Sheldon Kopp The Pickpocket and the Saint: Free Play of the Imagination (Taskuvaras ja pyhimys - mielikuvituksen vapaa leikki) Osa I Just Imagine (Kuvittele vain)
Sheldon Koppin yhdestoista kirja The Pickpocket and the Saint: Free Play of the Imagination. (“Taskuvaras ja pyhimys- mielikuvituksen vapaa leikki” 1983.
Osa I: Just Imagine (”Kuvittele vain”)
Kirjan alussa on motto: kun taskuvaras tapaa pyhimyksen, ainut mitä hän näkee, on taskut.
Esipuheessa kerrotaan tarinaa todesta ja kuvitellusta. Tarinassa puunhakkaaja törmää hirveen, lyö sen kuoliaaksi, peittää oksilla muttei muista myöhemmin, minne sen jätti. Manaillessaan menetystään maanviljelijä kuulee puunhakkaajan kertovan siitä ja arvelee kuvitelleensa koko asian. Tarinan kuullut maanviljelijä löytää sen. Puunhakkaaja luulee siis kuvitelleensa koko asian, kunnes unessa muistaa minne jätti hirven, jonka jo maanviljelijä on löytänyt. Käydään oikeutta siitä, kenelle hirvi kuuluu. Puunhakkaaja kertoo, ettei aluksi tiennyt, mikä on mielikuvitusta ja mikä on totta. Eri paikalliset oikeusasteet miettivät, mitä hirven kanssa pitäisi tehdä. Mennään aina korkeimpaan keisariin saakka, muttei osata erottaa sitä, mikä on kuviteltua ja mikä on totta.
Ensimmäisessä luvussa Just Imagine (”Kuvittele vain”), Kopp kirjoittaa, ettei lopultakaan ole oikein hyvää äärimmäistä viisautta erottamaan sitä, mikä on totta ja mikä on kuviteltua. Useimmat ihmiset tosin luulevat, että on olemassa ”itsenäinen objektiivinen todellisuus tuolla jossakin”. Ehkä onkin, muttei kukaan voi havaita sitä suoraan. Mielensisäiset kuvamme ovat ainut pääsy maailman esineisiin ja tapahtumiin. Mielikuviemme kautta ne representoituvat meille. Mielikuvitus on ainut sisältö, joka on saatavilla ihmisen tietoisuudessa.
Kopp muistuttaa, että olemme suuren osan ajastamme varmoja siitä, että erotamme oikeasti tapahtuneen kuvitellusta. Ihmisillä voi toki olla hallusinaatioita, kun ovat korkeassa kuumeessa, käyttävät huumeita tai tulevat hulluksi. Päänsisäiset mielikuvituksen havainnot tuntuvat tapahtuvan ulkoisessa maailmassa. Noita poikkeuksia lukuun ottamatta, Koppin mukaan väitämme erottavamme toden ja epätoden.
Kuvittelemme, että jokainen havaitsee saman kuin me itse, ikään kuin maailma olisi läpinäkyvänä annettu ilman tulkinnantarvetta. Päivällispöydässä jokainen ymmärtää, jos pyydetään ojentamaan suola, että mitä se on ja mitä on tehtävä.
Emotionaalisesti latautuneet tapahtumat ovat eri asia. Ne ovat alttiimpia subjektiivisille tulkinnoille. Näissä tilanteissa mielikuvituksella on niin suuri rooli, että se määrittelee, mitä kukakin kokee. ” Kerro meille juuri tarkasti, mitä ajattelit ja tarkoitit sillä, mitä juuri sanoit”. Onkin jo paljon haastavampi kuin suolan ojentaminen päivällispöydässä.
Kopp kirjoittaa, kuten uni, korkea kuume ja tietyt kemikaalit, myös voimakkaat tunteet voivat luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia yksilölliselle tietoisuudelle. Niistä ei ole helppoa päätyä konsensukseen. Hienovaraiset toiveet ja pelot vaikuttavat siihen, miten näemme asioita ja tapaan, jolla tulkitsemme tosiasioita.
