Uutisoidun lumimyrskyn jälkeen New Yorkissa

 

Ainakin meidän hotellin ympäristössä Suomessakin uutisoitu lumimyrsky tarkoitti sitä, että lunta ja räntää satoi kadulle ehkä 5 senttiä. Kaipa siitä on uutiseksi, kun viidettä vuotta peräkkäin ollaan New Yorkissa ja nyt ensi kerran satoi lunta.

 

Presidentinvaalien kylkiäisenä äänestettiin muutamassa osavaltiossa homojen avioliitto-oikeudesta ja kannabiksesta. Mitkähän kaikki asiat ovat yhteiskunnassa sellaisia, joista päätetään äänestämällä? Vaikka kyseisistä asioista olisi selvää näyttöä, etteivät ne ole hyväksi. Mielipide on tärkeä, äänestämällä voi muuttaa maailmaa.

 

Ihminen ei ole rationaalinen olento. Varsinkin täällä Amerikassa, jossa pelkkä tv: n katseluun keskittyminen  vaatii epävakaan ja levottoman mielenlaadun, jotta jaksaa keskittyä tvssä jatkuvasti vaihtuviin tilanteisiin vakavasta keskustelusta typeriin mainoksiin. Radiotakaan ei voi ajatella kuunneltavan, koska siellä on meno samanlaista. 

 

En voittanut New Yorkin lotossa, koska potti kohoaa 168 miljoonaan dollariin. Pitäisi hakea jostain tieto, onko muita voittoluokkia olemassakaan. Kyllä köyhää täälläkin huiputetaan!  Ajatella, jos kaikki maailman maat yhtyisivät yhteiseen lottoon. Voittopotti olisi 50 miljardia dollaria ja todennäköisyys voittaa yksi viiteen miljardiin. Kyllä se olisi varma rahasampo sille, joka peliä pyörittäisi. Ja koko maapallolla olisi yhteinen unelmointi rikastua uskomattomalla sattumalla. 

 

Jos lottoa pyörittäisi humanitaarinen yritys, joka ei pyrkisi tuottamaan voittoa, vaan parantamaan sillä suoraan köyhien asemaa, niin sehän olisi loistojuttu. Saankohan jonkun palkinnon ideastani ideakilpailussa?

 

Sohossa hotellimme ympäristöstä voi lähteä yhteen suuntaan, jolloin melkein kaikki mainoskyltit ovat kiinaksi. Jos lähdet toiseen suuntaan, monissa kylteissä on mainokset italiaksi ja kiinaksi. Kun valopylvääseen on maalattu Italian lipun värit, maisema muuttuu kuin veitsellä leikaten. Pitäisi joku kerta tulla kesällä, jotta voisi aistia muutoksen vielä selvemmin. 

 

Presidentinvaalien jälkeen asiantuntijoina vanhat miehet koettavat miettiä, miksi Romney hävisi. Useimmat ihmiset siirtyvät eteenpäin, homoista eikä kannabiksestakaan näy kuin alhaalla kulkevissa teksteissä. 

 

Fox-kanavan aamutv lähetykset alkavat 4.30 täkäläistä aikaa. Ne kertovat jostain ajankohtaisesti mielenkiintoisesta, säästä ja New Yorkin liikennetilanteesta. Liikenteestä kertova nainen on kaunis, Holland-tunneli on eilen avattu Sandy-myrskyn jäljiltä. Uutisankkureista yksi nainen on melko päällepäsmäröivän hauska. 

 

Uutisankkureiden valintaa ei jätetä sattuman varaan, katsojaluvut kertovat tarkkaan, onko valinta onnistunut. Tulos tai ulos.  

 

Suomessa en katso aamutv:tä, en siis tiedä, ketkä aamutv:tä tekevät. Lupaus-ohjelman tiimoilta olin kerran suorassa aamutv-lähetyksessä. Suorat lähetykset ovat hyvä tilaisuus puhua asioista oikeilla nimillä. Ohjelmapäällikkö kertoi tuolloin, miten Yle aikoi alkoholiteemaan kyseisenä vuonna keskittyä. Lupaus- ohjelma lähetettiin ainakin Ruotsissakin, koska sukulaiset kertoivat nähneensä kyseisen ohjelman. 

