Tuhlaajapojan paluun sunnuntai
Tuhlaajapojan paluu
- minun 1.paastoviikon Suureen paastoon valmistavan suunnuntain ajatelmia
Wikipedia kertoo tuhlaajapojasta:
” Tuhlaajapoikavertaus on Jeesuksen tunnettu vertaus, jonka hän kertoo opetuslapsilleen Luukkaan evankeliumin 15. luvun jakeissa 11 – 32.
Vertaus kertoo isästä ja hänen kahdesta pojastaan. Nuorempi poika pyysi saada perintöosansa etukäteen. Isä suostui tähän, ja poika lähti maailmalle tuhlaamaan isänsä hänelle antamaa perintöä. Köyhdyttyään poika meni sikopaimeneksi. Sika on juutalaisuudessa saastainen eläin. Pojalla oli nälkä, ja hän olisi halunnut syödä sikojen ruokaa, mutta hänelle ei annettu edes sitä. Lopulta poika palasi isänsä taloon. Hän pyysi isältään päästä tämän palvelijaksi, koska ei mielestään enää ansainnut, että häntä kutsuttaisiin tämän pojaksi. Mutta isä pyysi riemuiten poikaa tulemaan takaisin omaksi pojakseen ja järjesti juhlan poikansa paluun kunniaksi.
Vanhempi poika suuttui tästä. Hän ihmetteli, miksi isä järjesti juhlan hänen vastuutonta elämää eläneelle veljelleen, vaikkei ollut koskaan järjestänyt juhlaa hänelle. Tähän isä vastasi, että tämä vanhempi poika oli jatkuvasti ollut hänen luonaan, mutta nuorempaa poikaa piti juhlia, koska hän oli ollut poissa ja sitten palannut.
Vertauksessa isä edustaa Jumalaa ja nuorempi poika ihmistä, joka luopuu kristillisestä uskostaan, mutta sitten palaa samaan uskoon.
Tuhlaajapoikavertaus on maailman tunnetuimpia vertauksia. Sanaa tuhlaajapoika käytetään myös yleisesti henkilöstä, joka palaa kristilliseen uskoon oltuaan siitä poissa, tai myös henkilöstä, joka katuu tekojaan havaittuaan toimineensa jollakin tavalla epäviisaasti. Vastaavassa buddhalaisessa vertauksessa tuhlaajapoika joutuu isänsä palvelijaksi.
Sanat tuhlaajapoika ja tuhlaajapoikavertaus ovat syntyneet jälkikäteen. Raamatussa niitä ei ole. "
Jeesuksen sanat vertauksien käytöstä
Matteuksen evankeliumin 13.luvussa (jakeet 10–17) puhutaan vertausten tarkoituksesta:
" Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: Miksi sinä puhut heille vertauksin?.
Jeesus vastasi: " Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.
Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä. Heissä käy toteen Jesajan ennustus:
- Kuulemalla kuulkaa älkääkä
käsittäkö.
Katsomalla katsokaa älkääkä
nähkö.
Sillä paatunut on tämän kansa
sydän,
vain vaivoin he kuulevat korvillaan
ja silmänsä he ovat ummistaneet,
jotta he eivät silmillään näkisi,
eivät korvillaan kuulisi
eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
jotta he eivät kääntyisi
enkä minä parantaisi heitä.
Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne
näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat!
Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä
ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
Jeesuksen sanoista vertauksesta jää tunnelma, että jotkut ymmärtävät ja toiset eivät, mutta silti voi ajatella, ettei opetuslasten kysymykseen tullut tyhjentävää vastausta. Voi perustellusti kysyä tuliko vastausta ollenkaan. Se ikään kuin odottaa lisävastauksia.
Filokaliassa (I osa) Pyhä Hesykhios kirjoittaa, että " Sydän joka on täydellisesti tyhjentynyt mielikuvista, kumpuaa ajatuksia jumalallisista salaisuuksista... saa... väreilemään sydämen syvyyden taas Pyhä Henki." Eli henkisen raittiuden myötä pääsee selville salaisuuksista, joista Jeesus vertauksin puhuu. Mielen varjelemisen hyvettä rakastamalla ihminen muuttuu tietämättömästä kelvolliseksi näkemään sisäisesti ja julistamaan Jumalan sanaa.
