Toiminnot

Robert Bly - Rautahannu -matka miehuuteen osa 3

Robert Bly – Rautahannu – matka miehuuteen – osa 3
 
Bly kirjoittaa, että ”pojan pelko poissa olevan isän pahuudesta” vaikutti yliopistomellakoihin 1960-luvulla. Hän jatkaa, että opiskelijoiden pelko oman isän pahuudesta siirtyi kaikkiin auktoriteettihahmoihin
 
”Tunne käy sietämättömäksi, koska pojan sisäinen näkemys ja ulkoinen todellisuus eivät vastaa toisiaan. Tiedostamattomat sisäiset näkemykset saavat vallan, ei siksi että isä on paha, vaan siksi, että hän on etäinen.”
 
Kapinassa on Blyn mukaan pojalla on kaipuu suurempaan fyysiseen läheisyyteen isänsä kanssa. 
 
-       ”Missä minun isäni on… miksi hän ei rakasta minua? Mitä on tekeillä?”
 
Bly analysoi, että kun pojan mielen demonit ovat näin epäluuloisia, niin ei ole pojalla myöhemminkään mahdollisuutta olla hyvää suhdetta aikuisen miehen energiaan. Eikä edes auktoriteetti- ja johtoasemassa olevan aikuisen miehen myönteiseen energiaan. Siksi täytyy tuhota ja aliarvioida aikaisempien vanhojen miesten tekemiset. 
 
Sitten Bly täräyttää: ”Kansalaisena hän osallistuu mieluummin terapiaan kuin politiikkaan. Hänellä on puhtaampi olo, kun ei ole vallassa.” Mieluummin kasvattaa kannabista tai ajelee moottoripyörällä.
 
Runsas kymmenen vuotta sitten kirjoitin ilman isäänsä kasvaneista isättömistä pojista https://juhakemppinen.fi/miehisyys_tana_paivana. Jo tuolloin tekemäni havainnot miesten ahdingosta ovat vain vahvistuneet päivittäisessä työssäni. Miehet eivät saa yhteyttä miehiseen energiaansa, koska kukaan ei enää tiedä, miten se saavutetaan.
 
Bly kirjoittaa 1990-luvulla, että yleinen oletus on se, että jokainen valtaapitävä mies on – tai hänestä tulee – epärehellinen ja epäoikeudenmukainen. 
 
Bly muistuttaa, että muinaiset kreikkalaiset ymmärsivät ja ylistivät myönteistä miehistä energiaa, joka hyväksyi käskyvallan. Sitä kutsuttiin Zeuksen energiaksi, joka käsittää älyn, vankan terveyden, myötätuntoisen päättäväisyyden, hyvän tahdon ja jalon johtamistaidon. 
Bly alleviivaa: ” Zeuksen energia on miehistä auktoriteettia, joka otetaan vastaan yhteisön nimissä.
 
Hän kirjoittaa, että Amerikassa Zeuksen energia on huvennut tasaista tahtia vuosikymmenten kuluessa. 1920- ja 1930-luvulla sarjakuvissa – Vihtori ja Klaara sekä Helmi ja Heikki – miehet olivat aina heikkoja ja typeriä. Heikon miehen kuva siirtyi piirroselokuviin ja sitten elokuviin. Miksiköhän miehet oikeasti tykkäävät katsoa urheilua ja action-elokuvia…
 
Bly tekee havainnon, että monet Hollywoodin nuoret käsikirjoittajat kostavat etäiselle isälle tekemällä kaikista aikuisista miehistä hölmöjä. Mieluummin kuin kohtaavat silmästä silmään oman Kansasissa asuvan isänsä. Hyökkäävät miehisen rehellisyyden kunnioitusta kohtaan. Sitä mitä jokainen isä haluaa siirtää lapsilleen ja lapsenlapsilleen.
 
Bly kirjoittaa omasta isästään, että hän oli reilu, mutta luoksepääsemätön. Ja Mitscherlichin ennustuksen mukaisesti Blyllä se isän menevä aukko täyttyi demoneilla – hän alkoi vihata vanhoja miehiä, joita tuskin edes tunsi. 
 
