Vapauta perheesi riippuvuudesta - Kuinka pariskunnat ja perheet toipuvat rakkauteen ja merkityksellisyyteen (osa 1)
Vapauta perheesi riippuvuudesta
- Kuinka pariskunnat ja perheet toipuvat rakkauteen ja merkityksellisyyteen
(Craig Nakken: Reclaim Your Family from Addiction- How Couples and Families Recover Love and Meaning, 2000, Hazelden: Minnesota)
Sanotaan, että päihdeongelmainen (tai muu riippuvuusongelmainen) ”sairastuttaa” ympärillään 4-10 muuta ihmistä riippuvuussairauteen. Craig Nakken kertoo kirjassaan, mitä perheessä tapahtuu, kun sitä hallitsee yhden tai useamman perheenjäsenen riippuvuussairaus. Tässä kirjoituksessa kerrotaan CN:n kirjasta.
Perheeseen kuuluu erilaisia persoonallisuuksia. Perheen täytyy hoitaa hyvin erilaisia tehtäviä, käsitellä hyvin erilaisia tunteita, toiveita, arvoja, taisteluja ja ratkaisuja. Perheet eivät ole staattisia, samana pysyviä. Yksityiset perheenjäsenet jatkuvasti muuttuvat, kasvavat ja oppivat, mikä luo ainutlaatuisen koostumuksen ja energian kullekin perheelle. Periaatteet ja arvot ovat kriittisiä perheen muotoutumiselle – ilman niitä perhe ei kukoista, eikä pysy koossa.
Craig Nakken (CN) on kirjoittanut kirjan alkoholismin ja addiktion tuhoamien perheiden henkisistä periaatteista – parantumisen ja toipumisen periaatteista.
Hahmotonta aistikokemuksiin perustuvaa rakkautta ja luotua rakkautta
Luvussa 1 CN kuvaa, että on olemassa kahdentyyppistä rakkautta: ensiksi aistikokemukseen perustuvaa hahmottumatonta rakkautta. Rakkautta joka perustuu siihen, miten hyvältä tuntuu – jos tuntuu hyvältä, voit jatkaa. Jos ei tunnu hyvältä, lopeta se. Rakkautta, joka on ”sokea” toisen heikkouksille ja puutteille. Hahmottumatonta rakkautta, henkilökemiaa ja säihkettä, eivät määrittele muoto, periaatteet, päämäärät eikä merkitykset. Hahmottumaton rakkaus ei ole kestävää rakkautta. Haaveet, unelmat ja hyvät tarkoitukset eivät yksin voi luoda pysyvää suhdetta.
Tutkimusten mukaan puolisoiden perheen ulkopuoliset ihastukset viettävät parin vuoden ajan, jos ne perustuvat aistikokemuksiin perustuvalle rakkaudelle.
Hahmottumattomalle rakkaudelle on tyypillistä, että suhteesta puuttuu koko ajan jotain. Puolisot tavoittelevat toteutumattomia unelmia. Rakkauden ainekset ovat kasassa, mutta ei taitoa tehdä rakkaudesta kestävää. Rakkauden kuvaaminen sarjaksi taitoja ei ole kovin romanttista, mutta ne taidot ovat juuri ne, mitä tarvitaan pitkäkestoisen rakkaussuhteen luomiseen.
Kenen tahansa parin, joka haluaa pitkän rakkaussuhteen, pitää CN:n mukaan hankkia taitoja, henkisiä periaatteita sekä olla halukas harjoittamaan näitä periaatteita arjessa, kunnes ne ovat luonnollinen osa arkielämää.
Toiseksi on olemassa luotua rakkautta. On paljon pareja, jotka eivät tiedä, miten siirtyisivät todelliseen läheisyyteen toisen ihmisen kanssa. Varsinkin ne jotka tulevat perheistä, joissa kestävän rakkauden periaatteita ei ollut opittu. Tarvitaan energiaa ja voimaa muuttaa hahmottumaton rakkaus luoduksi rakkaudeksi. Tarvitaan taitoja, rakenteita, itsekuria ja sitoutumista muuttaa vaistomainen aistikokemukseen perustuva rakkaus luoduksi rakkaudeksi. Luodulla rakkaudella on voimaa ratkaista ristiriitoja ja sitoa yksilöt yhteen voimaksi, joka tuottaa kasvua ja parannusta.
Luotu rakkaus on korkein ja kehittynein rakkauden muoto, joka syntyy henkisestä kurista ja jota ohjaavat henkiset periaatteet. Luotu rakkaus voi muuttaa meidät inhimillistä olennoista henkisiksi olennoiksi.
Aktiivisissa riippuvuuksissa ihmiset kieltäytyvät hylkäämästä aistikokemusta henkisen periaatteen vuoksi, eikä addikti, riippuvainen ihminen, kykene kokemaan luodun rakkauden iloa ja suojapaikkaa. Addiktille aistikokemukset ovat ainutta pyhää kokemusta. Humalassa on kaikki kaunista.
Luotu rakkaus sitoo yhteen menneen, nykyisen ja tulevan, se uskoo tulevaisuuteen ja ottaa sen huomioon. Luotu rakkaus ei perustu hyvältätuntumiseen, vaan tämänpäivän tekoihin, jotka ovat huomisen perustana. Luodussa rakkaudessa hauskuus ja jännitys luonnollisesti puhkeavat iloksi ja tyytyväisyydeksi.
Luotu rakkaus ei ole ehdotonta, eikä ehdollista, vaan niitä molempia. Luotu rakkaus ei rakasta toista kaikesta huolimatta, eikä se vaadi toiselta kaikkea huomiota, vaan tiettyjä periaatteita, mm. kunnioitusta ja muita luodun rakkauden henkisiä periaatteita, jotka näkyvät käytännön elämässä.
Kun perheessä on riippuvaisuusongelmasta tai sairaudesta kärsivä perheenjäsen, niin hän uhraa hengelliset periaatteet riippuvuuden pahetessa. Ja myös muut perheenjäsenet uhraavat hengelliset periaatteensa ja eheytensä ollessaan riippuvaisen läheisyydessä. Riippuvaisen läheiset luopuvat omista rehellisistä periaatteistaan. Perheenjäsenet valehtelevat työnantajalle, pettävät muita perheenjäseniä tai ovat huomaamatta addiktin uhkaavaa käytöstä. Addiktin perheenjäsenet kertovat tekevänsä tämän rakkauden nimessä, mutta kysymyksessä ei ole itse asiassa rakkaus – kyseessä on vain addiktioprosessi, riippuvaisuusongelma itsessään. Perheenjäsenet tekevät itsensä kykenemättömiksi sallimalla riippuvaisen vastuuttoman käytöksen.
Perheenjäsenet jäävät kiinni kaksoissidokseen: haluun olla rehellinen ja haluun olla addiktin periaatteiden mukaan. Valinta voi olla vaikea, sillä rehellisyys aiheuttaa tiettyjä seurauksia ja addiktin puolustelu aiheuttaa tiettyjä seurauksia. Perheenjäsenet lamaantuvat tai tekevät molemmansuuntaisia päätöksiä täysin epäjohdonmukaisesti, mistä johdonmukaisesti riippuvuutta harrastava tarkkanäköisesti huomauttaa.
Parantumisen periaatteet
Luotu rakkaus on ehdollista siinä mielessä, että se laittaa sen, mikä on meille parasta sen edelle, minkä me haluaisimme. Toistuvasti laittamalla periaatteet persoonallisuuden edelle, saamme oman egon, kyltymättömän minämme, hallintaan. Opimme, että toipumisen henkiset periaatteet ovat tärkeämpiä kuin yksikään meistä. Päinvastaisessa tapauksessa me olemme tärkeämpiä kuin periaatteet, mikä on tyypillistä addiktioille, riippuvuuksille. ”Minä, minä, minä”-eetos johtaa lopulta riippuvuuden pahentuessa yhteiskunnan marginaaliin tai sen ulkopuolelle.
Riippuvuuksissa metsästetään minun aistikokemusta, joka lupaa - vaikka vain hetkeksi - mielihyvän tai voiman tunnetta.
Toipumisessa on usein tärkeää asettaa periaatteet persoonallisuuksien edelle. Periaatteet ovat luodun rakkauden työhevosia ja työvoimaa, joka ajaa parisuhteen merkitykselliseen ja kestävään ihmissuhteeseen. Luodun rakkauden periaatteiden (mm. totuudellisuus, rakkaus ja yhdenvertaisuus) mukaan eläminen mahdollistaa myös yksilön henkisen kasvun. Periaatteiden myötä rakkaudesta tulee selvää ja ilmeistä, periaatteet voivat myös muuttua taidoksi.
Toipuakseen riippuvuussairaudesta, joka on CN:n mukaan henkinen tai hengellinen sairaus, tarvitsee henkisiä toipumisen periaatteita.
Henkisyys tai hengellisyys on yksinkertaisimmassa muodossaan kykyä yhdistää henkisten periaatteiden parantavat ominaisuudet ja antaa niiden ohjata elämäämme. Tällä tavalla ”periaatteellistumme”, meidän henkemme tai sielumme uudistuu.
Perhe on paikka, jossa meille ensimmäisen kerran opetetaan tai ei opeteta laittamaan henkiset periaatteet ennen kapeaa minäämme, egoamme. Oppimiskenttiä on myös muualla päivähoidossa, koulussa, toverisuhteissa, harrastuksissa ja esim. sosiaalisessa mediassa. Itse asiassa meillä on päivittäin paljon tilanteita, joissa henkisiä periaatteita voi harrastaa.
Toipumisen henkiset periaatteet käytännössä
Jos käyttäydymme johdonmukaisesti kunnioittavasti, niin me tulemme kunnioitettavaksi, jopa kunniallisiksi. Toiset kokevat olonsa arvokkaaksi, kun kohtelemme heitä kunnioittavasti. Elämän harmonia ja seesteisyys on sivutuote, joka tulee elämällä toipumisen periaatteiden mukaan.
Toipumisen periaatteet ovat vain käsitteitä, mikäli emme laita niitä käytäntöön. Charlotte Joko Peck, kirjassaan Jokapäiväinen zen (alkup. Everyday Zen- Love, Work 1989, suom 2007), kirjoittaa siitä, kuinka vastaedistyneet ovat usein halukkaampia puhumaan käsitteistä kuin laittamaan niitä käytäntöön.
Kun käytöksemme alkaa muistuttaa käsitteitä, henkisiä periaatteita, puhumisen tarve vähenee ja teot puhuvat puolestaan. 12-askeleen ohjelmassa puhutaan tästä erosta ” walk the walk” ja ”talk the talk”. On eri asia puhua periaatteista ja elää niiden mukaan. Itselläni on tapani puhua AA:ssa käy noudattamassa ohjelmaa tai kerhoilemassa. Vastaanotolle tulevasta päihdeongelmaisesta näkee melkein heti käytöksestä, ovatko toipumisen periaatteet käytössä vai eivät.
Muutokseen sisältyy aina pelkoa, menetystä ja surua. Jos elää henkisten periaatteiden mukaan, kuten 12 askeleen ohjelman mukaan, niin tulee avoimemmaksi muutokselle. AA:n ensimmäisen askeleen ” Myönsimme, että olemme voimattomia…” myöntäminen käytännössä on saanut monen riippuvaisen paisuneen, pöhöttyneen ja kolhiintuneen minän, egon surkastumaan.
Kun ”minä” on pienempi kuin henkiset periaatteet, niin ihminen voi luottamuksellisesti tulla haavoittuvammaksi, mikä avaa ( menetetyn ja kaivatun) yhteyden toisten ihmisten läheisyyteen. Alkoholistille tämä tarkoittaa pitkän syvän yksinäisyyden, kenties jopa lapsuudesta saakka, päättymistä.
Alkoholisti ja muut riippuvuuksista kärsivät ihmiset ovat ”selviytymisessään” ajatelleet, että on parasta luottaa vain itseensä, tehdä omalla tavallaan, silloin ihminen on vähemmän halukas olemaan haavoittuvainen ja muuttumaan. Addiktin oman tien kulkeminen itsepäisesti päättyy aina pelkoon ja epätoivoon, mikä onkin sen tien johdonmukainen seuraus. Addikti käyttää päihtymisen kokemusta välttääkseen tai tappaakseen pelon, kivun ja epätoivon sisällään, mikä estää hänen henkisen kasvun.
Pelko, ahdistus ja kipu pitää turruttaa päihteellä tai monesti rauhoittavilla lääkkeillä, mikä estää henkisen kasvun.
Muutoksenpelko aiheuttaa muutoksen vastustamista. Muutoksen pelko estää henkisen kasvun ja kehityksen pysähtymisen. Kun elää eri tavoin kuin hengellisten periaatteiden mukaan pitäisi, niin siitä seuraa kipua ja syyllisyyttä. Niillä joilla omatunto toimii, tulee häpeän tunne. Tämä ristiriita on addiktille ärsyke käyttää päihtymistä mielensisäisen ristiriidan poistamiseksi, vaikka vain vähäksi aikaa. Ristiriita ei poistu itseään päihdyttämällä. Yksi tuoppi ei riitä, eikä tuhat tuoppia auta.
IHMISEN VIETIT
Craig Nakken (CN) mielestä ihmisen pääviettejä ovat: yhteys toisiin ihmisiin, tarkoituksellisuus, mielihyvä ja valta. CN:n mukaan kaikki ovat välttämättömiä, mikään niistä ei ole oikein eikä väärin – vietit ovat neutraaleja.