Mitä ajatuksia tuhlaajapojan paluu herättää?
Nuorempi poika halusi elämää heti, tässä ja nyt, oman osansa perinnöstä - ja tuhlasi se elämään ja porttoihin. Joutui sikopaimeneksi ja joutui tunnustamaan tappionsa. Hän olisi palannut isälleen palvelijaksi, eikä ajatellut voivan itseään pojaksi kutsuttavan.
Isä iloitsi maailmalle jo menettämänsä pojan paluusta, mitä kunnollisen isoveljen oli vaikea ymmärtää ja sulattaa, koska hänen kunnollisuuttaan ei ollut juhlittu.
Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka syntiä tekevää tulee ensin kahden kesken asiasta muistuttaa. Mikäli tämä ei auta, niin kahden kolmen muun kanssa puhua samasta asiasta. Mikäli tämäkään ei auta, niin seurakunnalle tulee asiasta ilmoittaa. Mikäli tämäkään ei auta, niin syntiä tekevää tulisi kohdella kuin publikaania tai pakanaa.
Presidentinvaalien keskustelussa ehdokas Timo Soini muistutti NRJ:n haastattelussa toimittajia syntiin ja syntisiin suhtautumisesta, jotka tivasivat hänen uskonnollista vakaumustaan: " Vihaa syntiä, älä syntistä!". Hämmästyneenä eräs toimittajista sanoi tuonhan oleva hieno periaate.
Ottaisitko itse tuhlaajapojan vastaan juhlallisuuksin? Ja kuinka monta kertaa?
Useimmille meille on varmaan vaikeaa antaa anteeksi, hänelle, joka on rikkonut meidän sääntöjämme vastaan, tai joka ei ole elänyt ollenkaan niiden mukaan. Miksi häntä pitäisi palkita "väärintekemisestä"?
Miksi tuhlaamme paljon rahaa ihmisiin, jotka rikkovat kaikkia meidän lakejamme? Yhden yhteiskunnan palvelujen suurkuluttajan resursseilla parantaisimme tuntuvasti useiden yhteiskunnan sääntöjen mukaan elävien asemaa. Niiden jotka eivät itsestään ääntä pidä.
Monetko juhlat tuhlaajapojalle järjestetään? Isä taisi järjestää yhdet juhlat, mutta niin taisi tarinan poikakin kerralla oppia läksynsä.
Pyhä Hesykhios kirjoittaa Filokaliassa (I osa), ettei ole suurempaa pahetta kuin itserakkaus. ”Itserakkauden siivekkäitä sikiöitä ovat nämä: itsensä ylistäminen sydämensä sisimmässä, itselleen mieliksi tekeminen, vatsanpalvelu, haureus, turhamaisuus, pahansuopuus ja kaiken huippuna ylpeys, joka pystyy syöksemään ei vain ihmisiä vaan enkeleitäkin alas taivaista ja ympäröimään heidät pimeydellä valon sijaan."
Ehkä tuhlaajapoika joutui nielemään ylpeytensä ja palaamaan isänsä luokse. Itsenäinen elämä ei onnistunut. Aika moni ihminen ei kykene nielemään ylpeyttään epäonnistuttuaan unelmansa toteuttamisessa. Olen työssäni tavannut toistuvasti ihmisiä, joiden elämä olisi huomattavasti helpompaa, jos he pystyisivät nielemään ylpeytensä ja nöyrtymään. Liian usein tämä kaikki tuhlaajapojan paluu näyttäytyy heille nöyryyttämisenä ja he jatkavat elämänsä sotkemista.
Useat heistä ovat lähteneet tuhlaajapojan tavoin maailmalle, mutteivät kykene palaamaan takaisin. Ehkä kaikkein surullisimpia ovat tarinat heistä, jotka eivät oma-apuryhmistä vuosikausien raittiuden jälkeen juomaan ratkettuaan, kykene enää tuhlaajapojan tavoin palaamaan takaisin ryhmään. He eivät usein kykene palaamaan oma-apuryhmään - vaikka monet ovat heistä sanoneet muille, että tule vaan, täällä kaikki ovat raittiina ensimmäistä päivää. Oma-apuryhmä on juuri niin hyvä kuin se kykenee vastaanottamaan tulokkaan.
