Uusi uljas Amerikka- Obaman toinen kausi presidenttinä
Uusi uljas Amerikka
Amerikan presidentinvaalit olivat jännittävät tiettyyn rajaan saakka. Lopulta Obama voitti, kesti tosi kauan ennen kuin puheita pidettiin, joten kävin nukkumaan, kun Obamalla oli 275 valitsijamiestä tai - naista. Vaalit olivat melko tasaiset eri puolilla maata, mutta Washington DC oli murskaavasti Obaman.
Toivo elää, että Amerikasta tulee parempi yhteiskunta kaikille. Terveydenhoito oli keskeinen vaaliteema, joten sitä Barack yrittää vielä eteenpäin, vaikka demokraateilla taitaa olla kongressissa vähemmistö, eli vaikeuksia riittää asian eteenpäin viemiseksi.
Tänään pitäisi tulla lumimyrsky New Yorkiin, lunta pitäisi olla paljonkin täkäläiseen malliin. Ainakaan nyt aamuyöstä täkäläistä aikaa ei ole lunta ollenkaan. Tuulivaroituksen mukaan se pitäisi tuulla iltapäivällä ja kovaa tuulta kestäisi torstain puolelle aamuyölle. Tuulennopeus on 25:stä jopa 70 mailiin tunnissa, eli puolellatoista kertoen kilometreinä.
Ground Zerolla on vielä vettä Sandy-myrskyn jäljiltä, koska GZ: lla on maanpinnan alapuolella olevaa arkkitehtuuria.
Entinen Business Week, nykyinen nimi on paljon pidempi Bloomberg's Businessweek, kirjoitti jo Sandy-myrskystä näyttävästi kannessaan : Se on ilmastonmuutos, typerys! Myös New Yorkerin erikoispainos ja Time käsittelivät ilmastonmuutosasiaa lehdissään. Olisiko amerikkalaisten syytä miettiä, miten ilmastoasioihin suhtautuisi?
Sandy- myrskyn jäljiltä ihmiset ovat vielä vailla sähköjä New Jerseyn puolella ja nyt sitten yhtävoimakkaita tuulia. Jos vielä tuuli tulee lumen kera, niin uusia hankaluuksia on tiedossa, saa nähdä, miten sähkötilanne on huomenna aamupäivällä.
Kävin eilen New York Universityn ( NYU) kirjakaupassa taas, tunnin kirjojen selailun jälkeen, ostin kolme kirjaa: Pankseppin uusimman kirjan aivoista ja psykoterapioista, ja pari kirjaa tuotantotaloudesta.
Istuin lukemassa kirjaa ja katselin ympärilleni. Mietin sitä, että tietokoneet ovat tulleet kaikkialle. Ennen kahvilassa ja pubissa saattoi jutella ihmisten kanssa, nyt ihmiset seurustelevat koneidensa kanssa. En pidä sitä mitenkään edistyksenä.
Ihmisiä oli liikkeellä paljon, kun aurinkokin paistoi, vaikka oli koleaa. Lempiharrastustani, ihmisten katselua, en voinut kuitenkaan tehdä, koska oli niin kylmä, ettei tehnyt mieli pysähtyä kadulle paikalleen. Vuosi sitten oli jopa 20 astetta lämmintä yhtenä päivänä, nyt ei ole tietoakaan niin lämpimistä keleistä.
New Yorkissa on osa tavaroista, joita myydään myös Suomessa, huomattavasti suomalaista hintatasoa halvempaa. Levis- farkut maksavat 30- 50 dollaria, Suomessa 80- 120 euroa. Ovatko ne tosiaan niin kalliita tuoda maahan?
NYU:n kirjakaupassa oli kirja, jota en ostanut, mutta joka kertoi siitä, että olet brandi. Jos olet luonut brandin, voit myydä tuotetta reiluun ylihintaan. Siksi tietenkin koetat mainostaa.Aikanaan sosiologian graduani varten luin Erving Goffmanin kirjaa mainoksista, mainokset olivat arkielämän jatkeita, liioiteltuja kuvauksia arkielämästä. Nykyään ensimmäiseksi tulee mieleen mainoksesta se, että jos sitä pitää mainostaa, niin tuote on todennäköisesti suhteellisen tarpeeton arkielämälle.
Suomessa ei ole näkynyt antimainoksia, eikä kukaan ole tehnyt tv- sarjaa, joissa ruodittaisiin mainoksia. Nyt kai siihen pitäisi olla tilaustakin, jotta ihmiset oppisivat, miten se nyt sanotaan, medialukutaitoisiksi.
Hieman yksinkertaiset ihmiset ovat todella paljon mainosten vietävissä, mikä voi johtaa jopa taloudellisiin vaikeuksiin. Pikavipit ovat tehneet velkaantumisesta liian helppoa. Ihmisille, joiden on vaikea pohtia tekojen seurauksia monimutkaisemmin, voi olla seurauksena loppuelämäksi luottotietojen menettäminen, mikä tekee arkielämän asioinnista vieläkin hankalampaa.
Pikavippifirmojen lisäverotuksella tulisi maksaa velkaneuvonnan kustannuksia korvamerkitysti, jos nykyisen menon halutaan jatkuvan.
Amerikkalaisille on esimerkiksi tupakanlopettamislääkkeen mainoksen yhteydessä kirjoitettu, että henkilökohtaisen suosituksen antaja ei ole näyttelijä. Siis painotetaan,että kyseessä on kuka tahansa tavallisista ihmisistä, ja siksi hänen suositus on pätevä.
Yhdeksän kymmenestä näyttelijästä käyttää samaa tuotetta, koululaisvitsin mukaan he ovat niin köyhiä, että heidän täytyy jakaa keskenään kyseinen sampoo, deodorantti, meikki tai mikä tuote nyt kyseisessä mainoksessa onkaan.
Tai kuuluisa näyttelijä kertoo, kun hän ei ole kuka tahansa, niin että hän on vaihtanut omaisuutensa kultaan, ettei sen arvo putoa. Vaihda sinäkin omaisuutesi kultaan, vaikkei meillä ihossa taskuja olekaan. Kuollessa niitä ei mukaansa saa.
Ai nikn, tänään ratkeaa se, tuleeko minusta 143 miljoonan dollarin omistaja? Nyt pohdin vain, että saakohan sen viedä maasta ja jos vie, niin paljonko veroa menee? Todennäköisyyteni voittaa oli siis yksi yli 195 miljoonaa. Erittäin todennäköistä siis.
Aika monet koettavat hyötyä tekemättä itse mitään toisen työn arvosta. Eikö se tällä kohtaa ollut se marxilainen teoria lisäarvosta, jonka kapitalisti ottaa työläisen työllään tuottamasta käyttöarvosta? Newyorkilainen arpajaisten järjestäjä ryövää minut kun unelmoin amerikkalaisesta unelmasta.
