Uutisvälitystä Euroopasta
Uutisvälitystä Euroopasta
Eilen puoliyhdeksän ”punavihreitä” uutisia katsoessani tuli outo ajatus. Uutisoitiin Ranskan eläkeuudistuksesta. Näytettiin kuinka ihmiset marssivat banderollien kanssa. No, ranskalaiset lähtevät marssille, jos firman vessa ei toimi, sen sijaan että korjaisivat vessan.
Yhtä kaikki, saatiin affektoituneita kasvoja, joku oli ihan tosissaan, että nyt on jotain esi-isien hankkimia etuuksia kaatumassa. Nyt on jotain tapahtumassa, mutta Robert Blyn Sibling Society-kirjaa mukaillen kyseessä oli ”non-event”. Ihmiset osallistuivat performanssiin, jossa ajattelevat maailman muuttuvan.
Jos olisi oikeasti kyseessä ollut yli 8-vuotiaille tarkoitetut uutiset, niin olisi myös pyydetty kannanotto niiltä, jotka ovat kyseisen eläkeuudistuksen ehdottaneet. Ja jos vielä olisi ollut älykäs toimittaja, joka olisi kertonut, mikä on oleellinen ero edellisen ja nykyisen esityksen välillä. Miten se oikeasti vaikuttaa ihmisten elämään. Mutta tämä on tietysti liikaa pyydetty, eivät ihmiset halua ajatella, he haluavat affekteja, osallistumista ja yhteisöllisyyttä.
No, eikun banderolleja ja palavia autoja kuviin. Kansa viihtyy, muttei ymmärrä mitään.
Lappeenrannassa 20.12.2019