Ihmisen pitää kehittää taitoja, jotka sallivat mukavasti käyttää ja elää jokaisen vietin kanssa. Jos elää vain joidenkin viettien mukaan, elää epätäydellistä elämää. Yhden vietin ylikorostaminen heikentää muita viettejä. Esimerkiksi vallanhaluinen ihminen voi päästää hallitsevaan asemaan, muttei lähennä ole läheisiä ystäviä. Edes omassa perheessään. Kukaan ei hymyile hänet nähdessään.
Markku Envallilla taitaa ollakin aforismi, jossa sanotaan, että valta on niiden lohtu, jotka eivät löydä läheisyyttä.
Viettien sisäinen arvo
CN painottaa, että näiden viettien järjestys ja arvostus ovat kriittisen tärkeitä elämällemme. Vietit (tai niiden puuttuminen) määrittelevät näkemyksemme, uskomuksemme, käyttäytymisemme ja periaatteemme elämässä. Jos aikoo kasvaa henkisesti elämässä, niin viettien järjestyksestä tulee ottaa selkeä vastuu elämässä.
Viettien laskeva järjestys CN:n mukaan on:
1. yhteys toisiin ihmisiin (yhteyden ja täydellisen rakkauden etsintä)
2. tarkoituksellisuus,
3. mielihyvä
4. valta
Ilman mielekkäitä yhteyksiä toisiin ihmisiin ja ilman tarkoituksellisuutta elämässä ihminen etsii vain mukavuutta ja turvallisuutta. Monet ihmiset pelkäävät uhrata egonsa, omata itsekuria ja työskennellä itsensä kanssa riittävästi luodakseen merkityksellisen elämän, joten he päätyvät ympäröimään itsensä mielihyvän esineillä ja symboleilla sekä vallan tuomalla mukavuudella.
Tavoiteltavat mielihyvän ja vallan esineet ja symbolit ovat henkisesti tyhjiä, ne ovat peilikuvia elämästä.
Erving Goffman (1976) kirjoittaa kirjassaan Gender Advertisements, että mainokset ritualisoivat sosiaalisia ideoita, oikeastaan hyperritualisoivat sosiaalisia rituaaleja, mainostajat eivät luo niitä itse, niin kuin monet meistä kuvittelevat. 1970-luvun mainoskuvat kertovat 2010-luvulla, miten irvokkaasti sosiaalisen ”hyvän” idea on ritualisoitunut mainoksissa. Mainokset imitoivat elämää. Oikeastaan jokainen mainos on turha, koska jo mainostaminen kertoo, ettei se elimellisesti kuulu jokapäiväiseen elämään. Mainoksilla luodaan tarpeita, joita ei ole luonnollisesti olemassa.
Naapurin pojat totesivat pieninä poikina televisiota katsoessa, että hiusten täytyy olla tärkeitä, kun televisiosta tulee vain pelkkiä shampoo- ja hiussuihkemainoksia.
Lapset seuraavat vanhempiensa työskentelyä ja uhrautumista - vallan ja vapauden nimissä – saavuttaakseen mielihyvää. Minä itse olen tärkein, minkä lapsi oppii hyvin.
Jos ihminen keskittyy elämässään vain mielihyvään tai valtaan, niin hän päätyy epätäydelliseen elämään. Mielihyvän ja vallan perässä juoksijat päätyvät tuntemaan tyhjyyttä, koska yhteyden periaate on hylätty. Tai voi pyrkiä muodostamaan ”me vallassaolijat”- tai ”me mielihyvän tavoittelijat” – ryhmiä, jottei todellisuus paljastuisi. Addiktiossa (esim. riippuvuus vallasta) esille pyrkivät henkiset yhteydentoiveet tulkitaan uudelleen haluksi lisämielihyvään ja/tai lisävaltaan.
Jos elämässä on emotionaalista tai fyysistä kipua, niin etsii kivusta vapautumisen helpotusta. Ei kipulääkityksillä ole tarkoituskaan elämän olla täysin kivutonta, vaan sellaista elämää, että kipujen kanssa pystyy elämään.
Addiktit harhauttavat itsensä uskomaan, että he ovat löytäneet todellisen merkityksellisen kokemuksen päihtymisen kokemuksessa. He päätyvät jahtaamaan päihtymistä päihtymisen jälkeen, jonkun ajan kuluttua he huomaavat päihtymyksen tavoittelemisen tehneen elämän merkityksettömäksi, mutteivät osaa lopettaa päihdyttämistään. He eivät tiedä, miten löytäisivät takaisin merkitykselliseen elämään. Toistuvat puolittaiset yritykset saavat heidät luopumaan yrittämästä ja uskomaan, ettei merkityksellistä elämää enää olekaan, vaan kaikki on menetetty.
Onnellisuus on oikein eletyn elämän sivutuote.
Perheen ja yksilön toipumista pitäisi ohjata toipumisen periaatteet: kärsivällisyys, itsensä hillitseminen, huolenpito, ystävällisyys, kuunteleminen ja auttaminen.
Me usein taistelemme ylläpitääksemme toimivat suhteet viettiemme välillä. Merkityksellisyys ei ole vain juhlava käsite, sillä on hyvin käytännöllisiä tarkoituksia. Kun luomme toisten kanssa yhteisiä merkityksiä, tulemme paremmiksi ratkaisemaan ja elämään monimutkaisessa maailmassa.
Elämä on täynnä ristiriitaisuuksia, joita meidän täytyy ratkaista. Me tunnemme ja tunteilemme, meidän tulisi myös järkeillä. Kykenemme samanaikaisesti luomaan ja tuhoamaan. Merkityksellisyys auttaa näkemään kolikon molemmat puolet. Joskus haluamme kokeilla viettejämme, miten lähelle kuilun reunaa voimme mennä putoamatta kuiluun.
Jos meissä ei olisi sekä valoisaa että pimeää puolta, niin meidän ei tarvitsisi tehdä henkisiä valintoja. Persoonallisuutemme tuhoavan ja luovan puolen välinen yhteistoiminta aiheuttaa ahdistusta, kipua ja muutoksen vastustamista.
Addiktio on CN:n mukaan sairaus, joka tukahduttaa elämänvaiston. Addiktio estää ihmisiä muodostamasta ja ylläpitämästä merkityksellisiä suhteita perheeseen, ystäviin, itseensä, Korkeimpaan Voimaan ja yhteisöön. Addiktion kieltäminen turruttaa ihmisyytemme ja yhteisöhengen sekä antaa vaistoille hallitsevan vallan. Addiktiossa ihminen sulkeutuu elämälle ja kääntyy elämän tuhoavien voimien piiriin.
CN:n mukaan rakkaus vaatii avoimuutta ja halukkuutta nähdä elämän molemmat puolet. Rakkaus sitoo persoonallisuuden molemmat puolet henkiseksi voimaksi.
Kun mielihyvävietti on tärkein ja rankataan korkeimmaksi vietiksi – autenttinen ja raaka mielihyvä
Jos tavoittelee mielihyvää enemmän kuin mitään muuta, niin samalla tuhoaa kyvyn luoda ja kokea autenttista, todellista mielihyvää. On mahdollista, että kroonisen päihteidenkäytön myötäsatoja vuosia vanhaan mielihyväjärjestelmään tulee pysyviä puutteita.
Autenttinen mielihyvä on myös eettistä mielihyvää. Se ei ole haitallista toisille eikä itselle. Autenttinen, todellinen mielihyvä on kestävää ja se voi tuoda mukavuutta kauan sen jälkeen kun tapahtuma on ohi. Autenttinen mielihyvä vaatii ponnistelua kokemuksen eteen. Autenttinen mielihyvä käsittää mielen ja sydämen.
Autenttisen mielihyvän muoto:
kokemuksen laatu + arvot + ajattelu = mielihyvä
Viktor Frankl kirjoittaa (Man’s Search for Meaning): ” Mielihyvä on ja pitää ollakin sivuvaikutus tai sivutuote. Mielihyvän kokemus tuhoutuu sitä enemmän, mitä enemmän siitä on oma päämääränsä.”
Addikti ei tajua että metsästäessään vain mielihyvää, hän tulee kyvyttömäksi kokemaan mielihyvää.
Raaka, periaatteeton mielihyvä kumpuaa aistien suorasta stimuloimisesta, aivojen mielihyväalueiden stimuloimisesta. Siihen ei sisälly mitään etiikkaa. Raaka mielihyvä väistyy pikaisesti kun aistien stimulointi on ohi, eikä sillä ole kestävää luonnetta. Raaka mielihyvä käsittää mielihyväkeskusten aktivoinnin. Raaka mielihyvä alkaa mielihyväkeskusten stimuloinnista ja leviää sitten ajatteluumme. Raaka mielihyvä on intensiivistä ja transsinkaltaista. Transsinkaltaisuus (esiverbaalista, esiajattelulellistä) tekee raa´asta mielihyvästä houkuttelevaa. Jos joku keskeyttää transsin, niin addikti tulee ärtyneeksi ja järkyttyneeksi. Hän ei halua todellista sosiaalista yhteyttä. Addiktiivinen transsi lopulta rikkoo logiikkaa vaativan elämänosan.
Päihdeongelmaisilla on tapana sanoa, että hän ei voi jättää hyviä kavereitaan. Minulla on tapana kysyä alkoholistilta , että jos teidän hyvien kaverien kesken illanviettopöydästä otetaan alkoholi pois, niin kuinka montako jää kanssasi iltaa istumaan? Aika usein vastaus, ettei ketään, mikä paljastaa todellisen yhdessäpitävän voiman – alkoholin.
Raakaan mielihyvään orientoitunut ihminen uskoo, että elämän tarkoitus on kokea mielihyvää. Addikti alkaa etsiä transsinkaltaista tilaa ja alkaa vältellä elämään tavallisesti kuuluvaa ahdistusta ja kipua. Omatunto ja syyllisyys vaativat aivojen ajattelun alueiden käyttöä. Päihtymyksen transsissa ei ole ahdistusta ja syyllisyyttä juuri ollenkaan. Kun transsinkaltainen kokemus on ohi, niin kokematon ahdistus ja syyllisyys ovat muuttuneet häpeäksi. Addiktille elämän ponnistelussa ei ole mitään mieltä, jos se ei tuo lisää mielihyvää. Itse asiassa ponnistelu elämässä tulkitaan epäonnistumiseksi, koska se tarkoittaa, ettei kyseinen henkilö osaa saada itselleen mielihyvää.
Raa´an, periaatteettoman mielihyvän muoto:
mielihyväkeskusten stimulointi = ajattelu + kokemuksen tyyppi
Jos mielihyvävietti tulee hallitsevaksi yksilön elämässä, niin hän kokee väistämättä tuhoavaa intensiivisyyttä, surua ja huolta, itsekeskeisyyttä sekä ajan ja järkeilyn vääristymistä.
Mielihyväorientoituneelle ihmiselle mielihyvän intensiteetti, voimakkuus määrää mielihyvää tuottavan yksilön, objektin tai tapahtuman arvon.
Jos yksilö, objekti tai tapahtuma ei enää tarjoa mielihyvää, niin siitä tulee arvoton. Siksi hyvin paljon mielihyvää tuottava päihde on tärkeämpi kuin hyvä ihmissuhde. Päihde tuottaa jatkuvan mielihyvän – toinen ihminen, objekti tai tapahtuma eivät sitä välttämättä aina tee.
Mielihyvätuntemukset ovat tärkeämpiä kuin totuus. Kun mielihyvä voimakkuus laskee, niin rakkaus loppuu. Rakkauden pitää tuntua hyvältä.
Kaltoinkohtelevissa perheissä on tavallista, että perheväkivallan kohteeksi joutuneet pitävät väkivaltaa ”rakkauden osoituksena”. Väkivalta ei ole koskaan rakkauden osoitusta.
Mahatma Gandhi: ” Vastustan väkivaltaa, koska vaikka se näyttää tekevän hyvää, niin hyvä on vain tilapäistä. Paha, jonka väkivalta tekee, on ikuista.”
Oikeassa elämässä rakkaus ei aina tunnu hyvältä. Rakkaus ei ole ensisijaisesti aistikokemus, vaan rakkaus on käyttäytymistä, periaatteita ja asenteita.
Mielihyväorientoituneet ihmiset sekoittavat rakkauden intensiteettiin, voimakkuuteen. ”Mitä voimakkaampi kokemus, niin sitä suurempi rakkaus.” Päihdeongelmainen sekoittaa aistikokemuksen henkiseksi kokemukseksi. Päihdeongelmaisella ei ole paljon vaikutusta, hallintaa eikä vastuuta kokemiinsa tuntemuksiin, siksi he määrittelevät päihtymyksen ”rakkaudeksi” ja päätyvät ”rakkauden uhriksi”.
Mielihyvä on tilapäinen olotila, se menee ohi. Tunteet eivät ole pysyviä. Mielihyväorientoituneella ihmisellä mielihyvän kokemus aina päättyy, minkä vuoksi hän kokee jatkuvaa surua ja huolta. Jatkuvasti päättyvä mielihyvän kokemus johtaa pitkäkestoiseen masennukseen. Vaikka päihtymistä tuottavat objektit ja tapahtumat ovat ”luotettavia”, niin mielihyvän kokemus AINA väistyy. Kun päihdeongelmainen ei saa tuotettua ja ylläpidetty itselleen jatkuvaa mielihyvää, niin ei ole menestyksellinen eikä pätevä. Päihdeongelmaiset päätyvät yleensä epätoivoiseksi, kun huomaavat, etteivät voikaan hallita elämää ja saada jatkuvasti mielihyvää.