 

Jos pitäisi asiatietämyksensä perustaa ohjelmiin, jotka Amerikassa televisiossa näkyvät, niin aika pinnalliseksi jäisi ymmärrys asioista. 

 

Mitään asioita pohtivaa dokumenttia ei tule kanavia selaamalla vastaan. Noita uutisankkuripareja on moneen lähtöön, ja pinnallisia mielipiteitä asioista. 

 

Vastapainona on New Yorkin Public Library, joka on hieno rakennus, siellä voisi olla mukava päntätä tietoa päähänsä. Rakennus on juuri sitä, mitä kirjaston pitää olla. Ihmistä suuremmat tilat, jykevyyden ja mahtipontisuuden yhdistelmää. Joku voisi nykyaikaisena sanoa sitä pönäkäksi, mutta rakennuksessa todentuvat Newtonin sanat jättiläisten hartoilla seisomisesta. Vanhat kirjat pitkinä riveinä herättävät ihastusta. 

 

Jos näissä järjissä olisin juuri valmistunut ylioppilas, niin lähtisin ulkomaille opiskelemaan. En jäisi Suomeen, vaan hankkisin koulutuksen muualla. 

 

Entisaikaan rahattomista rohkeimmat lähtivät Saksaan ja entiseen Neuvostoliittoon sekä Tartoon opiskelemaan. Nyt voi mennä helpommin minne tahansa. 

 

Minunkin opiskeluaikana oli mahdollisuus mennä opiskelijavaihtoon, mikä oli lähinnä turismia. 

 

Meilläkin oli jokunen viikko sitten pari toimintaterapeuttiopiskelijaa tutustumassa toimintaamme, mikä toi mukavaa vaihtelua ja mahdollisuuden yrittää kertoa englanniksi, mitä töissä teemme. Olisi mukavaa, jos samanlaista lääkärivaihtoa voisi olla myös tällaisellä keski-iällä, ehkä onkin, en vain tiedä. Yksi kesä, mietin mahdollisuutta lähteä Peruun, mutta se jäi. 

 

Olisi mukava, jos voiisi käydä, kuten manchesteriläisnuoret, 8 viikkoa tutustumassa siihen, miten muut asioita hoitavat. 

 

Aikaisemmilla matkoillani kävin New Yorkissa katsomassa hoitopaikkoja. Nyt ei lomallaan enää halua kyseistä vaihtoehtoa käyttää. 

 

New Yorkissa on puistot puhdistettu kovalla kädellä narkomaaneista, joten julkisimmat puistoalueet ovat hyviä paikkoja oleilla. 

 

Central Park, jota käytetään useiden elokuvien kuvauksissa, on erään arkkitehdin paikalle suunnittelema. Puisto rakennettiin, siis käytännöllisesti rakennettiin, alueelle 1800-luvun puolivälin jälkeen 20 vuoden kuluessa. 

 

Central Park on kauniina ja kuumana kesäpäivänä hieno keidas. Hienompi kuin Budapestin kuuluisa puistoalue. Budapestissä luonto on jotenkin vähemmän rakennetunoloinen ja kun sosialismin rapistuttamat vanhat rakennukset entistetään, niin alue näyttää hienolta. 

 

Central Parkin oravat ovat varovaisempia kuin Flatiron buildingin viereisessä puistot olevat oravat. Jälkimmäisessä oravat syövät kädestä, ja jopa kiipeävät rouvan selkää myöten tutkimaan, onko rouvalla laukussaan lisää pähkinöitä. Molemmissa puistoissa oravat on melko lihavia, jälkimmäisessä ehkä vielä lihavampia.

 

Varpuset, pulut ja varikset kilpailevat oravien kanssa samoista suupaloista. Ihmiset syöttävät mielummin oravia kuin lintuja, koska saavat samalla otettua kuvia itsestään oravia syöttämässä. 

 

Minä selaan omaa kameraani katsoen minkäläisiä kuvia siellä on. Ruokailu- ja kävelykuvia enimmäkseen. 

 

Minulla on tietokoneella kuvia parin viime vuoden ulkomaan matkoistani: Rooma, Lontoo, Berliini, Budapest, Tukholma, Tallinna ja tietysti tämä New York. Kuvia ei tule jälkikäteen paljon katsottua, eikä niiden helppo ottaminen ja säilyttäminen tee niistä jotenkin niin arvokkaita, kuin aikaisemmin, kun paperikuvat laitettiin kansioihin. 