Tilanteissa, joissa mielikuvitus vallitsee, oletamme usein, että on olemassa vain yksi todellisuus. Vaikka kukin tulkitsee vain omasta ainutlaatuisesta näkökulmastaan. Jos tämä yhden todellisuuden harha jää tutkimatta, uskomme, että oma kokemuksemme tarkasti heijastaa objektiivista maailmaa. Jos muut ovat eri mieltä, heidän täytyy olla joko valehtelijoita tai typeryksiä.
Jokainen havainto on mielikuvituksen ja fantasian sävyttämä
Kopp muistuttaa, että mitä tulee intensiivisiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, on ihme, että jos sen edes pystyy muille kommunikoimaan. Emme kai ole enempää kuin nuo kuuluisat sokeat miehet, joiden tehtävänä oli määritellä, mikä on elefantti. Kukin heistä oli eri kohdassa elefanttia ja kertoi kokemansa perusteella, mikä elefantti on. Me kaikki olemme samalla tavalla sokeita, emmekä voi olla edes varmoja, että elefantti on olemassa.
Mutta miten tulla toimeen tämän mielikuvituksen ja todellisuuden elohopeamaisen rajan kanssa? Usein ajattelemme, että mielikuvitus on epätodellista. Kuitenkin yksityiset kokemuksemme ovat hyvin tärkeitä kunkin ihmisen todellisuuskäsitykselle. Yksityiset mielensisäiset kokemuksemme ovat elämän- ja itsekäsityksemme ydintä.
Suuri osa merkittävistä kokemuksistamme on mielikuvituksen synnyttämiä ja fantasioiden hallitsemia. Ei ole mitään tarvetta päästä mielikuvituksesta eroon, mutta on hyvä oppia tunnistamaan, mikä panos mielikuvituksella on. Usein sillä on hyvin suuri panos. Vaatii ymmärrystä sen realisoituminen, että meidän oma todellisuutemme on vain yksi tapa nähdä asioita, ei välttämättä sen parempi eikä huonompi kuin muidenkaan. Tämän kivuliaan ymmärtämisen palkkio on Koppin mukaan merkittävä.
Moniarvoisen maailmankuvien todellisuuden hyväksyminen vapauttaa tarpeettomasta kärsimyksestä, joka syntyy siitä, että yrittää jäykän elämännäkemyksensä ahtaa kaikkiin elämän tilanteisiin. Henkilökohtaisen eheyden vuoksi meillä pitää olla arvojen ja käyttäytymisen johdonmukaisuutta, mutta ei ehkä ihan joka tilanteessa. Henkilö, joka on joustamattoman johdonmukainen ei osoita korkeaa moraalista periaatetta, vaan jäykkää luonnehäiriötä, Kopp tiivistää.
Jos ei väitä omaa todellisuuttaan ainoaksi oikeaksi, kokee elämän rikkaampana, kun muiden todellisuuksia voi kunnioittaa ja kokea. Kopp muistuttaa Coleridgen ehdotuksesta: pidättäydy halukkaasti epäuskostasi. Mielikuvituksen ainoana rajoitteena Kopp muistuttaa eettisestä velvollisuudesta ottaa vastuu omista teoistamme ja säilyttää kunnioitus muiden todellisuutta kohtaan. Emme voi omalla mielikuvituksellamme rajoittaa, kuten eivät muutkaan voi, meidän mielikuvituksemme vapaata leikkiä. Mutta kuten muutkin siviilioikeudet, tämäkin periaate on helppo lausua, mutta sen toteuttaminen ei ole helppoa.
Nekin, jotka oikeasti yrittävät uskoa, että muiden näkökulma on samanarvoinen omamme kanssa, salaisesti tuntevat, että oma tapa nähdä maailma on kuitenkin hieman parempi kuin muiden. Emme voi vapauttaa itseämme mielikuvituksen vaikutuksesta kokemuksiimme. Emme edes helposti vapautua tässä- ja – nyt -tunteesta, että se mitä näemme, on se mitä vain on olemassa. Toiveisiimme ja pelkoihimme ripustautuneina, meidän on vaikeaa sallia mielikuvituksen vapaa leikki. Vaikka se tekisi elämästämme rikkaamman, makeamman, värikkäämmän ja tehokkaamman.