On helppo puhua ongelmista, niin kauan kuin ne eivät koske itseä. Hyvä vihollinen on hyvä niin kauan kuin sitä ei joudu itse kohtaamaan.
Psykiatrisessa päivystystyössä näkee ihmisiä, jotka ovat kauan miettineet avun pyytämistä, mutteivät lähde hakemaan sitä. Koska avun pyytäminen voi merkitä mitä ihmeellisimpiä asioita, niin ihmiset tulevat apua pyytämään kuka mitenkin: yksi tulee suurisuisesti henkistä pienuuttaan humalassa tai muuten päihtyneenä uhoen, koska ei selvin päin uskalla olla oma itsensä. Toinen on varuillaan ja tutkailee jokaista mahdollista kielteistä arviointia, minkä vain voi löytää, jottei tuntisi itseään niin epävarmaksi. Epävarmuttaan hän tiiraa avunantajan kaikkia mahdollisia virheitä, ettei tarvitsisi myöntää omiaan. Kolmas istuu hiljaa, näkymättömänä, kuin miettien, että pitäisikö sittenkin lähteä pois. Koska hän on koko ajan lähdössä pois, niin hän ei koskaan apua hakemaan läsnäolevana tullutkaan. Neljäs tulee kuunnelleen kaikkea,mitä hänelle puhellaan muttei hän tee mitään muutosta elämässään.
Joillekin avun vastaanottaminen on helpompaa kuin toisille - erityisen vaikeaa se on niille, jotka ovat oppineet ja tottuneet pärjäämään yksin. Heille tuhlaajapojan paluu avun äärelle on niin vaikeaa, että he voivat vaikka mieluimmin tappaa itsensä kuin myöntää epäonnistuneensa. Omavoimaisten ajatuksissa heidän yksinäinen odysseiansa on kärsinyt tappion. Sitä on vaikeaa myöntää todeksi, koska niin monet kestetyt vaikeat hetket tuntuvat turhilta silloin. Itsekseen pärjääjät tulevat silloin epätoivoiseksi, koska he ovat tottuneet luottamaan vain itseensä, eikä se nyt riitä. Heidän on vaikea kurkottaa kohti toisia, koska silloin en onnistunut siinä, mitä niin kovasti yritin ja toivoin.
Joku voi perääntyä ja lähteä pois paluun yrityksen hetkellä minkä tahansa kokemansa verukkeen varjolla. Hoitoa hakeva päihdepotilas voi epävarmuudessaan tarttua mihin tahansa epäoikeudenmukaiseksi kokemaansa ja ryhtyä siitä väittelemään ja lähteä haistatellen ovet paukkuen pois hoitopaikasta. Sen sijaan että myöntäisi, että epäonnistuin yrityksessäni hallita elämääni ja päihteidenkäyttöäni. Seuraava avun hakeminen samasta paikasta uhmaisen ylpeyden uhon jälkeen on vielä vaikeampi. Hoitopaikka voi muistaa hänet kauan hankalana potilaana. Epäonnistuminen on kaikille hankalaa.
"Myönsimme, että olimme voimattomia päihteiden suhteen" sanotaan oma-apuryhmien ensimmäisessä askeleessa.
Miten tuhlaajapoika itse kestää paluunsa?
Se joka ottaa vastaan palaajan vastaan, on todennäköisesti kuitenkin helpommassa asemassa, kuin se joka palaa.
Se joka palaa pakanareissultaan seurakuntaan, voi joutua kauan kantamaan häpeän ja epäonnistumisen leimaa harteillaan. Toiset eivät voi ihmiselle hänen epätäydellisyyttään anteeksi.
Epäonnistumisensa myöntämisen jälkeen monet meistä ovat vereslihalla, ja voi olla vaikea pitää yllä tunnetta omasta arvostaan. Ne jotka ovat perustaneet oman arvonsa ulkoisiin asioihin, ovat tappion myöntämisen jälkeen melkoisella tuuliajolla.
Liian usein ihmiset ajattelevat olevansa sitä samaa, mitä heidän tekemisensä ovat. Epäonnistuminen jossakin tärkeässä yrityksessä saa helposti ihmiset ajattelemaan että he ovat jotenkin puutteellisia ihmisinä.