 

Valokuvakansio kertoi tarinaa ehkä enemmän kuin nyt datatykillä heijastettu esitys valkokankaalle.

 

Mitä noille kaikille kuville tapahtuu, kun minä menen manan majoille? Ennen valokuvat siirtyivät kuin aarteet. Ne olivat yksi syy riitoihin jäljellejääneiden kesken, kuka saisi isän tai äidin sen ja sen kuvan. Nykyään riidat eivät koske enää valokuvia, vaan ansaitsematonta omaisuutta, joka vanhemmilta mahdollisesti jää. Veriset riidat päätyvät aina oikeusasteisiin saakka. 

 

Ruotsinkieliset ovat viisaita, kun he säätiöittävät omaisuutensa. Yleensä asunnonhankkiminen on suurin ostos ihmisille elämässä. Ruotsinkieliset toimivat niin, että ottavat säätiöltä lainaa asuntoaan varten, tai säätiö jopa antaa nuorelle parille asunnon, jossa voi asua selvästi alihintaan pääkaupunkiseudulla, ja lähellä kuolemaa tai kuollessaan he palauttavat asunnon säätiölle, joten säätiön varallisuus lisääntyy jokaisen uuden ihmisen kautta.

 

Suomenkieliset sisarukset käyvät repivää ja syvästi toisiaan loukkaavia perinnönjakokiistoja oikeudessa, ja lihottavat juristien tuloja. Juristit käyttävät tuloihinsa veroneuvontaa tavalla, joka lääkäreiden kohdalla on tuomittavaa, mutta ei juristien, eikä pankinjohtajien. 

 

Ihminen ei ole rationaalinen olento, mikä tulikin jo sanottua. 

 

Ihminen tajuaa sanonnan mukaan kolme kertaa oman palkkansa kokoisia summia. Sitä suurempia summia ihminen ei tajua. 

 

Miljoona on sekunneissa 11 ja puoli päivää. Miljardi on 32 vuotta sekunneissa. Melkoinen ero, eikö totta? Mutta jos on miljonääri ja miljardööri, niin onko heidän käyttäytymisessään myös noin suuri ero? En taida tuntea henkilökohtaisesti ketään miljonääriä, puhumattakaan miljardööreistä. 

 

Sanotaan, ettei raha tee onnelliseksi, mutta se kyllä rauhoittaa. 

 

On aivan selvää, että jos arjen stressiä ei lisää alituinen rahanpuute, niin voi keskittyä miettimään tavallisen arjen ylittäviä asioita. 

 

On sanottu, että koko Antiikin  kreikkalainen ajattelu oli mahdollista sen vuoksi, että orjat hoitivat työnteon.

 

Jäivätkö nykyiset kreikkalaiset tuon ajattelun vangiksi? Etteivät tehneet töitä, eivätkä varsinkaan maksaneet veroja? Orjia ei enää ole, jos muuta Eurooppaa laskunmaksajana ei oteta huomioon. 

 

Kuinka solidaarisia meidän tulee olla toisten tarkoituksella tekemille taloudellisille virheille? 

 

Voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan, niin on ollut viime vuosien tapa, johon on ollut kuulema pakko sopeutua, koska maksamattomuudesta seuraa vielä pahempaa. Koko pankkimaailma perustuu yllättävän paljon lopulta (sosiaali)psykologialle ja  sosiologialle.  Talouden kovat lait eivät ole lopultakaan matemaattisia. Jos olisivat, niin tietokone olisi paras niiden hoitajaksi.

 

Tietokoneet alkavat pärjätä shakissa ihmiselle. Muistan kun ensimmäiset tietokoneohjelmat tulivat, niin ne olivat hyviä pelin avauksessa, mutta keski- ja loppupelissä ohjelma hyökkäsi silmittömästi ja älyttömästi uhraten kaikki upseerinsa järjettömästi. 

 

Nyt en ole enää vuosikausiin pelannut shakkia, joten en tiedä, kuinka hyviä ne ovat. Joskus minulla oli toive, että matemaattisesti lahjakkaan lapseni kanssa olisin pelannut shakkia ja keskustellut. Mutta tilanne on sama kuin kahviloihin ja pubeihin on tullut tietokoneet. Ei ole oikeata eikä vanhanaikaista vuorovaikutusta. 