Kysymyksessä lisäarvon ryöstämisestä on ihmisen inhimillisestä vallanhalusta ja ahneudesta, koska Venäjä, Kiina ja Kuuba tarjoavat hyviä esimerkkejä siitä, että keskinäinen solidaarisuus voi rapautua, jos itsellä on mahdollisuus päästä käsiksi suuriin omaisuuksiin ja rikkauksiin.
Minulla on yöpöydälläni Suomessa kirja englantilaisesta talousalan miehestä, joka halusi elää vuoden ilman rahaa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan, mutta koska olen erittäin nopea nukahtamaan, en ole kirjaa päässyt kovinkaan pitkälle, joten en voi vielä kertoa, miten hänelle kävi. Varmaan ihan hyvin, kun kirjankin asiasta pystyi kirjoittamaan.
Downsifting eli nykyisen elämän oravanpyörästä hidastamisesta monet haaveilevat, mutta siihen eivät taida monet pystyä ilman rahaa, koska arjen käyttömenot muodostavat yleensä pakollisen tarpeen käydä töissä. Niin kuin muussakin taloudessa käyttömenojen supistamisella pääsee helpoiten tuloksiin. Pitää luopua siitä, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Minun New Yorkin matka on tässä mielessä täysin tarpeeton, vaikka pidänkin matkustamisesta ja vaikka se on minun työkykyni uusintamisen kannalta kaikista mukavin tapa.
Osa ihmisistä elää lomasta toiseen. Aina seuraavaa lomaa odotellen he tekevät työtään. Työntekijöistä osa katselee kokovuoden kalenterinkin sillä tavalla, miten pystyisivät ottamaan parhaat ja pisimmät lomat pyhäpäivien avulla. Samat työntekijät vuodesta toiseen elävät lomien kautta, menevät kesämökilleen odottamaan eläköitymistä, jota hartaasti odottelevat. Ei siinä enää jaksa innostua oman ammattitaidon kehittämisestä, jos elää " kumpa en enää olisi töissä"- mentaliteetillä.
Miksi ihmiset eivät yksinkertaisesti lopeta työntekoa, jos se ei huvita? Sanoudu irti ja järjestä elämänsä tavalla, jolloin ei olisi kiinni kaikessa? Silloin ei pitäisi kiintyä mihinkään, mitä useimpien ihmisten psyyke ei kestä. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka haluaa kuulua johonkin yhteisöön ja olla merkityksellinen itselle ja muille.
Odottavan aika on pitkä. Jos vielä on elämäntilanteessa, jossa parisuhde on väljähtänyt keskenään olemisen rutiiniksi tai ei ole mitään parisuhdetta, niin ajankuluttaminen voi olla netissä olemista ja/tai kaljanjuomiskelua. Ajankuluttamista.
Jos ei ole mitään rakennetta päivälle, eikä viikolle, niin sellainen vapaus käy tosi raskaan pitkästyttäväksi. Joku voi syödä rauhoittavia lääkkeitä, että jaksaa elää päiviään, joissa ei ole mitään sisältöä?
Jos ei ole työtä organisoimassa päiviä, viikkoja ja kuukausia, niin vapaus voi olla hyvin raskasta. Varsinkin jos ei ole intohimoista harrastusta, johon paneutua. Jos ei ole sosiaalista verkkoa, johon kuulua. Jos ei ole elämän mielekkyyttä, niin arjesta voi tulla yhtä pitkä kuin vanhuksen matkasta kaivolle Romaanihenkilön kuolemaa mukaillen.
Ihmiset menettävät vuorokausirytminsä, koska nykyään voi olla 24/7 yhteydessä netissä. Ennen ei televisiossa ollut yöaikaan ohjelmaa, nyt on, tai voi katsella videoita tai pelata pelejä yöt läpeensä netissä tai eri laitteilla. Voi menettää pelaamisen myötä kontaktin kaikkiin todellisiin ihmisiin - elämä alkaa muistuttaa yhä enemmän virtuaalimaailmaa, jonne katoaa. On kuin olisi virtuaalimaailman itsetyydytyksessä, jännityksen laukeamisessa pelaamiseen tai epätoivoisena elokuvien katsomisena. Noita haamumaisia ihmisiä näkee vastaanotolla tuon tuostakin, eivätkä he ole vain nuoria aikuisia miehiä.
Elämän merkityksellisyydestä nauttiminen on nykyään melko harvojen herkkua. Oikeastaan heidän elämänsä on melko vähän virtuaalista.
Elämästä katoaa nykyelämässä arjen ja pyhän, toiminnan ja levon vaihtuva rytmi. Jopa maailmankaikkeudessa on rytmi - se supistuu ja laajenee, kuin hengityksessä keuhkomme.
Martti Lindqvist kirjoitti aikanaan kirjan Auttajan varjo, jossa hän kuvaa tilannetta, jossa auttaja ei huolehdi omasta hyvinvoinnistaan, vaan ryhtyy antamaan selkäytimestään. Oletko koskaan miettinyt, miltä toisten ihmisten auttaja näyttää? Tuntuuko häntä katsoessa siltä, että hän pitää itsestään huolta, niin ettei ala antaa selkäytimestään? Näyttääkö hän voivan hyvin?
Sokea ei voi sokeaa taluttaa. Miten sokeaksi auttajat tulevat omalle hyvinvoinnilleen? Jos ei saa omia tarpeitaan tyydytetyksi, niin eivätkö auttajatkin masennu, menetä yhteyttään itseensä, kyynisty työnsä ja ihmisten suhteen?
Martin Buber puhuu jopa umpimielisen syvällisesti minä-sinä- ja minä- se - suhteesta kuuluisassa kirjassaan.
Puhutaan, että täytyisi työntekijällä olla työnohjaus, että pysyisi työkykyisenä. En tiedä pystyvätkö kaikki hyödyntämään tarjottu työnohjausta. Osa ihmisistä on alkanut elättää itseään työnohjauksella. On syntynyt näennäinen rituaali, jonka tehtävänä on vahvistaa illuusiota, että jotain merkityksellistä tapahtuu.
Monet hakeutuvat oman terapiaerikoistumisensa jälkeen työnohjaajakoulutukseen, kun eivät ole vielä syvällisesti tajunneet, mitä heidän pitäisi syvällisesti tajuta. Mutta useimmiten työnantajat eivät enää nykyisin maksa vaativan erityistason, tai miksi sitä nyt missäkin koulutuksessa kutsutaan, koulutusta.
Kai hyvästä työnohjausta voi saadakin työkaluja omaan työhönsä, minä olen istunut luvattoman huonoissa työnohjauksissa monesti. Tehokkaampaa olisi ollut käyttää aika oamn työryhmän kanssa asiasta pohtimiseen. Mutta työnohjaus on lakisääteistä ...