Tavallisesti mielikuvitusta pidetään määritelmällisesti kykynä kuvitella jotakin, joka ei ole läsnä. Mutta Koppista mielikuvitus on enemmän kuin turhautumisen kompensaatio. Pelkän todellisuudenpaon sijaan, mielikuvitus on uusi tapa ratkaista vanhoja ongelmia. Päivähaaveilu sallii harjoitella uusia tilanteita ilman riskiä. Liiallinen päiväunelmointi – tottakai- tekee ihmisen tehottomaksi käsittelemään käytännön asioita ja olemaan valmistautumaton uusiin kokemuksiin. Sen nykypäivän muotona on useilla ihmisillä loputon somen plärääminen ja Netflix-sarjojen tuijottelu.
Ilman päiväunelmointia elämästä voi tulla tylsää, puisevaa, tyhjää ja kapeaa elämää. Mielikuvitus ei ehkä auta selviytymään uusista todellisuuksista, mutta se voi uinuttaa meidät itsetyytyväisyyden ja tarpeettomaan turvallisuuteen tilanteissa, joissa olisi Koppin mukaan syytä olla varuillaan.
Järki vai mielikuvitus
Mielikuvitus ei vaikuta vain siihen, miten hyvin tai huonosti toimimme. Mielikuvitus myös suoraan värittää kokemuksemme elämästä. Mielikuvitus tulee selvemmäksi, kun sitä vasten asetetaan ymmärrys ja selitys, ”realistisempi” ajattelu. Insinöörimäinen kieli rationaalis-empiristisine lähestymistapoineen tarjoaa järjellisen, tosiasioihin nojaavan ja käytännössä todistettavan selityksen. Ei-järkiperäinen, intuitiivinen mielikuvituksen lähestymistapa luo hellemmän romanttisen kirjallisuuden selityksen. Elämä voidaan nähdä historiana tai maailma luontona. Kohtalo voidaan valita sattuman sijaan.
Riippuen kumpaa (rationaalista selitystä vai mielikuvituksellista ymmärrystä) arvostaa enemmän, voi suosia ilmiasua sen todellisuuden sijaan, intuitiota enemmän kuin analyysia. Kohtaloa luonnonlain asemesta. Mielikuvaa tuntemusten sijaan, illuusiota virheen sijaan, kohtaloa ja inhimillistä tarkoitusta kausaalisuuden ja tieteellisten lakien sijaan. Kohtaloa ja onnea ennusteen ja todennäköisyyden sijaan.
Kopp kirjoittaa, että kirjallisuuden ja runouden kieli ei ole ehkä todennettavissa, mutta se tarjoaa rikkaamman, lämpimämmän ja värikkäämmän tulkinnan ihmisten kiinnostuksista maailmassa.
Subjektiivisuus suosii mielikuvituksen kieltä. Se tarjoaa intuition syvän viisauden ja suoran pääsyn sisäiseen kokemukseen. Kun tietoista ja tiedostamatonta ei eroteta toisistaan, niin mielikuvituksen vapaa leikki sallii kaksimielisyyden, ristiriidat ja epärationaalisuuden. Kuin leikkiä, sitä ei rajoita moraaliset päätelmät.
Mutta ei kaikki mielikuvitus ole hyödyllistä eikä palkitsevaa. Voi erehtyä esineestä, luulla sitä joksikin toiseksi, tai kuvitella sellaista, jota ei edes ole olemassa. Kuvitella salaliittoteorioita, joita ei ole edes olemassa.