Bly kertoo, että kun demonien pelko ohjailee pojan elämää, hän latistuu, kangistuu, yksinäistyy ja näivettyy. Nykyisin kai sanottaisiin, että somettuu. Hei eivät tiedä, miten saisivat takaisin kostean ja liejuisen puolensa.
 
Ehkä se ei ollutkaan kylmä äiti, vaan etäinen isä, joka nuorten päät sekoittivat? Järjettömyyden huippu on espoolaisessa päiväkodissa tehty kokeilu, jossa saduista hävitettiin kaikki sukupuolet – Punahilkassa on vain henkilöitä, ei miehiä ja naisia… Miehisyyden poissaololla on vaikutuksensa. Jos se kesytetään tällä tavalla, niin se ilmenee jossain muussa väkivaltaisemmassa muodossa. Nykyinen ylimielisyys vanhojen tarinoiden viisauden ”modernisointi” on suurta hölmöilyä.
 
Bly kirjoittaa, kuinka hän itse alkoi muuttua. ”Aloin ajatella isääni toisella tavalla, en enää ihmisenä, joka oli jättänyt minut vaille rakkautta, huomiota ja toveruutta, vaan ihmisenä, joka oli itse jäänyt vaille niitä oman isänsä ja äitinsä ja kulttuurinsa vuoksi”.
 
Pojan äidiltä opitut tunteet – äidin tunteilla isästä kuva
 
Bly siteeraa Jungia: kun poika oppii tunteet etupäässä äidiltään, hän oppii suhteutumaan miehisyyteen naisen tavoin ja omaksuu naisellisen asenteen isään ja omaa miehisyyttään kohtaanHän näkee isän äidin silmin.” Bly muistuttaa, että kun äiti ja isä kilpailevat pojan kiintymyksestä, niin kummaltakaan ei saa rehellistä kuvaa oikeasta isästä tai äidistä.
 
Bly kertoo, että tällä tavoin poika varttuu mielessään vaurioitunut kuva isästä, joka ei ole syntynyt isän teoista ja puheista, vaan äidin huomautuksista isästä.
 
Hän jatkaa, että pojalta menee aikaa, ennen kuin hän vapautuu varhaisista kielteisistä käsityksistä, joita hän on omaksunut isästään. Blyn mukaan ” psyyke pitää sisukkaasti kiinni näistä varhaisista havainnoista”. Hän kirjoittaa, että 40–45-vuotiaana mies alkaa luonnollisesti siirtyä kohti isää. Pojassa viriää halu nähdä isä selkeämmin ja päästä lähemmäksi häntä. Blyn mukaan selittämättömästä syystä, ehkä jonkun biologisen kellon mukaisesti. 
 
Bly kertoo yhden tapauksen, jossa 35-vuotias alkoi ihmetellä, mikä hänen isänsä oli miehiään. Hän ei ollut nähnyt isäänsä 10 vuoteen. Hän lensi sinne, missä isä asui ja koputti oveen. 
-       Haluan sinun ymmärtävän yhden asian. En enää hyväksy äidin käsitystä sinusta, poika sanoi isän avatessa oven. 
Isälle kohosivat kyyneleet silmiin ja isä sanoi:
-       Nyt minä voin kuolla.
 
Bly kirjoittaa, että mitä muuta isät voivat nykyisessä tilanteessa tehdä kuin odottaa. Ei voi mitään muuta. 
 
Bly muistuttaa, ettei hän väitä, että kaikki isät ovat hyviä. 
 
Mutta hän kirjoittaa: Mutta jos poika oppii tunteita etupäässä äidiltään, hän todennäköisesti näkee myös oman miehisyytensä naisen näkökulmasta. Miehisyys saattaa viehättää häntä, mutta hän pelkää sitä. Hän saattaa surkutella ja haluta muuttaa sitä. Hän saattaa tuntea epäluottamusta miehisyyttä kohtaan ja haluaa tappaa sen. Hän saattaa ihailla sitä, muttei koskaan suhtaudu siihen luontevasti. 
 