Raa´an, periaatteettoman mielihyvän kokemus on aisteihin perustuva sisäinen kokemus – se on hyvin yksityinen kokemus. Itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat mielihyväkeskeisyyden pääasiallisia sivutuotteita. Päihdeongelmainen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu hyvältä juuri nyt, tällä sekunnilla.
AA:ssa sanotaan, että itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat ongelmiemme juuret.
Mielihyväorientoitunut ihminen vääristää ajan ja järkeilyn. Päihdeongelmaiselle jokainen hetki tulee yhä tärkeämmäksi, koska hän yrittää saada mahdollisimman paljon mielihyvää, mahdollisimman vähässä ajassa. Päihdeongelmainen yrittää kontrolloida, kohottaa ja lisätä raa´an mielihyvän kokemusta. Päihdeongelmainen uhraa näinä hetkinä arvot, periaatteet ja eheytensä. Hän uhraa merkityksellisyyden ja rakkauden. Hän uhraa tulevaisuuden hetket välittömän mielihyvän vuoksi. Kaikki uhrataan voimakkaan nykyhetken mielihyväkokemuksen vuoksi. Päihdeongelmainen elää vain tätä raa´an mielihyvän hetkeä varten.
Aivojen järkeilyä tuottavat osat eivät liity mitenkään raa´an mielihyvän kokemukseen. Primitiivisemmät aivojen osat osallistuvat mielihyvän tuottamiseen. Järkeilykyky ja – taidot kutistuvat, kun niitä ei käytetä. Päihdeongelmainen putoaa primitiivisempiin ja emotionaalisesti reaktiivisempiin tiloihin. Mielihyvälle omistettu elämä ei tuota todellista valtaa eikä merkityksellisyyttä. Päihtymyskokemus tuottaa vain harhaluulon vallasta ja merkityksellisyydestä. Kun transsi väistyy, niin väistyy valta ja merkityksellisyys.
Pelosta tulee hallitseva kokemus päihdeongelmaiselle. Tämän vuoksi päihdeongelmaiset hakevat lääkäriltä mielellään tai jopa väkisin rauhoittavia lääkkeitä. Päihdeongelmainen tuntee, ettei hän ole kehittänyt sisäistä voimaa tai taitoja tunteakseen olonsa selvänä voimaantuneeksi.
Kun valtavietti on tärkein ja rankataan korkeimmaksi vietiksi
Valta, kuten mielihyväkään, ei ole sisäisesti hyvää tai pahaa. Valta täytyy sisältyä korkeimpiin periaatteisiin. Valta täytyy olla johdettu korkeimmilla periaatteilla, jotta se muuttuu eettiseksi vallaksi. Jos näin ei ole, valta muuttuu pimeämmiksi muodoiksi.
Rollo May (Power and Innocence: A Search for the Sources of Violence)on luokitellut viisi erilaista vallan muotoa: 1.eheyttävä, 2.ravitseva, 3.kilpaileva, 4.manipuloiva ja 5.hyväksikäyttävä.
Valtaorientoituneet ihmiset hankkivat valtaa merkityksellisyyden kustannuksella – heille valta on turvallisuutta. Heille vallan muodon ovat kolme alinta (3.-5.): he hankkivat valtaa sen itsensä vuoksi. Merkityksellisyys on tärkeää, muttei niin tärkeää kuin valta. Elämän taistelut tarkoittavat sitä, että täytyy hankkia lisää valtaa. Ensin on luotava valtapohja ja sitten pidettävä siitä kiinni.
Vallanetsijällä elämästä tulee kontrollitaistelun noidankehä. Kontrolli on elämän kriittisin asia. Itseluottamus on vallasta riippuvaiselle omanarvon mittarina. Riippuvuudesta toipuvalle ihmiselle omanarvontunto syntyy, ei vallasta, vaan siitä, että elää toipumisen periaatteiden mukaan. Jälkimmäinen omanarvontunto on kestävää, eikä muutu elämänolosuhteiden mukana. Ensin mainittu omanarvontunto on itsepetosta, joka säilyy vain niin kauan kuin ei näe tilannettaan, viimeistään vallan menettäminen paljastaa itsepetoksen. Riippuvaisilla on usein korkea itseluottamus (wannabe-juttuja riittää) ja matala omanarvontunto. Riippuvainen näyttää ulospäin itsevarmalta ja itseluottavaiselta, mutta sisäisesti on täynnä epäilystä ja pelkoa. Valtariippuvaiselle ihmisen arvon mitta on se, kuinka paljon hänellä on valtaa. Vallattomalla ei ole arvoa valtariippuvaiselle.
Valtariippuvainen hetkellisesti hallitsemalla kyseessä olevaa tilannetta vapautuu tilapäisesti epäilyksistään ja peloistaan. Valta on kuitenkin kuin mielihyvä, se lopulta väistyy, pelot ja epäilykset palaavat. Sitten on etsittävä muita, joita hallitsee, ettei epävarmuus paljastuisi.
Valtariippuvaiset ihmiset käyvät jatkuvasti valtataisteluja: oikeassaolemisen taisteluja. Valtariippuvainen ei ymmärrä, että oikeassa oleminen ja totuuden löytäminen ovat useimmiten kaksi eri asiaa. Taistelu on häviö, ellei se tuota lisää valtapohjaa. Mielihyvä tulee vallan hankkimisesta ja vallan käyttämisestä toisiin ihmisiin. Vain yksi voi oikeassa kerrallaan, ”kukkulan kuningas”.
Valtataisteluissa yksilöt oppivat puolustamaan omaa oikeassa olemistaan, sen sijaan että oppisivat huomioimaan toisen näkökulman ja puolustamaan sen oikeudellisuutta. Oikeassa oleminen koetetaan valtana ja voimana, väärässä oleminen heikkoutena. Valtaa etsivät ihmiset luulevat, että heidän valtansa muuttaa toisia ihmisiä. Valta voi valloittaa ja voittaa, mutta se ei muuta. Muut voivat muuttaa käyttäytymistään täysin, mutta todellista muutosta ei ole tapahtunut.
Mitä enemmän oikeassa olet, sitä enemmän valtaa sinulla on. Mahti tarkoittaa oikeassa olemista.
Riippuvuudesta kärsivissä perheissä valtataistelut ovat tuiki tavallisia.
Suojautuakseen valtataistelulta perhe alkaa emotionaalisesti piileskellä ja lakkaa olemasta perhe. Kontrollia ja valtaa etsivät ihmiset luulevat, että heillä on valta muuttaa toisia. Valta ei muuta toisia ihmisiä, vain merkityksellisyys kykenee tekemään sen. Vallalla voi saada ihmiset käyttäytymään täysin eri tavalla, mutta mitään todellista muutosta ei ole tapahtunut. Addiktiosairaus on tästä hyvä esimerkki.
Valtaorientoituneet ihmiset luulevat myös, että valta on yhtä kuin arvo. Ihmisen arvo on siinä kuinka paljon valtaa hänellä on. Ihmiset ja suhteet jotka eivät lisää valtaorientoituneen ihmisen valtaa koetetaan merkityksettömiksi.
Hallitsevat ja alistuvat suhteet
Valtaorientoitunut ihminen kokee rakkauden niin että on joko jonkun ylä- tai alapuolella. Hallitseva ja alistuva rakkaudessa tarkoittavat itse asiassa riippuvuutta. Joko hallitseminen tai alistuminen täyttää vallan tunnetta, joka tulkitaan rakkaudeksi. Alistuminen on merkki rakkaudesta. Tällainen rakkaussuhde on epästabiili, koska itsenäiset teot tulkitaan ”rakkaudettomuudeksi”, joita vastaan hyökätään ja jotka synnyttävät kriisejä parisuhteeseen.
Päihderiippuvaisessa perheessä kaikki perheenjäsenet painostetaan alistumaan päihdeprosessille, addiktiolle. Valtataistelua käydään koko ajan siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Oikeassa tai väärässä tulee kaikkein tärkeimmäksi, vaikka taisteluilla on harvoin mitään tekemistä totuuden kanssa. Oikeassa oleminen tuo joillekin henkilöille tunteen etuoikeudesta ja illuusion varmuudesta. Oikeassa oleva luulee olevansa muita fiksumpi ja parempi. Päihderiippuvainen tulee päihdeperheessä omahyväiseksi, koska hänellä on valta.
Pelko ja syyttely
Perheessä, joka toimii valta-periaatteen mukaan, syntyy sivutuotteena häpeää. Syyttely on puolustusmekanismi, jota käytetään säilyttämään ja suojelemaan yksilön valtaperustaa. Jos myöntää olevansa väärässä valtaorientoituneessa perheessä, niin se on kuin luovuttaisi pois vallan. Vallan poisluovuttaminen ravistelee yksilön itseluottamusta. Päihdeperheen jäsenille ei ole opetettu, että oman minän (egon) antautuminen on rakkauden teko. Päihdeperheen jäsen sitä vastoin tuntee häpeää, jos hän antautuu. Päihdeperheessä oppii peittelemään virheitään tai syyttelemään muita. Päihdeperheessä puutteita ei opita näkemään mahdollisuutena kasvuun.
Valtaorientoituneessa perheessä elämä on haurasta, koska et voi koskaan tietää, vieläkö sinulla on valtaa muiden yli, alistuvatko muut vielä. Siksi sellaisessa perheessä täytyy koko ajan testata, väitellä ja vaatia toisia hyväksymään näkökantasi. Toiseksi kuka tahansa haluaa nousta kalifiksi kalifin paikalle, joka hetki kuka tahansa voi yrittää peitota sinut. Valta ruokkii pelkoa, pelon vastalääke valtaorientoituneelle on hankkia lisää valtaa.
Vallan esineet
Valtaorientoituneelle ihmiselle esineet, jotka symbolisoivat valtaa, ovat yhtä tärkeitä kuin ihmiset. Hänellä täytyy olla viimeistä huutoa olevat esineet, koska ne tuovat mukanaan ylemmyydentunteen. Esineet ovat väitteitä siitä, kuinka tärkeä ihminen olet. Kalliiden esineiden omistaminen tuottaa mielihyvän tunteita. Ne pelottavat muita pois, koska ne ovat merkkinä vallasta.
Valtaorientoitunut ihminen:
Täydellinen omistautuminen valtaorientoituneelle elämälle tuottaa hedonistisen, itsekeskeisen ja epäluuloisen (paranoidisen) elämäntyylin. Kuten mielihyväorientoituneessa elämässä, niin valtaorientoituneessa elämässäkin, minä (ego) pullistuu epäterveellisesti.
Valtaorientoituneen elämän luonteenpiirteitä:
- Oikeassa-väärässä oleminen on kaikkein tärkeintä
- Suhteet muuttuvat muotoon hallitseva-alistuva
- Syyttely on peruspuolustus ja tapa säilyttää valta
- Henkilölle kehittyy reaktiivinen elämäntyyli
- Valta nähdään mielihyvää tuottavana
- Suhteet ovat vain niin tärkeitä kuin ne pystyvät tuottamaan valtaa
- Minä (ego) pullistuu epäterveisiin mittoihin
- Henkilö lisääntyvästi toimii ihmisolemuksensa vaistomaiselta eläimelliseltä puolelta.
- Henkilö saa valtaa siitä, että tekee toisista uhreja tai olemalla uhri, mutta henkilö aina päätyy itsensä ja muiden saalistajaksi
Kuinka kehitämme itseämme niin, että me haemme merkityksellisyyttä?
Ihmiset kasvavat merkityksellisyyteen. Ihminen haluaa enemmän kuin vain mielihyvää tai valtaa. Ihmisellä on syvä kaipuu sisällään merkitykselliseen elämään. Kaipaamme kiinteämpää ja kestävämpää kuin vain hetken tuntemukset.
Ihminen haluaa muutosta, etsiä ja löytää inhimillisyytemme ja merkityksellisyytemme. Mutta kuinka merkityksellisyyden janon voisi muuttaa elämän rakkaudeksi?
Etsimme merkityksiä ja totuutta kokemuksistamme. Jos laittaa kasvamisen ja toipumisen periaatteet halujen edelle, niin voimme nousta vaistojemme yläpuolelle. Yllykkeitämme ohjaavat enemmän periaatteet kuin tuntemukset.
Hengellisyys tulee harvoin suurella ja dramaattisella tavalla. Se ei tapahdu tavallisesti yhdellä erityisellä hetkellä. Tavallisemmin hengellisyys kasvaa pikkuhiljaa ihmisen sisälle.
Jos seuraa toipumisen tai parantumisen periaatteita, niin päihdeperhe voi toipua. Parantumisen periaatteita tulee noudattaa jokapäiväisessä elämässä, minkä johdosta perheeseen voi (taas) syntyä ihmissuhteisiin rakkautta ja merkityksellisyyttä.
Rakkauden luominen tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun omista valinnoistaan. Kaikissa tilanteissa on valintakohtia. Joskus arkielämän tilanteissa täytyy hidastella, jotta näkee mitä valintoja on tekemässä.
Voimme yrittää välttää vastuutamme syyttelemällä toisia meidän kivuistamme ja ongelmistamme. Syyttely on puolustusmekanismi oman kivun välttelemisessä, mutta syyttely sitoo tiukemmin vain siihen mikä satuttaa tai pelottaa meitä. Syytös on usein impulsiivinen ja reaktiivinen. Syyttely nousee käyttäytymisestämme, jossa olemme tehneet huonoja valintoja. Syyttely luo vain sitä, mitä yritämme välttää – pelkoa, vihaa ja kipua.
Me voimme valita ja ottaa vastuuta. Kun on vastuussa valinnoistaan, niin se luo eettistä valtaa. Valinta on valtaa valita monista eri mahdollisuuksista, se sallii vapautta eri vaihtoehtojen välillä.