Eikä kaikkea, mitä kuvittelemme, tule ottaa liian vakavasti. Parhaimmillaan mielikuvitus on mielen teko, jossa mieli jää avoimeksi jokaiselle luomisen, vapauden, leikin ja mielihyvän mahdollisuudelle.
Sopiva epäkunnioitus auktoriteetteja kohtaan
Kopp kertoo, miten hän kasvatti kolme poikaansa (Jon, David ja Nick) uskontoihin ja mytologioihin.
Hän kirjoittaa, että kaikilla lapsilla pitäisi olla tunne, että he ovat erityislaatuisia ja kuulevat vanhempiensa sanovan: Sinä olet minun lapseni ja rakastan sinua hyvin paljon. Haluan että opimme todella tuntemaan toisemme. Pidän sinusta huolta. Yritämme ymmärtää, mitä tunnet, ymmärtää, mitä tarvitset tullaksesi onnelliseksi, ja opettaa sinut löytämään itsellesi tila, joka tekee sinut onnelliseksi.
Samalla Kopp myöntää, että nämä asiat ovat hyvin kompleksisia. Kriittinen asia Koppin mielestä on (Irreverence) ”epäkunnioittavuus, halveksivuus”. Sopiva määrä auktoriteettien epäkunnioitusta.
Isänä Koppin pitää huolehtia lapsista niin, että ainakin jossakin suhteessa hänen auktoriteettinsa säilyy. Auktoriteetti täytyy perustua lasten kokemusperäiseen uskoon siitä, että ainakin useimmiten, isä toimii hyvässä uskossa ja hyvän päättelykyvyn turvin. Tätä uskoa heikentää se, että välillä tahtomattaan isä ei toimi hyvässä uskossa ja hyvän päättelykyvyn turvin. Vanhemmat tekevät virheitä ja voivat käyttäytyä tyhmästi. Siksi lasten pitää oppia, Koppin mukaan, ettei mikään mitä vanhemmat sanovat tai tekevät ole lopultakaan pyhää. Leikkisä asenne pitää kehittää. Sopiva määrä epäkunnioittavuutta antaa ihmiselle vapautta, jos hän kohtaa elämässään mielivaltaisen auktoriteetin. Hyväntahtoinen pilailu ja leikkisyys voi auttaa, mutta ennen kaikkea se opettaa olemaan ottamatta itseään liian vakavasti. Rehellisyys kuitenkin vaatii oman osansa omistamista tästä mielikuvituksen vapaudesta.
Jokaisella on lopulta oma minänsä. Jokaisella on hyvin yksilöllinen mielikuvitus. Kopp opetti pojilleen näiden temperamentin ja taipumusten mukaan eri uskontoja ja eri maiden myyttisiä kertomuksia. Pettyneenä omaan juutalaisuuteensa Koppin pojat kävivät vaimon katolilaista pyhäkoulua sunnuntaisin, mutta kun eivät pitäneet sen dogmaattisuudesta, niin saivat jäädä sieltäkin pois. Partioon hän ei poikia laittanut koska ajatteli sen olevan ”kryptofasistinen linkki lisääntyvään poliisivaltioon, joka tulee joku päivä koskemaan kaikkia”. Koppin mukaan partiossa opetettiin mikä oikein ja mikä väärin, kaikki laitetaan samaan muottiin. Kopp myöntää, että hänen poikansa altistuivat hänen mielikuvituksensa pelokkaille paranoidisille puolille. Vaikka Koppista jokainen uskonto on naurettavan absoluuttinen, silti hän piti kirkkoja vähemmän vahingollisena kuin niiden sosiaalipoliittisia vastineita yhteiskunnassa.
Kopp lainaa mielikuvituksen vapaasta leikistä nuorinta poikaansa, joka sanoo:
Käsittelen ihmisiä parhaaksi katsomallani tavalla. En pyydä hyväksyntää. Ainut mitä pyydän, on hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Tapa, jolla olen ihmisten kanssa, aiheuttaa sen, että minulla on vain harvoja läheisiä ystäviä. Mutta heistä tiedän, että he ovat hyviä ystäviä. Aika ajoin he koettavat muuttaa minua, mutta jos en muutukaan, se on heille ok. He hyväksyvät minut sellaisena, kun kuka ja mitä olen.