Jotkut kestävät elämäntarinansa kolhujen vuoksi ylenkatsetta, häpeää ja halveksuntaa hyvin huonosti. He kehittävät itselleen kaikenlaisia suojatarinoita, sepityksiä ja selityksiä, vaikka monet tietävät, että selittely vain pahentaa tilannetta. Reilusti tappion myöntäminen ja uutta kohti kulkeminen olisivat päätöksiä, jotka veisivät eteenpäin.
Monet koettavat kietoa tappionsa katkeruuden viittaan, jotteivät tuntisi itseään niin alastomaksi epäonnistumisensa keskellä. He saattavat jäädä sikopaimeneksi loppuelämäkseen, koska he mielessään hakevat oikeutta "kokemalleen vääryydelle".
Minun elämässäni, tehtyäni monia tuhlaajapojan virheitä, arvostamani ihmisen hyväksyvä katse ilman sanoja riitti ilmaisemaan minulle : " Olet tervetullut takaisin ". Hän ei kysynyt mitään, vaikka tiesi kaiken. Minulla ei ollut tarvetta selitellä, olin yrittänyt tuhlaajapojan tavoin ja hävinnyt kirkkaasti. Hyväksyvän katseen hetkellä, oli kuin hän olisi silmillään sanonut: Minähyväksyn sinut virheinesi.
Olisi ollut mielenkiintoista lukea Raamatusta, mitä tuhlaajapoika ja vanhempi veli keskenään juttelivat tuon tuhlaajapojan paluun jälkeen. Hänhän oli jo tuhlannut perintöosuutensa, eikä vanhemmalla veljellä siinä suhteessa pitäisi olla mitään ongelmaa, koska kaikki mikä oli isän, oli hänen.
Tuhlaajapoika-tarina taitaa olla kuvaus kotiinpaluusta, siitä että, aina voi palata kotiin, sattui mitä tahansa. Matkoillaan oppineensa ja oppinsa käytäntöön laittavana tuhlaajapoika voi vielä elää kunnollisen ja mukavan elämän, jos hänen arvonsa ovat pysyvästi muuttuneet.
5.2.2012 sunnuntaina Tuhlaajapoika-ajatuksia
- minun 1.paastoviikon Suureen paastoon valmistavan suunnuntain ajatelmia
Wikipedia kertoo tuhlaajapojasta:
” Tuhlaajapoikavertaus on Jeesuksen tunnettu vertaus, jonka hän kertoo opetuslapsilleen Luukkaan evankeliumin 15. luvun jakeissa 11 – 32.
Vertaus kertoo isästä ja hänen kahdesta pojastaan. Nuorempi poika pyysi saada perintöosansa etukäteen. Isä suostui tähän, ja poika lähti maailmalle tuhlaamaan isänsä hänelle antamaa perintöä. Köyhdyttyään poika meni sikopaimeneksi. Sika on juutalaisuudessa saastainen eläin. Pojalla oli nälkä, ja hän olisi halunnut syödä sikojen ruokaa, mutta hänelle ei annettu edes sitä. Lopulta poika palasi isänsä taloon. Hän pyysi isältään päästä tämän palvelijaksi, koska ei mielestään enää ansainnut, että häntä kutsuttaisiin tämän pojaksi. Mutta isä pyysi riemuiten poikaa tulemaan takaisin omaksi pojakseen ja järjesti juhlan poikansa paluun kunniaksi.
Vanhempi poika suuttui tästä. Hän ihmetteli, miksi isä järjesti juhlan hänen vastuutonta elämää eläneelle veljelleen, vaikkei ollut koskaan järjestänyt juhlaa hänelle. Tähän isä vastasi, että tämä vanhempi poika oli jatkuvasti ollut hänen luonaan, mutta nuorempaa poikaa piti juhlia, koska hän oli ollut poissa ja sitten palannut.
Vertauksessa isä edustaa Jumalaa ja nuorempi poika ihmistä, joka luopuu kristillisestä uskostaan, mutta sitten palaa samaan uskoon.
Tuhlaajapoikavertaus on maailman tunnetuimpia vertauksia. Sanaa tuhlaajapoika käytetään myös yleisesti henkilöstä, joka palaa kristilliseen uskoon oltuaan siitä poissa, tai myös henkilöstä, joka katuu tekojaan havaittuaan toimineensa jollakin tavalla epäviisaasti. Vastaavassa buddhalaisessa vertauksessa tuhlaajapoika joutuu isänsä palvelijaksi.