Monesti työntekijät maksattivat terapiakoulutuksensa julkisella työnantajalla, ja kun saivat sen valmiiksi, niin siirtyivät heti yksityispuolelle. Pitäisi varmaan luoda kirjallisia sääntöjä siitä, yksityistyisten yritysten mukaisesti, että jos kolmen vuoden kuluessa julkisesti maksetusta koulutuksesta siirtyy kokonaan yksityispuolelle, niin silloin tulisi koulutus maksaa takaisin.
Ei silti, että yksityisiä terapeutteja kävisi kateeksi, koska heillä täytyy olla 6-8 potilasta päivässä, jotta voi itsensä ja mahdollisesti perheensä elättää. Kyllä huomattavasti helpompaa on julkisessa virassa toimia, lomat ja eläkkeet kertyvät, kunhan vain muistaa töissään käydä.
Yksityisyrittäjät eivät monesti ajattele myöskään eläkettään, sillä jos maksaa vain minimieläkettä itselleen, niin karttuva eläke on todella pieni. Elämän viimeiset vuodet ovat melkoista kitkuttelua minieläkkeellä. Kannattaisi ryhtyä jo 20-vuotiaana maksamaan itselleen eläkettä, jos olisi niin etukäteen viisas.
Siis jos olisi yksityisen puolen työntekijä, niin pitäisi olla 6-8 potilasta päivässä. Entä julkisella puolella, montako potilasta olisi hyvä määrä ottaa vastaan, jos palkka ja muut etuudet maksetaan julkisista varoista? Onko neljä paljon? Oletko nähnyt julkisia tilastoja siitä, kuinka monta potilasta julkisen alan työntekijät ottavat päivässä vastaan? 2.5 potilasta ja muu aika kuluu yhteisiin palavereihin? Onkohan niitä Tilastokeskuksen sivuilla?
Terveyskeskuslääkärit, joita avoimesti parjataan, ottavat jopa 20 potilasta vastaan päivässä. Jos heillä kävisi yksityispuolella 20 potilasta päivässä, he hankkisivat hyvin, jos verotus ei söisi lähes kaikkia oman työn hedelmiä - sitä kuuluisaa lisäarvoa.
Amerikassa ajatellaan, että yksityinen terveydenhoito toimii tehokkaammin kuin julkinen, siksi yksityistä pitäisi suosia. Vakuutusyhtiöpohjainen järjestelmä on, niin ajatellaan, kustannustehokas. Tutkimukset eivät tue sitä, että järjestelmän rakennepohja takaisi tehokkuutta ja vaikuttavuutta, vaan ne ovat organisaation tasolla ratkaistava.
Nyt meillä Etelä- Karjalassa Eksoten mielenterveyspalveluissa tehdyt muutokset kertovat, että julkisessa organisaatio voidaan järjestää tehokkaasti ja taloudellisesti, jos ei kuntatalouden ongelmat ( lue budjetointi) ole asioita sotkemassa. Kuntatalous on se, joka estää todelliset säästöt, jotka on pakko tuottaa tulevina vuosina.
Kuntatalouteen pitäisi saada iso remontti, koska nyt sillä ei ole mahdollisuuksia kehittyä. Laskennallisesti , ei siis oikeasti, meidän päivystyspisteemme on tehnyt kahdessa vuodessa 1,6 miljoonaa euroa voittoa, mutta koska voittoa ei voi julkisessa järjestelmässä tuottaa, niin meidän " erikoissairaanhoidon" tehokkuudesta ( yli 10 000 lisäkäyntiä kolmessa vuodessa) sakotetaan. On oikeastaan tyhmää tehdä julkisesta järjestelmästä tehokas, koska samalla rahalla hoidetaan enemmän potilaita halvemmalla hinnalla.
On hölmöläisten hommaa tehdä julkisessajärjestelmässä työnsä tehokkaammin ja vaikuttavammin, koska kuntatalouden pohjaton kuilu imee kaiken itseensä kuin musta aukko.
Yksityisessä yrityksessä, vastaavassa tilanteessa työntekijät saisivat parempaa palkkaa, olisivat tyytyväisempiä, haluaisivat jatkossakin tehdä hyvää tulosta ja osakkeenomistajat saisivat osinkotuloja - mutta nyt julkisessa järjestelmässä ei mitään muuta kuin tyhjiä puheita ja lupauksia. Meidän täytyy alentaa hintoja, jotta kuntabudjetti pysyy kasassa. Budjettia ei tehdä kuntataloudessa todellisten kustannusten mukaan, vaan varjonyrkkeillen tiettyä summaa vastaan. Tämä on täyttä hulluutta. Jos vielä tehokkuuden lisäksi tulisi osoitettua, että toimintamme on myös vaikuttavaa, niin tarve yksityisille terveysyrityksille poistuisi, mikä taas tarkoittaisi, että ollut hölmöläisistä hölmöin eli tehnyt niin oikein kuin asiat pitäisi tehdä.
Minä tiedän, että tämä on mahdollista, koska olen työryhmineni tehnyt tämän muutoksen. Työntekijöitä, jotka ovat tehokkaita ja tekevät vaikuttavaa tulosta, tulisi voida palkita työstään, reilusti ja kunnolla. Nyt tykyrahaa on noin 15 euroa, mikä on uuden uljaan henkilöstöpolitiikan ilmentymä. Oletko kuullut joskus, että työntekijä on firman tärkein tuotantotekijä? Suurin menoerä ainakin työntekijöiden palkat ovat, mutta onko kukaan investoinut heihin, koska he ovat tehneet julkisessa organisaatiossa hyvää tulosta? Tämä on aivan mielipuolista, minun täytyy olla todella tyhmä tai idealistinen, ehkä molempia? Jos julkisessa organisaatiossa panostettaisiin työntekijöihin, niin silloin he kiinnostuisivat edelleen oman ammattitaitonsa kehittämisestä - nyt heidän työnsä hedelmät menevät kuntien tehottomuuteen.
Miksi kukaan ei palkitse työntekijöitäni? He ovat palkintonsa ansainneet. Eikö olisi aika perustaa liikelaitos myös mielenterveys- ja päihdepalveluista? Kaupunkiyhriöiden tapaan? Palkat eivät olisi julkisia. Nykyisellä tehokkuudella se tarkoittaisi yksityisessä yrityksessä sitä, että nyt olisi se hetki, kun 25 % työntekijöistä sanottaisiin irti? Jotta tuloskehitys olisi tuotantotalouden periaatteiden mukainen, jotta olisi lisäarvoa jaettavaksi.
Professori Mauno Vanhala on esittänyt mallia, jossa julkinen organisaatio toimisi uudella tavalla. Vanhala taisi päästä Jyväskylän valtuustoon perussuomalaisten listoilta, jäädään odottelemaan, miten Jyväskylän seutu kehittyy.