Mitä vastuullisemmiksi tulemme, sitä enemmän valinnanmahdollisuuksia luomme ja sitä enemmän valtaa ja vapautta saavutamme.
Henkilökohtaisen ja kollektiivisen vastuun ottaminen
Toipumisen periaatteet voivat vaikuttaa elämäämme vain jos ensiksi hyväksymme henkilökohtaisen vastuumme niistä. Se tarkoittaa sitä, että meillä täytyy olla oma suhteemme toipumisen periaatteisiin. Meidän täytyy valita kuinka liittyä näihin periaatteisiin. Henkilökohtaisen vastuun ottamalla, esimerkillämme, kannustamme myös toisia näiden toipumisen periaatteiden omaksumisessa. Näin myös kollektiivisesti kannamme vastuuta toipumisen periaatteista.
On meidän oma velvollisuutemme tuoda toipumisen periaatteisiin elämä, olemme toipumisen periaatteiden olemassaolon luottamusmiehiä. Toipumisen periaatteet kehittyvät ja kukoistavat vain jos ne näkyvät jokapäiväisissä toimissamme ja käyttäytymisessämme. Tämä on hengellisyyden ja henkisyyden olemusta.
Riippuvaisilla ihmisillä on usein tapana paljon puhua, kuinka he muuttuvat – mutta kun käytös on muuttunut, riippuvaisesta huomaa, että toipumisen periaatteet alkavat elää. Toipumisen edistymisen seuranta onkin usein helpointa ja nopeinta nähdä riippuvaisen ihmisen käytöksen muuttumisessa.
Alkoholisteilla, narkomaaneilla ja muilla vakavasti riippuvaisilla ihmisillä toipumisen periaatteiden valitseminen tai valitsemattomuus johtaa kahdelle eri polulle elämässä: kunnialliseen elämään ja jokapäiväiseen helvettiin. Usein vakavasti päihderiippuvainen odottaa, että joku muu jollain ihmeellisellä tavalla muuttaisi heidän elämänsä.
Jos aikoo toipua vakavasta riippuvuudesta, täytyy olla halukas alistumaan, antautumaan ja uhrautumaan rakkaudelle ja toipumisen periaatteille. Minä, minä, minä-keskeiselle riippuvaiselle tässä on paljon haastetta.
Kolme S:ää – submission (alistuminen), surrender (antautuminen) ja sacrifice (uhrautuminen)
CN:n mukaan jokaisen täytyy harkita sitä, mikä johtaa meitä läpi elämämme. Meille on annettu kyky nähdä, ymmärtää ja saavuttaa korkeampi ajattelu ja järjestys, mutta saavuttaakseen tämän, tarvitaan taitoja. Jos aiomme seurata toipumisen periaatteita, tarvitsemme alistumisen, antautumisen ja uhrautumisen taitoja, jotka vievät elämässä korkeammalle tasolle. Ilman niitä jäämme omien yksilöllisten tarpeiden ja yllykkeidemme tasolle. Toipumisen periaatteiden avulla riippuvainen ihminen oppii ja pystyy sanomaan itselleen ei.
Submission ( alistuminen)
Kun alistuu itselleen, niin alistuu jollekin itseään suuremmalle. Mitä tahansa se onkin. Hengellisesti alistumisen taito on elintärkeä. Se on henkisen kasvun ja toipumisen ensi askel. Riippuvaisen täytyy hyväksyä, että on olemassa korkeampia periaatteita, jotka ovat tärkeämpiä kuin yksikään meistä. Näistä korkeammista periaatteista täytyy tulla rakastamamme auktoriteetti.
Jos minä, minä, minä on korkein periaate, ei ole vastuussa kuin egolle, mikä on useimmilla ihmisillä hyvin matalan tason auktoriteetti. Minä, minä, minä-periaatteen noudattaminen kutistaa maailman yhteen ihmiseen – riippuvaiset ihmiset usein valittavat yksinäisyyttä. Se ihminen, joka ei pidä yksinäisyydestä, joutuu silloin huonoon seuraan. Riippuvuudesta tulee ainut ystävä.
Toipumisen periaatteet (esim. AA:n 12 askeleen ohjelma) mahdollistavat sen, että pääsee itsensä ulkopuolelle. Jos sallii korkeampien, henkisten periaatteiden tulla viimeiseksi auktoriteetiksi, niin osallistuu oman egonsa muuttumiseen. Yksiulotteisesta egomaailmasta astuu ulos moniulotteiseen hengelliseen maailmaan.
Parisuhteessa, jotta muodostaa todella intiimin kahdenkeskisen suhteen, molempien pitää alistaa egonsa korkeammille periaatteille jatkuvaa suunnantarkistusta varten. Täytyy kokea toinen ja antaa toisen muuttaa itseään. Ellei näin tapahdu, niin pariskunnat riitelevät ja taistelevat siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä oman egonsa näkökulman painostamana.
Surrender (antautuminen)
Jos antaudumme, annamme voimamme korkeammille periaatteille, niin tekemällä vahvistamme korkeampia periaatteita. Antautuminen tekee meidät vahvemmiksi. Alkoholistin pahin pelko on se, että jos hän lopettaa yksinäisen taistelunsa, niin hän on aivan hukassa, sitten kaikki on menetetty. Yrjö Kallisen 1966 kirjoittama runo kuvaa asiaa hyvin:
Ihmiset uskovat, että
Jumalaankin on kiivettävä
joko omin voimin
tai toisen nostamana.
Vain joskus, syvimmän epätoivon
tai kirkastuksen hetkellä,
he saattavat hellittää otteensa
ja kokea
miten Jumalaan pudotaan
Antautumisen teko rakentaa sisäisen ja kestävän vahvuuden, jota voi kutsua itsetunnoksi. Itsetunto ei ole sama kuin itseluottamus. Itseluottamus CN:n mukaan syntyy kehittyvistä taidoista hankkia raakaa valtaa ja kontrollia, itseluottamus on usein tilannekohtaista. Tunnemme itsemme luottavaisiksi tilanteissa, joita osaamme kontrolloida. Itsetunto ei ole tilanneriippuvainen, se ei riipu siitä hallitsemme tilanteen vai emme, toipumisen periaatteilla rakennettu itsetunto on järkähtämätön.
Jos ihmisen ei antaudu korkeammille periaatteille, niin egon varaan rakentuvilla periaatteilla ei ole voimaa takanaan, eikä riippuvainen muutu.
Mitä enemmän perheessä perheenjäsenet antautuvat toipumisen periaatteille, sitä enemmän voimaa perhe-käsite saa. Perhe on käsite, joka täytyy saada elämään, muutoin se on vain käsite. Perheen merkitys luodaan kun toipumisen periaatteet asetetaan omien henkilökohtaisten persoonallisuuksien edelle, mikä edistää perhettä yksikkönä.
Addikti ei ole halukas luovuttamaan voimaansa korkeammille periaatteille, mikä heikentää perhettä yksikkönä. Kun kukaan perheenjäsenistä ei halua alistua ja antautua itseään korkeammille periaatteille, perhe heikkenee niin, ettei sillä ole enää mitään vaikutusta perheenjäseniinsä.
Sacrifice (uhrautuminen)
Me kaikki luonnostamme vastustamme uhrautumista. Henkinen ja hengellinen kasvu vaatii oman egonsa uhraamista. Uhrautuminen on luovuttamisen teko, jossa oma tärkeä uhrataan jollekin vieläkin tärkeämmälle. Oma ego on tärkeä, mutta sitäkin tärkeämpää on olemassa.
Uhrautuminen avaa näkökulman, jossa voi laittaa itsensä oikealle paikalle. Kun ihminen uhrautuu, eli luopuu jostain itselleen tärkeästä (esim. paisuneesta egosta), toipumisen periaatteille, niin näkökulma ja järjestys tulevat selvemmiksi. Rakkauden käsite (jossa molemminpuolinen uhrautuminen on organisoiva periaate) on rakkauden tuntemuksia tärkeämpi, jos aikoo muodostaa pysyvää suhdetta. Yksin minä,minä,minä- maailmassaan kulkeva addikti ei voi muodostaa syvällistä rakkaussuhdetta.
Jos riippuvuutta sairastavassa perheessä kaikki eivät ole halukkaita alistumaan, antautumaan ja uhrautumaan toipumisen periaatteille (mikä tarkoittaa jos alkoholistin ei juovaa puolisoa ja lapsia), niin perheenjäsenten välistä suhdetta ei kehity. Alianon ja AAL koettavat opettaa tätä alkoholistin lähimmäisille.
Olen kuullut lukemattomia kertoja, kuinka omaisensa päihdeongelmasta valittamaan tullut lähimmäinen ei halua kuulla tai loukkaantuu syvästi, kun hänelle ehdottaa osallistumista Al-Anonin tai AAL:n kokouksiin. Oma-apuryhmä on täsmälleen niin ja vain niin hyvä, miten se kykenee vastaanottamaan tulokkaan.
Uhrautuminen kitkee pois liiallisen egon pois psykologisesta puutarhastamme.
Tommy Hellsten kirjoitti jossakin kirjoissaan nöyrtymisestä ja nöyryyttämisestä. Nöyrtyminen on sitä, että ihminen palaa omaan kokoonsa, häpeän tehtävä ei ole nöyryyttää, vaan palauttaa paisunut ego oikeaan kokoonsa. Useimmat riippuvaiset ja heitä hoitavat eivät edes halua puhua häpeästä, tai jos puhuvat, niin se on jotain aina traumatisoitumiseen liittyvää. Häpeällä voi olla myös valtava tervehdyttävä vaikutus.
Ihmisten on CN:n mukaan vaikea kuvitella, että toipumisen arvot (alistuminen, antautuminen ja uhrautuminen) olisivat voimaannuttavia. Monet pitävät niitä rampauttavina arvoina. On totta, että kun ihminen astuu oman egonsa ulkopuolelle ja toipumisen periaatteisiin, niin ihminen tuntee itsensä haavoittuvaksi. Tätä haavoittuvuutta on usein väärintulkittu heikkoudeksi.
Kahlil Gibran muistuttaa:
”Armeliaisuus ja hyväntahtoisuus eivät ole merkkejä heikkoudesta ja epätoivosta, vaan vahvuuden ja päättäväisyyden ilmentymiä.”
Kuri
Kuri on kykyä pysyä johdonmukaisesti kiinni hengellisissä periaatteissa. Kuri jalostaa ihmisen impulsiivisuuden ja mielialojen energian päättäväisyydeksi.
Steven Covey kirjoittaa menestyskirjassaan “The 7 Habits of Highly Effective People”: Itsensähallinta ja itsekuri ovat perusta hyville suhteille toisten kanssa. CN:n mukaan ne ovat myös perusta hyvälle suhteelle itseensä.
Kuria ei voi pakottaa kovin kauaa pakottamalla käyttäytymään kurinalaisesti. Pakotettu kuri on CN:n mukaan toinen nimi rangaistukselle.
Kurin ei tarvitse olla kivuliasta. Eikä kuria pidä harjoittaa kuin sääntöä, joka on pakotettu meihin ulkoapäin.
On olemassa rajoittavaa ja rakastavaa kuria. Rajoittava kuri on kurin alempi muoto, se voi tuntua rangaistukselta ja herättää suuttumusta. Rakastava kuri on halukas uhraamaan joitakin valintojamme. Ei-sana on usein rakastavin sana, mitä voimme sanoa itsellemme. Meidät määrittelee yhtä paljon se asia, mille sanomme ei, kuin se asia, mille me sanomme kyllä.
Itsekkyyden ydin on kieltäytymisessä sanoa itselle ei.
CN:n mukaan kuri sallii yksilön erota paisuneesta egosta, jonka addiktiivinen riippuvuusprosessi luo. Kuri auttaa hallitsemaan impulsiivista yllykkeisyyttä, joka on luonnollinen vaistomainen osa ihmisolemusta. Kuri hidastaa elämän hallittavaksi poluksi. Päivä kerrallaan.
CN:n mukaan kuri rakentaa halukasta riippuvuutta periaatteista. Mitä kauemmin harjoitamme toipumisen periaatteita, sitä syvemmällä ne työskentelevät olemuksessamme. Jos olemme johdonmukaisia toipumisen periaatteita noudattaessamme, niin ne tulevat osaksi meitä. Hengellisiä periaatteita noudattava henkilö eheytyy, toipuva ei vain ymmärrä itsehoitoa, vaan tulee itsestään huolehtivaksi. AA:n 11.askel puhuu ”tietoisesta kontaktista”, joita voi harjoittaa rukoilemalla ja mietiskelemällä.
Henkilö, joka toimii kurinalaisella tavalla, luo sisäisen omantunnon, sen sijaan että hänellä olisi ulkoisen kurin tuoma ulkoinen omatunto.
Hengellisten periaatteiden noudattaja uskoo tulevaisuuteen. Elämällä toipumisen periaatteiden mukaan tänään, ottaa myös vastuuta tulevaisuudesta.
Addiktio, riippuvuus, on sairaus, joka heikentää yksilön kykyä luoda ja ylläpitää intiimejä, merkityksellisiä ja rakastavia ihmissuhteita.
- Kuinka pariskunnat ja perheet toipuvat rakkauteen ja merkityksellisyyteen
(Craig Nakken: Reclaim Your Family from Addiction- How Couples and Families Recover Love and Meaning, 2000, Hazelden: Minnesota)
Sanotaan, että päihdeongelmainen (tai muu riippuvuusongelmainen) ”sairastuttaa” ympärillään 4-10 muuta ihmistä riippuvuussairauteen. Craig Nakken kertoo kirjassaan, mitä perheessä tapahtuu, kun sitä hallitsee yhden tai useamman perheenjäsenen riippuvuussairaus. Tässä kirjoituksessa kerrotaan CN:n kirjasta.