Bly neuvoo, miten kukin mies voi lähteä etsimään omaa villimieheyttään. Pitää karistaa kaikki istutetut opit ja ryhtyä itseselvittämään. Vanhoissa tarinoissa ei ole nykyaikaisia psykologisia ennakkokäsityksiä.Vanhat tarinat paljastavat miehuudesta sekä valoisat että pimeät puolet. Sekä miehisyyden ihailtavat että vaaralliset puolet. Vanhojen tarinoiden esikuvana ei ole täydellinen eikä liian henkistynyt mies. 
 
Bly kertoo kreikkalaisesta myytistä Apollonista. Kultainen mies, joka seisoo valtavan suuren, pimeän, valppaan, vaarallisen Dionysokseksi kutsutun energiakasauman päällä. Bly kirjoittaa, että hindut kutsuvat Dionysoksen raakaa miesenergiaa Kalaksi (naisilla on Kali).
 
Rautahannussa” miesten voimallinen sisäinen energia piilee lammessa. Bly kirjoittaa, että nykymaailma, jossa Jeesus ei enää hurjistu, vaan on vain autuas, saa pelkäämään bhutanilaisten, hindujen ja kelttien hyvää kaksoisenergiaa kuvaavia kuvia. Apollon energiakasauman päällä.
 
Hän kirjoittaa, että kun mies saa kosketuksen Villimieheen, aito voima saattaa lisääntyä. Mies kykenee huutamaan ja sanomaan mitä haluaa. Siihen eivät 1960- ja 1970-luuvm miehet kyenneet myötämielisyyteen oppimisensa vuoksi. Bly ei silti halua, että myötämielisyydestä luovuttaisiin. Eikä miehen huutaminen ja hurjistuminen tarkoita ylivaltaa, eikä ihmisten kohtelemista huonosti. Ei sotimistakaan. 
 
Rautahannu-sadussa ensi askel miehiseen energiaan on löytää lammen pohjalla lymyävä Villimies. Bly teroittaa, että jotkut miehet kykenevät laskeutumaan lammen pohjalle – tuntemansa kasautuneen surun vuoksi. Jos mies ei ryhdy toimeen, hän ei saavuta yhteyttä miehiseen voimaansa. Se ei tapahdu automaattisesti miehen vanhetessa. 
 
Bly piirtää ajankuvaa: 
” Miehet kärsivät juuri nyt – eritoten nuoret miehet. Jos mies saa tuntuman sisäiseen suruunsa, isän kaipuuseen ja tarpeeseensa solmia suhteita ohjaaviin vanhempiin miehiin, he ovat valmiimpia kohtaamaan Villimiehen ja tutkimaan jälleen initiaatiota. 
 
Missä ovat ne vanhat miehet, jotka initioivat nuoria poikia miehiksi? Niin että mies olisi täynnä myönteistä Zeuksen kaksoisenergiaa? 
 
Initiaatiossa on aina kysymys haavoittumisesta – jonkinlaisen haavan saamisesta. Haavalla on monisäikeisiä merkityksiä. Bly kirjoittaa, että jokin nuorukaisessa hakee riskiä, etsii vaaroja, etenee kuilun reunalle – jopa kuoleman rajoille. Haavoittumisen harjoittelua viikonloppuisin pussikaljojen ja sähkötupakoiden kanssa ala-asteen viimeisinä vuosina ja huumekokeiluja yläasteikäisenä. Voisiko se olla jotain järkevämpää?
 
Rautahannu-sadussa pojan sormi viittaa haavoihin, joita meistä jokainen on saanut yrittäessään päästää Villimiehen häkistä. Vanhat miehet eivät meitä haavoita, me teemme sen itse, Bly kirjoittaa. 
 
Sadussa kun Villimies on jälleen taas päässyt synkeään metsään, laski hän pojan alas olkapäiltään ja sanoi hänelle: ” Isääsi ja äitiäsi et enää näe. Mutta haluan pitää sinut luonani, sillä sinä olet vapauttanut minut ja minä tunnen myötätuntoa sinua kohtaan. Jos teet kaiken mitä minä sinulle sanon, on sinun täällä hyvä olla. Aarteita ja kultaa minulla on kylliksi ja enemmän kuin kellään muulla koko maailmassa.”
 
Villimies teki pojalle sammalista vuoteen, johon tämä nukahti.
 
Mitä sitten sadussa tapahtuikaan?
 
 
Lappeenrannassa 15.4.23