Lappeenrannassa 11.12.2022
Osa I: Just Imagine (”Kuvittele vain”)
Kirjan alussa on motto: kun taskuvaras tapaa pyhimyksen, ainut mitä hän näkee, on taskut.
Esipuheessa kerrotaan tarinaa todesta ja kuvitellusta. Tarinassa puunhakkaaja törmää hirveen, lyö sen kuoliaaksi, peittää oksilla muttei muista myöhemmin, minne sen jätti. Manaillessaan menetystään maanviljelijä kuulee puunhakkaajan kertovan siitä ja arvelee kuvitelleensa koko asian. Tarinan kuullut maanviljelijä löytää sen. Puunhakkaaja luulee siis kuvitelleensa koko asian, kunnes unessa muistaa minne jätti hirven, jonka jo maanviljelijä on löytänyt. Käydään oikeutta siitä, kenelle hirvi kuuluu. Puunhakkaaja kertoo, ettei aluksi tiennyt, mikä on mielikuvitusta ja mikä on totta. Eri paikalliset oikeusasteet miettivät, mitä hirven kanssa pitäisi tehdä. Mennään aina korkeimpaan keisariin saakka, muttei osata erottaa sitä, mikä on kuviteltua ja mikä on totta.
Ensimmäisessä luvussa Just Imagine (”Kuvittele vain”), Kopp kirjoittaa, ettei lopultakaan ole oikein hyvää äärimmäistä viisautta erottamaan sitä, mikä on totta ja mikä on kuviteltua. Useimmat ihmiset tosin luulevat, että on olemassa ”itsenäinen objektiivinen todellisuus tuolla jossakin”. Ehkä onkin, muttei kukaan voi havaita sitä suoraan. Mielensisäiset kuvamme ovat ainut pääsy maailman esineisiin ja tapahtumiin. Mielikuviemme kautta ne representoituvat meille. Mielikuvitus on ainut sisältö, joka on saatavilla ihmisen tietoisuudessa.
Kopp muistuttaa, että olemme suuren osan ajastamme varmoja siitä, että erotamme oikeasti tapahtuneen kuvitellusta. Ihmisillä voi toki olla hallusinaatioita, kun ovat korkeassa kuumeessa, käyttävät huumeita tai tulevat hulluksi. Päänsisäiset mielikuvituksen havainnot tuntuvat tapahtuvan ulkoisessa maailmassa. Noita poikkeuksia lukuun ottamatta, Koppin mukaan väitämme erottavamme toden ja epätoden.
Kuvittelemme, että jokainen havaitsee saman kuin me itse, ikään kuin maailma olisi läpinäkyvänä annettu ilman tulkinnantarvetta. Päivällispöydässä jokainen ymmärtää, jos pyydetään ojentamaan suola, että mitä se on ja mitä on tehtävä.
Emotionaalisesti latautuneet tapahtumat ovat eri asia. Ne ovat alttiimpia subjektiivisille tulkinnoille. Näissä tilanteissa mielikuvituksella on niin suuri rooli, että se määrittelee, mitä kukakin kokee. ” Kerro meille juuri tarkasti, mitä ajattelit ja tarkoitit sillä, mitä juuri sanoit”. Onkin jo paljon haastavampi kuin suolan ojentaminen päivällispöydässä.
Kopp kirjoittaa, kuten uni, korkea kuume ja tietyt kemikaalit, myös voimakkaat tunteet voivat luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia yksilölliselle tietoisuudelle. Niistä ei ole helppoa päätyä konsensukseen. Hienovaraiset toiveet ja pelot vaikuttavat siihen, miten näemme asioita ja tapaan, jolla tulkitsemme tosiasioita.