Lappeenranta on suurin Eksoten kunta, Lappeenrannan kuntapolitikot sanovat ettei Eksote pysy budjetissa - lappeenrantalaisten käyntimäärät ovat 80-90 % kaikista Eksoten mielenterveyspalvelujen käynneistä. Pitäisikö siis lappeenrantalaisille sanoa, että sori teidän budjetti tämän vuoden osalta on loppuun kulutettu? Mikä on siis oikeasti totta, jos lappeenrantalaisten kuluttama osuus lasketaan.
Jo 2000 puhuttiin kuntapolitiikassa, että perusterveydenhuoltoa tulee vahvistaa, erikoissairaanhoito tuhlaa - asiat eivät ole muuttuneet, vaikka Eksoten piti tähän ajatteluun muutos tuodakin. Rahoituksen monikanavaisuuden yksinkertaistaminen voisi tuoda kertaheitolla tähän hyödyttömään ja kehittymättömään juupas-eipäs - keskusteluun ratkaisun.
Kuntauudistus tulisi pikaisesti saada läpi. Suomessa ei tarvita niin paljon kuntia, kuten Jyrki Katainen sanoi kunnallisvaalien yhteydessä. Suurimpien kuntien ympärille 40 kilometrin ympyrän piirtämällä tulee viisi eri kuntaa kaikkine hallinnollisine kuvioineen, ei sellaiseen ole Suomessa tarvetta. Etelä-Karjalassakaan ei tarvita kuin yhdestä kolmeen kuntaa. Kuntien määrää olellisempaa on talouden oikea ja oikeisiin sekä todellisiin kustannuksiin perustuva järjestäminen.
Olen kerran ollut Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa, mutta se kerta riitti, koska muut kuin asioiden hoitaminen tuntuivat kunnallispolitiikassa olevan tärkeämpää. Minua pyydettiin nyttenkin mukaan, kieltäydyin kohteliaasti. Eduskunta- ja eurovaalit voisivat ehkä olla kokemus, jonka haluaisin kokea, mutta minulla ei ole mitään halua tuhlata rahojani mainontaan, eikä sitoutumattomana yleensä saa riittävästi ääniä päästäkseen läpi. Pitäisi olla jonkun puolueen listoilla.
Kunnallisvaaleissa 2000 en kuluttanut yhtään omaa rahaa vaalimainoksiin, sain silti runsaasti ääniä. En muista olinko 10. eniten kaikista ehdokkaista. En tiedä saisinko enää niin paljon ääniä. Kunnallispolittisen ranskalaisen visiittini jälkeen minulla ei ole enää mitään illuusioita kuntapolitiikasta eikä demokratiasta, mikä on hyvä asia.
Perussuomalaisista on peloteltu, etteivät he osaa tehdä yhteistyötä, eli siis sumplia asioita kolmen suurimman puolueen ryhmäjohtajien tavoin. Lehmänkaupat, joita vallantahdossa käydään, ovat toisinaan melko koomisiakin. Ja tottahan se on, että jos ei tiedä, miten asioita junaillaan, niin kömpelöksihän siinä osoittautuu. Mutta minusta on hyvä, että perussuomalaiset tuovat arkimuutosta kunnallispolitiikkaan. Eivät kaikki perussuomalaisia äänestäneet voi olla tyhmiä, kuten media haluaa asian ymmärtävän.
On mainittava, että minunkin kunnallispoliittisessa lyhyessä uraasani eri puolueissa oli ihan oikeasti ihmisiä, jotka halusivat yhteisiä asioita hoitaa sopien - he eivät yleensä päädy ryhmiensä kärkihahmoiksi, mutta heidän kanssa pystyi asioista ainakaan argumentoimaan.
Politiikkona on osattava olla jämäkkä toisille ja etenkin vaaleissa häijy omille, jotta nousisi politiikan johtopaikoille. Poliitikot tietävät, että vaaleissa pahon vihollinen on oman puolueen listoilla oleva ihminen, joka voi saada enemmän ääniä kuin itse.
Monet vanhat puolueet ovat rakentaneet puolueen nousuhissin betoniin, eli sama politikko, vaikka saisi kuinka vähän ääniä, on aina merkittävillä paikoilla. Uudistumista ei tapahdu, mitä jotkut pitävät hyvänä jatkuvuuden osoituksena.
Monet väittävät, että jos liikaa vaihtuu ihmisiä politiikassa, niin virkamiesten valta lisääntyy. Muistan itse kuinka sosiaali- ja terveyslautakuntaan, johon kuuluin, tuotiin ensimmäiseen istuntoon puolen miljoonan markan rahallinen pyyntö puolikkaalla A4:lla, koska oli laskettu sen varaan, että uusi lautakunta on niin hämmennyksissä, että se voi asian hyväksyäkin ja vanhat jäsenet ovat ehkä keskenään jo ryhmissä asian sopineet.
Virkamiesten kaksoisrooli, sekä virkamiehenä että politiikkona, on minun mielestä hieman kyseenalainen. Virkamiehen tulisi mielestäni ottaa etäisyyttä politiikkaan, eikä poliitikon ehkä pyrkiä virkamieheksi, mikä tietenkään ei ole maan tapa. Toisaalta sanotaan, että tietyillä alueilla on vain vähän lahjakasta potentiaalia, siksi pitäisikin hallintoalueiden olla isompia.
Äänimäärä ei ratkaise sitä, mihin asti politiikassa voi kohota. Osa johtopaikoista on tietenkin sellaisia, että niissä on hyvä ollakin kokemusta, koska kokematon vain sotkee asiat. On tiedettävä lakiin ja pykäliin liittyvät asiat, toisaalta "valtiosihteereitä" voisi olla uusilla politiikan kärkipaikoilla olevilla. Monet liike-elämän ihmiset voisivat tuoda tervetullutta taloudellista osaamista kuntatalouteen.
Elämänkokemusta on tietenkin hyvä olla, niin että ymmärtää, mistä on päättämässä.
Taidan ryhtyä lueskelemaan täällä New Yorkissa, jonne olen tullut lomailemaan työkykyni uudistamiseksi, uudesta kirjastani talouden järjestämisestä sekä omassa että työpaikassani.
Iltapäivällä on luvassa se tuulinen lumimyrsky, katsotaan mitä se tällä kertaa saa New Yorkissa aikaiseksi.
Mietin, voiko omassa blogissaan ajatella ääneen ja miettiä asioita niiden oikeilla nimillä? Vai täytyykö jotenkin miettiä, mitä sanoo? Pitääkö virkamiehillä olla avoimia ajatuksia vasta eläkkeelle jäätyään, kuten Lappeenrannassa on tapana? Lapseni sanoo, ettei blogi ole yksityinen, vaan julkinen.
Nyt taidan ryhtyä kuuntelemaan uutisia siitä, mitä polittisesti uutta voittaneet Obaman joukot lupaavat tulevaisuudessa. Plakaateissa luki isolla Forward!, eteenpäin. Presidentinvaaleissa Amerikan kartalla olevat värit ovat mielestäni väärin päin, demokraateilla sininen ja republikaaneilla punainen.
Millainen on uusi ja uljas Amerikka Obaman toisella kaudella?