Perheeseen kuuluu erilaisia persoonallisuuksia. Perheen täytyy hoitaa hyvin erilaisia tehtäviä, käsitellä hyvin erilaisia tunteita, toiveita, arvoja, taisteluja ja ratkaisuja. Perheet eivät ole staattisia, samana pysyviä. Yksityiset perheenjäsenet jatkuvasti muuttuvat, kasvavat ja oppivat, mikä luo ainutlaatuisen koostumuksen ja energian kullekin perheelle. Periaatteet ja arvot ovat kriittisiä perheen muotoutumiselle – ilman niitä perhe ei kukoista, eikä pysy koossa.
Craig Nakken (CN) on kirjoittanut kirjan alkoholismin ja addiktion tuhoamien perheiden henkisistä periaatteista – parantumisen ja toipumisen periaatteista.
Hahmotonta aistikokemuksiin perustuvaa rakkautta ja luotua rakkautta
Luvussa 1 CN kuvaa, että on olemassa kahdentyyppistä rakkautta: ensiksi aistikokemukseen perustuvaa hahmottumatonta rakkautta. Rakkautta joka perustuu siihen, miten hyvältä tuntuu – jos tuntuu hyvältä, voit jatkaa. Jos ei tunnu hyvältä, lopeta se. Rakkautta, joka on ”sokea” toisen heikkouksille ja puutteille. Hahmottumatonta rakkautta, henkilökemiaa ja säihkettä, eivät määrittele muoto, periaatteet, päämäärät eikä merkitykset. Hahmottumaton rakkaus ei ole kestävää rakkautta. Haaveet, unelmat ja hyvät tarkoitukset eivät yksin voi luoda pysyvää suhdetta.
Tutkimusten mukaan puolisoiden perheen ulkopuoliset ihastukset viettävät parin vuoden ajan, jos ne perustuvat aistikokemuksiin perustuvalle rakkaudelle.
Hahmottumattomalle rakkaudelle on tyypillistä, että suhteesta puuttuu koko ajan jotain. Puolisot tavoittelevat toteutumattomia unelmia. Rakkauden ainekset ovat kasassa, mutta ei taitoa tehdä rakkaudesta kestävää. Rakkauden kuvaaminen sarjaksi taitoja ei ole kovin romanttista, mutta ne taidot ovat juuri ne, mitä tarvitaan pitkäkestoisen rakkaussuhteen luomiseen.
Kenen tahansa parin, joka haluaa pitkän rakkaussuhteen, pitää CN:n mukaan hankkia taitoja, henkisiä periaatteita sekä olla halukas harjoittamaan näitä periaatteita arjessa, kunnes ne ovat luonnollinen osa arkielämää.
Toiseksi on olemassa luotua rakkautta. On paljon pareja, jotka eivät tiedä, miten siirtyisivät todelliseen läheisyyteen toisen ihmisen kanssa. Varsinkin ne jotka tulevat perheistä, joissa kestävän rakkauden periaatteita ei ollut opittu. Tarvitaan energiaa ja voimaa muuttaa hahmottumaton rakkaus luoduksi rakkaudeksi. Tarvitaan taitoja, rakenteita, itsekuria ja sitoutumista muuttaa vaistomainen aistikokemukseen perustuva rakkaus luoduksi rakkaudeksi. Luodulla rakkaudella on voimaa ratkaista ristiriitoja ja sitoa yksilöt yhteen voimaksi, joka tuottaa kasvua ja parannusta.
Luotu rakkaus on korkein ja kehittynein rakkauden muoto, joka syntyy henkisestä kurista ja jota ohjaavat henkiset periaatteet. Luotu rakkaus voi muuttaa meidät inhimillistä olennoista henkisiksi olennoiksi.
Aktiivisissa riippuvuuksissa ihmiset kieltäytyvät hylkäämästä aistikokemusta henkisen periaatteen vuoksi, eikä addikti, riippuvainen ihminen, kykene kokemaan luodun rakkauden iloa ja suojapaikkaa. Addiktille aistikokemukset ovat ainutta pyhää kokemusta. Humalassa on kaikki kaunista.
Luotu rakkaus sitoo yhteen menneen, nykyisen ja tulevan, se uskoo tulevaisuuteen ja ottaa sen huomioon. Luotu rakkaus ei perustu hyvältätuntumiseen, vaan tämänpäivän tekoihin, jotka ovat huomisen perustana. Luodussa rakkaudessa hauskuus ja jännitys luonnollisesti puhkeavat iloksi ja tyytyväisyydeksi.
Luotu rakkaus ei ole ehdotonta, eikä ehdollista, vaan niitä molempia. Luotu rakkaus ei rakasta toista kaikesta huolimatta, eikä se vaadi toiselta kaikkea huomiota, vaan tiettyjä periaatteita, mm. kunnioitusta ja muita luodun rakkauden henkisiä periaatteita, jotka näkyvät käytännön elämässä.
Kun perheessä on riippuvaisuusongelmasta tai sairaudesta kärsivä perheenjäsen, niin hän uhraa hengelliset periaatteet riippuvuuden pahetessa. Ja myös muut perheenjäsenet uhraavat hengelliset periaatteensa ja eheytensä ollessaan riippuvaisen läheisyydessä. Riippuvaisen läheiset luopuvat omista rehellisistä periaatteistaan. Perheenjäsenet valehtelevat työnantajalle, pettävät muita perheenjäseniä tai ovat huomaamatta addiktin uhkaavaa käytöstä. Addiktin perheenjäsenet kertovat tekevänsä tämän rakkauden nimessä, mutta kysymyksessä ei ole itse asiassa rakkaus – kyseessä on vain addiktioprosessi, riippuvaisuusongelma itsessään. Perheenjäsenet tekevät itsensä kykenemättömiksi sallimalla riippuvaisen vastuuttoman käytöksen.
Perheenjäsenet jäävät kiinni kaksoissidokseen: haluun olla rehellinen ja haluun olla addiktin periaatteiden mukaan. Valinta voi olla vaikea, sillä rehellisyys aiheuttaa tiettyjä seurauksia ja addiktin puolustelu aiheuttaa tiettyjä seurauksia. Perheenjäsenet lamaantuvat tai tekevät molemmansuuntaisia päätöksiä täysin epäjohdonmukaisesti, mistä johdonmukaisesti riippuvuutta harrastava tarkkanäköisesti huomauttaa.
Parantumisen periaatteet
Luotu rakkaus on ehdollista siinä mielessä, että se laittaa sen, mikä on meille parasta sen edelle, minkä me haluaisimme. Toistuvasti laittamalla periaatteet persoonallisuuden edelle, saamme oman egon, kyltymättömän minämme, hallintaan. Opimme, että toipumisen henkiset periaatteet ovat tärkeämpiä kuin yksikään meistä. Päinvastaisessa tapauksessa me olemme tärkeämpiä kuin periaatteet, mikä on tyypillistä addiktioille, riippuvuuksille. ”Minä, minä, minä”-eetos johtaa lopulta riippuvuuden pahentuessa yhteiskunnan marginaaliin tai sen ulkopuolelle.
Riippuvuuksissa metsästetään minun aistikokemusta, joka lupaa - vaikka vain hetkeksi - mielihyvän tai voiman tunnetta.
Toipumisessa on usein tärkeää asettaa periaatteet persoonallisuuksien edelle. Periaatteet ovat luodun rakkauden työhevosia ja työvoimaa, joka ajaa parisuhteen merkitykselliseen ja kestävään ihmissuhteeseen. Luodun rakkauden periaatteiden (mm. totuudellisuus, rakkaus ja yhdenvertaisuus) mukaan eläminen mahdollistaa myös yksilön henkisen kasvun. Periaatteiden myötä rakkaudesta tulee selvää ja ilmeistä, periaatteet voivat myös muuttua taidoksi.
Toipuakseen riippuvuussairaudesta, joka on CN:n mukaan henkinen tai hengellinen sairaus, tarvitsee henkisiä toipumisen periaatteita.
Henkisyys tai hengellisyys on yksinkertaisimmassa muodossaan kykyä yhdistää henkisten periaatteiden parantavat ominaisuudet ja antaa niiden ohjata elämäämme. Tällä tavalla ”periaatteellistumme”, meidän henkemme tai sielumme uudistuu.
Perhe on paikka, jossa meille ensimmäisen kerran opetetaan tai ei opeteta laittamaan henkiset periaatteet ennen kapeaa minäämme, egoamme. Oppimiskenttiä on myös muualla päivähoidossa, koulussa, toverisuhteissa, harrastuksissa ja esim. sosiaalisessa mediassa. Itse asiassa meillä on päivittäin paljon tilanteita, joissa henkisiä periaatteita voi harrastaa.
Toipumisen henkiset periaatteet käytännössä
Jos käyttäydymme johdonmukaisesti kunnioittavasti, niin me tulemme kunnioitettavaksi, jopa kunniallisiksi. Toiset kokevat olonsa arvokkaaksi, kun kohtelemme heitä kunnioittavasti. Elämän harmonia ja seesteisyys on sivutuote, joka tulee elämällä toipumisen periaatteiden mukaan.
Toipumisen periaatteet ovat vain käsitteitä, mikäli emme laita niitä käytäntöön. Charlotte Joko Peck, kirjassaan Jokapäiväinen zen (alkup. Everyday Zen- Love, Work 1989, suom 2007), kirjoittaa siitä, kuinka vastaedistyneet ovat usein halukkaampia puhumaan käsitteistä kuin laittamaan niitä käytäntöön.
Kun käytöksemme alkaa muistuttaa käsitteitä, henkisiä periaatteita, puhumisen tarve vähenee ja teot puhuvat puolestaan. 12-askeleen ohjelmassa puhutaan tästä erosta ” walk the walk” ja ”talk the talk”. On eri asia puhua periaatteista ja elää niiden mukaan. Itselläni on tapani puhua AA:ssa käy noudattamassa ohjelmaa tai kerhoilemassa. Vastaanotolle tulevasta päihdeongelmaisesta näkee melkein heti käytöksestä, ovatko toipumisen periaatteet käytössä vai eivät.
Muutokseen sisältyy aina pelkoa, menetystä ja surua. Jos elää henkisten periaatteiden mukaan, kuten 12 askeleen ohjelman mukaan, niin tulee avoimemmaksi muutokselle. AA:n ensimmäisen askeleen ” Myönsimme, että olemme voimattomia…” myöntäminen käytännössä on saanut monen riippuvaisen paisuneen, pöhöttyneen ja kolhiintuneen minän, egon surkastumaan.
Kun ”minä” on pienempi kuin henkiset periaatteet, niin ihminen voi luottamuksellisesti tulla haavoittuvammaksi, mikä avaa ( menetetyn ja kaivatun) yhteyden toisten ihmisten läheisyyteen. Alkoholistille tämä tarkoittaa pitkän syvän yksinäisyyden, kenties jopa lapsuudesta saakka, päättymistä.
Alkoholisti ja muut riippuvuuksista kärsivät ihmiset ovat ”selviytymisessään” ajatelleet, että on parasta luottaa vain itseensä, tehdä omalla tavallaan, silloin ihminen on vähemmän halukas olemaan haavoittuvainen ja muuttumaan. Addiktin oman tien kulkeminen itsepäisesti päättyy aina pelkoon ja epätoivoon, mikä onkin sen tien johdonmukainen seuraus. Addikti käyttää päihtymisen kokemusta välttääkseen tai tappaakseen pelon, kivun ja epätoivon sisällään, mikä estää hänen henkisen kasvun.
Pelko, ahdistus ja kipu pitää turruttaa päihteellä tai monesti rauhoittavilla lääkkeillä, mikä estää henkisen kasvun.
Muutoksenpelko aiheuttaa muutoksen vastustamista. Muutoksen pelko estää henkisen kasvun ja kehityksen pysähtymisen. Kun elää eri tavoin kuin hengellisten periaatteiden mukaan pitäisi, niin siitä seuraa kipua ja syyllisyyttä. Niillä joilla omatunto toimii, tulee häpeän tunne. Tämä ristiriita on addiktille ärsyke käyttää päihtymistä mielensisäisen ristiriidan poistamiseksi, vaikka vain vähäksi aikaa. Ristiriita ei poistu itseään päihdyttämällä. Yksi tuoppi ei riitä, eikä tuhat tuoppia auta.
IHMISEN VIETIT
Craig Nakken (CN) mielestä ihmisen pääviettejä ovat: yhteys toisiin ihmisiin, tarkoituksellisuus, mielihyvä ja valta. CN:n mukaan kaikki ovat välttämättömiä, mikään niistä ei ole oikein eikä väärin – vietit ovat neutraaleja.
Ihmisen pitää kehittää taitoja, jotka sallivat mukavasti käyttää ja elää jokaisen vietin kanssa. Jos elää vain joidenkin viettien mukaan, elää epätäydellistä elämää. Yhden vietin ylikorostaminen heikentää muita viettejä. Esimerkiksi vallanhaluinen ihminen voi päästää hallitsevaan asemaan, muttei lähennä ole läheisiä ystäviä. Edes omassa perheessään. Kukaan ei hymyile hänet nähdessään.
Markku Envallilla taitaa ollakin aforismi, jossa sanotaan, että valta on niiden lohtu, jotka eivät löydä läheisyyttä.