Tilanteissa, joissa mielikuvitus vallitsee, oletamme usein, että on olemassa vain yksi todellisuus. Vaikka kukin tulkitsee vain omasta ainutlaatuisesta näkökulmastaan. Jos tämä yhden todellisuuden harha jää tutkimatta, uskomme, että oma kokemuksemme tarkasti heijastaa objektiivista maailmaa. Jos muut ovat eri mieltä, heidän täytyy olla joko valehtelijoita tai typeryksiä.
Jokainen havainto on mielikuvituksen ja fantasian sävyttämä
Kopp muistuttaa, että mitä tulee intensiivisiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, on ihme, että jos sen edes pystyy muille kommunikoimaan. Emme kai ole enempää kuin nuo kuuluisat sokeat miehet, joiden tehtävänä oli määritellä, mikä on elefantti. Kukin heistä oli eri kohdassa elefanttia ja kertoi kokemansa perusteella, mikä elefantti on. Me kaikki olemme samalla tavalla sokeita, emmekä voi olla edes varmoja, että elefantti on olemassa.
Mutta miten tulla toimeen tämän mielikuvituksen ja todellisuuden elohopeamaisen rajan kanssa? Usein ajattelemme, että mielikuvitus on epätodellista. Kuitenkin yksityiset kokemuksemme ovat hyvin tärkeitä kunkin ihmisen todellisuuskäsitykselle. Yksityiset mielensisäiset kokemuksemme ovat elämän- ja itsekäsityksemme ydintä.
Suuri osa merkittävistä kokemuksistamme on mielikuvituksen synnyttämiä ja fantasioiden hallitsemia. Ei ole mitään tarvetta päästä mielikuvituksesta eroon, mutta on hyvä oppia tunnistamaan, mikä panos mielikuvituksella on. Usein sillä on hyvin suuri panos. Vaatii ymmärrystä sen realisoituminen, että meidän oma todellisuutemme on vain yksi tapa nähdä asioita, ei välttämättä sen parempi eikä huonompi kuin muidenkaan. Tämän kivuliaan ymmärtämisen palkkio on Koppin mukaan merkittävä.
Moniarvoisen maailmankuvien todellisuuden hyväksyminen vapauttaa tarpeettomasta kärsimyksestä, joka syntyy siitä, että yrittää jäykän elämännäkemyksensä ahtaa kaikkiin elämän tilanteisiin. Henkilökohtaisen eheyden vuoksi meillä pitää olla arvojen ja käyttäytymisen johdonmukaisuutta, mutta ei ehkä ihan joka tilanteessa. Henkilö, joka on joustamattoman johdonmukainen ei osoita korkeaa moraalista periaatetta, vaan jäykkää luonnehäiriötä, Kopp tiivistää.
Jos ei väitä omaa todellisuuttaan ainoaksi oikeaksi, kokee elämän rikkaampana, kun muiden todellisuuksia voi kunnioittaa ja kokea. Kopp muistuttaa Coleridgen ehdotuksesta: pidättäydy halukkaasti epäuskostasi. Mielikuvituksen ainoana rajoitteena Kopp muistuttaa eettisestä velvollisuudesta ottaa vastuu omista teoistamme ja säilyttää kunnioitus muiden todellisuutta kohtaan. Emme voi omalla mielikuvituksellamme rajoittaa, kuten eivät muutkaan voi, meidän mielikuvituksemme vapaata leikkiä. Mutta kuten muutkin siviilioikeudet, tämäkin periaate on helppo lausua, mutta sen toteuttaminen ei ole helppoa.
Nekin, jotka oikeasti yrittävät uskoa, että muiden näkökulma on samanarvoinen omamme kanssa, salaisesti tuntevat, että oma tapa nähdä maailma on kuitenkin hieman parempi kuin muiden. Emme voi vapauttaa itseämme mielikuvituksen vaikutuksesta kokemuksiimme. Emme edes helposti vapautua tässä- ja – nyt -tunteesta, että se mitä näemme, on se mitä vain on olemassa. Toiveisiimme ja pelkoihimme ripustautuneina, meidän on vaikeaa sallia mielikuvituksen vapaa leikki. Vaikka se tekisi elämästämme rikkaamman, makeamman, värikkäämmän ja tehokkaamman.