7.11.12 New York
Amerikan presidentinvaalit olivat jännittävät tiettyyn rajaan saakka. Lopulta Obama voitti, kesti tosi kauan ennen kuin puheita pidettiin, joten kävin nukkumaan, kun Obamalla oli 275 valitsijamiestä tai - naista. Vaalit olivat melko tasaiset eri puolilla maata, mutta Washington DC oli murskaavasti Obaman.
Toivo elää, että Amerikasta tulee parempi yhteiskunta kaikille. Terveydenhoito oli keskeinen vaaliteema, joten sitä Barack yrittää vielä eteenpäin, vaikka demokraateilla taitaa olla kongressissa vähemmistö, eli vaikeuksia riittää asian eteenpäin viemiseksi.
Tänään pitäisi tulla lumimyrsky New Yorkiin, lunta pitäisi olla paljonkin täkäläiseen malliin. Ainakaan nyt aamuyöstä täkäläistä aikaa ei ole lunta ollenkaan. Tuulivaroituksen mukaan se pitäisi tuulla iltapäivällä ja kovaa tuulta kestäisi torstain puolelle aamuyölle. Tuulennopeus on 25:stä jopa 70 mailiin tunnissa, eli puolellatoista kertoen kilometreinä.
Ground Zerolla on vielä vettä Sandy-myrskyn jäljiltä, koska GZ: lla on maanpinnan alapuolella olevaa arkkitehtuuria.
Entinen Business Week, nykyinen nimi on paljon pidempi Bloomberg's Businessweek, kirjoitti jo Sandy-myrskystä näyttävästi kannessaan : Se on ilmastonmuutos, typerys! Myös New Yorkerin erikoispainos ja Time käsittelivät ilmastonmuutosasiaa lehdissään. Olisiko amerikkalaisten syytä miettiä, miten ilmastoasioihin suhtautuisi?
Sandy- myrskyn jäljiltä ihmiset ovat vielä vailla sähköjä New Jerseyn puolella ja nyt sitten yhtävoimakkaita tuulia. Jos vielä tuuli tulee lumen kera, niin uusia hankaluuksia on tiedossa, saa nähdä, miten sähkötilanne on huomenna aamupäivällä.
Kävin eilen New York Universityn ( NYU) kirjakaupassa taas, tunnin kirjojen selailun jälkeen, ostin kolme kirjaa: Pankseppin uusimman kirjan aivoista ja psykoterapioista, ja pari kirjaa tuotantotaloudesta.
Istuin lukemassa kirjaa ja katselin ympärilleni. Mietin sitä, että tietokoneet ovat tulleet kaikkialle. Ennen kahvilassa ja pubissa saattoi jutella ihmisten kanssa, nyt ihmiset seurustelevat koneidensa kanssa. En pidä sitä mitenkään edistyksenä.
Ihmisiä oli liikkeellä paljon, kun aurinkokin paistoi, vaikka oli koleaa. Lempiharrastustani, ihmisten katselua, en voinut kuitenkaan tehdä, koska oli niin kylmä, ettei tehnyt mieli pysähtyä kadulle paikalleen. Vuosi sitten oli jopa 20 astetta lämmintä yhtenä päivänä, nyt ei ole tietoakaan niin lämpimistä keleistä.
New Yorkissa on osa tavaroista, joita myydään myös Suomessa, huomattavasti suomalaista hintatasoa halvempaa. Levis- farkut maksavat 30- 50 dollaria, Suomessa 80- 120 euroa. Ovatko ne tosiaan niin kalliita tuoda maahan?
NYU:n kirjakaupassa oli kirja, jota en ostanut, mutta joka kertoi siitä, että olet brandi. Jos olet luonut brandin, voit myydä tuotetta reiluun ylihintaan. Siksi tietenkin koetat mainostaa.Aikanaan sosiologian graduani varten luin Erving Goffmanin kirjaa mainoksista, mainokset olivat arkielämän jatkeita, liioiteltuja kuvauksia arkielämästä. Nykyään ensimmäiseksi tulee mieleen mainoksesta se, että jos sitä pitää mainostaa, niin tuote on todennäköisesti suhteellisen tarpeeton arkielämälle.
Suomessa ei ole näkynyt antimainoksia, eikä kukaan ole tehnyt tv- sarjaa, joissa ruodittaisiin mainoksia. Nyt kai siihen pitäisi olla tilaustakin, jotta ihmiset oppisivat, miten se nyt sanotaan, medialukutaitoisiksi.
Hieman yksinkertaiset ihmiset ovat todella paljon mainosten vietävissä, mikä voi johtaa jopa taloudellisiin vaikeuksiin. Pikavipit ovat tehneet velkaantumisesta liian helppoa. Ihmisille, joiden on vaikea pohtia tekojen seurauksia monimutkaisemmin, voi olla seurauksena loppuelämäksi luottotietojen menettäminen, mikä tekee arkielämän asioinnista vieläkin hankalampaa.
Pikavippifirmojen lisäverotuksella tulisi maksaa velkaneuvonnan kustannuksia korvamerkitysti, jos nykyisen menon halutaan jatkuvan.
Amerikkalaisille on esimerkiksi tupakanlopettamislääkkeen mainoksen yhteydessä kirjoitettu, että henkilökohtaisen suosituksen antaja ei ole näyttelijä. Siis painotetaan,että kyseessä on kuka tahansa tavallisista ihmisistä, ja siksi hänen suositus on pätevä.
Yhdeksän kymmenestä näyttelijästä käyttää samaa tuotetta, koululaisvitsin mukaan he ovat niin köyhiä, että heidän täytyy jakaa keskenään kyseinen sampoo, deodorantti, meikki tai mikä tuote nyt kyseisessä mainoksessa onkaan.
Tai kuuluisa näyttelijä kertoo, kun hän ei ole kuka tahansa, niin että hän on vaihtanut omaisuutensa kultaan, ettei sen arvo putoa. Vaihda sinäkin omaisuutesi kultaan, vaikkei meillä ihossa taskuja olekaan. Kuollessa niitä ei mukaansa saa.
Ai nikn, tänään ratkeaa se, tuleeko minusta 143 miljoonan dollarin omistaja? Nyt pohdin vain, että saakohan sen viedä maasta ja jos vie, niin paljonko veroa menee? Todennäköisyyteni voittaa oli siis yksi yli 195 miljoonaa. Erittäin todennäköistä siis.
Aika monet koettavat hyötyä tekemättä itse mitään toisen työn arvosta. Eikö se tällä kohtaa ollut se marxilainen teoria lisäarvosta, jonka kapitalisti ottaa työläisen työllään tuottamasta käyttöarvosta? Newyorkilainen arpajaisten järjestäjä ryövää minut kun unelmoin amerikkalaisesta unelmasta.