Viettien sisäinen arvo
CN painottaa, että näiden viettien järjestys ja arvostus ovat kriittisen tärkeitä elämällemme. Vietit (tai niiden puuttuminen) määrittelevät näkemyksemme, uskomuksemme, käyttäytymisemme ja periaatteemme elämässä. Jos aikoo kasvaa henkisesti elämässä, niin viettien järjestyksestä tulee ottaa selkeä vastuu elämässä.
Viettien laskeva järjestys CN:n mukaan on:
1. yhteys toisiin ihmisiin (yhteyden ja täydellisen rakkauden etsintä)
2. tarkoituksellisuus,
3. mielihyvä
4. valta
Ilman mielekkäitä yhteyksiä toisiin ihmisiin ja ilman tarkoituksellisuutta elämässä ihminen etsii vain mukavuutta ja turvallisuutta. Monet ihmiset pelkäävät uhrata egonsa, omata itsekuria ja työskennellä itsensä kanssa riittävästi luodakseen merkityksellisen elämän, joten he päätyvät ympäröimään itsensä mielihyvän esineillä ja symboleilla sekä vallan tuomalla mukavuudella.
Tavoiteltavat mielihyvän ja vallan esineet ja symbolit ovat henkisesti tyhjiä, ne ovat peilikuvia elämästä.
Erving Goffman (1976) kirjoittaa kirjassaan Gender Advertisements, että mainokset ritualisoivat sosiaalisia ideoita, oikeastaan hyperritualisoivat sosiaalisia rituaaleja, mainostajat eivät luo niitä itse, niin kuin monet meistä kuvittelevat. 1970-luvun mainoskuvat kertovat 2010-luvulla, miten irvokkaasti sosiaalisen ”hyvän” idea on ritualisoitunut mainoksissa. Mainokset imitoivat elämää. Oikeastaan jokainen mainos on turha, koska jo mainostaminen kertoo, ettei se elimellisesti kuulu jokapäiväiseen elämään. Mainoksilla luodaan tarpeita, joita ei ole luonnollisesti olemassa.
Naapurin pojat totesivat pieninä poikina televisiota katsoessa, että hiusten täytyy olla tärkeitä, kun televisiosta tulee vain pelkkiä shampoo- ja hiussuihkemainoksia.
Lapset seuraavat vanhempiensa työskentelyä ja uhrautumista - vallan ja vapauden nimissä – saavuttaakseen mielihyvää. Minä itse olen tärkein, minkä lapsi oppii hyvin.
Jos ihminen keskittyy elämässään vain mielihyvään tai valtaan, niin hän päätyy epätäydelliseen elämään. Mielihyvän ja vallan perässä juoksijat päätyvät tuntemaan tyhjyyttä, koska yhteyden periaate on hylätty. Tai voi pyrkiä muodostamaan ”me vallassaolijat”- tai ”me mielihyvän tavoittelijat” – ryhmiä, jottei todellisuus paljastuisi. Addiktiossa (esim. riippuvuus vallasta) esille pyrkivät henkiset yhteydentoiveet tulkitaan uudelleen haluksi lisämielihyvään ja/tai lisävaltaan.
Jos elämässä on emotionaalista tai fyysistä kipua, niin etsii kivusta vapautumisen helpotusta. Ei kipulääkityksillä ole tarkoituskaan elämän olla täysin kivutonta, vaan sellaista elämää, että kipujen kanssa pystyy elämään.
Addiktit harhauttavat itsensä uskomaan, että he ovat löytäneet todellisen merkityksellisen kokemuksen päihtymisen kokemuksessa. He päätyvät jahtaamaan päihtymistä päihtymisen jälkeen, jonkun ajan kuluttua he huomaavat päihtymyksen tavoittelemisen tehneen elämän merkityksettömäksi, mutteivät osaa lopettaa päihdyttämistään. He eivät tiedä, miten löytäisivät takaisin merkitykselliseen elämään. Toistuvat puolittaiset yritykset saavat heidät luopumaan yrittämästä ja uskomaan, ettei merkityksellistä elämää enää olekaan, vaan kaikki on menetetty.
Onnellisuus on oikein eletyn elämän sivutuote.
Perheen ja yksilön toipumista pitäisi ohjata toipumisen periaatteet: kärsivällisyys, itsensä hillitseminen, huolenpito, ystävällisyys, kuunteleminen ja auttaminen.
Me usein taistelemme ylläpitääksemme toimivat suhteet viettiemme välillä. Merkityksellisyys ei ole vain juhlava käsite, sillä on hyvin käytännöllisiä tarkoituksia. Kun luomme toisten kanssa yhteisiä merkityksiä, tulemme paremmiksi ratkaisemaan ja elämään monimutkaisessa maailmassa.
Elämä on täynnä ristiriitaisuuksia, joita meidän täytyy ratkaista. Me tunnemme ja tunteilemme, meidän tulisi myös järkeillä. Kykenemme samanaikaisesti luomaan ja tuhoamaan. Merkityksellisyys auttaa näkemään kolikon molemmat puolet. Joskus haluamme kokeilla viettejämme, miten lähelle kuilun reunaa voimme mennä putoamatta kuiluun.
Jos meissä ei olisi sekä valoisaa että pimeää puolta, niin meidän ei tarvitsisi tehdä henkisiä valintoja. Persoonallisuutemme tuhoavan ja luovan puolen välinen yhteistoiminta aiheuttaa ahdistusta, kipua ja muutoksen vastustamista.
Addiktio on CN:n mukaan sairaus, joka tukahduttaa elämänvaiston. Addiktio estää ihmisiä muodostamasta ja ylläpitämästä merkityksellisiä suhteita perheeseen, ystäviin, itseensä, Korkeimpaan Voimaan ja yhteisöön. Addiktion kieltäminen turruttaa ihmisyytemme ja yhteisöhengen sekä antaa vaistoille hallitsevan vallan. Addiktiossa ihminen sulkeutuu elämälle ja kääntyy elämän tuhoavien voimien piiriin.
CN:n mukaan rakkaus vaatii avoimuutta ja halukkuutta nähdä elämän molemmat puolet. Rakkaus sitoo persoonallisuuden molemmat puolet henkiseksi voimaksi.
Kun mielihyvävietti on tärkein ja rankataan korkeimmaksi vietiksi – autenttinen ja raaka mielihyvä
Jos tavoittelee mielihyvää enemmän kuin mitään muuta, niin samalla tuhoaa kyvyn luoda ja kokea autenttista, todellista mielihyvää. On mahdollista, että kroonisen päihteidenkäytön myötäsatoja vuosia vanhaan mielihyväjärjestelmään tulee pysyviä puutteita.
Autenttinen mielihyvä on myös eettistä mielihyvää. Se ei ole haitallista toisille eikä itselle. Autenttinen, todellinen mielihyvä on kestävää ja se voi tuoda mukavuutta kauan sen jälkeen kun tapahtuma on ohi. Autenttinen mielihyvä vaatii ponnistelua kokemuksen eteen. Autenttinen mielihyvä käsittää mielen ja sydämen.
Autenttisen mielihyvän muoto:
kokemuksen laatu + arvot + ajattelu = mielihyvä
Viktor Frankl kirjoittaa (Man’s Search for Meaning): ” Mielihyvä on ja pitää ollakin sivuvaikutus tai sivutuote. Mielihyvän kokemus tuhoutuu sitä enemmän, mitä enemmän siitä on oma päämääränsä.”
Addikti ei tajua että metsästäessään vain mielihyvää, hän tulee kyvyttömäksi kokemaan mielihyvää.
Raaka, periaatteeton mielihyvä kumpuaa aistien suorasta stimuloimisesta, aivojen mielihyväalueiden stimuloimisesta. Siihen ei sisälly mitään etiikkaa. Raaka mielihyvä väistyy pikaisesti kun aistien stimulointi on ohi, eikä sillä ole kestävää luonnetta. Raaka mielihyvä käsittää mielihyväkeskusten aktivoinnin. Raaka mielihyvä alkaa mielihyväkeskusten stimuloinnista ja leviää sitten ajatteluumme. Raaka mielihyvä on intensiivistä ja transsinkaltaista. Transsinkaltaisuus (esiverbaalista, esiajattelulellistä) tekee raa´asta mielihyvästä houkuttelevaa. Jos joku keskeyttää transsin, niin addikti tulee ärtyneeksi ja järkyttyneeksi. Hän ei halua todellista sosiaalista yhteyttä. Addiktiivinen transsi lopulta rikkoo logiikkaa vaativan elämänosan.
Päihdeongelmaisilla on tapana sanoa, että hän ei voi jättää hyviä kavereitaan. Minulla on tapana kysyä alkoholistilta , että jos teidän hyvien kaverien kesken illanviettopöydästä otetaan alkoholi pois, niin kuinka montako jää kanssasi iltaa istumaan? Aika usein vastaus, ettei ketään, mikä paljastaa todellisen yhdessäpitävän voiman – alkoholin.
Raakaan mielihyvään orientoitunut ihminen uskoo, että elämän tarkoitus on kokea mielihyvää. Addikti alkaa etsiä transsinkaltaista tilaa ja alkaa vältellä elämään tavallisesti kuuluvaa ahdistusta ja kipua. Omatunto ja syyllisyys vaativat aivojen ajattelun alueiden käyttöä. Päihtymyksen transsissa ei ole ahdistusta ja syyllisyyttä juuri ollenkaan. Kun transsinkaltainen kokemus on ohi, niin kokematon ahdistus ja syyllisyys ovat muuttuneet häpeäksi. Addiktille elämän ponnistelussa ei ole mitään mieltä, jos se ei tuo lisää mielihyvää. Itse asiassa ponnistelu elämässä tulkitaan epäonnistumiseksi, koska se tarkoittaa, ettei kyseinen henkilö osaa saada itselleen mielihyvää.
Raa´an, periaatteettoman mielihyvän muoto:
mielihyväkeskusten stimulointi = ajattelu + kokemuksen tyyppi
Jos mielihyvävietti tulee hallitsevaksi yksilön elämässä, niin hän kokee väistämättä tuhoavaa intensiivisyyttä, surua ja huolta, itsekeskeisyyttä sekä ajan ja järkeilyn vääristymistä.
Mielihyväorientoituneelle ihmiselle mielihyvän intensiteetti, voimakkuus määrää mielihyvää tuottavan yksilön, objektin tai tapahtuman arvon.
Jos yksilö, objekti tai tapahtuma ei enää tarjoa mielihyvää, niin siitä tulee arvoton. Siksi hyvin paljon mielihyvää tuottava päihde on tärkeämpi kuin hyvä ihmissuhde. Päihde tuottaa jatkuvan mielihyvän – toinen ihminen, objekti tai tapahtuma eivät sitä välttämättä aina tee.
Mielihyvätuntemukset ovat tärkeämpiä kuin totuus. Kun mielihyvä voimakkuus laskee, niin rakkaus loppuu. Rakkauden pitää tuntua hyvältä.
Kaltoinkohtelevissa perheissä on tavallista, että perheväkivallan kohteeksi joutuneet pitävät väkivaltaa ”rakkauden osoituksena”. Väkivalta ei ole koskaan rakkauden osoitusta.
Mahatma Gandhi: ” Vastustan väkivaltaa, koska vaikka se näyttää tekevän hyvää, niin hyvä on vain tilapäistä. Paha, jonka väkivalta tekee, on ikuista.”
Oikeassa elämässä rakkaus ei aina tunnu hyvältä. Rakkaus ei ole ensisijaisesti aistikokemus, vaan rakkaus on käyttäytymistä, periaatteita ja asenteita.
Mielihyväorientoituneet ihmiset sekoittavat rakkauden intensiteettiin, voimakkuuteen. ”Mitä voimakkaampi kokemus, niin sitä suurempi rakkaus.” Päihdeongelmainen sekoittaa aistikokemuksen henkiseksi kokemukseksi. Päihdeongelmaisella ei ole paljon vaikutusta, hallintaa eikä vastuuta kokemiinsa tuntemuksiin, siksi he määrittelevät päihtymyksen ”rakkaudeksi” ja päätyvät ”rakkauden uhriksi”.
Mielihyvä on tilapäinen olotila, se menee ohi. Tunteet eivät ole pysyviä. Mielihyväorientoituneella ihmisellä mielihyvän kokemus aina päättyy, minkä vuoksi hän kokee jatkuvaa surua ja huolta. Jatkuvasti päättyvä mielihyvän kokemus johtaa pitkäkestoiseen masennukseen. Vaikka päihtymistä tuottavat objektit ja tapahtumat ovat ”luotettavia”, niin mielihyvän kokemus AINA väistyy. Kun päihdeongelmainen ei saa tuotettua ja ylläpidetty itselleen jatkuvaa mielihyvää, niin ei ole menestyksellinen eikä pätevä. Päihdeongelmaiset päätyvät yleensä epätoivoiseksi, kun huomaavat, etteivät voikaan hallita elämää ja saada jatkuvasti mielihyvää.
Raa´an, periaatteettoman mielihyvän kokemus on aisteihin perustuva sisäinen kokemus – se on hyvin yksityinen kokemus. Itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat mielihyväkeskeisyyden pääasiallisia sivutuotteita. Päihdeongelmainen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu hyvältä juuri nyt, tällä sekunnilla.
AA:ssa sanotaan, että itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat ongelmiemme juuret.
Mielihyväorientoitunut ihminen vääristää ajan ja järkeilyn. Päihdeongelmaiselle jokainen hetki tulee yhä tärkeämmäksi, koska hän yrittää saada mahdollisimman paljon mielihyvää, mahdollisimman vähässä ajassa. Päihdeongelmainen yrittää kontrolloida, kohottaa ja lisätä raa´an mielihyvän kokemusta. Päihdeongelmainen uhraa näinä hetkinä arvot, periaatteet ja eheytensä. Hän uhraa merkityksellisyyden ja rakkauden. Hän uhraa tulevaisuuden hetket välittömän mielihyvän vuoksi. Kaikki uhrataan voimakkaan nykyhetken mielihyväkokemuksen vuoksi. Päihdeongelmainen elää vain tätä raa´an mielihyvän hetkeä varten.