Tavallisesti mielikuvitusta pidetään määritelmällisesti kykynä kuvitella jotakin, joka ei ole läsnä. Mutta Koppista mielikuvitus on enemmän kuin turhautumisen kompensaatio. Pelkän todellisuudenpaon sijaan, mielikuvitus on uusi tapa ratkaista vanhoja ongelmia. Päivähaaveilu sallii harjoitella uusia tilanteita ilman riskiä. Liiallinen päiväunelmointi – tottakai- tekee ihmisen tehottomaksi käsittelemään käytännön asioita ja olemaan valmistautumaton uusiin kokemuksiin. Sen nykypäivän muotona on useilla ihmisillä loputon somen plärääminen ja Netflix-sarjojen tuijottelu.
Ilman päiväunelmointia elämästä voi tulla tylsää, puisevaa, tyhjää ja kapeaa elämää. Mielikuvitus ei ehkä auta selviytymään uusista todellisuuksista, mutta se voi uinuttaa meidät itsetyytyväisyyden ja tarpeettomaan turvallisuuteen tilanteissa, joissa olisi Koppin mukaan syytä olla varuillaan.
Järki vai mielikuvitus
Mielikuvitus ei vaikuta vain siihen, miten hyvin tai huonosti toimimme. Mielikuvitus myös suoraan värittää kokemuksemme elämästä. Mielikuvitus tulee selvemmäksi, kun sitä vasten asetetaan ymmärrys ja selitys, ”realistisempi” ajattelu. Insinöörimäinen kieli rationaalis-empiristisine lähestymistapoineen tarjoaa järjellisen, tosiasioihin nojaavan ja käytännössä todistettavan selityksen. Ei-järkiperäinen, intuitiivinen mielikuvituksen lähestymistapa luo hellemmän romanttisen kirjallisuuden selityksen. Elämä voidaan nähdä historiana tai maailma luontona. Kohtalo voidaan valita sattuman sijaan.
Riippuen kumpaa (rationaalista selitystä vai mielikuvituksellista ymmärrystä) arvostaa enemmän, voi suosia ilmiasua sen todellisuuden sijaan, intuitiota enemmän kuin analyysia. Kohtaloa luonnonlain asemesta. Mielikuvaa tuntemusten sijaan, illuusiota virheen sijaan, kohtaloa ja inhimillistä tarkoitusta kausaalisuuden ja tieteellisten lakien sijaan. Kohtaloa ja onnea ennusteen ja todennäköisyyden sijaan.
Kopp kirjoittaa, että kirjallisuuden ja runouden kieli ei ole ehkä todennettavissa, mutta se tarjoaa rikkaamman, lämpimämmän ja värikkäämmän tulkinnan ihmisten kiinnostuksista maailmassa.
Subjektiivisuus suosii mielikuvituksen kieltä. Se tarjoaa intuition syvän viisauden ja suoran pääsyn sisäiseen kokemukseen. Kun tietoista ja tiedostamatonta ei eroteta toisistaan, niin mielikuvituksen vapaa leikki sallii kaksimielisyyden, ristiriidat ja epärationaalisuuden. Kuin leikkiä, sitä ei rajoita moraaliset päätelmät.
Mutta ei kaikki mielikuvitus ole hyödyllistä eikä palkitsevaa. Voi erehtyä esineestä, luulla sitä joksikin toiseksi, tai kuvitella sellaista, jota ei edes ole olemassa. Kuvitella salaliittoteorioita, joita ei ole edes olemassa.
Eikä kaikkea, mitä kuvittelemme, tule ottaa liian vakavasti. Parhaimmillaan mielikuvitus on mielen teko, jossa mieli jää avoimeksi jokaiselle luomisen, vapauden, leikin ja mielihyvän mahdollisuudelle.