Kysymyksessä lisäarvon ryöstämisestä on ihmisen inhimillisestä vallanhalusta ja ahneudesta, koska Venäjä, Kiina ja Kuuba tarjoavat hyviä esimerkkejä siitä, että keskinäinen solidaarisuus voi rapautua, jos itsellä on mahdollisuus päästä käsiksi suuriin omaisuuksiin ja rikkauksiin.
Minulla on yöpöydälläni Suomessa kirja englantilaisesta talousalan miehestä, joka halusi elää vuoden ilman rahaa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan, mutta koska olen erittäin nopea nukahtamaan, en ole kirjaa päässyt kovinkaan pitkälle, joten en voi vielä kertoa, miten hänelle kävi. Varmaan ihan hyvin, kun kirjankin asiasta pystyi kirjoittamaan.
Downsifting eli nykyisen elämän oravanpyörästä hidastamisesta monet haaveilevat, mutta siihen eivät taida monet pystyä ilman rahaa, koska arjen käyttömenot muodostavat yleensä pakollisen tarpeen käydä töissä. Niin kuin muussakin taloudessa käyttömenojen supistamisella pääsee helpoiten tuloksiin. Pitää luopua siitä, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Minun New Yorkin matka on tässä mielessä täysin tarpeeton, vaikka pidänkin matkustamisesta ja vaikka se on minun työkykyni uusintamisen kannalta kaikista mukavin tapa.
Osa ihmisistä elää lomasta toiseen. Aina seuraavaa lomaa odotellen he tekevät työtään. Työntekijöistä osa katselee kokovuoden kalenterinkin sillä tavalla, miten pystyisivät ottamaan parhaat ja pisimmät lomat pyhäpäivien avulla. Samat työntekijät vuodesta toiseen elävät lomien kautta, menevät kesämökilleen odottamaan eläköitymistä, jota hartaasti odottelevat. Ei siinä enää jaksa innostua oman ammattitaidon kehittämisestä, jos elää " kumpa en enää olisi töissä"- mentaliteetillä.
Miksi ihmiset eivät yksinkertaisesti lopeta työntekoa, jos se ei huvita? Sanoudu irti ja järjestä elämänsä tavalla, jolloin ei olisi kiinni kaikessa? Silloin ei pitäisi kiintyä mihinkään, mitä useimpien ihmisten psyyke ei kestä. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka haluaa kuulua johonkin yhteisöön ja olla merkityksellinen itselle ja muille.
Odottavan aika on pitkä. Jos vielä on elämäntilanteessa, jossa parisuhde on väljähtänyt keskenään olemisen rutiiniksi tai ei ole mitään parisuhdetta, niin ajankuluttaminen voi olla netissä olemista ja/tai kaljanjuomiskelua. Ajankuluttamista.
Jos ei ole mitään rakennetta päivälle, eikä viikolle, niin sellainen vapaus käy tosi raskaan pitkästyttäväksi. Joku voi syödä rauhoittavia lääkkeitä, että jaksaa elää päiviään, joissa ei ole mitään sisältöä?
Jos ei ole työtä organisoimassa päiviä, viikkoja ja kuukausia, niin vapaus voi olla hyvin raskasta. Varsinkin jos ei ole intohimoista harrastusta, johon paneutua. Jos ei ole sosiaalista verkkoa, johon kuulua. Jos ei ole elämän mielekkyyttä, niin arjesta voi tulla yhtä pitkä kuin vanhuksen matkasta kaivolle Romaanihenkilön kuolemaa mukaillen.
Ihmiset menettävät vuorokausirytminsä, koska nykyään voi olla 24/7 yhteydessä netissä. Ennen ei televisiossa ollut yöaikaan ohjelmaa, nyt on, tai voi katsella videoita tai pelata pelejä yöt läpeensä netissä tai eri laitteilla. Voi menettää pelaamisen myötä kontaktin kaikkiin todellisiin ihmisiin - elämä alkaa muistuttaa yhä enemmän virtuaalimaailmaa, jonne katoaa. On kuin olisi virtuaalimaailman itsetyydytyksessä, jännityksen laukeamisessa pelaamiseen tai epätoivoisena elokuvien katsomisena. Noita haamumaisia ihmisiä näkee vastaanotolla tuon tuostakin, eivätkä he ole vain nuoria aikuisia miehiä.
Elämän merkityksellisyydestä nauttiminen on nykyään melko harvojen herkkua. Oikeastaan heidän elämänsä on melko vähän virtuaalista.
Elämästä katoaa nykyelämässä arjen ja pyhän, toiminnan ja levon vaihtuva rytmi. Jopa maailmankaikkeudessa on rytmi - se supistuu ja laajenee, kuin hengityksessä keuhkomme.
Martti Lindqvist kirjoitti aikanaan kirjan Auttajan varjo, jossa hän kuvaa tilannetta, jossa auttaja ei huolehdi omasta hyvinvoinnistaan, vaan ryhtyy antamaan selkäytimestään. Oletko koskaan miettinyt, miltä toisten ihmisten auttaja näyttää? Tuntuuko häntä katsoessa siltä, että hän pitää itsestään huolta, niin ettei ala antaa selkäytimestään? Näyttääkö hän voivan hyvin?
Sokea ei voi sokeaa taluttaa. Miten sokeaksi auttajat tulevat omalle hyvinvoinnilleen? Jos ei saa omia tarpeitaan tyydytetyksi, niin eivätkö auttajatkin masennu, menetä yhteyttään itseensä, kyynisty työnsä ja ihmisten suhteen?
Martin Buber puhuu jopa umpimielisen syvällisesti minä-sinä- ja minä- se - suhteesta kuuluisassa kirjassaan.
Puhutaan, että täytyisi työntekijällä olla työnohjaus, että pysyisi työkykyisenä. En tiedä pystyvätkö kaikki hyödyntämään tarjottu työnohjausta. Osa ihmisistä on alkanut elättää itseään työnohjauksella. On syntynyt näennäinen rituaali, jonka tehtävänä on vahvistaa illuusiota, että jotain merkityksellistä tapahtuu.
Monet hakeutuvat oman terapiaerikoistumisensa jälkeen työnohjaajakoulutukseen, kun eivät ole vielä syvällisesti tajunneet, mitä heidän pitäisi syvällisesti tajuta. Mutta useimmiten työnantajat eivät enää nykyisin maksa vaativan erityistason, tai miksi sitä nyt missäkin koulutuksessa kutsutaan, koulutusta.
Kai hyvästä työnohjausta voi saadakin työkaluja omaan työhönsä, minä olen istunut luvattoman huonoissa työnohjauksissa monesti. Tehokkaampaa olisi ollut käyttää aika oamn työryhmän kanssa asiasta pohtimiseen. Mutta työnohjaus on lakisääteistä ...