 

Shakki kiinnostaa ihmisiä kaikkialla, mutta kuten Kasparovin elämänkerrasta voi lukea, mistään huvista siinä ei ammattilaistasolla ole kysymys.

 

Lapsena lahjakkaat yksilöt shakissakin valitaan ja heistä koulutetaan tiukan skolastisesti pelaajia. Intohimo lajiin pitää olla, muuten ei jaksa kiinnostua opettelemaan tiettyä yhtä ja samaa asiaa vuosikausia. 

 

Ilman intohimoa ei synny mestareita, luonnonlahjoilla pärjää lasten ja nuorten sarjoissa, lajissa kuin lajissa, mutta aikuisten sarjoissa pitää omata itsekuria ja tahtoa kilpailla ja voittaa. Oma suoritus ei riitä mihinkään.

 

Pansepp kirjoittaa kirjassaan aivoista, että jos lapsi häviää yli 70 % peleissä, niin yksi aivojen radoista, PLAY-radaksi kutsuma ei kehity, eikä lapsi nauti eikä iloitse kyseisestä harrastuksesta. 

 

Kuinka monelta viedään into, aivojen kannalta, kun tuota 30 % voitto-osuutta ei tule? Kuinka moni ei koskaan opi nauttimaan tietystä urheilusta koulun liikuntatuntien jälkeen?

 

Pitääkö elämässä valita areenansa niin, että voittaa ainakin 30 %, jotta voi pitää yhden aivojemme seitsemästä perusradasta kunnossa? Ehkä ihmiset valitsevat niin? Ihmistä joka kilpailee kaikessa, ei pidetä mitenkään mukavana seuraihmisenä. Hänellä varmaankin jotkut muut, esimerkiksi CARE-radat ovat huonosti kehittyneet. Mutta ei hätää, uusia lääkkeitä kehitellään ja uusia terapioita kehitellään koko ajan. 

 

Aivojemme oma kannabisjärjestelmä, endokannabinoidijärjestelmä, on alunperin kehittynyt pyyhkimään pois arjen turhaa muistilastia. 

 

Israelilainen Horkheimer, joka on tutkinut kannabisjärjestelmää yli 30 vuotta, vastasi eräässä lääkefirman kustantamassa tilaisuudessa ( tuskin olisin tavannut häntä koskaan muuten), että kannabinoidit ovat hyvä asia, kun ne tulevat " kutsuttuina" eli endogeenisesti aivoihin, mutta tuhoisia kun ne tulevat " ulkopuolelta, ei-kutsuttuina" eli eksogeenisti, itse otettuina aivoihin. Ihminen uskoo loputtomasti voivansa hallita aivojensa asioita, hyväksymättä omaa pienuuttaan tässä asiassa. Ihminen on merkillisen ylimielinen.

 

Kannabiksen ympärillä käytävä laillistamiskeskustelu on osa tätä ihmisen hybris-keskustelua. Ehkä ihminen, joka ei osaa keskeyttää päänsä loputonta ärsyketulvaa, niin luulee tarvitsevansa jonkun aineen jolla päätään säätää. Mutta kun säätönappi alkaakin säätää ihmistä, eikä ihminen säätönappia, niin kuinka sitten suu pannaan?

 

Asia on sama kuin alkoholin kohdalla. Jopa ns. järkevät ihmiset koettavat argumentoida, kuinka hyvää ja kaunista kannabiksen viihdekäytön salliminen tuo elämään, kuinka pahaa sen estäminen aiheuttaa. Miksi kukaan järkevä ihminen edes ryhtyy moiseen? Motiivi ?

 

Robert Bly kirjoittaa kirjassaan Sibling Society- Where all the grown-ups have gone, kuinka nuoret tuntevat osallistuvansa vallankumoukseen, kun he osallistuvat johonkin tapahtumaan , ns. the noneventiin. Nonevent on hypetetty tapahtuma, joka ei oikeastaan sisällä mitään todellista. 

 

Todellinen elämä on jossain aivan toisaalla, mutta mitä suurempi tapahtuma, sen todellisempaa sen pitää olla. Sen täytyy olla merkittävää, eikö niin? Paska on hyvää, ei 100 000 kärpästä voi olla väärässä, eihän?