Sopiva epäkunnioitus auktoriteetteja kohtaan
Kopp kertoo, miten hän kasvatti kolme poikaansa (Jon, David ja Nick) uskontoihin ja mytologioihin.
Hän kirjoittaa, että kaikilla lapsilla pitäisi olla tunne, että he ovat erityislaatuisia ja kuulevat vanhempiensa sanovan: Sinä olet minun lapseni ja rakastan sinua hyvin paljon. Haluan että opimme todella tuntemaan toisemme. Pidän sinusta huolta. Yritämme ymmärtää, mitä tunnet, ymmärtää, mitä tarvitset tullaksesi onnelliseksi, ja opettaa sinut löytämään itsellesi tila, joka tekee sinut onnelliseksi.
Samalla Kopp myöntää, että nämä asiat ovat hyvin kompleksisia. Kriittinen asia Koppin mielestä on (Irreverence) ”epäkunnioittavuus, halveksivuus”. Sopiva määrä auktoriteettien epäkunnioitusta.
Isänä Koppin pitää huolehtia lapsista niin, että ainakin jossakin suhteessa hänen auktoriteettinsa säilyy. Auktoriteetti täytyy perustua lasten kokemusperäiseen uskoon siitä, että ainakin useimmiten, isä toimii hyvässä uskossa ja hyvän päättelykyvyn turvin. Tätä uskoa heikentää se, että välillä tahtomattaan isä ei toimi hyvässä uskossa ja hyvän päättelykyvyn turvin. Vanhemmat tekevät virheitä ja voivat käyttäytyä tyhmästi. Siksi lasten pitää oppia, Koppin mukaan, ettei mikään mitä vanhemmat sanovat tai tekevät ole lopultakaan pyhää. Leikkisä asenne pitää kehittää. Sopiva määrä epäkunnioittavuutta antaa ihmiselle vapautta, jos hän kohtaa elämässään mielivaltaisen auktoriteetin. Hyväntahtoinen pilailu ja leikkisyys voi auttaa, mutta ennen kaikkea se opettaa olemaan ottamatta itseään liian vakavasti. Rehellisyys kuitenkin vaatii oman osansa omistamista tästä mielikuvituksen vapaudesta.
Jokaisella on lopulta oma minänsä. Jokaisella on hyvin yksilöllinen mielikuvitus. Kopp opetti pojilleen näiden temperamentin ja taipumusten mukaan eri uskontoja ja eri maiden myyttisiä kertomuksia. Pettyneenä omaan juutalaisuuteensa Koppin pojat kävivät vaimon katolilaista pyhäkoulua sunnuntaisin, mutta kun eivät pitäneet sen dogmaattisuudesta, niin saivat jäädä sieltäkin pois. Partioon hän ei poikia laittanut koska ajatteli sen olevan ”kryptofasistinen linkki lisääntyvään poliisivaltioon, joka tulee joku päivä koskemaan kaikkia”. Koppin mukaan partiossa opetettiin mikä oikein ja mikä väärin, kaikki laitetaan samaan muottiin. Kopp myöntää, että hänen poikansa altistuivat hänen mielikuvituksensa pelokkaille paranoidisille puolille. Vaikka Koppista jokainen uskonto on naurettavan absoluuttinen, silti hän piti kirkkoja vähemmän vahingollisena kuin niiden sosiaalipoliittisia vastineita yhteiskunnassa.
Kopp lainaa mielikuvituksen vapaasta leikistä nuorinta poikaansa, joka sanoo:
Käsittelen ihmisiä parhaaksi katsomallani tavalla. En pyydä hyväksyntää. Ainut mitä pyydän, on hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Tapa, jolla olen ihmisten kanssa, aiheuttaa sen, että minulla on vain harvoja läheisiä ystäviä. Mutta heistä tiedän, että he ovat hyviä ystäviä. Aika ajoin he koettavat muuttaa minua, mutta jos en muutukaan, se on heille ok. He hyväksyvät minut sellaisena, kun kuka ja mitä olen.
Lappeenrannassa 11.12.2022