Sanat tuhlaajapoika ja tuhlaajapoikavertaus ovat syntyneet jälkikäteen. Raamatussa niitä ei ole. "
Jeesuksen sanat vertauksien käytöstä
Matteuksen evankeliumin 13.luvussa (jakeet 10–17) puhutaan vertausten tarkoituksesta:
" Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: Miksi sinä puhut heille vertauksin?.
Jeesus vastasi: " Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.
Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä. Heissä käy toteen Jesajan ennustus:
- Kuulemalla kuulkaa älkääkä
käsittäkö.
Katsomalla katsokaa älkääkä
nähkö.
Sillä paatunut on tämän kansa
sydän,
vain vaivoin he kuulevat korvillaan
ja silmänsä he ovat ummistaneet,
jotta he eivät silmillään näkisi,
eivät korvillaan kuulisi
eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
jotta he eivät kääntyisi
enkä minä parantaisi heitä.
Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne
näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat!
Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä
ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
Jeesuksen sanoista vertauksesta jää tunnelma, että jotkut ymmärtävät ja toiset eivät, mutta silti voi ajatella, ettei opetuslasten kysymykseen tullut tyhjentävää vastausta. Voi perustellusti kysyä tuliko vastausta ollenkaan. Se ikään kuin odottaa lisävastauksia.
Filokaliassa (I osa) Pyhä Hesykhios kirjoittaa, että " Sydän joka on täydellisesti tyhjentynyt mielikuvista, kumpuaa ajatuksia jumalallisista salaisuuksista... saa... väreilemään sydämen syvyyden taas Pyhä Henki." Eli henkisen raittiuden myötä pääsee selville salaisuuksista, joista Jeesus vertauksin puhuu. Mielen varjelemisen hyvettä rakastamalla ihminen muuttuu tietämättömästä kelvolliseksi näkemään sisäisesti ja julistamaan Jumalan sanaa.
Mitä ajatuksia tuhlaajapojan paluu herättää?
Nuorempi poika halusi elämää heti, tässä ja nyt, oman osansa perinnöstä - ja tuhlasi se elämään ja porttoihin. Joutui sikopaimeneksi ja joutui tunnustamaan tappionsa. Hän olisi palannut isälleen palvelijaksi, eikä ajatellut voivan itseään pojaksi kutsuttavan.
Isä iloitsi maailmalle jo menettämänsä pojan paluusta, mitä kunnollisen isoveljen oli vaikea ymmärtää ja sulattaa, koska hänen kunnollisuuttaan ei ollut juhlittu.
Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka syntiä tekevää tulee ensin kahden kesken asiasta muistuttaa. Mikäli tämä ei auta, niin kahden kolmen muun kanssa puhua samasta asiasta. Mikäli tämäkään ei auta, niin seurakunnalle tulee asiasta ilmoittaa. Mikäli tämäkään ei auta, niin syntiä tekevää tulisi kohdella kuin publikaania tai pakanaa.
Presidentinvaalien keskustelussa ehdokas Timo Soini muistutti NRJ:n haastattelussa toimittajia syntiin ja syntisiin suhtautumisesta, jotka tivasivat hänen uskonnollista vakaumustaan: " Vihaa syntiä, älä syntistä!". Hämmästyneenä eräs toimittajista sanoi tuonhan oleva hieno periaate.
Ottaisitko itse tuhlaajapojan vastaan juhlallisuuksin? Ja kuinka monta kertaa?
Useimmille meille on varmaan vaikeaa antaa anteeksi, hänelle, joka on rikkonut meidän sääntöjämme vastaan, tai joka ei ole elänyt ollenkaan niiden mukaan. Miksi häntä pitäisi palkita "väärintekemisestä"?
Miksi tuhlaamme paljon rahaa ihmisiin, jotka rikkovat kaikkia meidän lakejamme? Yhden yhteiskunnan palvelujen suurkuluttajan resursseilla parantaisimme tuntuvasti useiden yhteiskunnan sääntöjen mukaan elävien asemaa. Niiden jotka eivät itsestään ääntä pidä.