Aivojen järkeilyä tuottavat osat eivät liity mitenkään raa´an mielihyvän kokemukseen. Primitiivisemmät aivojen osat osallistuvat mielihyvän tuottamiseen. Järkeilykyky ja – taidot kutistuvat, kun niitä ei käytetä. Päihdeongelmainen putoaa primitiivisempiin ja emotionaalisesti reaktiivisempiin tiloihin. Mielihyvälle omistettu elämä ei tuota todellista valtaa eikä merkityksellisyyttä. Päihtymyskokemus tuottaa vain harhaluulon vallasta ja merkityksellisyydestä. Kun transsi väistyy, niin väistyy valta ja merkityksellisyys.
Pelosta tulee hallitseva kokemus päihdeongelmaiselle. Tämän vuoksi päihdeongelmaiset hakevat lääkäriltä mielellään tai jopa väkisin rauhoittavia lääkkeitä. Päihdeongelmainen tuntee, ettei hän ole kehittänyt sisäistä voimaa tai taitoja tunteakseen olonsa selvänä voimaantuneeksi.
Kun valtavietti on tärkein ja rankataan korkeimmaksi vietiksi
Valta, kuten mielihyväkään, ei ole sisäisesti hyvää tai pahaa. Valta täytyy sisältyä korkeimpiin periaatteisiin. Valta täytyy olla johdettu korkeimmilla periaatteilla, jotta se muuttuu eettiseksi vallaksi. Jos näin ei ole, valta muuttuu pimeämmiksi muodoiksi.
Rollo May (Power and Innocence: A Search for the Sources of Violence)on luokitellut viisi erilaista vallan muotoa: 1.eheyttävä, 2.ravitseva, 3.kilpaileva, 4.manipuloiva ja 5.hyväksikäyttävä.
Valtaorientoituneet ihmiset hankkivat valtaa merkityksellisyyden kustannuksella – heille valta on turvallisuutta. Heille vallan muodon ovat kolme alinta (3.-5.): he hankkivat valtaa sen itsensä vuoksi. Merkityksellisyys on tärkeää, muttei niin tärkeää kuin valta. Elämän taistelut tarkoittavat sitä, että täytyy hankkia lisää valtaa. Ensin on luotava valtapohja ja sitten pidettävä siitä kiinni.
Vallanetsijällä elämästä tulee kontrollitaistelun noidankehä. Kontrolli on elämän kriittisin asia. Itseluottamus on vallasta riippuvaiselle omanarvon mittarina. Riippuvuudesta toipuvalle ihmiselle omanarvontunto syntyy, ei vallasta, vaan siitä, että elää toipumisen periaatteiden mukaan. Jälkimmäinen omanarvontunto on kestävää, eikä muutu elämänolosuhteiden mukana. Ensin mainittu omanarvontunto on itsepetosta, joka säilyy vain niin kauan kuin ei näe tilannettaan, viimeistään vallan menettäminen paljastaa itsepetoksen. Riippuvaisilla on usein korkea itseluottamus (wannabe-juttuja riittää) ja matala omanarvontunto. Riippuvainen näyttää ulospäin itsevarmalta ja itseluottavaiselta, mutta sisäisesti on täynnä epäilystä ja pelkoa. Valtariippuvaiselle ihmisen arvon mitta on se, kuinka paljon hänellä on valtaa. Vallattomalla ei ole arvoa valtariippuvaiselle.
Valtariippuvainen hetkellisesti hallitsemalla kyseessä olevaa tilannetta vapautuu tilapäisesti epäilyksistään ja peloistaan. Valta on kuitenkin kuin mielihyvä, se lopulta väistyy, pelot ja epäilykset palaavat. Sitten on etsittävä muita, joita hallitsee, ettei epävarmuus paljastuisi.
Valtariippuvaiset ihmiset käyvät jatkuvasti valtataisteluja: oikeassaolemisen taisteluja. Valtariippuvainen ei ymmärrä, että oikeassa oleminen ja totuuden löytäminen ovat useimmiten kaksi eri asiaa. Taistelu on häviö, ellei se tuota lisää valtapohjaa. Mielihyvä tulee vallan hankkimisesta ja vallan käyttämisestä toisiin ihmisiin. Vain yksi voi oikeassa kerrallaan, ”kukkulan kuningas”.
Valtataisteluissa yksilöt oppivat puolustamaan omaa oikeassa olemistaan, sen sijaan että oppisivat huomioimaan toisen näkökulman ja puolustamaan sen oikeudellisuutta. Oikeassa oleminen koetetaan valtana ja voimana, väärässä oleminen heikkoutena. Valtaa etsivät ihmiset luulevat, että heidän valtansa muuttaa toisia ihmisiä. Valta voi valloittaa ja voittaa, mutta se ei muuta. Muut voivat muuttaa käyttäytymistään täysin, mutta todellista muutosta ei ole tapahtunut.
Mitä enemmän oikeassa olet, sitä enemmän valtaa sinulla on. Mahti tarkoittaa oikeassa olemista.
Riippuvuudesta kärsivissä perheissä valtataistelut ovat tuiki tavallisia.
Suojautuakseen valtataistelulta perhe alkaa emotionaalisesti piileskellä ja lakkaa olemasta perhe. Kontrollia ja valtaa etsivät ihmiset luulevat, että heillä on valta muuttaa toisia. Valta ei muuta toisia ihmisiä, vain merkityksellisyys kykenee tekemään sen. Vallalla voi saada ihmiset käyttäytymään täysin eri tavalla, mutta mitään todellista muutosta ei ole tapahtunut. Addiktiosairaus on tästä hyvä esimerkki.
Valtaorientoituneet ihmiset luulevat myös, että valta on yhtä kuin arvo. Ihmisen arvo on siinä kuinka paljon valtaa hänellä on. Ihmiset ja suhteet jotka eivät lisää valtaorientoituneen ihmisen valtaa koetetaan merkityksettömiksi.
Hallitsevat ja alistuvat suhteet
Valtaorientoitunut ihminen kokee rakkauden niin että on joko jonkun ylä- tai alapuolella. Hallitseva ja alistuva rakkaudessa tarkoittavat itse asiassa riippuvuutta. Joko hallitseminen tai alistuminen täyttää vallan tunnetta, joka tulkitaan rakkaudeksi. Alistuminen on merkki rakkaudesta. Tällainen rakkaussuhde on epästabiili, koska itsenäiset teot tulkitaan ”rakkaudettomuudeksi”, joita vastaan hyökätään ja jotka synnyttävät kriisejä parisuhteeseen.
Päihderiippuvaisessa perheessä kaikki perheenjäsenet painostetaan alistumaan päihdeprosessille, addiktiolle. Valtataistelua käydään koko ajan siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Oikeassa tai väärässä tulee kaikkein tärkeimmäksi, vaikka taisteluilla on harvoin mitään tekemistä totuuden kanssa. Oikeassa oleminen tuo joillekin henkilöille tunteen etuoikeudesta ja illuusion varmuudesta. Oikeassa oleva luulee olevansa muita fiksumpi ja parempi. Päihderiippuvainen tulee päihdeperheessä omahyväiseksi, koska hänellä on valta.
Pelko ja syyttely
Perheessä, joka toimii valta-periaatteen mukaan, syntyy sivutuotteena häpeää. Syyttely on puolustusmekanismi, jota käytetään säilyttämään ja suojelemaan yksilön valtaperustaa. Jos myöntää olevansa väärässä valtaorientoituneessa perheessä, niin se on kuin luovuttaisi pois vallan. Vallan poisluovuttaminen ravistelee yksilön itseluottamusta. Päihdeperheen jäsenille ei ole opetettu, että oman minän (egon) antautuminen on rakkauden teko. Päihdeperheen jäsen sitä vastoin tuntee häpeää, jos hän antautuu. Päihdeperheessä oppii peittelemään virheitään tai syyttelemään muita. Päihdeperheessä puutteita ei opita näkemään mahdollisuutena kasvuun.
Valtaorientoituneessa perheessä elämä on haurasta, koska et voi koskaan tietää, vieläkö sinulla on valtaa muiden yli, alistuvatko muut vielä. Siksi sellaisessa perheessä täytyy koko ajan testata, väitellä ja vaatia toisia hyväksymään näkökantasi. Toiseksi kuka tahansa haluaa nousta kalifiksi kalifin paikalle, joka hetki kuka tahansa voi yrittää peitota sinut. Valta ruokkii pelkoa, pelon vastalääke valtaorientoituneelle on hankkia lisää valtaa.
Vallan esineet
Valtaorientoituneelle ihmiselle esineet, jotka symbolisoivat valtaa, ovat yhtä tärkeitä kuin ihmiset. Hänellä täytyy olla viimeistä huutoa olevat esineet, koska ne tuovat mukanaan ylemmyydentunteen. Esineet ovat väitteitä siitä, kuinka tärkeä ihminen olet. Kalliiden esineiden omistaminen tuottaa mielihyvän tunteita. Ne pelottavat muita pois, koska ne ovat merkkinä vallasta.
Valtaorientoitunut ihminen:
| Visio |
Elämä on taistelua vallasta, hanki valtaa niin paljon kuin mahdollista, koska se tuo sinulle mukavuutta ja mielihyvää. |
| Päämäärä |
Hankkia niin paljon valtaa kuin on mahdollista ja puskea kohti sitä, minkä pidät ja uskot ”oikeaksi” |
| Ajan tunne |
Päämielenkiinto on tässä hetkessä ja sen kontrolloinnissa. Sinun on saatava tämä nykyhetki puolellesi. |
| Arvo |
Tapahtuman, esineen tai henkilön arvo riippuu siitä mahdollisesta vallasta, mitä se sisältää. Statussymbolit ovat tärkeitä, jotka ne representoivat valtaa. |
| Sivutuote |
Syyttely ja pelko ovat valtaorientoituneen elämän sivutuotteita. Olet aina tietoinen siitä, että on olemassa ihmisiä, joilla on enemmän valtaa kuin sinulla ja että sinulla on valtaa vain niin kauan kuin pystyt sitä pitämään itselläsi. Vanhenemisen pelko on osa valtaorientoituneen ihmisen persoonallisuutta. |
Täydellinen omistautuminen valtaorientoituneelle elämälle tuottaa hedonistisen, itsekeskeisen ja epäluuloisen (paranoidisen) elämäntyylin. Kuten mielihyväorientoituneessa elämässä, niin valtaorientoituneessa elämässäkin, minä (ego) pullistuu epäterveellisesti.
Valtaorientoituneen elämän luonteenpiirteitä:
- Oikeassa-väärässä oleminen on kaikkein tärkeintä
- Suhteet muuttuvat muotoon hallitseva-alistuva
- Syyttely on peruspuolustus ja tapa säilyttää valta
- Henkilölle kehittyy reaktiivinen elämäntyyli
- Valta nähdään mielihyvää tuottavana
- Suhteet ovat vain niin tärkeitä kuin ne pystyvät tuottamaan valtaa
- Minä (ego) pullistuu epäterveisiin mittoihin
- Henkilö lisääntyvästi toimii ihmisolemuksensa vaistomaiselta eläimelliseltä puolelta.
- Henkilö saa valtaa siitä, että tekee toisista uhreja tai olemalla uhri, mutta henkilö aina päätyy itsensä ja muiden saalistajaksi
Kuinka kehitämme itseämme niin, että me haemme merkityksellisyyttä?
Ihmiset kasvavat merkityksellisyyteen. Ihminen haluaa enemmän kuin vain mielihyvää tai valtaa. Ihmisellä on syvä kaipuu sisällään merkitykselliseen elämään. Kaipaamme kiinteämpää ja kestävämpää kuin vain hetken tuntemukset.
Ihminen haluaa muutosta, etsiä ja löytää inhimillisyytemme ja merkityksellisyytemme. Mutta kuinka merkityksellisyyden janon voisi muuttaa elämän rakkaudeksi?
Etsimme merkityksiä ja totuutta kokemuksistamme. Jos laittaa kasvamisen ja toipumisen periaatteet halujen edelle, niin voimme nousta vaistojemme yläpuolelle. Yllykkeitämme ohjaavat enemmän periaatteet kuin tuntemukset.
Hengellisyys tulee harvoin suurella ja dramaattisella tavalla. Se ei tapahdu tavallisesti yhdellä erityisellä hetkellä. Tavallisemmin hengellisyys kasvaa pikkuhiljaa ihmisen sisälle.
Jos seuraa toipumisen tai parantumisen periaatteita, niin päihdeperhe voi toipua. Parantumisen periaatteita tulee noudattaa jokapäiväisessä elämässä, minkä johdosta perheeseen voi (taas) syntyä ihmissuhteisiin rakkautta ja merkityksellisyyttä.
Rakkauden luominen tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun omista valinnoistaan. Kaikissa tilanteissa on valintakohtia. Joskus arkielämän tilanteissa täytyy hidastella, jotta näkee mitä valintoja on tekemässä.
Voimme yrittää välttää vastuutamme syyttelemällä toisia meidän kivuistamme ja ongelmistamme. Syyttely on puolustusmekanismi oman kivun välttelemisessä, mutta syyttely sitoo tiukemmin vain siihen mikä satuttaa tai pelottaa meitä. Syytös on usein impulsiivinen ja reaktiivinen. Syyttely nousee käyttäytymisestämme, jossa olemme tehneet huonoja valintoja. Syyttely luo vain sitä, mitä yritämme välttää – pelkoa, vihaa ja kipua.
