä muuttuu kuninkaannäläksi, kaikki haluavat olla ”Kuninkaan” kanssa. Nykyisin kuninkaat ovat julkkiksia ja kuninkaannälkä on fanittamista. Jos ”kuningas” hyväksyy meidät, saatamme huomata olevamme opissa, jonka jatkamiseen meillä ei ole itsekuria, Bly kirjoittaa vanhan mytologisen perinteen mukaan elämisestä.
Bly muistuttaa mytologian neurobiologiasta, joka on nyt teiniahdistuksen ihmettelyn aikana unohtunut.
” Kunninkaan tai Kuningattaren ei tietenkään tarvitse olla fyysinen olento, toisin sanoen voi olla tästä maailmasta. 12-vuotiailla lapsilla on selittämättömiä valokokemuksia, joita he eivät kykene nimeämään, eivätkä he yleensä tunne mytologiaa, joka voisi auttaa heitä sijoittamaan kokemuksensa jonkin kertomuksen yhteyteen.
14-vuotias ymmärtää välähdyksenomaisesti kaiken matematiikasta tai tietää tarkalleen, mistä intialaiset pyhimykset puhuvat. Teini matkaa aivojen osaan, jossa ei ole koskaan ennen käyty, kokee uskonnollisen hurmoksen. Se on kohoamista seitsemänteen taivaaseen, ja sitä seuraa äkillinen putoaminen takaisin maan pinnalle. ”
Bly kirjoittaa, että romantikkona me ikävöimme sitä merentuntua, jonka aistimme kohdussa ollessamme pieniä ja jumalaisia ja saadaksemme ravinnoksemme ambrosiaa.
Riippuvuus on yritystä kumota rajoitukset ja pysyä Kuninkaan salissa.
Bly kirjoittaa mytologisesti, että monet meistä nousevat portaita Kuninkaan luo jo ennen kuin kokki pyytää ja pitkittävät vierailuaikaa alkoholin, seksin tai kokaiinin avulla. Bly varoittaa, että kaikki, jotka vierailevat Kuninkaan luona ennen kuin heidät on kutsuttu tai viipyvät liian kauan, putoavat takaisin tuhkaan.
Bly vertaa, että sinkkujen baarit muistuttavat Kuninkaan salia. Henki kärsii tappioita näissä nälkäisissä yhdynnöissä. Bly jatkaa, että sinkkujen baarit ovat fantastisia alkemistien uuneja, jossa yötä päivää yritetään sulattaa raakametalleja.
Syystä tai toisesta nuoruuden vierailut Kuninkaan luona eivät kestä kauan. Alkemistien sanoin hyvää tuhkatyötä on tehty, mutta sielua saastuttavat vielä lapsekas viha, epärealistiset toiveet ja vanhempiemme tai itseämme kohtaan tuntemamme raivo.
Keittiöaikana sielumme muistuttaa karkea ja epäpuhdasta kivenjärkälettä. Henki, joka on yksinkertainen ja puhdas, ei voi vielä tehdä selkeää vaikutusta tähän karkeaan raaka-aineeseen.
Korkealla linnansalissaan ilman ja auringonvalon keskellä asuva Kuningas viittaa auringon voimaan ja pyhään älyyn. Kuningas on saavuttanut ykseyden. Tuhkapoikaan ja nokityttöön verrattuna Kuningas on vääristymätön ja kokonainen, Kuningas mieltää asiat eri tavalla.
Alkemistien mukaan heikko liitto kahden täysin seuloutumattoman ja eriytymättömän ainesosien yhdistelmästä seuraa aina kuolema.
Bly kirjoittaa, että kun käsketään viemään keittoa kuninkaalle, niin voi päätyä jäämään keittiöön, kun vastaa, ei siellä ole ketään, hakekoon itse soppansa tai tarjoan keittoa itselleni. Eli sekoittaa patriarkaatin tasot. Se joka ei piittaa kokista, voi jäädä keittiövaiheeseen vuosikausiksi lapsena, joka tuntee vain tuhkan.
Blyn mukaan jotkut lapset pelkäävät kynnyksen ylittämistä, heistä tuntuu turvallisemmalta jäädä tuhkaan. Bly esimerkki on esimerkiksi huumeiden käytöstä kirjan Alaston Lounas kirjoittanut William Burroughs, joka on juuttunut tuhkaan ja väittää itsepintaisesti ei ole muuta kuin tuhkaa.
jatkuu
9.12.2023 Lappeenrannassa