Monetko juhlat tuhlaajapojalle järjestetään? Isä taisi järjestää yhdet juhlat, mutta niin taisi tarinan poikakin kerralla oppia läksynsä.
Pyhä Hesykhios kirjoittaa Filokaliassa (I osa), ettei ole suurempaa pahetta kuin itserakkaus. ”Itserakkauden siivekkäitä sikiöitä ovat nämä: itsensä ylistäminen sydämensä sisimmässä, itselleen mieliksi tekeminen, vatsanpalvelu, haureus, turhamaisuus, pahansuopuus ja kaiken huippuna ylpeys, joka pystyy syöksemään ei vain ihmisiä vaan enkeleitäkin alas taivaista ja ympäröimään heidät pimeydellä valon sijaan."
Ehkä tuhlaajapoika joutui nielemään ylpeytensä ja palaamaan isänsä luokse. Itsenäinen elämä ei onnistunut. Aika moni ihminen ei kykene nielemään ylpeyttään epäonnistuttuaan unelmansa toteuttamisessa. Olen työssäni tavannut toistuvasti ihmisiä, joiden elämä olisi huomattavasti helpompaa, jos he pystyisivät nielemään ylpeytensä ja nöyrtymään. Liian usein tämä kaikki tuhlaajapojan paluu näyttäytyy heille nöyryyttämisenä ja he jatkavat elämänsä sotkemista.
Useat heistä ovat lähteneet tuhlaajapojan tavoin maailmalle, mutteivät kykene palaamaan takaisin. Ehkä kaikkein surullisimpia ovat tarinat heistä, jotka eivät oma-apuryhmistä vuosikausien raittiuden jälkeen juomaan ratkettuaan, kykene enää tuhlaajapojan tavoin palaamaan takaisin ryhmään. He eivät usein kykene palaamaan oma-apuryhmään - vaikka monet ovat heistä sanoneet muille, että tule vaan, täällä kaikki ovat raittiina ensimmäistä päivää. Oma-apuryhmä on juuri niin hyvä kuin se kykenee vastaanottamaan tulokkaan.
On helppo puhua ongelmista, niin kauan kuin ne eivät koske itseä. Hyvä vihollinen on hyvä niin kauan kuin sitä ei joudu itse kohtaamaan.
Psykiatrisessa päivystystyössä näkee ihmisiä, jotka ovat kauan miettineet avun pyytämistä, mutteivät lähde hakemaan sitä. Koska avun pyytäminen voi merkitä mitä ihmeellisimpiä asioita, niin ihmiset tulevat apua pyytämään kuka mitenkin: yksi tulee suurisuisesti henkistä pienuuttaan humalassa tai muuten päihtyneenä uhoen, koska ei selvin päin uskalla olla oma itsensä. Toinen on varuillaan ja tutkailee jokaista mahdollista kielteistä arviointia, minkä vain voi löytää, jottei tuntisi itseään niin epävarmaksi. Epävarmuttaan hän tiiraa avunantajan kaikkia mahdollisia virheitä, ettei tarvitsisi myöntää omiaan. Kolmas istuu hiljaa, näkymättömänä, kuin miettien, että pitäisikö sittenkin lähteä pois. Koska hän on koko ajan lähdössä pois, niin hän ei koskaan apua hakemaan läsnäolevana tullutkaan. Neljäs tulee kuunnelleen kaikkea,mitä hänelle puhellaan muttei hän tee mitään muutosta elämässään.
Joillekin avun vastaanottaminen on helpompaa kuin toisille - erityisen vaikeaa se on niille, jotka ovat oppineet ja tottuneet pärjäämään yksin. Heille tuhlaajapojan paluu avun äärelle on niin vaikeaa, että he voivat vaikka mieluimmin tappaa itsensä kuin myöntää epäonnistuneensa. Omavoimaisten ajatuksissa heidän yksinäinen odysseiansa on kärsinyt tappion. Sitä on vaikeaa myöntää todeksi, koska niin monet kestetyt vaikeat hetket tuntuvat turhilta silloin. Itsekseen pärjääjät tulevat silloin epätoivoiseksi, koska he ovat tottuneet luottamaan vain itseensä, eikä se nyt riitä. Heidän on vaikea kurkottaa kohti toisia, koska silloin en onnistunut siinä, mitä niin kovasti yritin ja toivoin.