Monesti työntekijät maksattivat terapiakoulutuksensa julkisella työnantajalla, ja kun saivat sen valmiiksi, niin siirtyivät heti yksityispuolelle. Pitäisi varmaan luoda kirjallisia sääntöjä siitä, yksityistyisten yritysten mukaisesti, että jos kolmen vuoden kuluessa julkisesti maksetusta koulutuksesta siirtyy kokonaan yksityispuolelle, niin silloin tulisi koulutus maksaa takaisin.
Ei silti, että yksityisiä terapeutteja kävisi kateeksi, koska heillä täytyy olla 6-8 potilasta päivässä, jotta voi itsensä ja mahdollisesti perheensä elättää. Kyllä huomattavasti helpompaa on julkisessa virassa toimia, lomat ja eläkkeet kertyvät, kunhan vain muistaa töissään käydä.
Yksityisyrittäjät eivät monesti ajattele myöskään eläkettään, sillä jos maksaa vain minimieläkettä itselleen, niin karttuva eläke on todella pieni. Elämän viimeiset vuodet ovat melkoista kitkuttelua minieläkkeellä. Kannattaisi ryhtyä jo 20-vuotiaana maksamaan itselleen eläkettä, jos olisi niin etukäteen viisas.
Siis jos olisi yksityisen puolen työntekijä, niin pitäisi olla 6-8 potilasta päivässä. Entä julkisella puolella, montako potilasta olisi hyvä määrä ottaa vastaan, jos palkka ja muut etuudet maksetaan julkisista varoista? Onko neljä paljon? Oletko nähnyt julkisia tilastoja siitä, kuinka monta potilasta julkisen alan työntekijät ottavat päivässä vastaan? 2.5 potilasta ja muu aika kuluu yhteisiin palavereihin? Onkohan niitä Tilastokeskuksen sivuilla?
Terveyskeskuslääkärit, joita avoimesti parjataan, ottavat jopa 20 potilasta vastaan päivässä. Jos heillä kävisi yksityispuolella 20 potilasta päivässä, he hankkisivat hyvin, jos verotus ei söisi lähes kaikkia oman työn hedelmiä - sitä kuuluisaa lisäarvoa.
Amerikassa ajatellaan, että yksityinen terveydenhoito toimii tehokkaammin kuin julkinen, siksi yksityistä pitäisi suosia. Vakuutusyhtiöpohjainen järjestelmä on, niin ajatellaan, kustannustehokas. Tutkimukset eivät tue sitä, että järjestelmän rakennepohja takaisi tehokkuutta ja vaikuttavuutta, vaan ne ovat organisaation tasolla ratkaistava.
Nyt meillä Etelä- Karjalassa Eksoten mielenterveyspalveluissa tehdyt muutokset kertovat, että julkisessa organisaatio voidaan järjestää tehokkaasti ja taloudellisesti, jos ei kuntatalouden ongelmat ( lue budjetointi) ole asioita sotkemassa. Kuntatalous on se, joka estää todelliset säästöt, jotka on pakko tuottaa tulevina vuosina.
Kuntatalouteen pitäisi saada iso remontti, koska nyt sillä ei ole mahdollisuuksia kehittyä. Laskennallisesti , ei siis oikeasti, meidän päivystyspisteemme on tehnyt kahdessa vuodessa 1,6 miljoonaa euroa voittoa, mutta koska voittoa ei voi julkisessa järjestelmässä tuottaa, niin meidän " erikoissairaanhoidon" tehokkuudesta ( yli 10 000 lisäkäyntiä kolmessa vuodessa) sakotetaan. On oikeastaan tyhmää tehdä julkisesta järjestelmästä tehokas, koska samalla rahalla hoidetaan enemmän potilaita halvemmalla hinnalla.
On hölmöläisten hommaa tehdä julkisessajärjestelmässä työnsä tehokkaammin ja vaikuttavammin, koska kuntatalouden pohjaton kuilu imee kaiken itseensä kuin musta aukko.
Yksityisessä yrityksessä, vastaavassa tilanteessa työntekijät saisivat parempaa palkkaa, olisivat tyytyväisempiä, haluaisivat jatkossakin tehdä hyvää tulosta ja osakkeenomistajat saisivat osinkotuloja - mutta nyt julkisessa järjestelmässä ei mitään muuta kuin tyhjiä puheita ja lupauksia. Meidän täytyy alentaa hintoja, jotta kuntabudjetti pysyy kasassa. Budjettia ei tehdä kuntataloudessa todellisten kustannusten mukaan, vaan varjonyrkkeillen tiettyä summaa vastaan. Tämä on täyttä hulluutta. Jos vielä tehokkuuden lisäksi tulisi osoitettua, että toimintamme on myös vaikuttavaa, niin tarve yksityisille terveysyrityksille poistuisi, mikä taas tarkoittaisi, että ollut hölmöläisistä hölmöin eli tehnyt niin oikein kuin asiat pitäisi tehdä.
Minä tiedän, että tämä on mahdollista, koska olen työryhmineni tehnyt tämän muutoksen. Työntekijöitä, jotka ovat tehokkaita ja tekevät vaikuttavaa tulosta, tulisi voida palkita työstään, reilusti ja kunnolla. Nyt tykyrahaa on noin 15 euroa, mikä on uuden uljaan henkilöstöpolitiikan ilmentymä. Oletko kuullut joskus, että työntekijä on firman tärkein tuotantotekijä? Suurin menoerä ainakin työntekijöiden palkat ovat, mutta onko kukaan investoinut heihin, koska he ovat tehneet julkisessa organisaatiossa hyvää tulosta? Tämä on aivan mielipuolista, minun täytyy olla todella tyhmä tai idealistinen, ehkä molempia? Jos julkisessa organisaatiossa panostettaisiin työntekijöihin, niin silloin he kiinnostuisivat edelleen oman ammattitaitonsa kehittämisestä - nyt heidän työnsä hedelmät menevät kuntien tehottomuuteen.
Miksi kukaan ei palkitse työntekijöitäni? He ovat palkintonsa ansainneet. Eikö olisi aika perustaa liikelaitos myös mielenterveys- ja päihdepalveluista? Kaupunkiyhriöiden tapaan? Palkat eivät olisi julkisia. Nykyisellä tehokkuudella se tarkoittaisi yksityisessä yrityksessä sitä, että nyt olisi se hetki, kun 25 % työntekijöistä sanottaisiin irti? Jotta tuloskehitys olisi tuotantotalouden periaatteiden mukainen, jotta olisi lisäarvoa jaettavaksi.
Professori Mauno Vanhala on esittänyt mallia, jossa julkinen organisaatio toimisi uudella tavalla. Vanhala taisi päästä Jyväskylän valtuustoon perussuomalaisten listoilta, jäädään odottelemaan, miten Jyväskylän seutu kehittyy.
Lappeenranta on suurin Eksoten kunta, Lappeenrannan kuntapolitikot sanovat ettei Eksote pysy budjetissa - lappeenrantalaisten käyntimäärät ovat 80-90 % kaikista Eksoten mielenterveyspalvelujen käynneistä. Pitäisikö siis lappeenrantalaisille sanoa, että sori teidän budjetti tämän vuoden osalta on loppuun kulutettu? Mikä on siis oikeasti totta, jos lappeenrantalaisten kuluttama osuus lasketaan.