Me voimme valita ja ottaa vastuuta. Kun on vastuussa valinnoistaan, niin se luo eettistä valtaa. Valinta on valtaa valita monista eri mahdollisuuksista, se sallii vapautta eri vaihtoehtojen välillä.
Mitä vastuullisemmiksi tulemme, sitä enemmän valinnanmahdollisuuksia luomme ja sitä enemmän valtaa ja vapautta saavutamme.
Henkilökohtaisen ja kollektiivisen vastuun ottaminen
Toipumisen periaatteet voivat vaikuttaa elämäämme vain jos ensiksi hyväksymme henkilökohtaisen vastuumme niistä. Se tarkoittaa sitä, että meillä täytyy olla oma suhteemme toipumisen periaatteisiin. Meidän täytyy valita kuinka liittyä näihin periaatteisiin. Henkilökohtaisen vastuun ottamalla, esimerkillämme, kannustamme myös toisia näiden toipumisen periaatteiden omaksumisessa. Näin myös kollektiivisesti kannamme vastuuta toipumisen periaatteista.
On meidän oma velvollisuutemme tuoda toipumisen periaatteisiin elämä, olemme toipumisen periaatteiden olemassaolon luottamusmiehiä. Toipumisen periaatteet kehittyvät ja kukoistavat vain jos ne näkyvät jokapäiväisissä toimissamme ja käyttäytymisessämme. Tämä on hengellisyyden ja henkisyyden olemusta.
Riippuvaisilla ihmisillä on usein tapana paljon puhua, kuinka he muuttuvat – mutta kun käytös on muuttunut, riippuvaisesta huomaa, että toipumisen periaatteet alkavat elää. Toipumisen edistymisen seuranta onkin usein helpointa ja nopeinta nähdä riippuvaisen ihmisen käytöksen muuttumisessa.
Alkoholisteilla, narkomaaneilla ja muilla vakavasti riippuvaisilla ihmisillä toipumisen periaatteiden valitseminen tai valitsemattomuus johtaa kahdelle eri polulle elämässä: kunnialliseen elämään ja jokapäiväiseen helvettiin. Usein vakavasti päihderiippuvainen odottaa, että joku muu jollain ihmeellisellä tavalla muuttaisi heidän elämänsä.
Jos aikoo toipua vakavasta riippuvuudesta, täytyy olla halukas alistumaan, antautumaan ja uhrautumaan rakkaudelle ja toipumisen periaatteille. Minä, minä, minä-keskeiselle riippuvaiselle tässä on paljon haastetta.
Kolme S:ää – submission (alistuminen), surrender (antautuminen) ja sacrifice (uhrautuminen)
CN:n mukaan jokaisen täytyy harkita sitä, mikä johtaa meitä läpi elämämme. Meille on annettu kyky nähdä, ymmärtää ja saavuttaa korkeampi ajattelu ja järjestys, mutta saavuttaakseen tämän, tarvitaan taitoja. Jos aiomme seurata toipumisen periaatteita, tarvitsemme alistumisen, antautumisen ja uhrautumisen taitoja, jotka vievät elämässä korkeammalle tasolle. Ilman niitä jäämme omien yksilöllisten tarpeiden ja yllykkeidemme tasolle. Toipumisen periaatteiden avulla riippuvainen ihminen oppii ja pystyy sanomaan itselleen ei.
Submission ( alistuminen)
Kun alistuu itselleen, niin alistuu jollekin itseään suuremmalle. Mitä tahansa se onkin. Hengellisesti alistumisen taito on elintärkeä. Se on henkisen kasvun ja toipumisen ensi askel. Riippuvaisen täytyy hyväksyä, että on olemassa korkeampia periaatteita, jotka ovat tärkeämpiä kuin yksikään meistä. Näistä korkeammista periaatteista täytyy tulla rakastamamme auktoriteetti.
Jos minä, minä, minä on korkein periaate, ei ole vastuussa kuin egolle, mikä on useimmilla ihmisillä hyvin matalan tason auktoriteetti. Minä, minä, minä-periaatteen noudattaminen kutistaa maailman yhteen ihmiseen – riippuvaiset ihmiset usein valittavat yksinäisyyttä. Se ihminen, joka ei pidä yksinäisyydestä, joutuu silloin huonoon seuraan. Riippuvuudesta tulee ainut ystävä.
Toipumisen periaatteet (esim. AA:n 12 askeleen ohjelma) mahdollistavat sen, että pääsee itsensä ulkopuolelle. Jos sallii korkeampien, henkisten periaatteiden tulla viimeiseksi auktoriteetiksi, niin osallistuu oman egonsa muuttumiseen. Yksiulotteisesta egomaailmasta astuu ulos moniulotteiseen hengelliseen maailmaan.
Parisuhteessa, jotta muodostaa todella intiimin kahdenkeskisen suhteen, molempien pitää alistaa egonsa korkeammille periaatteille jatkuvaa suunnantarkistusta varten. Täytyy kokea toinen ja antaa toisen muuttaa itseään. Ellei näin tapahdu, niin pariskunnat riitelevät ja taistelevat siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä oman egonsa näkökulman painostamana.
Surrender (antautuminen)
Jos antaudumme, annamme voimamme korkeammille periaatteille, niin tekemällä vahvistamme korkeampia periaatteita. Antautuminen tekee meidät vahvemmiksi. Alkoholistin pahin pelko on se, että jos hän lopettaa yksinäisen taistelunsa, niin hän on aivan hukassa, sitten kaikki on menetetty. Yrjö Kallisen 1966 kirjoittama runo kuvaa asiaa hyvin:
Ihmiset uskovat, että
Jumalaankin on kiivettävä
joko omin voimin
tai toisen nostamana.
Vain joskus, syvimmän epätoivon
tai kirkastuksen hetkellä,
he saattavat hellittää otteensa
ja kokea
miten Jumalaan pudotaan
Antautumisen teko rakentaa sisäisen ja kestävän vahvuuden, jota voi kutsua itsetunnoksi. Itsetunto ei ole sama kuin itseluottamus. Itseluottamus CN:n mukaan syntyy kehittyvistä taidoista hankkia raakaa valtaa ja kontrollia, itseluottamus on usein tilannekohtaista. Tunnemme itsemme luottavaisiksi tilanteissa, joita osaamme kontrolloida. Itsetunto ei ole tilanneriippuvainen, se ei riipu siitä hallitsemme tilanteen vai emme, toipumisen periaatteilla rakennettu itsetunto on järkähtämätön.
Jos ihmisen ei antaudu korkeammille periaatteille, niin egon varaan rakentuvilla periaatteilla ei ole voimaa takanaan, eikä riippuvainen muutu.
Mitä enemmän perheessä perheenjäsenet antautuvat toipumisen periaatteille, sitä enemmän voimaa perhe-käsite saa. Perhe on käsite, joka täytyy saada elämään, muutoin se on vain käsite. Perheen merkitys luodaan kun toipumisen periaatteet asetetaan omien henkilökohtaisten persoonallisuuksien edelle, mikä edistää perhettä yksikkönä.
Addikti ei ole halukas luovuttamaan voimaansa korkeammille periaatteille, mikä heikentää perhettä yksikkönä. Kun kukaan perheenjäsenistä ei halua alistua ja antautua itseään korkeammille periaatteille, perhe heikkenee niin, ettei sillä ole enää mitään vaikutusta perheenjäseniinsä.
Sacrifice (uhrautuminen)
Me kaikki luonnostamme vastustamme uhrautumista. Henkinen ja hengellinen kasvu vaatii oman egonsa uhraamista. Uhrautuminen on luovuttamisen teko, jossa oma tärkeä uhrataan jollekin vieläkin tärkeämmälle. Oma ego on tärkeä, mutta sitäkin tärkeämpää on olemassa.
Uhrautuminen avaa näkökulman, jossa voi laittaa itsensä oikealle paikalle. Kun ihminen uhrautuu, eli luopuu jostain itselleen tärkeästä (esim. paisuneesta egosta), toipumisen periaatteille, niin näkökulma ja järjestys tulevat selvemmiksi. Rakkauden käsite (jossa molemminpuolinen uhrautuminen on organisoiva periaate) on rakkauden tuntemuksia tärkeämpi, jos aikoo muodostaa pysyvää suhdetta. Yksin minä,minä,minä- maailmassaan kulkeva addikti ei voi muodostaa syvällistä rakkaussuhdetta.
Jos riippuvuutta sairastavassa perheessä kaikki eivät ole halukkaita alistumaan, antautumaan ja uhrautumaan toipumisen periaatteille (mikä tarkoittaa jos alkoholistin ei juovaa puolisoa ja lapsia), niin perheenjäsenten välistä suhdetta ei kehity. Alianon ja AAL koettavat opettaa tätä alkoholistin lähimmäisille.
Olen kuullut lukemattomia kertoja, kuinka omaisensa päihdeongelmasta valittamaan tullut lähimmäinen ei halua kuulla tai loukkaantuu syvästi, kun hänelle ehdottaa osallistumista Al-Anonin tai AAL:n kokouksiin. Oma-apuryhmä on täsmälleen niin ja vain niin hyvä, miten se kykenee vastaanottamaan tulokkaan.
Uhrautuminen kitkee pois liiallisen egon pois psykologisesta puutarhastamme.
Tommy Hellsten kirjoitti jossakin kirjoissaan nöyrtymisestä ja nöyryyttämisestä. Nöyrtyminen on sitä, että ihminen palaa omaan kokoonsa, häpeän tehtävä ei ole nöyryyttää, vaan palauttaa paisunut ego oikeaan kokoonsa. Useimmat riippuvaiset ja heitä hoitavat eivät edes halua puhua häpeästä, tai jos puhuvat, niin se on jotain aina traumatisoitumiseen liittyvää. Häpeällä voi olla myös valtava tervehdyttävä vaikutus.
Ihmisten on CN:n mukaan vaikea kuvitella, että toipumisen arvot (alistuminen, antautuminen ja uhrautuminen) olisivat voimaannuttavia. Monet pitävät niitä rampauttavina arvoina. On totta, että kun ihminen astuu oman egonsa ulkopuolelle ja toipumisen periaatteisiin, niin ihminen tuntee itsensä haavoittuvaksi. Tätä haavoittuvuutta on usein väärintulkittu heikkoudeksi.
Kahlil Gibran muistuttaa:
”Armeliaisuus ja hyväntahtoisuus eivät ole merkkejä heikkoudesta ja epätoivosta, vaan vahvuuden ja päättäväisyyden ilmentymiä.”
Kuri
Kuri on kykyä pysyä johdonmukaisesti kiinni hengellisissä periaatteissa. Kuri jalostaa ihmisen impulsiivisuuden ja mielialojen energian päättäväisyydeksi.
Steven Covey kirjoittaa menestyskirjassaan “The 7 Habits of Highly Effective People”: Itsensähallinta ja itsekuri ovat perusta hyville suhteille toisten kanssa. CN:n mukaan ne ovat myös perusta hyvälle suhteelle itseensä.
Kuria ei voi pakottaa kovin kauaa pakottamalla käyttäytymään kurinalaisesti. Pakotettu kuri on CN:n mukaan toinen nimi rangaistukselle.
Kurin ei tarvitse olla kivuliasta. Eikä kuria pidä harjoittaa kuin sääntöä, joka on pakotettu meihin ulkoapäin.
On olemassa rajoittavaa ja rakastavaa kuria. Rajoittava kuri on kurin alempi muoto, se voi tuntua rangaistukselta ja herättää suuttumusta. Rakastava kuri on halukas uhraamaan joitakin valintojamme. Ei-sana on usein rakastavin sana, mitä voimme sanoa itsellemme. Meidät määrittelee yhtä paljon se asia, mille sanomme ei, kuin se asia, mille me sanomme kyllä.
Itsekkyyden ydin on kieltäytymisessä sanoa itselle ei.
CN:n mukaan kuri sallii yksilön erota paisuneesta egosta, jonka addiktiivinen riippuvuusprosessi luo. Kuri auttaa hallitsemaan impulsiivista yllykkeisyyttä, joka on luonnollinen vaistomainen osa ihmisolemusta. Kuri hidastaa elämän hallittavaksi poluksi. Päivä kerrallaan.
CN:n mukaan kuri rakentaa halukasta riippuvuutta periaatteista. Mitä kauemmin harjoitamme toipumisen periaatteita, sitä syvemmällä ne työskentelevät olemuksessamme. Jos olemme johdonmukaisia toipumisen periaatteita noudattaessamme, niin ne tulevat osaksi meitä. Hengellisiä periaatteita noudattava henkilö eheytyy, toipuva ei vain ymmärrä itsehoitoa, vaan tulee itsestään huolehtivaksi. AA:n 11.askel puhuu ”tietoisesta kontaktista”, joita voi harjoittaa rukoilemalla ja mietiskelemällä.
Henkilö, joka toimii kurinalaisella tavalla, luo sisäisen omantunnon, sen sijaan että hänellä olisi ulkoisen kurin tuoma ulkoinen omatunto.
Hengellisten periaatteiden noudattaja uskoo tulevaisuuteen. Elämällä toipumisen periaatteiden mukaan tänään, ottaa myös vastuuta tulevaisuudesta.
Addiktio, riippuvuus, on sairaus, joka heikentää yksilön kykyä luoda ja ylläpitää intiimejä, merkityksellisiä ja rakastavia ihmissuhteita.