Joku voi perääntyä ja lähteä pois paluun yrityksen hetkellä minkä tahansa kokemansa verukkeen varjolla. Hoitoa hakeva päihdepotilas voi epävarmuudessaan tarttua mihin tahansa epäoikeudenmukaiseksi kokemaansa ja ryhtyä siitä väittelemään ja lähteä haistatellen ovet paukkuen pois hoitopaikasta. Sen sijaan että myöntäisi, että epäonnistuin yrityksessäni hallita elämääni ja päihteidenkäyttöäni. Seuraava avun hakeminen samasta paikasta uhmaisen ylpeyden uhon jälkeen on vielä vaikeampi. Hoitopaikka voi muistaa hänet kauan hankalana potilaana. Epäonnistuminen on kaikille hankalaa.
"Myönsimme, että olimme voimattomia päihteiden suhteen" sanotaan oma-apuryhmien ensimmäisessä askeleessa.
Miten tuhlaajapoika itse kestää paluunsa?
Se joka ottaa vastaan palaajan vastaan, on todennäköisesti kuitenkin helpommassa asemassa, kuin se joka palaa.
Se joka palaa pakanareissultaan seurakuntaan, voi joutua kauan kantamaan häpeän ja epäonnistumisen leimaa harteillaan. Toiset eivät voi ihmiselle hänen epätäydellisyyttään anteeksi.
Epäonnistumisensa myöntämisen jälkeen monet meistä ovat vereslihalla, ja voi olla vaikea pitää yllä tunnetta omasta arvostaan. Ne jotka ovat perustaneet oman arvonsa ulkoisiin asioihin, ovat tappion myöntämisen jälkeen melkoisella tuuliajolla.
Liian usein ihmiset ajattelevat olevansa sitä samaa, mitä heidän tekemisensä ovat. Epäonnistuminen jossakin tärkeässä yrityksessä saa helposti ihmiset ajattelemaan että he ovat jotenkin puutteellisia ihmisinä.
Jotkut kestävät elämäntarinansa kolhujen vuoksi ylenkatsetta, häpeää ja halveksuntaa hyvin huonosti. He kehittävät itselleen kaikenlaisia suojatarinoita, sepityksiä ja selityksiä, vaikka monet tietävät, että selittely vain pahentaa tilannetta. Reilusti tappion myöntäminen ja uutta kohti kulkeminen olisivat päätöksiä, jotka veisivät eteenpäin.
Monet koettavat kietoa tappionsa katkeruuden viittaan, jotteivät tuntisi itseään niin alastomaksi epäonnistumisensa keskellä. He saattavat jäädä sikopaimeneksi loppuelämäkseen, koska he mielessään hakevat oikeutta "kokemalleen vääryydelle".
Minun elämässäni, tehtyäni monia tuhlaajapojan virheitä, arvostamani ihmisen hyväksyvä katse ilman sanoja riitti ilmaisemaan minulle : " Olet tervetullut takaisin ". Hän ei kysynyt mitään, vaikka tiesi kaiken. Minulla ei ollut tarvetta selitellä, olin yrittänyt tuhlaajapojan tavoin ja hävinnyt kirkkaasti. Hyväksyvän katseen hetkellä, oli kuin hän olisi silmillään sanonut: Minähyväksyn sinut virheinesi.
Olisi ollut mielenkiintoista lukea Raamatusta, mitä tuhlaajapoika ja vanhempi veli keskenään juttelivat tuon tuhlaajapojan paluun jälkeen. Hänhän oli jo tuhlannut perintöosuutensa, eikä vanhemmalla veljellä siinä suhteessa pitäisi olla mitään ongelmaa, koska kaikki mikä oli isän, oli hänen.
Tuhlaajapoika-tarina taitaa olla kuvaus kotiinpaluusta, siitä että, aina voi palata kotiin, sattui mitä tahansa. Matkoillaan oppineensa ja oppinsa käytäntöön laittavana tuhlaajapoika voi vielä elää kunnollisen ja mukavan elämän, jos hänen arvonsa ovat pysyvästi muuttuneet.
5.2.2012 sunnuntaina Tuhlaajapoika-ajatuksia