Jo 2000 puhuttiin kuntapolitiikassa, että perusterveydenhuoltoa tulee vahvistaa, erikoissairaanhoito tuhlaa - asiat eivät ole muuttuneet, vaikka Eksoten piti tähän ajatteluun muutos tuodakin. Rahoituksen monikanavaisuuden yksinkertaistaminen voisi tuoda kertaheitolla tähän hyödyttömään ja kehittymättömään juupas-eipäs - keskusteluun ratkaisun.
Kuntauudistus tulisi pikaisesti saada läpi. Suomessa ei tarvita niin paljon kuntia, kuten Jyrki Katainen sanoi kunnallisvaalien yhteydessä. Suurimpien kuntien ympärille 40 kilometrin ympyrän piirtämällä tulee viisi eri kuntaa kaikkine hallinnollisine kuvioineen, ei sellaiseen ole Suomessa tarvetta. Etelä-Karjalassakaan ei tarvita kuin yhdestä kolmeen kuntaa. Kuntien määrää olellisempaa on talouden oikea ja oikeisiin sekä todellisiin kustannuksiin perustuva järjestäminen.
Olen kerran ollut Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa, mutta se kerta riitti, koska muut kuin asioiden hoitaminen tuntuivat kunnallispolitiikassa olevan tärkeämpää. Minua pyydettiin nyttenkin mukaan, kieltäydyin kohteliaasti. Eduskunta- ja eurovaalit voisivat ehkä olla kokemus, jonka haluaisin kokea, mutta minulla ei ole mitään halua tuhlata rahojani mainontaan, eikä sitoutumattomana yleensä saa riittävästi ääniä päästäkseen läpi. Pitäisi olla jonkun puolueen listoilla.
Kunnallisvaaleissa 2000 en kuluttanut yhtään omaa rahaa vaalimainoksiin, sain silti runsaasti ääniä. En muista olinko 10. eniten kaikista ehdokkaista. En tiedä saisinko enää niin paljon ääniä. Kunnallispolittisen ranskalaisen visiittini jälkeen minulla ei ole enää mitään illuusioita kuntapolitiikasta eikä demokratiasta, mikä on hyvä asia.
Perussuomalaisista on peloteltu, etteivät he osaa tehdä yhteistyötä, eli siis sumplia asioita kolmen suurimman puolueen ryhmäjohtajien tavoin. Lehmänkaupat, joita vallantahdossa käydään, ovat toisinaan melko koomisiakin. Ja tottahan se on, että jos ei tiedä, miten asioita junaillaan, niin kömpelöksihän siinä osoittautuu. Mutta minusta on hyvä, että perussuomalaiset tuovat arkimuutosta kunnallispolitiikkaan. Eivät kaikki perussuomalaisia äänestäneet voi olla tyhmiä, kuten media haluaa asian ymmärtävän.
On mainittava, että minunkin kunnallispoliittisessa lyhyessä uraasani eri puolueissa oli ihan oikeasti ihmisiä, jotka halusivat yhteisiä asioita hoitaa sopien - he eivät yleensä päädy ryhmiensä kärkihahmoiksi, mutta heidän kanssa pystyi asioista ainakaan argumentoimaan.
Politiikkona on osattava olla jämäkkä toisille ja etenkin vaaleissa häijy omille, jotta nousisi politiikan johtopaikoille. Poliitikot tietävät, että vaaleissa pahon vihollinen on oman puolueen listoilla oleva ihminen, joka voi saada enemmän ääniä kuin itse.
Monet vanhat puolueet ovat rakentaneet puolueen nousuhissin betoniin, eli sama politikko, vaikka saisi kuinka vähän ääniä, on aina merkittävillä paikoilla. Uudistumista ei tapahdu, mitä jotkut pitävät hyvänä jatkuvuuden osoituksena.
Monet väittävät, että jos liikaa vaihtuu ihmisiä politiikassa, niin virkamiesten valta lisääntyy. Muistan itse kuinka sosiaali- ja terveyslautakuntaan, johon kuuluin, tuotiin ensimmäiseen istuntoon puolen miljoonan markan rahallinen pyyntö puolikkaalla A4:lla, koska oli laskettu sen varaan, että uusi lautakunta on niin hämmennyksissä, että se voi asian hyväksyäkin ja vanhat jäsenet ovat ehkä keskenään jo ryhmissä asian sopineet.
Virkamiesten kaksoisrooli, sekä virkamiehenä että politiikkona, on minun mielestä hieman kyseenalainen. Virkamiehen tulisi mielestäni ottaa etäisyyttä politiikkaan, eikä poliitikon ehkä pyrkiä virkamieheksi, mikä tietenkään ei ole maan tapa. Toisaalta sanotaan, että tietyillä alueilla on vain vähän lahjakasta potentiaalia, siksi pitäisikin hallintoalueiden olla isompia.
Äänimäärä ei ratkaise sitä, mihin asti politiikassa voi kohota. Osa johtopaikoista on tietenkin sellaisia, että niissä on hyvä ollakin kokemusta, koska kokematon vain sotkee asiat. On tiedettävä lakiin ja pykäliin liittyvät asiat, toisaalta "valtiosihteereitä" voisi olla uusilla politiikan kärkipaikoilla olevilla. Monet liike-elämän ihmiset voisivat tuoda tervetullutta taloudellista osaamista kuntatalouteen.
Elämänkokemusta on tietenkin hyvä olla, niin että ymmärtää, mistä on päättämässä.
Taidan ryhtyä lueskelemaan täällä New Yorkissa, jonne olen tullut lomailemaan työkykyni uudistamiseksi, uudesta kirjastani talouden järjestämisestä sekä omassa että työpaikassani.
Iltapäivällä on luvassa se tuulinen lumimyrsky, katsotaan mitä se tällä kertaa saa New Yorkissa aikaiseksi.
Mietin, voiko omassa blogissaan ajatella ääneen ja miettiä asioita niiden oikeilla nimillä? Vai täytyykö jotenkin miettiä, mitä sanoo? Pitääkö virkamiehillä olla avoimia ajatuksia vasta eläkkeelle jäätyään, kuten Lappeenrannassa on tapana? Lapseni sanoo, ettei blogi ole yksityinen, vaan julkinen.
Nyt taidan ryhtyä kuuntelemaan uutisia siitä, mitä polittisesti uutta voittaneet Obaman joukot lupaavat tulevaisuudessa. Plakaateissa luki isolla Forward!, eteenpäin. Presidentinvaaleissa Amerikan kartalla olevat värit ovat mielestäni väärin päin, demokraateilla sininen ja republikaaneilla punainen.
Millainen on uusi ja uljas Amerikka Obaman toisella kaudella?
7.11.12 New York