 

Vanhempana ja viranomaisena ei voi eikä pidä aina miellyttää kaikkea ja kaikkia. Mutta kun ympärillä on enimmäkseen puoliaikuisia, kuten Bly nykyisiä vanhempia kutsuu, niin lasten ja muiden miellyttäminen menee niin pitkälle, että lapsilta ja heidänmielisiltä kansalaisilta kysytään asioista, joista ei ehkä edes pitäisi keskustella. Ei haluta kieltää yhtään mitään, koska lapsi muuten suuttuu. Hmm.

 

On oikeastaan koomista, että samat henkilöt, jotka vaativat kannabiksen laillistamista viihdekäyttöön, vaativat myös oikeutta hoitoon kannabiksen aiheuttamien ongelmien vuoksi.  Kyllä, he takuulla vertaavat asiaa alkoholiin. Mikähän tämän ajattelulogiikan taustalla on? Retoriikkaa pitäisi taas opettaa kouluissa.

 

Mielihyväjärjestelmää ei pitäisi sallia häirittävän huumeilla ennen 25-vuoden ikärajaa, jolloin aivot " valmistuvat". Jos näin toimittaisiin, ei meillä olisi niin paljon päihdeongelmia, joihin kysytään puoliaikuisilta mielipidettä vaikkapa vaaleilla.

 

Alle 25-vuotiaana ei pitäisi päihteillä aivojen geeneihin tehdä epigeneettisiä muutoksia, eli tieteellisemmin metyloimalla niitä liian varhaisella päihteidenkäytöllä. En usko, että ihmiset ymmärtävät, mitä tämä tarkoittaisi käyttäytymisen tasolla tai mitä se tarkoittaisi lainsäädännön tasolla, enkä usko, että ihmiset ymmärtävät, mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä. Ihminen ei ole rationaalinen olento.

 

Se ei tee enää minua surulliseksi, ihmisellä on vapaus valita tyhmästikin. Epigenetiikan jälkeen en enää usko kovin paljon, että ihminen oppii millään muulla tavalla, kuin tekemällä täydellisen elämäntavan muutoksen. 

 

Toisaalta on saatu aikaiseksi dramaattisia muutoksia geenejä manipuloimalla vaikeiden kehitysvammaisuuden estämiseksi, ainakin jo hiirillä, joka on meitä geneettisesti hyvin lähellä. 

 

Elämäntavan muutos, se taas tarkoittaisi, että ihminen nousisi ylös ja menisi tekemään jotain merkityksellisestä elämälleen. Se taas on niin työlästä, että on parempi, että saa mielenmuutoksensa purkista, päihteestä tai viihteestä. Nonevent is better than a real event.

 

Nyt jos minä voitan ne 168 miljoonaa dollaria, siinä seuraavassa arvonnassa lauantaina ( todennäköisyyteni ei ole yhtään parantunut), niin voin perustaa ilmaisen hoitopaikan, joka perustuu elämänkokemukseni ja ammattitaitojeni kautta oppimalleni. Sille jonka minä luulen ihmisiä oikeasti auttavan. En väitä sen auttavan kaikkia, koska muutenhan minä olisin jo monimiljonääri.

 

Sinä monimiljonääri tai miljardööri, jos luit jutun tänne asti, voidaanko perustaa paikka yhdessä? 

 

Yhdessä vaiheessa minä mietin vakavissani tuota mahdollisuutta paikallisten liikemiesten kanssa. Se ei valitettavasti johtanut yhteiseen sopimukseen, riskit ja voitot olisivat olleet liikemiesten. He halusivat minun sitoutuvan molempiin, en halunnut tuolloin. En tiedä, miten nyt reagoisin, ehkä samalla tavalla. En ole riskihalukas taloudellisessa mielessä, siksi minulla ei voi koskaan olla suurta omaisuutta. 

 

Amerikkalainen aamu-tv mainostaa, että ihme tapahtuu hetkessä, ilman ponnistelua. Kunpa niin olisikin, niin seuraavaa mainosta ei tarvittaisi. Mainokset luovat meille tarpeita, joita ei ole olemassakaan.

 

Toivottavasti seuraamme amerikkalaisia kaikessa. Ehkä kannabiksesta on sittenkin uuden ja uljaan yhteiskunnan " somaksi", aineeksi jolla yhteiskunnallinen tyytymättömyys kanavoidaan.

 

Unohdusta, unohdusta, rakas Watson!

 

 

7.11.12 New York